Emmi Lindh ja Roosa Kirves eivät ole vain festarikävijöitä. He ovat festarin vip-asiakkaita.

Se ei ole tullut ilmaiseksi. Tikkurila-festivaalilla kolmen päivän normaali lippu maksaa 170 euroa. Kolmen päivän ”golden vip” -lipusta pitää pulittaa 379 euroa. Lindh ja Kirves ovat tyytyneet ”silver vip” -lippuun. Yhdeksi päiväksi sellainen on maksanut 165 euroa.

Vip-alue on nykyfestarille likipitäen sääntö, sen koko vain vaihtelee. Joissakin tapahtumissa alue on vaatimaton, toisissa massiivinen spektaakkeli. Jos vip-aluetta ei ole, se on tietoinen ratkaisu. Sideways esimeriksi julistaa, että ”jokainen festivaalivieras on samanarvoinen. Festivaalilla ei ole myynnissä vip-lippuja, eikä rahalla voi ostaa parempaa festivaalikokemusta”.

Kaikki eivät maksa itse vippeydestään. Monet saavat lipun esimerkiksi työpaikaltaan lahjana. Jotkut ovat tulleet yhteistyökumppanin kutsumina. Ja tietysti vip-alueella pyörii myös niitä hyvin tärkeitä ihmisiä, joille tapahtumajärjestäjä on lahjoittanut lipun.

Miksi Lindh ja Kirves ovat halunneet vippien puolelle?

”Vesivessa”, he vastaavat. Siellä on mukavampaa asioida kuin bajamajassa.

On muitakin syitä: Nopeammin alueelle. Erillinen narikka. Vähemmän ruuhkaa. Lyhyempi jonotus baaritiskille. Enemmän tilaa. Kunnolla istumapaikkoja.

Mutta kun seisoskelee Tikkurila-festivaalin vip-alueella vantaalaisen urheilukentän nurmikentällä, ei tunnu kovin erityiseltä. Tuntuu tavalliselta.

Nurmikenttä on päällystetty mustalla pressulla, jonka tarkoitus on estää pahimmat tuhot. Edessä siintää festarin päälava. Ympäriinsä on aseteltu valkoisia matalia muovituoleja ja -pöytiä sekä taitettavia rantatuoleja.

Sitähän suomalaisuus pohjimmiltaan on. Vaatimattomuutta. 

Tikkurila-festivaalin vip-alueelta on vaikea löytää mitään, mitä voisi kuvailla luksukseksi. Ei ilmaista juomatarjoilua, ei övereitä koristeita, ei ylimääräisiä viihdenumeroita eikä designhuonekaluja.

On sentään ilmaista kahvia ja pari ”vip-hostia”, jotka kuulemma huolehtivat asiakkaiden hyvinvoinnista. Suurin osa heidän ajastaan näyttää kuluvan viinan myymiseen. Haastattelua heiltä ei saa: tapahtuman järjestäjä Nelonen Media on päättänyt, että ”järjestäjä hoitaa kommentoinnin”.

Vip-alue on iso. Se on sijoitettu niin, että sen sisällä pääsee liikkumaan molempien esiintymislavojen lähelle ilman että tarvitsee poistua rahvaan sekaan. Keikkoja pystyy seuraamaan hyvin. Alueen keskellä on ”näköalatasanne”, josta voi ihailla edessä levittäytyvää urheilukenttää.

Ja toki vipissä on vippi, kuten Cheek riimitteli vuonna 2013. Erillisellä ”golden vip” -alueella saa yhden lämpimän ruoan, salaattia ja kakkupaloja.

Moni kertoo olleensa aiemminkin vippi, koska se tekee festarikokemuksesta ”helpomman”.

Harvat soraääniä esittävät kävijät – he eivät rohkene sanoa kommenttejaan omalla nimellään – pitävät tarjoiluja heikkoina, tilaa liian tavallisena ja rahalla saatua hyötyä vähäisenä. 

Entä löytyykö Tikkurila-festivaalin vip-alueelta julkkiksia? Heidäthän yleensä mielletään hyvin tärkeiksi henkilöiksi.  Osa vip-asiakkaistakin tuntuu kovasti heitä etsivän.

Viimein löytyy yksi: radio- ja tv-juontaja Sami Kuronen. Hänkään ei tosin ole vapaalla vaan töissä. Keskustelu keskeytyy nopeasti, kun innokas fani ryntää Kurosen luokse ja pyytää tältä yhteiskuvaa.

Paikalla on toinenkin: radiojuontaja: Kimmo Vehviläinen. Hän on juuri kertomassa, että Tikkurila-festivaalin vip-alue on hänen suosikkinsa, kun puheen keskeyttää nuori nainen: ”Kimmo vitun Vehviläinen! Missä on Sami Kuronen?”

Nainen haluaa yhteiskuvan Vehviläisen kanssa ja pyytää, että Vehviläinen veisi hänet Kurosen luo. Ei onnistu.

Ja radiojuontajia riittää: yleisöstä voi bongata myös Niko Saarisen. Hän jos kuka tuntee vip-alueet.

Vuoden 2008 Big Brotherista julkisuuteen ponnistanut Saarinen kertoo, että yhtenä festaripäivänä häntä lähestyy jopa satoja ihmisiä, jotka pyytävät yhteiskuvaa. Vip-alueella ei kuulemma saa olla sen enempää rauhassa kuin muuallakaan. Hän suostuu kyllä yhteiskuvaan, jos se tekee ihmisen onnelliseksi. Fanien ansiostahan hänellä on töitä. 

Mutta kuluttavaa se silti on. ”Kesä on mun pahinta aikaani”, hän sanoo.

”Ei tämä paikka tunnu vipiltä. Vip-alueet ovat ylipäänsä menettäneet arvonsa Suomessa. Ne ovat juottoloita siinä missä muutkin."

Kuka tämän keksi? Että aletaan myydä suomalaisille festarikävijöille kalliita lippuja pienillä lisäpalveluilla ja kutsutaan sitä vip-kokemukseksi?

Niko Saarisen sanat Tikkurila-festivaalilla ovat jääneet pyörimään mieleen: ”Ei tämä tunnu vipiltä.”

Eikö vippeyteen kuulukaan ajatus siitä, että se pitää ansaita? Olla jollakin tavalla merkittävä henkilö? Onko vip todella vip, jos vippeyden voi ostaa rahalla?

Sitä on kysyttävä suomalaiselta musiikkialan konkarilta Juhani Merimaalta. 

Merimaa aloittaa polveilevan vastauksensa muinaisista roomalaisista. Jo heidän aikanaan gladiaattoritaisteluissa oli kutsuvierasaitioita paremmalle väelle, hän selittää.

Entä nykyaikana?

Merimaa sanoo, että vip-alueet ovat vain yksi esimerkki siitä, miten tapahtuma-alan trendit tulevat Suomeen ulkomailta. Mitä maailman isoilla festareilla edellä, sitä Suomessa perässä.

Vielä 1990-luvulla tavalliset festarikävijät eivät kaivanneet vip-alueita. Yrityksiä erilliset alueet alkoivat kiinnostaa, kun esimerkiksi mobiilioperaattorit ryhtyivät festareiden sponsoreiksi ja halusivat itselleen sekä asiakkailleen oman bilealueen.

2000-luvulla alkoi Merimaan mukaan näyttää siltä, että maksukykyiset kuluttajat voisivat olla kiinnostuneita maksamaan vip-lipuista ekstraa.

Merimaa myöntää pohdiskelussaan, että asiakkaiden jaottelu maksukyvyn mukaan vipeiksi ja tavallisiksi kävijöiksi ei istu kovin hyvin Woodstock-henkiseen festari-ideologiaan. Toisaalta on realiteetteja: festareiden järjestäminen maksaa paljon etenkin jos niille halutaan isoja artisteja.

Jo nykyisellään tavallisten lippujen hinnannousu aiheuttaa paljon porua. Hinnat olisivat vielä paljon kovemmat, jos osaa kustannuksista ei katettaisi vip-lipuista saatavilla ekstrarahoilla. Tavallinenkin festarikävijä voi siis Merimaan mielestä olla tyytyväinen siihen, että osa kävijöistä maksaa lipustaan vielä enemmän.

Flow’ssa kolmen päivän vip-lippu maksaa 345 euroa, tavallinen lippu 239 euroa.

Epäselvää on, kuinka moni vip-alueella pyörivistä on maksanut lipustaan itse. Alue on täynnä kuohuviinilasi kädessään seisoskelevia helsinkiläispoliitikkoja, yrityselämän ihmisiä firmojensa kaulanauhat esillä, musiikki- ja tapahtuma-alan vaikuttajia ja julkkiksia.

Jos Tikkurila-festivaalin vip-alueella enemmistö ihmisistä oli niin sanottuja taviksia, täällä meno on enemmän kuin muinaisten roomalaisten kutsuvierasaitiossa. Tulee hitusen tärkeä olo, kun katsoo ympärilleen. Mutta ei sitä kukaan kehtaa ääneen sanoa.

Kun ihmisiltä kysyy syitä vip-alueella pyörimiseen, moni korostaa, ettei oikeastaan vietä siellä paljoa aikaa.

Kansanedustaja Nasima Razmyar (sd) puhuu Flow’n tärkeydestä Helsingin kulttuurikentälle ja festivaalin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Vip-alueella hän kuulemma käy lähinnä pistäytymässä, koska siellä on lyhyempi vessajono.

”Oikea tapahtuma on tuolla”, hän sanoo ja viittoilee päälavan suuntaan.

Illan aikana Razmyariin törmää kuitenkin vipissä useita kertoja.

Vähättelyn Flow’n vipissä vietetystä ajasta voi ymmärtää. Alueelta ei näe yhtäkään keikkaa. Onhan se ehkä vähän kiusallista myöntää hengailevansa musiikkifestivaalilla paikassa, jonne ei kunnolla kuule musiikkia. 

Itse asiassa Flow’ssa vipin nimi ei edes ole vip, vaan ”gold area”. Se sijaitsee Suvilahden perukoilla, kaukana kaikista isoista lavoista. Se on erillinen puutarhamainen sopukka, jonne pitää nousta kierreportaita pitkin.

Paikka on hyvin pieni, ja sinne mahtuu paljon vähemmän väkeä kuin useimmille vip-alueille. Se on tietoinen ratkaisu tapahtuman järjestäjiltä.

Flow voisi todennäköisesti myydä tuhansia vip-lippuja ja sijoittaa alueen kaiken keskelle. Niin ei ole haluttu tehdä, koska nykyisessä muodossaan kulta-alueesta tulee eksklusiivinen olo. Koko paikkaa ei edes huomaa festariviikonlopun aikana, jos ei tiedä, missä se on. Tavallinen kansa ei näe alueelle, ja siksi osa vipeistä viettää siellä mieluusti aikaa, vaikka muuta väittäisi.

Tyylikkäästi koristellulla ja viihtyisän vehreällä vip-alueella on vaikea päästä eteenpäin, kun minglailevat ihmiset ovat pakkautuneet kiinni toisiinsa.

Tarjoilut ovat vieläkin köykäisemmät kuin Tikkurilassa: edes kahvia ei saa ilmaiseksi, ja ainoa ruoan tapainen asia ovat kierresipsit, joita myydään kojussa.

Toisaalta Flow’n gold-lipun ostaneet ovat voineet varata festarin viralliselta yhteistyökumppanilta, Polestar-sähköautolta, yksityiskyydin festarialueen porteille.

Entinen Helsingin pormestari, nykyinen Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori sentään myöntää rehellisesti mieltyneensä Flow’n vip-alueeseen. Hän hymyilee leveästi lonkerotölkki kädessään ja kertoo, että hänelle Flow’n vipissä oleminen on jo ”melkein perinne”. Hän ei koe olevansa ikänsä puolesta enää festarin ydinkohderyhmää, ja hänen kaverinsakin kuulemma pyörivät vip-alueella.

”Ensisijaisesti täällä juttelee tuttujen kanssa ja tutustuu heidän tuttuihinsa. Tämä on hyvä paikka verkostoitumiseen ja uusien yhteyksien luomiseen. Näin homma toimii.”

Verkostoitujia on tullut paikalle nykyisen pormestarin Juhana Vartiaisen (kok) järjestämiltä juhlilta. Moni puhuu ”pormestarin etkoista”.

Etkoisäntään törmäämme iltakymmeneltä. 

Pormestari, saisiko Helsingin Sanomille kommentin vip-alueesta kertovaan juttuun?

Vartiainen pysähtyy ja katsoo silmiin. ”Emmä”, hän sanoo, heilauttaa kättään näyttävästi ja jatkaa matkaansa.

Vegaaniaktivisti Benjamin Pitkänen sen sijaan tarjoutuu itse haastateltavaksi.

Pitkänen puhuu vastuullisuudesta ja tavoitteestaan saada isot tapahtumat kokonaan vegaanisiksi. Flow’ssa siihen menee vielä jonkin aikaa, hän uskoo. 

Pitkänen on itse hankkinut lippunsa tutustuakseen ihmisiin ja päästäkseen lobbaamaan.

"Tämä on win-win kaikille", hän sanoo selittäessään, miksi festareiden kannattaisi luopua lihan myymisestä.

Kesäillan jo pimetessä hiustenhoitokojun vieressä istuu kaksi nuorta naista. Ida Korhonen ja Senja Suntola saivat kesän alussa idean: he kävisivät monilla festareilla ja ostaisivat niihin nimenomaan vip-liput.

Ja käytyä on tullutkin: Raumanmeren Juhannus, Himos, Ruisrock ja mitä niitä onkaan.

Miksi he halusivat juuri vip-liput?

”Todettiin, että vip-alueella on enemmän tilaa...”, Korhonen aloittaa. Ja jatkaa: ”...ja vesivessa.”

Siinä se taitaa olla. Vippeyden ydin.

Helsingin Sanomat ja Nelonen Media kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.