”En tiedä, ymmärretäänkö tätä Suomessa.”

Niin aloittaa professori Marika Jalovaara silmäillessään lukuja, jotka kuvaavat miesten lapsettomuutta Suomessa.

”Kun näitä lukuja esittää ulkomaisille kollegoille, reaktiot ovat aika voimakkaita. Nämä ovat todella hurjia”, sanoo Turun yliopiston sosiologian ja väestötieteen professorina työskentelevä Jalovaara.

Suomessa jo puolet 35-vuotiaista miehistä oli viime vuoden tilastojen mukaan lapsettomia. Heidän osuutensa on kasvanut noin kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2015. 

Vuonna 1990 35-vuotiaista miehistä lapsettomia oli 31 prosenttia. 

Tilastokeskuksen aineistosta lasketut luvut ovat kansainvälisesti hätkähdyttäviä. Lapsettomaksi jäävien miesten osuus saattaa Suomessa olla maailman suurin. Täyttä varmuutta on vaikea saada, koska kaikkialta maailmasta ei ole luotettavia tietoja.

Lapsettomaksi jäävien miesten osuus on Suomessa myös korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Jalovaara, joka on keskittynyt väestön ja etenkin perhedynamiikan tutkimukseen.

Osa 35 vuotta täyttäneistä miehistä saa vielä lapsia. Juuri 35-vuotiaiden luvut ovat merkittäviä kuitenkin siksi, että ne viittaavat lapsettomuuden kasvuun myös jatkossa, sanoo Jalovaara.

Lapsettomiksi jäävien osuutta arvioidaan yleensä 40 vuotta täyttäneiltä naisilta ja yli 45-vuotiailta miehiltä.

Vuonna 1978 syntyneistä miehistä lapsettomia oli 44–45-vuotiaina yli neljännes, 28 prosenttia. Jalovaaran mukaan 1970-luvulla syntyneet edustavat väestötrendien tarkkailussa kuitenkin jo historiaa. 

Tulevaisuus näkyy enemmän 30-vuotiaissa miehissä, joista lapsettomia oli viime vuonna peräti 74 prosenttia.

”Sekin on kuitenkin sellainen perinteinen lapsensaanti-ikä”, huomauttaa Jalovaara.

Lapsettomuus on kansainvälisesti vertaillen yleistä myös suomalaisilla naisilla. Suomessa 35-vuotiaista naisista lapsettomia oli viime vuonna noin 34 prosenttia ja 40-vuotiaista 23 prosenttia. 

Suomalaisten naisten kokonaishedelmällisyys on laskenut lähes kolmanneksen vuodesta 2010. 

Miesten ja naisten tilanteissa on eroja. Miehistä suurempi joukko jää kokonaan lapsettomiksi. 

Yksi syy, joskaan ei kovin merkittävä, on se, että lasten isät eivät aina päädy rekisteröintiin.

Suomessa miesten lapsettomuus on ollut historiallisestikin yleisempää kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

Niin sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Taustalla on esimerkiksi miesten runsasta alkoholinkäyttöä ja sotienkin vaikutusta. 

”Historiallisesti Suomessa on ollut enemmän pahoinvointia kuin muissa Pohjoismaissa.”

Suomen sisällä on alueellisia eroja. Lapsettomia miehiä 45–49-vuotiaissa on eniten Etelä-Karjalassa, Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. 

Luvuissa näkyy tänäkin päivänä se, että Suomessa on niin paljon sekä koulutuksesta, työelämästä että perheellisyydestä syrjäytyneitä miehiä, sanoo Rotkirch.

”Se on se iso asia, jos miettii, että miksi juuri me. Miehillä työllistyminen tukee perheellistymistä ja perheellistyminen tukee työllistymistä. Se on win-win-tilanne.” 

Esimerkiksi 25–29-vuotiaista suomalaismiehistä 13 prosenttia oli viime vuonna työelämän tai koulutuksen ulkopuolella. Ruotsissa osuus oli 6 prosenttia. Toisaalta osuudet ovat Suomea isompia esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa.

Poikkeuksellista Suomessa on Rotkirchin mukaan se, että täällä yhdistyvät syrjäytyneiden suuri osuus ja toisaalta pohjoismainen perhekulttuuri, jossa mennään melko myöhään naimisiin.

”Venäjällä ja Itä-Euroopassa, missä alkoholinkäyttö on ollut Suomeakin kovempaa, perheellistymiskulttuuri on ollut sellainen, että mennään varhain naimisiin ja saadaan heti lapsia.”

Suomessa korostuu sekin, että lapsettomuus seurailee niin selvästi koulutustasoa, kertoo Rotkirch.

1970-luvun alussa syntyneistä miehistä, joilla ei ollut perusasteen jälkeistä koulutusta, oli 45-vuotiaana lapsettomia 35 prosenttia. Keskiasteen koulutuksen eli lukion tai ammattikoulutuksen käyneistä osuus oli 31 prosenttia. Korkeasti koulutetuilla miehillä lapsettomien osuus jäi 22 prosenttiin. 

Suomessa elinikäinen lapsettomuus on myös keskiasteen koulutuksen saaneilla miehillä yleisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa. 

Kyse ei siis ole mistään pienestä huono-osaisten marginaalista. Esimerkiksi 1970-luvulla syntyneistä miehistä lähes puolella on keskiaste korkeimpana tutkintona.

Korkea koulutus näkyy kestävämpinä parisuhteina ja yhtenäisempinä työurina. Sellainen elämäntilanne on otollisempi lasten saamiselle.

Syntyvyyden laskussa yleensäkin näkyy se, että parisuhteet ovat muuttuneet. Jalovaaran mukaan yhteen muutetaan yhtä usein kuin ennenkin, mutta yhä useammin liitot purkautuvat ennen kuin lapsi syntyy.

Muutos on ollut kaikista rajuin matalammin koulutetuilla. 

Esimerkiksi pitkään työttömänä olleet miehet muuttavat harvoin yhteen kumppanin kanssa ja avioituvat vielä harvemmin. Liitossa olevilla työttömillä eroriski on suuri.

Toisaalta myös suuret lapsiluvut ovat yleistyneet enintään keskiasteen koulutuksen saaneilla. Tähän liittyy yhä useammin se, että osa on saanut lapsia useamman kuin yhden kumppanin kanssa.

Rotkirch mainitsee ”luksusmielipiteen”. Se tarkoittaa sitä, kun korkeasti koulutettu eliitti puhuu kaikenlaisten parisuhdemallien puolesta, mutta solmii kuitenkin itse yhä perinteisiä, pitkäkestoisia liittoja ja saa lapsia.

Korkeasti koulutetuilla miehillä ja naisilla lopullinen lapsiluku on paljon muita useammin täsmälleen kaksi. Se on kyselyiden mukaan lapsiluku, jota keskimääräisesti eniten toivotaan.

Koulutus näkyy myös siinä, haluaako lapsia. Väestöliiton vuoden 2022 perhebarometrikyselyn mukaan 23 prosentilla kaikista 20–45-vuotiaista, joilla on korkeintaan perustason koulutus, ihanteellinen lapsiluku on nolla. Ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 7 prosenttia oli sitä mieltä, että ei halua lapsia.

Ne, jotka kaikkein vähiten haluavat lapsia, ovat kaupungissa asuvia vähän koulutettuja miehiä.

Todellisia motiiveja sen takana on vaikea tutkia, sanoo Rotkirch. Kaikilla ei ole varsinaista vapaaehtoisesti lapsettoman identiteettiä. Osa voi kokea, ettei sovellu nykyvanhemmuuden vaatimuksiin. 

”Tiedämme, että miesten ryhmissä korostuu myös esimerkiksi pelaaminen ja se, että on varsin paljon netissä. Ehkä sen tapaisissa ryhmissä herkästi sanotaan, että nolla lasta on ihanne, mutta se voi liittyä myös laajemmin ihmissuhteisiin ja siihen, näkeekö oikeassa elämässä ihmisiä vai ei.”

Varmaa on lähinnä se, ettei miesten lapsettomuuden takana ole yhtä tarinaa, eikä edes yhtä suurinta tarinaa.

Se tiedetään, että kolme neljäsosaa syntyvyyden laskusta vuoden 2010 jälkeen liittyy siihen, että ensimmäisiä lapsia syntyy vähemmän.

Vapaaehtoisesti lapsettomien ryhmä ei Jalovaaran mukaan ole erityisen suuri osa kokonaisuutta. Eivät nekään, jotka eivät voi saada biologisia lapsia terveydellisistä syistä tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Valtaosalla lapsettomiksi jääneitä toive perheestä tai vanhemmuudesta on olemassa ”ainakin jollain tasolla”, mutta toteutus on lykkääntynyt yhä uudelleen. 

Perhebarometrin mukaan 20–45-vuotiaista suomalaisista noin 85 prosenttia toivoisi tai olisi toivonut itselleen lapsia ihanteellisessa versiossa elämästään.

Tärkein syy lykkääntymiseen on perinteisesti sopivan kumppanin puuttuminen. Aika on voinut mennä myös muun kiinnostavan, kuten työn, parissa, sanoo Jalovaara. Taloudellinen tilannekin on mainittu syyksi perhebarometrissa.

”Tämä on se ryhmä, josta olemme kaikkein kiinnostuneimpia, kun mietitään, mitä asialle voisi tehdä.” 

Ikkuna, joka sulkeutuu hitaasti ja salakavalasti, huomaamattakin. Jos naisella biologinen kello tikittää niin että kuuluu, miehellä ”mahdollisuus voi vähän niin kuin valua läpi sormien”.

Niin helsinkiläinen Jukka Manni kuvailee sitä, miltä tuntuu olla 45-vuotiaana lapseton.

Manni on yksi reilusta neljästä sadasta, jotka vastasivat HS:n kyselyyn miesten lapsettomuudesta. Vastaajissa oli sekä tahattomasti lapsettomia että niitä, jotka eivät halua lapsia.

Vaikka miesten biologisella isyydellä ei ole yhtä tiukkaa aikarajaa kuin naisten biologisella äitiydellä, Manni on huomannut, että ikä tulee miehelläkin vastaan.

Jos lasten hankintaa lykkää aina vain pidemmälle, jossain vaiheessa tajuaa, että äitiehdokkaita ei enää olekaan ”jonoksi asti”.

”Monilla nelikymppisillä naisilla lukee Tinderissä, että lapset tehty. Lapsista haaveilevat reilut kolmikymppiset naiset taas eivät lähtökohtaisesti etsi keski-ikäistä miestä”, Manni sanoo. 

”Nämä asiat on itse tajunnut vasta, kun on 45 ja sinkku.”

Mannin ajatus isyydestä on kypsynyt vasta 40 ikävuoden jälkeen. Hän sanoo, ettei aiemmissa suhteissaan ollut valmis tekemään päätöstä lapsesta suuntaan tai toiseen. Nyt Manni on elänyt enimmäkseen sinkkuna kuuden vuoden ajan.

Nuorempana lapsen hankinta tuntui liian sitovalta ja lopulliselta. 

Hän on pohtinut myös sitä, mitä jos lapsi olisi tullut vahingossa.

”Ehkä olisin silloin mennyt autokauppaan ostamaan farmariauton ja ajatellut, että okei, nyt elämä on tällaista.”

Työelämässä päätökset syntyvät, kun deadline lähestyy. Isyydessä samanlaista deadlinea ei ollut. 

Nyt Manni sanoisi kolmikymppiselle itselleen, että ei kannattaisi jäädä tuhlaamaan aikaa.

Saman suuntainen on asiantuntijoidenkin viesti niille, jotka lapsia haluavat. 

Mies, sinunkin kellosi tikittää, otsikoi Jalovaara muutama vuosi sitten blogikirjoituksensa.

Hän on hämmästynyt siitä, että yhä kuuluu yleisesti kommentteja, kuten ”eihän miehillä ole lapsentekoikärajaa”.

Tilastojen valossa on toisin. 

Vuonna 1950–69 Suomessa syntyneistä esikoisensa saaneista miehistä alle prosentti tuli isäksi yli 45-vuotiaana. Toisista lapsista 1,3 prosenttia ja kolmansista 3,6 prosenttia syntyi, kun isä oli yli 45-vuotias. 

Jalovaara ei etsisi selitystä niinkään siemennesteen laadun heikkenemisestä vaan esimerkiksi siitä, että suuret ikäerot parisuhteissa ovat melko harvinaisia.

Kun suomalainen nainen saa esikoisensa, lapsen isä on keskimäärin 2,5 vuotta äitiä vanhempi. Jos mies on yli nelikymppinen, kumppanikin on usein lähellä samaa ikää.

Jalovaara pohtii, onko yksi syy lasten hankinnan lykkäämiselle juuri ajatus siitä, että miesten isyydessä ikä ei tule vastaan.

Sekin vaikuttaa, että nykyihmisillä on ainakin näennäisesti loputon määrä vaihtoehtoja. Silloin valitseminen ja sitoutuminen on aiempaa vaikeampaa.

HS:n kyselyssä miehet kertoivat lapsettomuutensa syiksi esimerkiksi seuraavia: ei löydy sopivaa kumppania, ei halua luopua vapaudesta tai kuormittaa ympäristöä tai ei tahdo siirtää sukunsa sairausriskejä tai omaa kasvatustaustaansa.

Osa ei pysty saamaan lasta terveydellisistä syistä. Osa taas pelkää, että isällä ei ole oikeuksia eron tullen, tai tuntee, että rahat eivät riitä.

Joku kokee, että on ollut väärät seurustelukumppanit väärään aikaan tai nykyinen kumppani ei halua lapsia. Homona on hyvin vaikea saada perhettä.

Monilla yhdistyi useampi syy. Lapsettomuuteen myös ikään kuin ajauduttiin. 

Sekin oli yksi syy, ettei vain kerta kaikkiaan halua. Sellainen tilanne on kyselyyn vastanneella 42-vuotiaalla miehellä. Hän ei halua esiintyä nimellään, koska on työssään esihenkilönä monelle pikkulapsiarkea elävälle.

”Jatkuva mekastus, meneminen ja sekasorto eivät ole minua varten”, kertoo mies.

Mies on ollut parisuhteessa parikymmentä vuotta. Hänen mukaansa koko suhteen ajan molemmille osapuolille on ollut selvää, että lapsia ei hankita. 

”Suurin syy on oma rauha ja menemisen vapaus.”

Miestä ei myöskään kiinnosta kuskata ketään luistelutreeneihin tai ryhtyä ”lätkäfaijaksi”.

”Kavereiden ruuhkavuosia vierestä seuranneena ei itsellä pysyisi järki päässä.”

Viime vuosina mies on alkanut miettiä myös ympäristösyitä. Toisaalta aina lapsia ei jaksaisi omassakaan lähiympäristössäänkään.

”Jos hommaa vähän kärjistää, ei maailmasta löydy hirveän montaa ärsyttävämpää asiaa kuin ruuhkabussissa kurkku suorana huutava pikkuvauva tai ruokakaupassa raivokohtauksen saava tarhaikäinen.” 

Oikeus olla haluamatta lapsia on tärkeä, sanoo Marika Jalovaara.

Ratkaisuja kaivataan pikemmin siihen, miten suomalaiset saisivat ne lapset, joita toivovat. 

Nopeita vippaskonsteja ei hänen mukaansa ole tarjolla, vaan esimerkiksi panostusta koulutukseen, työllisyyteen, psyykkiseen hyvinvointiin, työn ja perheen yhteensovittamiseen sekä hedelmällisyyskasvatukseen.

Nelikymppisen miehen voi olla vaikea avautua lapsettomuudestaan, kun herkästi sanotaan, että ”eihän sulla ole hätää, kun olet mies”.

Renny Harlin ja Sauli Niinistö saatetaan mainita kannustavina esimerkkeinä ikääntyneistä isistä.

Jukka Manni on korkeasti koulutettu, liikunnallinen, suunnittelutyötä tekevä mies, mutta hän sanoo, että ”Renny Harlin ja Sauli Niinistö ovat kuitenkin vähän eri positiossa markkinoilla kuin muut ikäisensä”.

Mannin mielestä Tinder-kulttuurikaan ei ole suinkaan helpottanut kumppanin löytämistä vaan päinvastoin.

”Siellä tulee illuusio siitä, että voin aina löytää jonkun vielä sopivamman. Kun kaikilla on se sama illuusio, niin loppujen lopuksi rakastumisen tunne jää puuttumaan ja kukaan ei kelpaa kenellekään. Se on aika surullista.”

Kun hyvän parisuhteenkin löytäminen tuntuu vaikealta, joukko kapenee entisestään, jos vaatimuksiin lisää vielä naisen halun ja mahdollisuuden tulla äidiksi. 

Ensisijaisesti Mannikin sanoo etsivänsä puolisoa. 

Välillä hänen Tinder-profiilissaan on lukenut, että haaveilee perheestä. Välillä ei.

Ajatus bonusisyydestäkään ei ole poissuljettu.

”Haluaisin oman jengin, jonka kanssa voisi viettää aikaa.”

Kun Mannilta kysyy, miksi hän haluaa isäksi, hän on ensin pitkään hiljaa. 

”Uskon, että mulla olisi tosi paljon annettavaa siihen, että jostain ihmisestä tulisi onnellinen ja itsevarma aikuinen. Olenhan työstänyt omaa henkistä hyvinvointiani koko aikuisiän. Tuntuu niin turhalta, jos en pystyisi laittamaan viestikapulaa eteenpäin.”

Manni tuntee elämänsä hyväksi ja täysipainoiseksi, käyttää paljon aikaa harrastuksiinsa pyöräilyyn sekä kiipeilyyn eikä murehdi lapsettomuutta aktiivisesti. 

Kun viisitoista vuotta itseä nuoremmat tuttavat tulevat vanhemmiksi, aina kuitenkin vähän kirpaisee, vaikka heidän puolestaan on iloinen. Manni toivoo, ettei 20 vuoden päästä tarvitsisi surkutella asiaa. 

”Olisi se oma jengikin sitten.”