Alexander Stubbin rahoittajalista on kuin suomalaisen talouselämän kuka on kukin: Wahlroos, Baldauf, Alahuhta, Brotherus, Ehrnrooth, Siilasmaa...

Ja tässä on vasta murto-osa Stubbin isoista rahoittajista. Nimiä tuli julki maanantaina, kun Stubbin kampanja julkisti ennakko­ilmoituksen vaali­rahoituksestaan.

Stubbin kampanjan yli 1,9 miljoonan euron budjetti on jättimäinen muihin ehdokkaisiin verrattuna. Se on reilusti yli kaksinkertainen suhteessa kannatuskyselyiden kakkosen Pekka Haaviston kampanjaan, joka oli maanantaina keskipäivään mennessä kerännyt ennakkoilmoituksen mukaan 808 072 euroa. (Haaviston sivuilla on reaaliaikainen seuranta rahankeruun tilanteesta.) 

Ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, mutta vaalirahoitusta valvova Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV on suositellut jo vuosia niiden julkistamista.

Ilmoituksen ovat Stubbin ja Haaviston ohella jo aiemmin jättäneet Sdp:n Jutta Urpilainen (767 000 euroa), vasemmistoliiton Li Andersson (186 000) ja kristillisdemokraattien Sari Essayah (75 200).

Olli Rehnin (kesk) kampanja tiedotti perjantaina, että sen budjetti on 800 000 euroa. Se kertoi myös suurimmat lahjoittajansa. Ilmoitus ei kuitenkaan maanantaina keskipäivällä vielä näkynyt Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilla.

Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon, valitsijayhdistyksen Mika Aaltolan ja Liike Nytin Harry Harkimon kampanjat ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio jättää ilmoitusta, koska niillä ei ole merkittäviä yksityislahjoittajia.

Halla-ahon kampanja on kooltaan puoli miljoonaa euroa. Perussuomalaiset maksaa sen kokonaan. Ulkopuolista rahaa ei ole, eikä sitä kuulemma ole edes haettu.

Aaltola on saanut kerättyä noin 40 000 ja Harkimo 50 000 euroa. 

Alexander Stubbin kampanja on Suomen mittapuulla poikkeuksellisen massiivinen. Kuusi vuotta sitten Sauli Niinistön kampanja keräsi 1,5 miljoonaa euroa, josta se käytti 1,2 miljoonaa. 

Hyvin todennäköisesti Stubbin kampanja saattaa lähennellä lopulta jopa kolmea miljoonaa euroa, jos ja kun vaalin toinen kierros huomioidaan. Rahaa tullaan keräämään vielä äänestyskierrosten välissä.

Niinistö ilmoitti kuusi vuotta sitten, että yksittäinen lahjoittaja saa tukea hänen kampanjaansa enintään 15 000 eurolla. Stubbilla ei ole vastaavaa kattoa, joten hän on saanut todella suuria lahjoituksia.

Suurimmasta yksityishenkilön lahjoituksesta vastaa Yhdysvalloissa vaikuttava yrittäjä ja sijoittaja Sami Inkinen, joka toimii nykyisin Virta Health -yrityksen toimitusjohtajana. Rahansa Inkinen teki myymällä Trulia-kiinteistönvälityspalvelunsa. Inkinen antoi kampanjaan 67 000 euroa. 

Toiseksi suurin tuki on peräisin ”Camilla tai Johan Lindforsilta”, jotka ovat lahjoittaneet 50 000 euroa. ”Johan Lindfors” on Hongkongissa asuva sijoittaja John Lindfors, entinen investointipankki Goldman Sachsin partneri, joka on sittemmin toiminut pääomasijoittajana.

Lindfors oli vuonna 2010 perustamassa pääomasijoitusyhtiö DST Globalia venäläistaustaisen miljardöörin Juri Milnerin kanssa. Yhtiö oli aikoinaan yksi Facebookin varhaisimmista sijoittajista. Sittemmin kymmenien miljardien pääomia hallinnoiva DST Global on sijoittanut muun muassa kiinalaisyrityksiin.

Camilla ja John Lindfors ovat aiemmin lahjoittaneet muun muassa ruotsinkieliselle kauppakorkeakoululle Hankenille puoli miljoonaa euroa. 

Pääomasijoitusyhtiö Permiran toimitusjohtaja Kurt Björklund antoi Stubbin kampanjaan 50 000 euroa.

Stubbin kampanjaan ovat lahjoittaneet 25 000 euroa esimerkiksi pääomasijoitusyhtiö EQT:n partneri Vesa Koskinen, sijoittaja ja Fiskarsin suuromistaja Alexander Ehrnrooth, Supercellin perustaja John Derome, Sanoman suuromistaja Rafaela Seppälä ja sijoittaja Georg Johan Casimir Ehrnrooth. 

Entinen kokoomuksen kansanedustaja ja liikemies Juhani Sjöblom on lahjoittanut 25 000 euroa. Saman summan lahjoitti myös hänen poikansa Karl Sjöblom. 

Yrittäjä ja kryptovaluuttasijoittaja Alexander Hanhikoski lahjoitti 20 000 euroa. Sahayrittäjä Pekka Kopra tuki kampanjaa 15 000 eurolla samoin kuin Tiuku Helenius, joka on Palkki oy:n omistajan Aarne Aarnion lapsenlapsi. 

Soneran entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander antoi 10 000 euroa, Enston omistaja Marjo Miettinen samoin 10 000 euroa.

Sijoitusyhtiö Interan perustaja Tuomas Lang lahjoitti kampanjaan 10 000 euroa. Hän kertoo, että Stubbin kampanjassa mukana oleva tuttu soitti hänelle juuri sopivalla hetkellä ja pyysi lahjoittajaksi.

”Timing is everything”, Lang sanoo. ”Kun hyvät tyypit soittavat ja pyytävät, niin eihän sitä voi sanoa ei.”

Lang olisi voinut harkita Olli Rehninkin tukemista, mutta sieltä suunnasta ei kyselty. Tukeaan hän luonnehtii ”pyyteettömäksi” – riittää, jos Stubb tulee valituksi ja ”edustaa meitä mahdollisimman hyvin maailmalla”. Kymppitonnin summaan Lang päätyi, koska se oli ”sopiva pyöreä luku”.

Yhtiöidensä kautta Stubbia ovat tukeneet muun muassa pääomasijoittaja Tuomo Raasio (10 000), F-Securen perustaja Risto Siilasmaa (20 000), Nokian ex-johtaja Anssi Vanjoki (25 000) ja SRV:n suuromistaja Ilpo Kokkila (25 000).

Sijoittaja Kyösti Kakkonen laittoi yhtiönsä kautta Stubbille 25 000 euroa, hänen puolisonsa Julianna Borsos oman yhtiönsä kautta taas 10 000 euroa. 

Kiinnostavaa Stubbin tukijoissa on se, että joukossa on iso liuta tuttuja talouselämän ykkösnimiä, kuten vuorineuvos Kari Jordan, Koneen ex-johtaja Matti Alahuhta, Nokian ex-johtaja Yrjö Neuvo ja Nokian ex-johtaja Veli Sundbäck. Näitä samoja nimiä löytyi myös kuusi vuotta sitten Sauli Niinistön takaa. 

Stubbin tukijoissa on kuitenkin paljon myös uusia nimiä – sieltä löytyy nuoremman polven sijoittajia ja johtajia, joita ei ole aiemmin näkynyt vaalirahoittajalistoilla.

Eräs Stubbin kampanjan taustavaikuttaja kertoo, että iso osa uusista tukijoista on eri yhteyksistä Stubbin tuttuja. Hän kertoo, että rahoittajien motiivi voi olla tällä kertaa vähän erilainen kuin Niinistön aikana.

”Silloin tuettiin aika perinteistä maan isää, nyt kansainvälisesti suuntautunutta ehdokasta”, hän muotoilee. 

Pekka Haaviston kampanjan koko on selvästi Stubbia pienempi. Mutta yhdessä mielessä se on historiallinen: Haavisto on saanut kaikkien aikojen suurimman yksittäisen henkilön antaman lahjoituksen.

Yrittäjä Olli Muurainen on antanut kampanjalle suoraa rahallista tukea peräti 141 100 euroa. Lisäksi Muuraisen yhtiö Management Events on lahjoittanut kampanjan käyttöön liiketiloja 6 000 euron arvosta ja ostanut 3 000 eurolla yhteisölipun Haaviston maksulliseen seminaariin.

Muurainen on siis tukenut Haaviston kampanjaa yhteensä 150 100 eurolla. Muurainen kertoo antaneensa rahaa kampanjalle etupainotteisesti – eli hän ryhtyi tukemaan jo viime kesänä, kun valitsijayhdistystä varten ryhdyttiin keräämään kannattajakortteja.

Presidentinvaaleissa ei ole ylärajaa yksittäisen lahjoittajan tukisummalle toisin kuin kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Laki määrää vain, että kaikki vähintään 1 500 euron lahjoitukset pitää yksilöidä ja julkistaa vaalirahoitusilmoituksessa, lahjoittajia myöten.

Noin teoriassa yksityislahjoittaja voi tukea presidentinvaalikampanjaa siis vaikkapa miljoonalla eurolla. Suomessa ei toki koskaan nähdä tällaisia summia yksittäisiltä tukijoilta.

Muurainen on ollut rahoittajana ja taustavaikuttajana Haaviston kahdessa aiemmassakin presidenttikampanjassa vuosina 2012 ja 2018. Silloin summat olivat huomattavasti pienempiä. 

Vuoden 2012 kampanjassa Muurainen antoi rahallisen tuen lisäksi myös apua tyylikysymyksissä. Sydänten presidentti -kirjan mukaan Muurainen toivoi, että Haaviston pitäisi uudistaa vaatetustaan. Koska Haavisto ei halunnut lähteä ostoksille, Muurainen toimi mallinukkena ja hankki Haavistolle pukuja, paitoja, solmioita ja taskuliinoja.

Vuoden 2018 vaaleissa Muuraisen konsulttiyhtiö Hjärnbruket antoi Haaviston kampanjaan 26 000 euroa. 

53-vuotias Muurainen on yrittäjä, joka on asunut viime vuodet pääasiassa Singaporessa. Hän on vaurastunut Management Events -yhtiöllään. Se järjestää seminaareja, joissa yritysjohtajat ja yritysten mahdolliset suurasiakkaat voivat kohdata.

Lisäksi Muurainen tunnetaan siitä, että hän osti vuonna 2008 lähes 400-vuotiaan Billnäsin ruukin ja alkoi kehittää sinne tapahtumatiloja ja ravintolatoimintaa.

On vaikea uskoa, että suurlahjoittaja olisi puhtaan pyyteetön. Miksi Muurainen panosti peräti 150 000 euroa Haavistoon? Mitä hän odottaa vastineeksi?

”Henkilökohtaisesti minun syyni on se, että olen Pekan ystävä”, Muurainen perustelee. Hän ei myönnä, että lahjoitukseen sisältyisi toiveita Haaviston suuntaan.

Muuraisen tehtävä on kerätä Haaviston kampanjalle laajemminkin rahoitusta. Hän kertoo soittelevansa henkilökohtaisesti potentiaalisille suurlahjoittajille.

Ketkä sitten Haavistoa isommilla summilla tukevat?

”Paljon on yrittäjiä ja yritysjohtajia, sellaisia naamoja, joita olen nähnyt Pekan kotibileissä”, Muurainen sanoo. 

Haaviston kampanjan muita merkittäviä yksityislahjoittajia ovat Herlinien mahtiteollisuussuvun Ilona Herlin ja Anna Herlin sekä sijoitusyhtiö Parnassiaa pyörittävä Rantasten perhe, jonka kolme jäsentä ovat panostaneet yhteensä 50 000 euron potin. Rantaset eivät halua kommentoida lahjoituksensa syitä. 

Pankkiiri Björn Wahlroos lahjoitti Haavistolle 10 000 euroa. Miksi tuit juuri Haaviston kampanjaa?

”Olen tukenut myös toista ehdokasta, joten mitään erityisiä perusteluita Pekan tukemiseen minulla ei ole”, Wahlroos vastaa.

Toinen ehdokas on Stubb, jolle Wahlroos lahjoitti selkeästi enemmän eli 25 000 euroa.

Haaviston eduskunta-avustaja Kasper Kylmälä on tukenut pomonsa kampanjaa 18 000 eurolla. Kylmälä on Ahlströmien teollisuussuvun jäsen. 

Haaviston kampanjaan on kerätty varoja myös seminaareilla.

Marraskuussa Helsingin Ritarihuoneella pidetty tilaisuus oli nimetty Pekka Haaviston huippuseminaariksi. Sitä se kieltämättä olikin. Puhujina oli kova kvartetti: Björn Wahlroos, Nokian hallituksen ex-puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Suomen entinen Moskovan- ja Berliinin-suurlähettiläs René Nyberg sekä ilmastovaikuttaja ja dosentti Mari Pantsar. Pari tuntia kestäneen seminaarin hinta oli 1 490 euroa, johon kuului lounas. Kolmen hengen yhteisölipun sai 3 000 eurolla.

Yhden 3 000 euron lipun Ritarihuoneen seminaariin osti esimerkiksi Kaukoidässä toimiva rahastosijoitusyhtiö PYN:n johtaja Petri Deryng. Hän ei kuitenkaan ehtinyt paikalle.

Sdp:n Jutta Urpilaisen 767 000 euron budjetista valtaosa eli 550 000 euroa tulee puolueelta. Lisäksi tukea on tullut ammattiyhdistysliikkeeltä eli muun muassa Teollisuusdemarien opintoyhdistykseltä (30 000 euroa), Palvelualojen ammattiliitto Pamilta (30 000 euroa) ja Paperiliitolta (8 000 euroa).

Urpilaisen tukiyhdistys tekee myös historiaa. Sdp:n entisen puheenjohtajan ja pääministerin Sanna Marinin MA/PI-yhtiö lahjoitti kampanjaan 50 000 euroa. Kyseessä on ainakin lähivuosikymmenien suurin lahjoitus yksittäiseltä yritykseltä.

Marin omistaa yrityksen yhdessä entisen avustajansa Tuulia Pitkäsen kanssa.

Kiinnostava yksityiskohta on se, että Urpilaisen tukiyhdistys on sama, joka on tukenut Sdp:n ehdokasta kaikissa presidentinvaaleissa vuodesta 1994 lähtien. Yhdistyksen nimi on vain vaalista toiseen vaihtunut: Martti Ahtisaaren ehdokkuutta tuki Presidentti -94 ry, Tarja Halosella oli Presidentti 2000 ry ja Presidentti 2006 ry ja Paavo Lipposella oli Presidentti 2012 ry.

Vuoden 2018 vaaleihin vuosilukuun pohjaava demarien nimiperinne muuttui, sillä Tuula Haataisen kampanjaa varten yhdistys muutti nimensä muotoon Yhteinen Presidentti ry. 

Urpilaisen tukena yhdistys toimii nyt samalla nimellä.

Rahoitusvalvonnan suhteen tärkeä rajapyykki on 1 500 euroa. Sen ylittävistä lahjoituksista on julkistettava lahjoittavan henkilön tai tahon nimi.

Olli Rehnin kampanjalla on seitsemän lahjoittajaa, jotka ovat antaneet vähintään 1 500 euroa. Näiltä seitsemältä Rehn on saanut yhteensä 68 500 euroa. Suurimmat tukijat ovat liikemies Antti Aarnio-Wihuri (30 000 euroa) ja sanomalehti Karjalaista kustantavan Punamustan hallituksen jäsen Merja Laakkonen (20 000 euroa).

Perheyhtiö Algolin toimitusjohtaja ja omistaja Alexander Bargum on tukenut Rehniä 5 000 eurolla. Bargum toimi viime vuoden loppuun asti Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtajana.

Rehn on kerännyt varoja myös myymällä Rehn-sukkia ja -lakritsia sekä Rehnin kirjoittamaa kirjaa. Niistä on kertynyt 80 000 euroa.

Rehn on saanut rahaa myös finanssipiireistä, sillä häntä tukevat muun muassa investointipankki Taaleri Kapitaalin toimitusjohtaja Vesa Heikkilä (6 000) ja sijoittaja Kim Väisänen (3 000).

Heikkilä perustelee tukeaan kaveruudella. Hän on tuntenut Rehnin jo 30 vuoden ajan. Siksi Heikkilä osti neljä 1 500 euron lippua Rehnin seminaariin.

”Kyse on siitä, että minulla on aika vähän mahdollisuuksia tehdä kampanjan jalkatyötä, niin tämä on se tapa tuoda kortensa kekoon”, Heikkilä sanoo.

Hoidat siis rahalla sen, ettei tarvitse seistä räntäsateessa jakamassa ehdokkaan mainoslappuja?

”Voi sen niinkin sanoa.”

Heikkilän mielestä Suomessa voisi olla amerikkalaisempi tyyli yksityisen vaalirahoituksen avoimuudessa. Rahoitusta ei pitäisi piilotella vaan kertoa siitä aktiivisesti julkisuuteen, summia myöten.

”Suomessa tähän liittyy tarpeetonta salamyhkäisyyttä, jokin mystifioitu piirre.”

Soittokierros suurlahjoittajille osoittaa, että useimmat heistä todella ovat kovin vähäsanaisia ja varovaisia. Harva haluaa nimellään kommentoida asiaa. 

Viime eduskuntavaaleissa Elinkeinoelämän keskusliiton ja useiden työnantajajärjestöjen Pro Markkinatalous -yhdistys tuki puolueita ja ehdokkaita peräti 1,6 miljoonalla eurolla. 

Tavoitteekseen se kertoi ”uudistuvan ja vastuullisen markkinatalouden edistämisen”. Suurin osa tuesta meni porvarillisten puolueiden ehdokkaille.

Presidentinvaaleissa Pro Markkinatalous ei tue ketään, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio. Pankkiiritaustainen Raasio on ollut vuosikymmeniä kokoomuksen keskeinen varainkerääjä.

Stubbin kampanjassa Raasiolla ei ole mitään virallista roolia, eikä hän kuulemma ole millään tavalla vastannut rahankeruusta.

”Joillekin tutuille olen kuitenkin soitellut ja kysynyt, haluavatko he tukea”, Raasio myöntää. 

Eri lähteiden mukaan keskeisin varainkerääjä Stubbin kampanjassa on ollut Ilpo Kokkila. Itse hän ei kuitenkaan tätä suostu vahvistamaan.

Vuorineuvos Kokkila on Suomen liike-elämän todellisia isokenkäisiä. Hän on rakennusyhtiö SRV:n pääomistaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen entinen puheenjohtaja.

Mutta miksi liike-elämän vaikuttajat haluavat tukea presidenttiehdokkaita?

Suoraa taloudellista hyötyä ei ole saavutettavissa. Presidentti ei juuri vaikuta yksittäisten yritysten tai liike-elämän alojen toimintaympäristöön, sillä hänen toimivaltansa on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Presidentti tekee vienninedistämismatkoja, joissa on mukana yritysvaltuuskunta. Ainakin isompien firmojen on kuitenkin suhteellisen helppo päästä näille matkoille mukaan, vaikka ei tukisi kampanjaa.

Suurlahjoittajat ovat usein jo lähtökohtaisesti sellaisissa asemissa, ettei heidän tarvitse ”ostaa” kutsua Linnan juhliin. Tai kuten eräs Stubbin kampanjaa lähellä oleva yritysvaikuttaja sanoo, suurrahoittajat eivät kutsuja tarvitse, sillä ”heillä on omat kutsut ja omat linnat”.

Taustaksi useampikin arvioi, että keskeinen motiivi tuntuu olevan halu päästä auttamaan tietyn arvomaailman edustajaa Suomen ykköspestiin. Moni tuntuu pitävän velvollisuutenaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, ja jos rahaa on, mikä olisi kätevämpi tapa kuin rahan antaminen. Varakkaalle 10 000 euron lahjoitus ei tunnu missään.

Eräs lahjoittaja sanoo, että osaltaan asiaan vaikuttaa ympäristön paine. Kun vauraassa tuttavapiirissä moni antaa, se pakottaa muitakin osallistumaan. Toinen kertoo tuttavastaan, joka illanvietoissa purnaa, miten huonosti poliitikot hoitavat asioita. Niinpä hän oli kysynyt, miksi et tee asialle jotain ja osallistu tukemalla jotain fiksua poliitikkoa. Henkilö ei kuulemma siltikään tukenut, sillä pelkäsi leimautuvansa poliittisesti.

Presidentinvaaleissa ehdokkaan tukeminen voi olla monille yritysihmisille henkisesti helpompaa, koska presidentti ei osallistu päivänpolitiikkaan.

Eräs yritysjohtaja arvioi taustahaastattelussa, että viime kuukausien työmarkkinataistelu on voinut lisätä porvarillisesti ajattelevien johtajien halua tukea Stubbia. 

”Monet yritysjohtajat ovat aika raivona ay-liikkeen toiminnasta”, hän sanoo. 

Vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen jättämisen tarkoitus on tehdä kampanjoista läpinäkyviä. Äänestäjällä tulisi olla ennen äänestyspäätöstä mahdollisuus tietää, mistä ehdokas saa rahoitusta ja paljonko. Sen jälkeen äänestäjä voi itse arvioida, voivatko lahjoitukset vaikuttaa ehdokkaan politiikkaan tai päätöksiin.

Ennakkoilmoituksen jättäminen on kuitenkin vapaaehtoista. 

Vaalirahoitusta valvovan Valtiontalouden tarkastusviraston valvontapäällikkö Jonna Carlson on huolissaan trendistä, jonka suunta on ollut vaali vaalilta alaspäin. Sekä eduskunta- että presidentinvaaleissa ehdokkaat tekevät aiempaa vähemmän vapaaehtoisia ennakkoilmoituksia rahoituksesta. Vielä vuoden 2018 presidentinvaaleissa vain yksi ehdokkaista – Paavo Väyrynen – jätti ennakkoilmoituksen tekemättä.

Tällä kertaa ennakkoilmoitusta ei tee kolme ehdokasta yhdeksästä.

”Me pyrimme kannustamaan kaikkia tekemään vapaaehtoisen vaalirahoitusilmoituksen”, Carlson painottaa.

Mutta laki ei sitä vaadi, joten kyse on poliitikon avoimuudesta ja moraalisesta valinnasta, ei lain rikkomisesta.

Carlsonin mielestä on syytä pohtia myös sitä, missä vaiheessa vapaaehtoinen ennakkoilmoitus jätetään VTV:lle. Esimerkiksi nyt vaalien viimeinen jättöpäivä on 26. tammikuuta eli ennakkoäänestyksen jälkeen ja vain kaksi päivää ennen ensimmäisen kierroksen varsinaista vaalipäivää.

Stubbin kampanja julkaisi ilmoituksensa maanantaina 22. tammikuuta. Ajankohta on myöhäinen, sillä ennakkoäänestys loppuu 23. tammikuuta. Todennäköisesti noin puolet kaikista äänistä on jo annettu, eikä näillä äänestäjillä ollut mahdollisuutta tutustua Stubbin rahoittajiin etukäteen.

”Onhan siitä käyty keskustelua parlamentaarisissa työryhmissä, pitäisikö ennakkoilmoitus tehdä pakolliseksi”, Carlson muistuttaa.

Pakollisuudessa olisi myös ongelmia: kuntavaaleissa voi olla vaikkapa 30 000 ehdokasta, jolloin kaikkien ilmoitusten läpikäyminen olisi lyhyessä ajassa liki mahdoton urakka. Presidentinvaaleissa ehdokkaita on toki nyt vain yhdeksän.

Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin Greco suositteli Suomelle jo vuonna 2007, että ehdokkaiden rahoitusta tulisi avata äänestäjille jo ennen vaaleja.

Kun Matti Vanhasen hallitus ryhtyi valmistelemaan nykyistä vaalirahoituslakia vaalirahakohun jälkeen vuonna 2009, tarkoitus oli Grecon toiveiden mukaisesti linjata, että äänestäjillä olisi mahdollisuus saada tietoa rahoituksesta jo ennen ensimmäistä äänestyskierrosta.

Lakia valmistellut työryhmä esitti vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen kirjaamista lakiin. Ja tämä myös toteutui. Vasemmistoliitto jätti eriävän mielipiteen toimikunnan mietintöön. Se olisi halunnut ilmoituksesta pakollisen.

Etyj suositteli vuoden 2011 eduskuntavaaleja koskeneessa raportissaan, että ennakkoilmoituksista tulisi tehdä pakollisia ja niiden tulisi sisältää ajantasaista tietoa rahoituksesta sen sijaan, että kyseessä olisi vain arvio tuotoista ja kuluista.

Lisäksi esitettiin, että VTV:n tulisi voida tehdä reaaliaikaisia tarkastuksia ilmoituksiin.

Pakollinen ennakkoilmoitus ei kuitenkaan ole toteutunut. Vuonna 2014 aloittanut vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön tarkistamista pohtinut työryhmä tyrmäsi suosituksen pakollisesta ennakkoilmoituksesta. Työryhmässä istui edustajat kaikista eduskuntapuolueista.

Seuraavan kerran pakollisuutta pohdittiin vuonna 2020 aloittaneessa parlamentaarisessa vaalityöryhmässä. Pakollisuutta vastustivat kristilliset, Rkp, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja Sdp, joten asiasta ei tullut mitään. Pakollisuusasiaa olisivat edistäneet vihreät, Liike Nyt ja vasemmistoliitto.

VTV:n Carlson katsoo, että myös presidentinvaaleissa olisi syytä pohtia yksittäisille lahjoituksille ylärajaa, kuten on kunta-, eduskunta- ja eurovaaleissa. 

”Me olemme yrittäneet herätellä sitä keskustelua”, Carlson sanoo.

Yksittäisten lahjoitusten ylärajan lisäksi on pohdittu, pitäisikö kampanjoiden kokoa ylipäätään rajata. Kampanjat ovat paisuneet. Esimerkiksi kevään 2023 eduskuntavaaleissa nähtiin useita yli 100 000 euron kampanjoita.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on myös esittänyt huolensa paisumisesta. ”Kärjistäen voidaankin kysyä, johtaako kehitys siihen, että valituiksi voivat tulla vain varakkaat tai helposti ulkopuolista tukea saavat ehdokkaat?” hän kysyi blogikirjoituksessaan. 

Kampanjakattoa on toivottu moneen otteeseen. Keväällä 2023 kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps) teki lakialoitteen, jossa hän esitti kunta- ja aluevaaleihin 10 000 euron, eduskuntavaaleihin 30 000 euron ja eurovaaleihin 50 000 euron kampanjakattoa. Presidentinvaaleista ei Tynkkysen aloitteessa puhuttu mitään.

Tynkkysen aloite oli lokakuussa 2023 lähetekeskustelussa. Tynkkynen muistutti, että muun muassa eduskunnan tarkastusvaliokunta on kannattanut kattoa.

Tynkkysen mukaan paisuvat kampanjat vinouttavat kansanvaltaa ja haittaavat esimerkiksi nuorten ehdokkaiden läpimenoa.

Eduskuntakeskustelussa kampanjakatto sai kannatusta muun muassa Sdp:n edustajilta. He kuitenkin muistuttivat, että edellisessä parlamentaarisessa, vuonna 2022 työnsä päättäneessä vaalityöryhmässä perussuomalaisten edustaja, puoluesihteeri Simo Grönroos oli suhtautunut kriittisesti kattoon. Myös Rkp ja keskusta varoittivat, että kampanjakattosääntely johtaisi siihen, että sitä kierrettäisiin ulkoistamalla kampanjan tekeminen muille toimijoille.

Kokoomus yksiselitteisesti vastusti kampanjakattoa.

Entä jos ehdokkaan kampanjasta jää rahaa tilille vielä vaalien jälkeen, vaikkapa 100 000 euroa? Kenelle se kuuluu, ja millä perusteella? Onko teoriassa mahdollista, että ehdokas voisi ottaa sen omaan taskuun?

Carlson sanoo, ettei laki ainakaan suoranaisesti estä sitä. Toki useimmiten rahojen vastaanottaja on ehdokkaan tukiyhdistys tai puolue, jolloin raha ei ole missään vaiheessa ehdokkaan rahaa. Tällöin vaalirahoitus katsotaan yleishyödyllisenä verovapaaksi tuloksi. Jos vaalirahoitus taas annetaan suoraan ehdokkaan tilille, verottaja katsoo sen lahjaksi, josta on maksettava lahjavero. 

Käytännössä ylijääneet rahat siirtyvät yleensä ehdokkaan mahdollisen seuraavan vaalikampanjan pesämunaksi tai ehdokkaan taustalla olevalle puolueelle.

Alexander Stubb totesi viime viikolla Ylen tentissä, että jos hänen kampanjastaan jää rahaa yli, se annetaan hyväntekeväisyyteen. Näin teki myös Sauli Niinistön kampanja kuusi vuotta sitten.

Teksti Marko Junkkari ja Tommi Nieminen, kuvatoimittaminen Miika Holopainen ja Maria Lähteenmäki, editointi Tuomas Kaseva.

Oikaisu 22.1. kello 18.00: Jutusta on poistettu virheellinen lause Sauli Niinistön ennakkoilmoituksen julkaisuajankohdasta vuonna 2018. Kello 18.26 korjattu lisäksi Marjo Miettisen titteli. 

Oikaisu 22.1. kello 19.14: Toisin kuin artikkelissa aiemmin kerrottiin, Alexander Bargum ei toimi enää Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtajana. Tammikuun alusta puheenjohtajana on toiminut Miia Porkkala.