Käyn kuntosalilla, vaikka en pidä siitä.

Vääntäydyn treenaamaan, sillä tiedän lihasmassani hupenevan iän myötä, ja sen kasvattaminen nyt keski-iässä tuo minulle turvaa myöhempiin vuosiin. Lisäksi kuntosalitreeni tehostaa aineenvaihduntaa, kohentaa veren rasva- ja sokeriarvoja ja tarjoaa luille niiden kaipaamaa vääntöä – ja mitä kaikkia syitä sitä onkaan nostaa rautaa.

Jos minulta jää treeni väliin, iskee morkkis, ja seuraavalla kerralla treenaan kahta kauheammin. Minua ajaa liikkeelle syyllisyys ja pelko terveydestäni.

Birgitta Sandberg tunnistaa, mistä puhun. Hän on kauppatieteiden tohtori ja dosentti Turun kauppakorkeakoulusta ja tutkii kuluttajien käyttäytymistä ohjaavia piilovaikuttumia. Tunteet ovat tällaisia, usein tiedostamattomia vaikuttimia.

”Tieto ja järkisyyt eivät yksin riitä liikuttamaan ihmistä, eivät ainakaan tarpeeksi. Tunteet johtavat toimintaan. Ne pitävät meidät liikkeessä tai saavat karttamaan liikkumista.”

Myönteiset tunteet liikuttavat kaikkia, mutta kielteiset tunteet saattavat vaikuttaa eri tavoin paljon ja vähän liikkuviin ihmisiin.

”Paljon liikkuvalle ihmiselle esimerkiksi viha voi tuoda energiaa suoritukseen, mutta vähän liikkuvan se saa karttamaan liikettä”, Sandberg sanoo.

Liikkuminen, tunteet ja kokemukset muodostavat kehän, jossa myönteiset kokemukset ja tunteet lisäävät liikettä, kielteiset vähentävät sitä. Koska kehä vahvistuu jokaisella kokemuksella, kannattaa miettiä, miksi liikunta tuntuu siltä kuin tuntuu. Kun tunnistaa tunteen takana olevan kokemuksen tai ärsykkeen, siihen voi yrittää vaikuttaa, ja liikkumisesta voi tulla entistä mukavampaa – tai ainakin sitä viitsii tehdä.

”Jokainen haluaa kokea myönteisiä tunteita. Motivaation täytyy olla tosi vahva, jos niitä joutuu odottamaan pitkään tai niitä ei tule lainkaan”, sanoo Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Nelli Hankonen. Hän on perehtynyt käyttäytymisen muutoksiin erityisesti hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta.

Salitreeniini saattaisi tulla uusi vaihde, jos saisin syyllisyyden ja pelon rinnalle muitakin tunteita. Miten se tapahtuu? Ehkä vastaus piilee näissä viidessä asiassa, jotka jokaisen olisi hyvä ymmärtää liikkumisen ja tunteiden yhteydestä.

Pelko ja häpeä – siinä kaksi tunnetta, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista. Ne liittyvät yleensä lajeihin, ihmisiin ja ympäristöön, sanoo Birgitta Sandberg.

Kilpailulliset lajit herättävät pelkoa. Omien tulosten mittaaminen ja vertaaminen toisiin kammottaa.

”Älykello ja liikkumisen seurantalaitteet tuskin lisäävät mittaamista kammoksuvan liikuntaintoa.”

Liikenne, tietyöt ja valaistuksen puute voivat pelottaa ulkoliikkujaa.

”Katujen valaistuksesta säästäminen ja lähiluonnon menettäminen rakentamiselle ovat pitkässä juoksussa huonoja päätöksiä.”

Ryhmäliikuntaan ja kuntosaliharjoitteluun puolestaan liittyy suorituspaineita ja häpeää. Liikkuminen ei innosta, jos kokee, ettei oma ulkoinen olemus sovi muiden liikkujien joukkoon.

”Itselle sopivaa liikuntaseuraa kannattaa hakea omaa viiteryhmää laajemmalta. Moni vähän liikkuva kertoo viihtyvänsä paremmin iäkkäämpien joukossa”, kertoo Sandberg, joka on parhaillaan mukana monitieteisessä Style-hankkeessa. Hankkeessa mietitään, miten lisätä eri ikäryhmien liikkumista niin, että ratkaisut edistävät liikkuvaa elämäntapaa.

Myönteiset tunteet viriävät varmemmin, kun ihminen liikkuu vapaasta tahdostaan.

Vastentahtoisilla kokemuksilla on kauaskantoisia seurauksia. Jos esimerkiksi pyöräily on lapsuudessa ollut säässä kuin säässä vastenmielinen keino taittaa koulumatka, tai jos joutui raahatuksi jalkapalloharjoituksiin sisarustensa perässä, lajit tuskin nappaavat aikuisenakaan.

Pakot voivat olla lähtöisin myös omasta päästä.

”’Nyt täytyy’ ja ’nyt on pakko’ ovat painostavia ilmaisuja. Ne vahvistavat liikuntaan liittyviä kielteisiä mielikuvia”, Nelli Hankonen sanoo.

Salilla käyminen lääkärin kehotuksesta ei ole huono juttu, jos sen taustalla on esimerkiksi oma huoli terveydestä ja terveys on itselle tärkeä asia – niin kuin vaikka minulle. Pelkällä lääkärin kehotuksella ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, sillä ilman omaa, vahvaa sisäistä halua treeni tyssää lyhyeen.

”Mitä useampia syitä ihmisellä on liikkua, eli mitä monipuolisempi motivaatiomix hänellä on, sitä varmemmin hän liikkuu. Kun painopiste on omaehtoisessa motivaatiossa, tekeminen kantaa”, Hankonen sanoo.

Yksikin huono kokemus voi torpedoida loppuiän liikuntaharrastuksen ja monella aikuisella huonot kokemukset liittyvät kouluun, Sandberg kertoo.

”Koulujen hiihtokilpailut ja paskat sukset tai metsään eksyminen suunnistusreissulla herättävät turhautumisen tai pelon tunteita – ja liikkuminen on sitten siinä”, Sandberg sanoo. ”Murtomaahiihto on laji, johon liittyvät ikävät muistot nostattavat jopa vihan tunteita.”

Ymmärrän, mistä Sandberg puhuu: meille keski-ikäisille koululiikunta tarkoitti talvisin vilua, lipsuvia suksia ja märkiä lapasia.

Joskus yhden huonon kokemuksen värittämä kokonaisvaltainen käsitys liikunnasta ikävänä asiana voi muuttua, kun lähtee hakemaan uusia kokemuksia uudesta liikuntamuodosta ja aloittaa alkeista, muiden aloittelijoiden porukassa.

”Tunteet tarttuvat, ja myönteiset tunteet tarttuvat helpommin samankaltaisten ihmisten kesken. Kannattaa etsiä taitotasoonsa sopiva liikuntaporukka, jossa viihtyy ja saa onnistumisen elämyksiä”, Sandberg vinkkaa.

Käsitys itsestä liikkujana ohjaa ihmisen toimintaa: esimerkiksi itsensä liikunnalliseksi mieltävän on usein helppo kääntää aikomuksensa liikkua toiminnaksi.

”Liikkujan identiteetti voi myös kääntyä itseään vastaan. Ihminen saattaa entisen toimintansa pohjalta mieltää itsensä liikkujatyypiksi, vaikkei kuitenkaan todellisuudessa liiku kovin paljoa, eikä edes huomaa, ettei minäkäsitys enää vastaa todellista käytöstä.”

Jos puolestaan mieltää itsensä epäliikunnalliseksi, ei yhtä helposti tartu mahdollisuuksiin liikkua. Ei-liikkujan identiteettiin vaikuttaa myös se, kuinka kapeasti mieltää liikunnan.

”Valitettavan moni ymmärtää liikkumisen pelkkänä kuntoliikuntana tai tiettyjen kilometri- ja aikatavoitteiden saavuttamisena. Jos ne eivät suju, saattaa helposti heittää pyyhkeen tyystin kehään ajatellen, että liikunta ei ole ’mun juttu’”, Hankonen huomauttaa.

Liikkuminen ei kuitenkaan ole joko–tai-asia. Jokainen, joka käyttää omaa kehoa siirtyäkseen paikasta toiseen, on liikkuja. Elimistö ei tiedä, ahkeroiko se kuntosalilla porraslaitteessa vai rappukäytävässä.

Kaikissa liikuntakokemus ei saa hyvän olon hormoneja hyrräämään, jolloin endorfiinit kannattaa hakea muista liikuntakokemukseen liittyvistä asioista kuin pelkästä liikkeestä.

Sandberg kehottaa miettimään, mitä omalle liikkumiselle tapahtuisi, jos siitä puuttuisi palanen. Sitä kautta voi hahmottaa, mikä itseä motivoi liikkumaan.

Esimerkiksi koronakaranteenin aikaan liikuntatilat suljettiin, mutta moni puhtaasti liikkeestä myönteisiä tunteita saanut jatkoi liikkumista kotona ja luonnossa. Seurasta ja lajiin liittyvästä ympäristöstä motivoituvat puolestaan vähensivät liikkumista, ja työmatkaliikkujilla liikkuminen saattoi jäädä etätyön vuoksi kokonaan.

Kun hahmottaa oman motivaattorin, on helpompi löytää itselle mieleinen tapa liikkua. Jos kuulumisten vaihto kaverin kanssa on liikkumisessa mukavinta, lenkkeily voi sopia itselle paremmin kuin vaikka salibandy.

”Liikkuminen on terveydelle ihan yhtä arvokasta, vaikka se tulisi jonkun muun toiminnan oheistuotteena”, Sandberg painottaa.

Mietin itseäni kuntosalilla. Minulle salitreeni on väkisin vääntämistä. Olen ryhmäliikkuja, ja jos saan valita kuntosalin ja tanssitunnin välillä, lähden joraamaan. Ja sitten mietin Nelli Hankosta, jonka mukaan pidemmän päälle hammasta purren liikkuminen voi nakertaa motivaatiota ja mielen hyvinvointia.

Koska kaverin kanssa on kivempaa, etsin itselleni treeniseuraa. Ilmoittaudun kuntosalilla pienryhmään.

Lue lisää: Kuntosalien inhokki­liike on moni­puolisuudessaan lyömätön: ”Loistava liike ihan kaikille”

Lue lisää: ”Juoksimme koko ajan” – Helmi-Leena Nummela kadotti näyttelijäopintojensa aikana liikunnan ilon

Lue lisää: Lähes sata vuotta sitten kehitettiin treeniliike, joka on edelleen yksi tehokkaimmista