hs.fi - 2000010005780 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-21T14:25:28.413Z
👁️ 167 katselukertaa
🔓 Julkinen


Perussuomalaisten presidenttiehdokas, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kysyi viestipalvelu X:ssä sunnuntaina, miten Suomessa voidaan olla varmoja, etteivät itärajan yli tulevat turvapaikanhakijat ole venäläisiä erikoisjoukkoja tai Wagnerin palkkasotilaita.

”Krim otettiin haltuun vuonna 2014 ’vihreillä miehillä’, jotka saapuivat niemimaalle turisteina. Suomeen ei pääse turistiviisumilla, mutta tänne on pitkään päässyt sanomalla rajalla taikasanan ’asylum’. Joidenkin mielestä näin pitäisi olla myös nyt ja jatkossa”, hän kirjoitti.

”Haluan sanoa tämän asian nyt ääneen, koska sitten, kun meillä alkavat korkeajännitejohdot, voimalaitokset ja tietoliikennekaapelit poksahdella, tulee riittämään niitä, jotka sanovat: ’Ei kukaan olisi voinut arvata tätä ennalta!’” 

HS kysyi kolmelta asiaa tuntevalta taholta ajatuksia Halla-ahon esiin nostamasta uhkakuvasta. Kysymyksiin vastasivat puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok), Viron Kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen.

He osallistuivat Venäjän uhkaa käsittelevään tilaisuuteen Hanakäräjille Helsingissä tiistaina.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra arvioi, että Halla-ahon esiin nostama mahdollisuus on olemassa, mutta hän ei pidä sitä suurimpana uhkana tilanteessa.

Kopra muistuttaa, että rajavartioston tehtävänä on pitää turvapaikkapuhuttelu turvapaikkaa hakeville. Tässä mahdolliset ongelmatapaukset tulevat esiin, hän uskoo.

”Heillä on ammattitaitoa ja osaamista, kykyä tunnistaa tällaisia tapauksia. Se on heidän tehtävänsä, juuri siksi puhuttelu pidetään.”

Kopra korostaa, että juuri tämän takia tilanne on tärkeää pitää hallinnassa Suomen rajoilla, ettei Suomelle vaarallisia henkilöitä pääse livahtamaan maahan. 

Miksi tilanne on Suomelle uhka?

Kopran mukaan on selvää, että turvapaikanhakijoiden päästämisessä Suomen rajalle kyse on Venäjän Suomeen kohdistamasta vihamielisestä toimesta. Hän sanoo toivovansa, että kaikki itärajan rajanylityspaikat suljetaan ja turvapaikanhaku keskitetään muualle kuin itärajalle.

”Tämä on periaatekysymys. Kun meitä kiusataan ja halutaan häiritä, meidän pitää se ilmiö torjua.” 

Kopran mukaan turvapaikanhakijoiden tulo itärajan yli myös tukkii Suomen turvapaikkajärjestelmää ja näin aidosti hädänalaiset eivät saa apua.

HS:n tietojen mukaan hallitus on valmis tekemään tiistaina päätöksen itärajan sulkemisesta kokonaan ainakin turvapaikanhakijoilta.

Viron Kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik ei pidä venäläisten erikoisjoukkojen tai palkkasotilaiden tuloa Suomeen ensisijaisena huolena tilanteessa. 

”Ihmiset, jotka pääsevät rajan yli, varmasti tarkistetaan tarkkaan. Mitään ei voida sulkea pois, mutta tuskin se kovin todennäköistä tässä vaiheessa on.”

Raikin mukaan Venäjä pyrkii saamaan Suomen mahdottomaan tilanteeseen, jossa se joutuu tekemään valinnan kansallisen turvallisuuden ja oikeusvaltion välillä.

”Tilanteessa, jossa Venäjä tekee pilkkaa meidän arvoista ja normeista ja yrittää kääntää ne meitä vastaan, en näe, että omia arvoja voitaisiin puolustaa sitä kautta, että alistutaan sille Venäjän toiminnalle”, hän sanoo.

Tämän vuoksi Raikin mielestä tärkeää on nyt saada ihmisten virta rajalle katkaistua.

Miksi tilanne on Suomelle uhka?

Venäjä pystyy järjestämään huomattavasti nykyistä suurempia ihmisjoukkoja rajalle, Raik sanoo. 

”On mahdollinen skenaario, että ihmisiä tulee paljon lisää, jos Venäjä näkee, että tällä pystyy Suomea horjuttamaan.”

Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen ei ota kantaa siihen, voiko Venäjä lähettää turvapaikanhakijoiden joukossa Suomeen omia erikoisjoukkojaan tai palkkasotilaitaan.

Sen sijaan hän arvioi, että Venäjän operaation päätarkoitus on heikentää turvallisuuden tunnetta Suomessa. Raikin tavoin Tiilikainen katsoo, että Venäjä pyrkii saamaan Suomen tekemään kompromisseja ihmisoikeusvelvoitteissa. 

Ihmisoikeuksiin kuuluu myös oikeus hakea turvapaikkaa.

Tiilikaisen mukaan Venäjän tavoitteena on polarisoida kansalaismielipidettä ja heikentää luottamusta hallitukseen.

”Rajaoperaatiolla testataan, kuinka yhtenäisenä Suomi pysyy. Edellisen kerran Suomi jakautui aika lailla [– –], eli Venäjä onnistui operaatiossaan.” Edellisen kerran Venäjä päästi suuria joukkoja turvapaikanhakijoita itärajalle vuosina 2015–2016. 

Tällä kertaa kuitenkaan Tiilikaisen mukaan Suomen yhteiskunta ei ole vastaavalla tavalla jakaantunut.

Miksi tilanne on Suomelle uhka?

Jos Suomi ei torjuisi Venäjän masinoimaa turvapaikanhakijoiden tuloa, se antaisi toisen valtion vaikuttaa omiin asioihinsa ja kansalaisten turvallisuudentunteeseen, Tiilikainen sanoo.

Hänen mukaansa merkitystä ei ole sillä, että turvapaikanhakijoita on toistaiseksi tullut vain joitakin satoja. Olennaista on, että kyseessä on Venäjän vaikuttamisoperaatio. 

”Jos emme pysty torjumaan sitä, emme pysty hallitsemaan omaan aluettamme ja rajaamme.”