Sisältövaroitus: Tässä jutussa näytetään lähikuvia sukuelimistä. Jos et halua nähdä kuvia, älä lue juttua pidemmälle.

Gynekologi Elina Holopaisella on tapana ohjata suomalaispotilaitaan australialaiselle nettisivulle. The Labia Library -nimisellä sivustolla on kuvat reilusta kahdestakymmenestä vulvasta.

Kuvien katsomien on monille Holopaisen potilaille valaiseva kokemus. Vielä hetkeä aiemmin he ovat pitäneet häpyhuuliaan niin poikkeavina, että he ovat uskoneet tarvitsevansa plastiikkakirurgin apua.

Holopainen on Husin Naistenklinikalla työskentelevä naisten­tautien ja synnytysten erikois­lääkäri ja nuorisogynekologi, jonka yksi työtehtävä on ottaa vastaan alle 25-vuotiaita potilaita, jotka ovat toivoneet pääsevänsä sisempien häpyhuulten pienennysleikkaukseen.

Australialaisen nettisivun kuvat kertovat potilaille, että heidän vulvansa onkin ihan tavallinen. Ulompien häpyhuulten välistä pilkistävät sisemmät häpyhuulet – perusjuttu. Epäsymmetrisyyttä – yleistä sekin.

Oikeastaan on melko erikoista, että kahdellakymmenellä kuvalla voi olla niin suuri vaikutus. Internethän on tunnetusti täynnä sukuelimiä.

Siitä huolimatta, että sukuelinten kuvia näkee nykyisin helpommin kuin koskaan, moni jakaa hyvin yhdenmukaisen käsityksen siitä, miltä vulvan kuuluisi näyttää.

Mielikuva on suunnilleen yhtä realistinen kuin perustaisi käsityksen vartalosta Hollywood-näyttelijöihin.

Ei siis ole ihme, että monet nuoret kuvittelevat tarvitsevansa plastiikkakirurgin apua.

Selvennetään ensin muutama termi. Sanoja vagina tai emätin käytetään usein virheellisesti, sillä anatomisesti ne kattavat vain kohtua ja ulkoisia sukuelimiä yhdistävän putkimaisen elimen.

Vulva taas tarkoittaa ulkosynnyttimiä. Ne sukuelinten osat, jotka pystyy näkemään omin silmin, ovat siis osa vulvaa.

Vulvaan ja emättimeen on länsimaisessa kulttuurissa liitetty vuosisatoja monenlaisia häpeää aiheuttavia kielteisiä mielikuvia. Naisen sukuelimiä on pidetty muun muassa ällöttävinä, vaarallisina tai muuten vain penistä vähäpätöisempinä.

Vaikka sukupuolten tasa-arvo on kohentunut ja suhde seksuaalisuuteen on vapautunut, kielteiset asenteet vaikuttavat yhä. Se näkyy monien kokemana sukuelinhäpeänä.

Viime vuosikymmeninä tämä häpeä on alkanut kytkeytyä uudenlaisella tavalla vulvan ulkonäköön.

Yhä useammat vulvalliset ovat tulleet tietoisiksi siitä, miltä heidän vulvansa näyttää – ja että näkymä on toisenlainen kuin sen heidän mielestään pitäisi olla.

Kaikki ymmärtävät, että ihmisten kasvot tai kämmenet tai vaikkapa navat ovat keskenään erinäköisiä. Mutta koska muiden sukuelimiä ei niin vain pääse tarkastelemaan lähietäisyydeltä, piiloon jää, että myös vulvien kirjo on yhtä laaja.

Eräässä tutkimuksessa otettiin mitat 657 ihmiseltä. Selvisi, että sisempien häpyhuulten koko vaihteli huomattavasti. Esimerkiksi sisemmän häpyhuulen mitta sen ulkoreunasta emättimen aukkoon vaihteli millistä kuuteen senttiin.

Toisessa, 244 ihmiselle tehdyssä tutkimuksessa vastaavasti otettu mitta vaihteli millistä 4,5 senttiin. Tässä tutkimuksessa hieman yli puolella osallistujista sisemmät häpyhuulet näkyivät ulompien välistä.

Sisemmät häpyhuulet voivat olla sileät tai kurttuiset, ja usein ne ovat keskenään hieman erimalliset.

Myös ulompien häpyhuulten ulkonäkö vaihtelee. Ne voivat olla pulleat ja sileät tai litteät ja ryppyiset, ja niiden värikin on yksilöllinen. Esimerkiksi vaaleaihoisen ihmisen häpyhuulet voivat olla väriltään rusehtavat.

Silti monen mielikuvissa ”normaali vulva” on tietynnäköinen vulva.

Australialainen antropologi Lindy McDougall on tutkinut vulvan kauneusleikkauksessa käyneitä naisia ja kirjoittanut havainnoistaan kirjan The Perfect Vagina (2021). 

Naiset perustelivat toimenpidettä McDougallin tekemissä haastatteluissa keskenään samanlaisin argumentein. Useimmat heistä eivät mielestään tavoitelleet vulvalleen täydellistä ulkonäköä. He halusivat sen näyttävän ”normaalilta”.

Kaikki heistä kuitenkin halusivat vulvansa näyttävän normaalilta samalla, yhdenmukaisen kauneusihanteen sanelemalla tavalla. Kauneusihanne oli toisin sanottuna alkanut edustaa heidän käsitystään normaalista.

McDougall käyttää tästä kauneusihanteesta sanaparia clean slit, jonka voisi suomentaa vaikkapa siistiksi raoksi.

Tämä ihannevulva on karvaton, sileä ja minimalistinen, käytännössä pelkkä viiva jalkojen välissä. Kuvaavaa on, että plastiikkakirurgit käyttävät käyttävät tällaisesta vulvasta myös nimeä Barbie. Barbie-nukella ei tunnetusti ole sukuelimiä.

Epärealistisen ihanteen ympärille on kehittynyt kasvava bisnes. Yhdysvalloissa tilastoitiin vuonna 2021 vajaat 20 000 labiaplastiaa, eli sisempien häpyhuulten pienennysleikkausta. Luku ei ehkä kuulosta yli 330 miljoonan ihmisen maassa valtavalta, mutta vuosittain tehtyjen toimenpiteiden määrä on kasvanut lyhyessä ajassa huomattavasti.

Suomessa tehdyistä esteettisistä toimenpiteistä ei ole tarkkoja tilastoja, mutta esteettinen labiaplastia on yleistynyt Suomessakin. 

Kookkaista sisemmistä häpyhuulista on tullut kuin selluliitti ja rypyt: kehon normaali ominaisuus, josta pitäisi päästä eroon.

Sisempiä häpyhuulia pienennetään myös julkisessa terveydenhuollossa, mutta ainoastaan terveyssyistä. Sisemmät häpyhuulet voivat esimerkiksi olla niin kookkaat, että niiden iho hankautuu rikki vaikkapa pyöräillessä. Husissa toimenpiteitä tehdään 20–30 vuodessa.

Juuri hankautuminen on yksi tyypillisimmistä perusteluista, jonka potilaat mainitsevat hakeutuessaan Elina Holopaisen vastaanotolle.

Husissa on linjattu, että sisempien häpyhuulten pienennystä harkitsevat alle 25-vuotiaat ohjataan ensin nuorisogynekologin arvioon. Siellä selvitetään tyytymättömyyden taustalla olevat syyt.

Leikkaus ei korjaa masennusta, ahdistusta eikä kehoon kohdistuvaa epävarmuutta. Niiden hoitoon tarvitaan veitsen sijaan psyykkistä tukea, Holopainen huomauttaa.

Vastaanotolla ilmenee usein, että ongelmana ei sittenkään ole kipu tai hankaus. Monia helpottaa jo tieto siitä, että heidän vulvansa onkin isoine häpyhuulineen ihan tavallinen.

Elina Holopainen nimeää vulvan ulkonäössä vain yhden seikan, joka voi olla merkki poikkeavasta kehityksestä: jos klitoris alkaa kasvaa huomattavasti, se viittaa häiriöön sukupuolihormonien tuotannossa.

Muuten kaikennäköiset vulvat ovat niin sanotusti normaaleja. 

Eikä normaalia kannata leikellä ihan kevyin perustein.

Holopainen tuo potilaiden kanssa käymissään keskusteluissa esiin sen, että labiaplastia ei ole mikään harmiton pikku toimenpide. Holopaisella on tapana näyttää potilaille kuvaa, joissa näkyy, millainen verisuonten ja hermojen verkosto pienemmissä häpyhuulissa risteilee.

Myös Husin plastiikkakirurgi Maija Kolehmainen vahvistaa, että toimenpiteeseen liittyy monenlaisia riskejä. Hän tekee Husissa lääketieteellisiin syihin perustuvia labiaplastialeikkauksia.

Vulvan alueella tulehdusriski on suuri, ja lisäksi verenkierto on sukuelinten alueella voimakasta, minkä vuoksi haavat usein tihkuttelevat ja saattavat aueta, mikä pitkittää paranemista. Leikkauskohtaan voi myös kehittyä kiristävä arpi tai tuntohäiriö.

Siksi hän kannustaa pohtimaan tarkkaan, tarvitseeko vaikkapa häpyhuulten hankautumiseen todella leikkausta. Oloa voi helpottaa yksinkertaisesti se, että kasvattaa karvat.

”Ei voi korostaa liikaa, että ihmisillä on enemmän vaivoja, kun ei ole karvoitusta. Karvoilla on fysiologinen tehtävä tasata kosteutta, vähentää kitkaa ja suojata aluetta.”

Asiantuntijat uskovat, että juuri karvanpoisto on yksi merkittävä syy vulvan ulkonäköön kohdistuvien paineiden kasvuun.

Häpykarvojen trimmaaminen alkoi yleistyä 1980-luvulla, kun alusasu- ja uimapukumuoti siirsi bikinirajaa ja paljasti nivuset. Karvanormit tiukentuivat entisestään, kun muotiin tuli vuosituhannen taitteessa niin sanottu brasilialainen vahaus.

Moni yhdistää paljaat alapäät etenkin pornoon, mutta tärkeä karvattomuustrendin sanansaattaja oli muun muassa Sinkkuelämää-sarja, tutkijat Susanna Paasonen ja Annamari Vänskä kirjoittavat artikkelissaan Pornon karvat ja muodit. 

Sittemmin karvojen poistamisesta tai vähintään jonkinlaisesta trimmaamisesta on tullut nuorempien sukupolvien keskuudessa oletusasetus, ja samalla alapään ulkonäköön kohdistuvat paineet ovat lisääntyneet.

Kun ihmiset vielä elivät sulassa sovussa karvoituksensa kanssa, he eivät tulleet kiinnittäneeksi samaan tapaan huomiota häpyhuultensa ulkomuotoon. Paljaaksi ajellusta alapäästä on sen sijaan helppo bongata niin sanottuja puutteita.

Epärealistisista kauneusihanteista syytetään usein pornoa.

Selitys ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, sillä vulvan kauneusleikkauksiin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät katsoa pornoa. Lisäksi pornoa on hyvin monenlaista, ja niinpä pornon katsominen voi myös laajentaa käsitystä sukuelinten ulkonäöstä.

Antropologi Lindy McDougall yhdistääkin ”siistin raon” ihanteen etenkin niin sanottuun pehmopornoon. Playboyn kaltaisissa perinteisissä miestenlehdissä näkyvät vulvat ovat hänen mukaansa kovaan pornoon verrattuna huomattavan yhdenmukaisia.

Pehmopornojulkaisujen kuvia käsitellään, ja näytetyt vulvat sopivat usein barbiemaiseen ihanteeseen.

Samantyyppinen, siloteltu kuvasto toistuu McDougallin mukaan myös naistenlehdissä. Gynekologiaa tai seksiä käsittelevien juttujen piirroskuvituksissa vulva kuvataan usein minimalistisena. Piirroshahmon jalkojen välissä saattaa esimerkiksi olla pelkkä Y-kirjain.

Ehkä hieman yllättäen kapeaa ihannetta vahvistaa usein myös opetuksessa käytetty materiaali.

Kreikkalaistutkijat Andreas Kalampalikis ja Lina Michala kirjoittavat International Journal of Impotence Research -lehdessä, että anatomian ja gynekologian oppikirjoissa on vain vähän kuvia vulvan alueesta ja usein samaa piirroskuvitusta kopioidaan oppikirjasta toiseen.

Se luo mielikuvan siitä, että vulvan anatomiassa ei olisi juurikaan yksilöiden välistä eroavaisuutta.

Valistusmateriaalin moninaisuutta on helppo testata kuvagooglamalla sanapari ”vulvan anatomia”.

Piirroskuvat kertovat kysymättäkin, millainen on kulttuurisesti hyväksytty ihannevulva: sileä, karvaton ja symmetrinen. Se kuuluu valkoihoiselle naiselle, ja se on väriltään tasaisen vaaleanpunainen. Sisemmät häpyhuulet ovat korkeintaan hieman ulkonevat.

Viime vuosina kapeaa käsitystä vulvan ulkonäöstä on alettu haastaa. On alettu puhua vulvapositiivisuudesta, liikehdinnästä, jolla pyritään helpottamaan sukuelinhäpeää ja ulkonäköpaineita.

Suomessa yksi niin sanotun vulvapositiivisuuden sanansaattajista on Kajo Valikangas, jolta on ilmestynyt keväällä Vulvapositiivisuus-niminen kirja (Nemo 2023). 

Välikangas alkoi muutama vuosi sitten piirtää ihmisten lähettämien valokuvien pohjalta erilaisia vulvia ja julkaista piirroskuvia Instagram-tilillään. 

Moni Välikankaan projektiin osallistunut on kertonut häpeävänsä vulvaansa. Eräs Välikankaan piirtämä ihminen oli esimerkiksi kertonut luopuneensa lapsihaaveistaan, koska oli ajatellut, ettei voisi ikinä harrastaa seksiä tai käydä gynekologilla.

”Kun hän oli osallistunut vulvapositiivisuusprojektiin, hän laittoi viestiä, että latasin Tinderin ja menin gynekologille.”

Piirroksillaan Välikangas haluaa laajentaa mielikuvaa siitä, miltä vulva voi näyttää. Kuvat osoittavat, että kaikki vulvat ovat omanlaisiaan – ja kauniita, Välikangas sanoo.

Kauneusihanteitaan ei voi tietenkään pelkästään kuvia katsomalla taikoa toisenlaisiksi. Moninaisempien kuvien näkeminen voi kuitenkin helpottaa kehoahdistusta.

Yksi ratkaisu voi olla sekin, että hyväksyy tunteen olemassaolon. Vulvaansa ei tarvitse rakastaa, mutta sille voi silti suoda nautintoa.

Itseään voi myös haastaa vaihtamaan näkökulmaa. Mitä jos huomion veisikin ulkonäön sijaan siihen, mitä kaikkea sukuelimet mahdollistavat?

Nehän sentään tuottavat orgasmeja ja synnyttävät lapsia.

Juttua varten on haastateltu myös kulttuurihistorioitsija Marika Haatajaa, Sexpo-säätiön vastaavaa neuvojaa, väitöskirjatutkija Maria Vihlmania sekä taloussosiologi, väitöskirjatutkija Anna Grahnia Turun yliopistosta. 

TAVISTEN STOORIT UPOTETTUNA TEKSTIN SEKAAN:

”En ollut ajatellut pilluni ulkonäköä ennen kuin vaihdoin Jopon maantiepyörään. Aloin ihmetellä, miksi satula hiertää, vaikka minulla oli pyöräilyyn tarkoitetut housut.

Päivittelin silloiselle kumppanilleni, onko minulla tosi isot häpyhuulet. Hän vastasi, että on. Hän ei ollut kuulemma nähnyt kenelläkään yhtä isoja. Vastaus tuli yllätyksenä, en ollut ikinä ajatellut asiaa. Ratkaisin ongelman ostamalla paremman satulan.

Muuten minulla on ollut hyvä suhde pilluuni. Minulle on ok olla alasti, ja minulle pillu on elin muiden joukossa – toki mahtava elin, eihän mistään muista elimistä tule orgasmeja.” 

”Minulla oli jo nuorena karvoitukseen liittyvää epävarmuutta, enkä edes muista, minkä ikäisenä aloin sheivata. Mietin, mitä kumppanini karvoista ajattelevat: ovatko karvat heistä jotenkin ällöttäviä.

Olin ollut aiemmin vain heterosuhteissa, mutta jokin aika sitten minulla oli tärkeä kokemus erään pillullisen ihmisen kanssa. Tutkailimme yhdessä pillujamme, ja sain kosketuksen siihen, että pilluja on erilaisia. 

Tällä ihmisellä oli rohkeutta olla sellainen kuin on. Hänen innoittamanaan päätin, että kasvatan karvat. Karvat suojaavat, ja minulla on karvojen kanssa luonnollisempi ja itsevarmempi olo. Mielestäni karvoitus voi myös olla tosi naisellista.” 

Minulla on isot häpyhuulet, ja minun mielestäni se on hieno juttu. Nuorempana mietin, ovatko häpyhuuleni liian isot, mutta nykyisin ajattelen, että ne ovat kivalla tavalla rehevät. Olen löytänyt sukuelimiini uuden kulman ja oppinut näkemään ne kauniina ja yksilöllisinä. 

”Innostun ihmisistä helposti, ja minulle on luontevaa sanoa toiselle, että ’sun pillu tuntuu hyvältä’ tai ’sä maistut hyvältä’. 

Fiilaan myös omaa pilluani. Se, että moni ihminen on nähnyt minut ja haluaa koskettaa minua niin kuin toivon, vahvistaa kokemusta, että olen ihana ja minun pilluni on upea.” 

”Olin aiemmin pitkässä parisuhteessa ja kuvittelin, etten ole fyysisesti kykenevä saamaan orgasmia. Kun erosin, löysin oman seksuaalisuuteni ja avoimen seksuaalisen ilon. Olen seksin aikana aktiivinen ja haen nautintoa.

Minulle seksissä on tärkeää hyväksytty, huumorintajuinen ja rento ilmapiiri. Sitten pannaan kunnolla. Saa tulla hiki, eikä haittaa, jos naapurit kuulevat.” 

”Jos voisin saada sormia napauttamalla toiset genitaalit, ottaisin ne, mutta asia ei häiritse minua niin, että tarvitsisin genitaalikirurgiaa. Olen oppinut hyväksymään, että sukuelimeni ovat sellaiset kuin ovat. Asia ei vaikuta sukupuolikokemukseeni enkä koe olevani sen takia vähemmän maskuliininen.

Kun ottaa testosteronia, klitoris kasvaa. Olen kokenut, että muutos on aika iso. Aiheesta on kuitenkin vähän tietoa tai neutraalia kuvastoa.” 

”Synnytyksen jälkeen pilluni ulkonäkö muuttui. Synnytyksessä tuli repeämää ja toinen sisempi häpyhuuli repesi kahteen osaan. Lisäksi raskausaikana monet luomet kasvoivat, ja pienet pilkut pillussa muuttuivat isoiksi ja ulkoneviksi. Ne häiritsivät niin, että poistatin ne. 

Olen avoimessa suhteessa, ja ensimmäinen seksikerta synnytyksen jälkeen muun kuin oman kumppanin kanssa jännitti. Keneltäkään ei ole kuitenkaan tullut negatiivista sanaa.” 

Tykkään pillustani, sillä saan helposti ja paljon orgasmeja. Toisaalta joskus harmittaa, että en voi kokea, millaista seksi olisi dikillisellä keholla. Olen muunsukupuolinen enkä koe, että tissit ja pillu määrittävät minua. Olisi hauskaa, jos genitaalit voisi valita fiiliksen mukaan.