Näin hyvinvointivaltio mullistui

Puolustusvoimien virkistysmajalla kokoontui helmikuussa pieni joukko melko tuntemattomia päättäjiä. He valmistelivat historiallisen säästöpaketin, jonka syntyä moni piti mahdottomana.

Helsingin itäpuolella Santahaminassa on kallio ja kallion päällä hirrestä tehty virkistysmaja. Siellä on Puolustusvoimien käyttämä perinteinen edustussauna.

Helmikuun 6. päivä kello 16 majalle saapui parikymmentä henkilöä, joilla oli raaka tehtävä: kurittaa suomalaista hyvinvointivaltiota lähes kolmella miljardilla eurolla.

Siitä alkoivat kaksi ja puoli kuukautta jatkuneet neuvottelut, jotka huipentuivat tällä viikolla.

Tämä kirjoitus kertoo, miten nuo historialliset päätökset tehtiin. Kirjoitus perustuu paikalla olleiden haastatteluihin.

Saunarakennus ei ole suuren suuri, mutta sen pirttikalusteilla sisustetussa tuvassa on tavattu tehdä isoja päätöksiä. Sellaisia, joita kukaan ei haluaisi tehdä. Saunatupa on ollut käytössä 1970-luvulta lähtien, kun hallitus on päättänyt seuraavan vuoden tai lähivuosien tuloista ja menoista.

Tavan ideoi aikoinaan valtiovarainministeriön (VM) valtiosihteeri Paul Paavela. Hän keksi viedä neuvottelijat Valtioneuvoston linnasta syrjään sotilaiden keskelle, jossa he saivat olla pari päivää rauhassa julkisuudelta. Aikoinaan käytössä oli vain yksi puhelin.

Nykyään kaikilla on kännykät, mutta ne pidetään kiinni. Julkisuuteen vuotaa neuvotteluista harvinaisen vähän tietoja. Piileskely toimii.

Helmikuussa paikalla oli valtiovarainministeriön johtoa, muun muassa kansliapäällikkö Juha Majanen. Hänen lisäkseen paikalla oli joukko muita, joista neljä erityistehtävässä.

Kukaan ei ollut ministeri tai edes kovin tuttu suomalaisille. Mutta heidän tehtävänsä oli päättää miljoonien suomalaisten arkea kurjistavista päätöksistä.

Neljä erityistehtävään valittua olivat eduskuntaryhmiensä puheenjohtajat Matias Marttinen (kok), Otto Andersson (r) ja Peter Östman (kd) sekä perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki.

Puhuttiin Marttisen ryhmästä.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus oli antanut heidän tehtäväkseen esitellä huhtikuun 15. päivään mennessä suunnitelma, joka pysäyttäisi Suomen velkaantumisen. Virallisesti päätökset oli määrä nuijia kokoon 15. ja 16. huhtikuuta hallituksen niin sanotussa kehysriihineuvottelussa.

Tunnelma oli vakava. Suomi velkaantuu vauhdilla, eikä loppua näy, virkamiehet toistelivat. Talous ei ole kasvanut 15 vuoteen.

Petteri Orpon oikeistohallituksen puolueet lupasivat vaaleissa tasapainottaa julkisen talouden. Hallitus leikkasi jo viime keväänä julkisia menoja neljällä miljardilla eurolla ja teki muita toimia, jotka vähentävät valtion menoja pari miljardia lisää.

Huuto oli kovaa, eikä ihme. Etenkin työttömien, vähävaraisten ja opiskelijoiden tukia leikattiin.

Hallituksen lupaus talouden tasapainottamiseksi ei kuitenkaan toteutunut kevään päätöksillä. Talous ei ole lähtenyt kasvuun, inflaatio laukkaa yhä ja palkankorotukset ovat nostaneet sosiaali- ja terveyspalvelumenoja.

Ja nyt valtion menot ovat jälleen kasvaneet miljardilla eurolla, vaikka niin ei pitänyt käydä.

Joulukuun lopulla hallitus sai eteensä VM:n talousennusteen. Perussuomalaiset olivat jo syksyllä vaatinut lisäleikkauksia. Nyt muutkin hallituspuolueet myönsivät, että jälleen on pakko ottaa kansalta.

Idean ulkopuolisesta ryhmästä esitti pääministeri Orpo. Hän halusi ryhmälle työrauhan, ja ministeriöiden käytävillä se on vaikea saavuttaa. Eikä ministereillä olisi aikaakaan näin suureen urakkaan.

Riitojakin olisi todennäköisesti syntynyt, sillä valtiovarainministeri Riikka Purran ja Rkp:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin välit ovat kaikkea muuta kuin lämpimät.

Keitä ryhmään kootut olivat?

Matias Marttinen on Orpon luottohenkilö, joka johti myös viime keväänä hallitusneuvotteluissa säästölistoja kokoavaa ryhmää.

Rkp valitsi Otto Anderssonin, joka tuntee ryhmästä ehkä parhaiten valtion rahankäytön yksityiskohdat. Hän oli Rkp:n pääerityisavustaja edellisessä hallituksessa.

Östman ja Vähämäki olivat myös neuvottelemassa viime keväänä kuuden miljardin euron paketista. Heitä kuvaillaan pragmaattisiksi ja hyviksi laskijoiksi.

Joukon apuna kokouksissa istuivat hallituspuolueiden talouspoliittiset erityisavustajat Mikko Martikkala (kok), Jussi Lindgren (ps), Laura Ollila (r) ja Marjo Loponen (kd). Lisäksi paikalla olivat valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sekä apulaisbudjettipäällikkö Annika Klimenko.

Erityisavustajista Jussi Lindgrenin roolia kuvaillaan vaikutusvaltaisimmaksi. Hän on entinen virkamies. Hän on myös tehnyt harrastuksenaan kvanttimekaniikkaa ja rahoitusteoriaa yhdistelevän väitöskirjan. Ja julkaissut juuri kirjan kansainvälisestä talouspolitiikasta.

Olennaisinta on, että Lindgren on Riikka Purran luottohenkilö ja nykyperussuomalaisten talousaivot.

Santahaminan aloituskokous päättyi saunaan ja iltapalaan. Avantoon ei mennyt kukaan.

Ryhmä alkoi neuvotella tiistai-iltaisin ja keskiviikkoaamuisin. Se ei kokoontunut enää Santahaminassa vaan meni Valtioneuvoston linnan alakertaan Senaatintorin laidalla tai Eteläesplanadilla sijaitsevan Valtioneuvoston juhlahuoneiston Smolnan kabinettiin.

Alkoi tuskallinen neuvottelurupeama, joka Peter Östmanin laskujen mukaan kesti lopulta noin 170 tuntia.

Neuvottelujen henki oli hyvä. Yhteishenkeä tiivisti hiljalleen herännyt kuvotus lohikeittoa kohtaan. Sitä valtioneuvoston keittiö tarjoili parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä.

”Lohikeittokiintiö on pitkäksi aikaa täytetty”, yksi neuvottelija kertoo.

Yleensä säästöneuvottelijoilla on pöydässä kasoittain namuja. Nyt oli vain kahvia ja leipiä.

Helmikuun alussa ryhmä sai käsiinsä VM:n monikymmensivuisen ehdotuksen leikkauskohteista. Östman on yleensä rauhallinen, mutta nyt hän pillastui. VM ehdotti satojen miljoonien leikkauksia maatalouteen.

Ne hävisivät pian listoilta. Maataloustukiin ei koskettu.

Välillä ryhmä hauskuutti toisiaan kertomalla, kuinka vähillä tuilla opiskelijat aikoinaan tulivat toimeen.

Opiskelijoiden asuntotuet heikkenevät, kun heidät siirretään takaisin opintotuen asumislisän piiriin.

Alkuviikot kuluivat tehtävän suuruuden määrittelyssä. Neuvotteluja varjosti pelko, että Suomi on joutumassa EU:n tarkkailuluokalle. Se tarkoittaisi pahimmillaan sanktioita. Samalla EU ohjaisi, mitä Suomen pitää tehdä velalleen.

Helmikuun puolivälissä ryhmä pääsi ensimmäiseen etappiinsa. Se luovutti hallituspuolueiden puheenjohtajanelikolle ehdotuksen, jonka avulla valtio säästäisi 2,8 miljardia euroa.

Ehdotus meni läpi.

Seuraava tehtävä oli vaikeampi. Piti päättää, kuinka suuri osa olisi leikkauksia, ja minkä verran nostettaisiin veroja.

Syntyi ensimmäinen kunnon eripura. Rkp vaatii jääräpäisesti – osin se oli neuvottelutaktiikkaa – että kaikki muu, paitsi valtion budjetin tasapainottamiseen vaadittavat noin 900 miljoonaa euroa, hoidettaisiin verotusta korottamalla. Hallituksen itse sopiman säännön mukaan budjetin niin sanottua menokehystä kun ei voi tasapainottaa veroilla.

Se ei käynyt muille. Verojen osuus oli aivan liian pieni.

Östman esitti kompromissina, että veronkorotusten osuus olisi ollut noin 1,15 miljardia euroa ja säästöjen 1,65 miljardia euroa.

Kokoomus ei pitänyt veronkorotuksista, mutta hyväksyi alustavasti ratkaisun. Homma piti saada liikkeelle, eikä kokoomuksen verojarru enää purrut.

Säästöjen etsintä osoittautui vaikeaksi, koska hallitus oli jo tehnyt valtavan määrän leikkauksia. Lisäksi ryhmällä oli lista kohteita, joihin se ei hallituspuolueiden yhteisen päätöksen mukaisesti saanut koskea, kuten merkittäviin tutkimus- ja kehitysrahoihin.

Koskea ei saanut myöskään esimerkiksi viime keväänä päätettyyn neljän miljardin euron investointipakettiin. Taloustieteilijät ovat kritisoineet muun muassa Helsingin ja Turun välistä tunnin juna -hanketta, jota kokoomus jääräpäisesti ajaa. Se oli yksi neuvottelujen lukuisista ”pyhistä lehmistä”.

”Pyhä lehmä” oli myös investointipakettiin jostakin syystä kuuluva yksityisten lääkärikäyntien kelakorvaus, josta kokoomus piti kiinni kynsin ja hampain.

Myöskään puolustuksen, sisäisen turvallisuuden ja rajavartiolaitoksen määrärahoihin ei saanut koskea. Eikä peruskoulutukseen.

Kaikki puolueet pyrkivät varjelemaan omille äänestäjilleen tärkeitä asioita. Leikkauksia ei siis aina tehdä, vaikka virkamies sellaisia esittäisi tai ne kuulostaisivat muuten järkevältä. Leikkauksista päätetään aina omat äänestäjät mielessä.

Perussuomalaiset yritti ajaa läpi isoja haittaveroja makeisille ja isoja leikkauksia kehitysapuun ja järjestöille.

Rkp taas tahtoi mahdollisimman vähän leikkauksia järjestökenttään ja koulutukseen.

Kristillisdemokraateille oli tärkeintä, ettei puolueen puheenjohtaja Sari Essayahin johtaman maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) toimialalta leikata. Sinne ei paljon leikkauksia tullutkaan.

Kaikki puolueet olivat pettyneitä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) virkakuntaan, joka sai kokoon vain noin 400 miljoonaa euron säästöt. Odotus oli pari sataa miljoonaa euroa enemmän.

Ryhmän ongelma oli koko ajan se, että leikkausten piti purra jo ensi vuonna budjetin tasapainottamisvaatimuksen takia. Mutta etenkään sosiaali- ja terveysalalla nopeita leikkauksia ei ole helppo tehdä.

Huhtikuuhun mennessä oli päätetty, että veronkorotukset tehtäisiin korottamalla yleistä arvonlisäveroa.

Neuvottelujen tahti tiivistyi. Perussuomalaiset oli pitänyt eläkeleikkauksia esillä koko ajan, mutta nyt ne nousivat oikein voimalla. Alimmat kansan- ja takuueläkkeet oli päätetty jättää neuvottelujen ulkopuolelle.

Purran erityisavustaja Lindgren kehitteli malleja, joilla eläkeleikkaus koituisi valtion budjetin hyödyksi ja vähentäisi leikkaustarvetta. Malleista kiinnostuivat myös Rkp ja kristillisdemokraatit.

Kokoomus piti verokikkailua vaarallisena ja liian monimutkaisena.

Hallitus oli jo vuosi sitten pyytänyt yksityisiä eläkevaroja hallinnoivia palkansaajien ja työnantajien järjestöjä neuvottelemaan eläkejärjestelmän uudistuksesta, joka tähtäsi miljardin euron säästöihin.

Työmarkkinajärjestöt, myös kokoomusta tukeva Elinkeinoelämän keskusliitto EK, vastustaa eläkejärjestelmään koskemista raivokkaasti. Tämä myös viestittiin selvästi hallitukselle.

Suomessa eläkerahat on ulkoistettu niiden maksajien eli palkansaajien ja työnantajien hallinnoimiksi, jotta valtio ei paikkaisi valtion alijäämiä eläkesäästöillä.

Perussuomalaiset kuitenkin katsoivat, että valta on lakia säätävällä eduskunnalla, ei työmarkkinajärjestöillä.

Ryhmä päätyi rokottamaan eläketulovähennyksellä kohtalaisen hyviä eläkkeitä, mutta ei korkeimpia eläkkeitä.


Tiistaina 9. huhtikuuta kello kahdeksan aamulla neuvottelijat saapuivat yksi kerrallaan Valtioneuvoston linnan alakertaan toivoen, että lounaaksi ei olisi lohikeittoa.

Olihan sitä, kaikkien pettymykseksi.

Pääministeri Orpo oli vaatinut, että seuraavana aamuna ehdotuksen piti olla hallituspuolueiden puheenjohtajien luettavissa. Näin ministerit näkisivät, mistä vielä kiikastaa.

Varsinaiseen kehysriihineuvotteluun oli aikaa vajaa viikko.

Tässä vaiheessa ryhmällä oli valmiina vasta 400 miljoonan euron sote-säästöt sekä joukko pienempiä kohteita. Leikkauksia puuttui vielä satojen miljoonien edestä.

Perussuomalaisten Jussi Lindgren nosti jälleen eläkeveivauksen pöytään. Puheenjohtaja Matias Marttinen hermostui toden teolla.

”En anna periksi senttiäkään”, Marttinen korotti ääntään.

Marttinen kävi läpi neuvottelujen pelisäännöt: kerran päätettyjä asioita ei nosteta uudelleen esiin.

Kello lähestyi puolta yötä. Auki oli lukematon määrä asioita: muun muassa koulutus- ja kehitysapuleikkaukset sekä monia pienempiä, joista etenkin Rkp:llä ja perussuomalaisilla oli eri näkemys.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten jo alustavasti hyväksymässä ehdotuksessa oli aluksi noin 200 miljoonan ja sen jälkeen noin 135 miljoonan euron leikkaus ammatillisesta koulutuksesta. Perussuomalaiset puolestaan halusi kerätä roimasti lisää veroja makeisista ja muista terveydelle haitallisista elintarvikkeista, kuten sipseistä.

Muut eivät innostuneet. Rkp oli jo aiemmin vaatinut sipsit pois. Niitä valmistetaan ruotsinkielisellä Ahvenanmaalla.

Kristillisdemokraatit taistelivat keksien puolesta – ja onnistuivat.

Jäätelö oli jo rajattu veronkorotusten ulkopuolelle, perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Lopulta mukaan otettiin suklaa, mikä nostaa valtion makeisveroista saamaa rahaa reippaasti.

Mutta kaikille sopivia säästöjä ei vain tahtonut enää löytyä lisää mistään. Edelleen paketin säästöpuolelta puuttui satoja miljoonia euroja.

Aivan viime metreillä yksi valonpilkahdus oli Rkp:n ja perussuomalaisten keskenään neuvottelema sopu. Sen ytimessä oli ajatus leikata kehitysapua 50 miljoonaa eli enemmän kuin Rkp toivoi, mutta vähemmän kuin perussuomalaiset ajoi.

Perussuomalaiset antoivat periksi myös muun muassa ammatillisen koulutuksen leikkauksista.

Puolen yön jälkeen perussuomalaisten Jussi Lindgren ehdotti, että jo kertaalleen sovittua 25 prosentin arvonlisäveroa korotetaan vielä puoli prosenttiyksikköä.

Kokoomus jäi verovaatimuksineen lopulta yksin. Mutta kello yhden aikaan yöllä se oli valmis nielemään arvonlisäveron noston, koska muita leikkauksia ei ollut löytynyt tarpeeksi.

Isot veronkorotukset olivat alusta lähtien perussuomalaisille ja kokoomukselle hankalia. Mutta etenkin perussuomalaisissa ymmärrettiin varhain, että ilman niitä ratkaisua ei synny.

Lopullinen ratkaisu oli syntynyt.

Kokoomukselle oli tärkeintä, että vaikea säästöpaketti oli saatu kasaan ilman hallituskriisiä.

Puheenjohtaja Marttinen kiitti hyvistä neuvotteluista. Ne päätettiin noin puoli kaksi yöllä.

Moni tätä kirjoitusta varten haastateltu lähde pitää sovun syntymisen keskeisenä syynä sitä, että neuvotteluryhmä oli sitoutunut löytämään vaaditut säästöt. Ja että tehtävään valittu joukko tuli hyvin toimeen keskenään.

Keskiviikkoaamuna 10. huhtikuuta hallituspuolueiden puheenjohtajanelikko oli koolla pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Heillä oli käsissään jokseenkin valmis 2,8 miljardin euron säästöpaketti, jonka syntyä moni ulkopuoleinen piti mahdottomana.

Muutoksia ei juuri tehty.

Yleensä näin isoissa neuvotteluissa hallituspuolueiden puheenjohtajat joutuvat moneen kertaan käsittelemään vaikeimpia kysymyksiä.

Marttisen ryhmällä oli vielä yksi tehtävä jäljellä. Kasvupaketti. Se syntyi helposti, vaikka perussuomalaiset suhtautuivat nuivasti vihreitä investointeja houkuttelevaan verohuojennukseen.

Päivää ennen kehysriihineuvotteluja, sunnuntaina 14. huhtikuuta, hallituksen johtonelikko kokoontui jälleen Kesärannassa. He kävivät listaa läpi. Nyt nelikkokin teki päätöksiä, jotka olivat jääneet Marttisen ryhmältä tekemättä.

Yksi koski erilaisten järjestöjen ja yhdistysten avustuksia, joita leikattiin roimasti vuosi sitten. Marttisen työryhmä esitti, että leikkauksista 125 miljoonaa euroa siirrettäisiin alkamaan jo ensi vuonna eikä vasta hallituskauden lopussa.

Eritoten Rkp:n vaatimuksesta summa alennettiin 75 miljoonaan euroon.

Nelikko käsitteli myös jo päätettyä nikotiinipussien myynnin sallimista. Rkp:n vaatimuksesta niiden makumaailman lisättiin muun muassa inkivääri ja tee.

Se hillitsee pimeää kauppaa ja tuo verotuloja, Rkp perusteli.

Nelikko muisti myös lapsia, joita varten sorvattiin viiden miljoonan euron pysyvä vuosittainen tuki. Rahalla parannetaan muun muassa lasten mielenterveyttä ja lastensuojelua.

Maanantaina 15. huhtikuuta kello kymmenen aikaan alkoi kauan odotettu kehysriihi valtioneuvoston juhlasalissa Smolnassa.

Ministerit valuivat suureen saliin. Orpo puhui ehkä tuhannennen kerran, kuinka vakava Suomen tilanne on.

Paikalla olivat riviministerit, mutta heidän valtansa oli rajallisempi kuin säästölistoja koonneiden avustajien ja kansanedustajien. Nyt he kuitenkin pääsivät päättämään muun muassa sairaalaverkosta.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) oli vakuutellut, ettei sairaalaverkostoon kosketa, mutta nyt siitäkin päätettiin säästää. Oppositio oli tehnyt välikysymyksen sairaaloista. Paras päättää nyt, hallitus tuumi.

Päivystyksiä päätettiin lakkauttaa eri puolilla Suomea. Päätökset noudattelevat STM:n arvovaltaisen sairaalaverkkotyöryhmän ehdotusta. Ainoa poikkeus tehtiin Pietarsaaren ja Raaseporin päivystysten kohdalla, joita ei Rkp:n vaatimuksesta lakkauteta.

Seuraavana päivänä kokonaisuus hiottiin kasaan. Kahden ja puolen kuukauden urakka oli ohi. Orpon hallitus on pystyssä.

Päätökset tulevat pääosin voimaan ensi vuonna. Silloin kansalaiset tuntevat, miten kabineteissa sovitut säästöt todellisuudessa meitä kirpaisevat.