Kyvyttömyys osallistua mihinkään riittävän keskittyneesti.

Skotlantilainen lääkäri Sir Alexander Crichton kuvaili vuonna 1798 tiettävästi ensimmäisenä oireita, jotka muistuttivat nykyisin adhd:na tunnettua kehityksellistä häiriötä.

Hänen havainnoimillaan lapsilla oli tarkkaamattomuutta, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. 

Adhd:ta pidettiinkin pitkään ylivilkkaiden lasten, ennen kaikkea poikien, kehityksellisenä häiriönä.

Kului lähes 200 vuotta, ennen kuin ymmärrettiin, että adhd:ta voi esiintyä myös aikuisilla.

Vielä vuosituhannen taitteessa aikuisten adhd-diagnoosit olivat melko harvinaisia. Kelan tilastojen mukaan vuonna 2000 Suomessa korvattavia adhd-lääkkeitä sai 120 aikuista.

2000- ja 2010-luvuilla aikuisten lääkekorvausten saajien määrä kasvoi tasaisesti mutta selvästi hitaammin kuin lasten ja nuorten.

Sitten tuli 2020-luku ja koronapandemia. Aikuisten adhd-lääkkeiden käyttö kolminkertaistui yhtäkkiä muutamassa vuodessa. Vuonna 2022 aikuisia lääkekorvausten saajia oli jo yli 43 000.

Onko meidän aivoillemme tapahtunut jotakin vai mistä ilmiössä oikein on kyse?  Kysyimme sitä neljältä asiantuntijalta, joilla on pitkä kokemus adhd:n hoidosta.

Adhd:n ei uskota yhtäkkiä lisääntyneen rajusti väestötasolla. Eri arvioiden mukaan  2,5–3,5 prosentilla aikuisista on adhd. 

Adhd:ssä aivoilla on ongelmia säädellä tarkkaavuutta, aktiivisuutta ja impulsiivisuutta. Käypä hoito -määritelmän mukaan se on ”kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka oirekuvan kehittymisessä perimän ja ympäristötekijöiden (biologiset ja psykososiaaliset tekijät) yhteisvaikutus on merkittävä”.

Hyppäys tilastoissa johtuu asiantuntijoiden mukaan yksinkertaisesti siitä, että kynnys hakeutua tutkimuksiin adhd-epäilyn takia on viime vuosina madaltunut. 

Yhä useampi keskittymisen ja tarkkaavuuden ongelmista kärsivä aikuinen epäilee siis itsellään adhd:ta. Yksi syy ovat asiantuntijoiden mukaan suositut somevaikuttajat ja julkisuuden henkilöt, jotka ovat kertoneet omasta diagnoosistaan.

Esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavassa YTHS:ssä adhd-epäilyyn liittyvät yhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet parissa vuodessa, kertoo yleis- ja mielenterveyden ylilääkäri Minna Paavonsalo.

Adhd ei voi puhjeta aikuisena, vaan oireet alkavat 12 ikävuoteen mennessä. Siksi aikuisten adhd-tutkimuksissa etsitään viitteitä lapsuudessa alkaneista oireista neuvola- ja kouluterveystiedoista, mahdollisista aiemmista hoitokertomuksista, koulutodistuksista sekä vanhempia haastattelemalla. 

Suurimmalla osalla opiskelijoista vaikeuksien ensisijaiseksi syyksi osoittautuu jo alkukartoituksessa jokin muu kuin adhd. Esimerkiksi masennus, ahdistuneisuushäiriöt ja päihdeongelmat vaikeuttavat keskittymistä ja arjesta selviytymistä.

Tiedetään, että koronapandemian aikainen sosiaalinen eristys lisäsi masennusta ja ahdistuneisuutta. Moni opiskelija toivoo Paavonsalon mukaan silti nimenomaan adhd-diagnoosia.

”Opiskelijat pitävät adhd:ta vähemmän leimaavana kuin masennusta”, hän sanoo.

Pohditaanpa hetki, onko adhd-diagnooseja nykyisin paljon vai vähän.

Jos kolmella prosentilla Suomen 18 vuotta täyttäneistä olisi adhd, se tarkoittaisi noin 135 000:ta ihmistä. 

Adhd-diagnoosien määrästä ei ole olemassa kattavaa tilastoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastoissa adhd kuuluu hyperkineettisten häiriöiden pääluokkaan, jossa THL:n mukaan lähes kaikki diagnoosit ovat adhd:ta.

Hyperkineettisissä häiriöissä tyypillisiä ongelmia ovat määritelmän mukaan keskittymisen ja pitkäjänteisyyden vaikeudet ja liiallinen toiminnallisuus.

THL:n tilaston mukaan julkisen tai yksityisen perusterveydenhuollon vastaanotolla kävi viime vuonna noin 35 000 15 vuotta täyttänyttä, joiden diagnoosiksi merkittiin käynnin yhteydessä jokin hyperkineettinen häiriö. 

Lisäksi heitä kävi erikoissairaanhoidossa, mutta tilastot ovat osin päällekkäisiä, joten kokonaismäärää ei tiedetä. 

Se kuitenkin siis tiedetään, että Kelan lääkekorvauksia sai viime vuonna noin 43 000 täysi-ikäistä. Kaikki adhd-diagnoosin saaneet eivät käytä lääkkeitä.

Asiantuntijoiden oletus on, että suurella joukolla aikuisia adhd on edelleen diagnosoimatta. 

”Aikaisemmin ajateltiin, että adhd on lapsen kehityksellinen häiriö. Nyt ajatellaan, että osalla se lievittyy, mutta valtaosalla oireet säilyvät aikuisenakin”, sanoo adhd:n Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Anita Puustjärvi. Hän työskentelee osastonylilääkärinä ja lastenpsykiatrian vastaavana lääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Aikuisilla adhd:ta ei aina ole osattu epäillä, koska se ei välttämättä näy ulospäin motorisena ylivilkkautena, kuten lapsilla.

Puustjärven mukaan on mahdollista, että adhd alkaa haitata elämää vasta aikuisena. Lapsi saa tukea ympäristöstä, mutta vanhetessa vaatimukset kasvavat ja tuki vähentyy, hän toteaa.

”Oletetaan, että aikuinen pystyy huolehtimaan omista asioistaan, ja tukea on vähemmän tarjolla.”

Aikuisten adhd:ta on opittu tunnistamaan aiempaa paremmin sen jälkeen, kun aikuiset lisättiin vuonna 2017 Käypä hoito -suosituksiin. 

Alun perin suosituksessa olivat vain lapset, sitten siihen lisättiin nuoret ja tuoreimmassa päivityksessä aikuiset, Puustjärvi kertoo. 

Suosituksiin kootaan aina tuorein tieteellinen tieto, ja niitä päivitetään muutaman vuoden välein. 

Osa alkaa epäillä itsellään adhd:ta vasta, kun omalla lapsella todetaan adhd, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Tapani Vuola. Hän ottaa Mehiläisessä vastaan aikuisia, jotka hakeutuvat adhd-tutkimuksiin työterveyden kautta.

Hänen mukaansa adhd-diagnoosien lisääntymisen taustalla on paitsi oireiden aiempaa parempi tunnistaminen myös ympäröivän maailman muuttuminen.

”Kognitiivinen kuorma on ihan eri luokkaa kuin 20 tai 50 vuotta sitten tai silloin, kun ihmisen aivot ovat kehittyneet”, Vuola toteaa.

Adhd:n kanssa pärjäsi hänen mukaansa hyvin maailmassa, jossa elämä oli rytmiltään rauhallista ja päivittäiset tehtävät yksinkertaisia. 

Nykyisessä infotulvassa ihmisen aivot ovat koetuksella ilman adhd:takin.

Nykymaailma yhtäältä tuottaa ihmisiä, joilla on adhd:n kaltaisia oireita, ja toisaalta myös korostaa adhd:sta kärsivien vaikeuksia, sanoo myös psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä Terveystalosta. Hän on työskennellyt pitkään neuropsykiatrian parissa.

Kaikkien tähän juttuun haastateltujen asiantuntijoiden puheissa toistuvat samat asiat, jotka pahentavat aivojemme kuormitusta. 

Jo perusasiat ovat monella pielessä: moni nukkuu ja liikkuu aivoterveyden kannalta aivan liian vähän, syö epäterveellisesti ja käyttää liikaa päihteitä. 

Sen lisäksi tuijotamme jatkuvasti älypuhelimen ja muiden digilaitteiden ruutuja.

”Yksi merkittävä asia on, että monen ihmisen työnkuva on muuttunut sellaiseksi, että työtä on liikaa, työ on täynnä jatkuvia keskeytyksiä ja avokonttoreissa on paljon häiriötekijöitä. Nämä kaikki heikentävät pitkäjänteisen työskentelyn mahdollisuutta kenellä tahansa”, Määttä sanoo.

Jotkut evoluutiopsykologit ja geenitutkijat ovat esittäneet, että adhd:ta aiheuttavat geenit säilyivät luonnonvalinnassa, koska adhd oli hyödyksi muinaisille metsästäjä-keräilijöille.

Se sai heidät lähtemään liikkeelle ja levittäytymään uusiin elinympäristöihin, ja samaan aikaan he pystyivät havaitsemaan tehokkaasti vaaroja.

Esimerkiksi brittipsykiatri Annie Swanepoel tutkijakollegoineen on julkaissut viime vuosina tieteellisiä artikkeleita, joiden mukaan nykymaailma on yhteensopimaton evoluutiossa hyödylliseksi osoittautuneen adhd:n kanssa. 

He ottavat esimerkiksi koulun, jossa lasten pitää istua päivästä toiseen monta tuntia paikallaan. Se on heidän mukaansa lapsille luonnotonta ja adhd-lapsille mahdotonta. 

Tutkijoiden mukaan lapsissa ei ole vikaa, vaan koulua pitäisi muuttaa.

Suomalaiskouluissa adhd:n kaltaisista oireista kärsivien lasten ja nuorten pitäisi ainakin teoriassa saada tukea ja helpotusta tehtäviin ilman virallista diagnoosiakin. 

Vuolan mielestä myös aikuisille pitäisi tarjota työpaikoilla joustoja diagnoosista riippumatta.

Monia auttaisi, jos ei tarvitsisi yrittää keskittyä töihin avokonttorin hälyssä. Lisäksi etätyön pitäisi olla mahdollista niille, joille se sopii parhaiten.

Määtän mukaan työelämässä pitäisi huomioida nykyistä enemmän ihmisten erilaiset tarpeet. Työntekijöillä voi olla adhd:n lisäksi myös muita neurokirjon oireita, kuten autismia.

”Nykyisin ihmisiä kohdellaan ikään kuin kaikki olisivat samanlaisia”, hän sanoo.

Joillekin sopii se, että saa tehdä työtä kotona omassa tahdissa, toiset tarvitsevat työn aloittamiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn esihenkilön tai tiimin tukea. 

Vuola huomauttaa, että ihminen voi olla hajamielinen ja keskittymätön myös ilman adhd:ta. Adhd:sta on kyse vasta, kun oireet ovat jatkuvia ja niistä on merkittävää haittaa. 

Vuolan mukaan vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että adhd voi heikentää pärjäämistä myös ihmissuhteissa. 

Hänen mukaansa 55–60-vuotiailla adhd-potilailla nähdään, että heillä voi olla verrattain paljon eroja, huonot välit lapsiin ja alkoholiongelmia.

Adhd:ta ei Määtän mukaan kuitenkaan tarvitse diagnosoida, jos oireet eivät vaikeuta elämää kohtuuttomasti. On paljon ihmisiä, jotka pystyvät elämään oireidensa kanssa. 

”Meillä kaikilla aivot ovat erilaisia, niissä on omat haasteet ja vahvuudet. Jos oireista on merkittävää haittaa, ihmiselle voi olla apua että saa diagnoosin”, Määttä sanoo.

Toisaalta adhd:sta pahiten kärsivien pääsy hoitoon voi viivästyä, koska terveydenhuoltojärjestelmä on tällä hetkellä kuormittunut runsaiden yhteydenottojen takia.

Tutkimuksiin pääsy vaihtelee alueittain. Myös asiantuntemus ja potilaille tehtävien adhd-tutkimusten perusteellisuus saattaa vaihdella. 

Määtän vastaanotolle tulee yhä enemmän ihmisiä, joilla on adhd:n kaltaisia oireita, mutta kyseessä onkin jokin muu häiriö. 

Vuolan vastaanotolle on tullut niitäkin, joilla on diagnosoitu adhd, mutta kyse onkin jostain muusta. Samankaltaisia oireita voivat aiheuttaa esimerkiksi masennus, päihdeongelmat, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, epävakaa persoonallisuus, unihäiriöt tai stressi.

Vuola ja Määttä eivät tunnista ilmiötä, josta Ruotsissa on viime aikoina puhuttu. Siellä moni aikuinen anoo adhd-diagnoosin purkua, koska se voi esimerkiksi vaikeuttaa vakuutuksen saamista tai pääsyä tiettyihin ammatteihin.

Osalla oireet ovat niin vakavia, että ne vaativat lääkehoitoa.

Paavonsalon mukaan käytännössä lähes kaikilla YTHS:llä diagnosoiduilla opiskelijoilla kokeillaan lääkehoitoa. Vuolan mukaan myös työterveydessä lääkkeiden määrääminen on yleistä.

Adhd-lääkkeiden vaikutus perustuu dopamiini- ja noradrenaliinivälitteisten hermoratojen aktivoimiseen. Lääkkeet voivat vähentää oireita ja helpottaa siten elämää.

Yleisin Suomessa käytetty adhd-lääke on metyylifenidaatti. Se on psykostimulantti, joka korjaa aivojen välittäjäaineiden toiminnan puutteita. 

Puustjärven mukaan nykyiset adhd-lääkkeet ovat erittäin tutkittuja, eikä niihin oikein käytettyinä liity riskejä.

Lääkkeiden väärinkäyttöä päihteenä kuitenkin esiintyy. Usein se liittyy muiden päihteiden ongelmakäyttöön. 

Paavonsalon mukaan YTHS:llä väärinkäytön mahdollisuuksia vähentää esimerkiksi huumeseula, joka tehdään adhd-lääkereseptin uusimisen yhteydessä.

Viime aikoina on kirjoitettu myös ”aivodopingista”, jossa adhd:n hoitoon määrättyjä stimulantteja käytetään väärin suorituskyvyn parantamiseen. 

Vaihtoehtoja lääkehoidolle ovat aikuisilla esimerkiksi nettiterapia ja neuropsykologinen kuntoutus, jossa harjoitellaan kuormitusta vähentäviä toimintamalleja.

Vuola huomauttaa, että elämäänsä voi muuttaa itsekin. Olennaista on, pystyykö muuttamaan rutiineja, säätelemään oireitaan, asettamaan tavoitteitaan matalammalle ja riittääkö, että on ok työntekijä.

”Joillekin voisi olla hyvä miettiä jopa uranvaihtoa”, Vuola sanoo.

”Jos keskittyminen on vaikeaa, ei kannata ryhtyä kirjanpitäjäksi. Jos on motorisesti vilkas, ei kannata mennä toimistotyöhön, vaan pitää miettiä, pystyykö liikkumaan työssä.”

Toisaalta uutta luovassa ja spontaanissa työssä adhd voi olla myös hyödyksi. 

On myös niitä, joiden ongelmien taustalla ei ole adhd vaan jokin muu neurologinen tai psykologinen syy.

”Kaikki ei ole adhd:ta, mikä siltä näyttää. Siksi erotusdiagnostiikka on tärkeä osa diagnostiikkaa”, Puustjärvi toteaa.

Moni, joka on diagnosoinut itsellään adhd:n, saattaa kärsiä sekundäärisestä eli itse hankitusta adhd:sta, josta käytetään lyhennettä ADT. 

Sillä tarkoitetaan käyttäytymisen mallia, joka muistuttaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä mutta ei ole varsinainen diagnosoitava tarkkaavuushäiriö. 

ADT:n taustalla on pitkään jatkunut kuormitus, joka johtuu esimerkiksi haitallisista elintavoista. Merkittävä vaikutus keskittymisen ongelmiin on myös liiallisella ja jatkuvalla digilaitteiden käytöllä.

”Elämänrytmi on kiihtynyt, ei enää jakseta lukea kirjaa, ja jos video kestää yli kaksi minuuttia, sitä ei jakseta katsoa loppuun asti”, Puustjärvi kuvailee.

Tutkimustietoa ADT:sta on toistaiseksi vähän.

Yksi hypoteesi on, että digilaitteet saattavat jopa aiheuttaa adhd:ta. Puustjärven mukaan tiedetään, että pienillä lapsilla varhainen runsas digialtistus lisää lukivaikeuksia ja levottomuutta. Sillä näyttää olevan yhteys myös autismikirjon häiriöön. 

Todennäköisesti aikuisten adhd-diagnoosit jatkavat kasvuaan, vaikka tahti saattaa asiantuntijoiden mukaan hieman hidastua. 

Miten yhteiskuntaa tai työelämää pitäisi muuttaa, että aivomme pärjäisivät paremmin?

”Pitäisi ymmärtää, että ihminen ei ole kone, vaan meillä on rajat”, Vuola sanoo.

Hänen mukaansa työelämässä pitäisi hyväksyä, että kaikki eivät ole yhtä tehokkaita, ja joustaa sen mukaan. 

Vuola listaa keinoja, joilla jokainen voi itsekin parantaa aivojensa hyvinvointia: riittävä uni, vähäinen päihteiden käyttö, riittävän helppo ja tyydyttävä työ, rauhallinen arkiliikunta, riittävästi vapaa-aikaa ilman televisiota ja podcasteja.

”Voisiko vaikka jättää puhelimen laukkuun, kun tulee töistä”, hän ehdottaa.