Eläimiä pitäisi kohdella paremmin, ja muutos alkaa kielestä. 

Näin sanoo eläinfilosofi, tutkija Elisa Aaltola. 

Hänen mielestään sikakin voi olla ”hän”, ja eläimiä pitäisi kutsua toisenlajisiksi eläimiksi, koska onhan ihminenkin eläin. Eikä tulisi puhua eläinten kaatamisesta vaan ihan rehellisesti tappamisesta. 

Hän luettelee esimerkkejä kielestä, jolla eläintä alennetaan. 

Ihmisellä on ”ajattelua” ja ”tunteita”, kun taas eläimillä on ”vaistoja” ja ”reaktioita”. Ihminen on lähtökohtaisesti ”yksilö”, mutta eläin on ”ruokaa”. Kanaa kutsutaan ”broileriksi”, mikä viittaa lihaan eikä siihen, että kyse on elävästä olennosta.

Kahtalaista puhetapaa Aaltola kutsuu kielelliseksi eronteoksi. 

”Näitä erontekoja on purettava, jotta eläinten mielen kyvyt ja itseisarvo nousevat esille. Tutkimus osoittaa, että myös monet muut eläimet kuin ihmiset ovat mieleltään varsin kehittyneitä. Tämä on viimein otettava huomioon myös kielessä”, hän sanoo. 

Kielen avulla ihminen on nostettu eläinkunnan yläpuolelle maailman keskipisteeksi. 

”Jo sanat ’ihminen’ ja ’eläin’ muodostavat omituisen asetelman. Ikään kuin ihminen eroaisi täysin kaikesta muusta eläinkunnasta eikä olisi eläinlaji lainkaan.”

Aaltola siis väittää, että eläimilläkin on ajatuksia. Mistä sen voi tietää?

”Siitä on paljon tutkimusnäyttöä”, hän vastaa.

Eläinten mieltä alettiin tutkia kunnolla vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla ja 2000-luvulla tutkimus on kiihtynyt. 

Aaltolan mukaan on selvää näyttöä siitä, että varsinkin monet nisäkäs- ja lintulajit pystyvät muistamiseen, oppimiseen, jopa loogiseen päättelyyn, yksinkertaisiin laskutoimitukseen ja itsetietoisuuden eri muotoihin.

Kanojen ja kalojen loogista päättelykykyä on tutkittu testillä, jossa eläinyksilö X seuraa kahden lajitoveriensa A:n ja B:n tappelua. A voittaa. X on jo itse hävinnyt B:lle. Sen jälkeen X ei ole haastanut A:ta taisteluun. 

Lintujen tietoisuutta itsestään on testattu maalaamalla harakan otsaan salaa pieni punainen täplä. Kun harakka sen jälkeen on asetettu katsomaan itseään peilistä, on siivekäs alkanut hieroa täplää pois. On tulkittu harakan tiedostavan, että peili heijastaa omaa kuvaa, itseä. 

Erityistä älykkyyttä osoittaa Aaltolan mukaan sika. 

”Kognitiivisilta kyvyiltään sika vastaa 3–5-vuotiasta lasta”, hän sanoo. 

Eläinten tunnekyvystä ovat puolestaan todistaneet rottatestit, joissa lajitoveri on ilmeisesti empatian vaikutuksesta pelastanut toisen kiipelistä, vaikka olisi voinut valita herkkupalan. 

Syy kahtalaisen kielen käyttöön on Aaltolan mielestä selvä: ettei jäisi moraalisesti kiusallisia kysymyksiä, kun eläimiä hyötykäytetään teollisessa mittakaavassa. 

”Että onko tämä oikein”, hän kiteyttää. 

Aaltolan mukaan joka vuosi maailmassa tapetaan ruuaksi noin 92 miljardia tuotantoeläintä. Jos lukuun lisätään kalat, se yltää triljooniin eläimiin.

Yksin Suomessa tapetaan vuosittain 86 miljoonaa tuotantoeläintä, hän kertoo. Tieto on peräisin Ruokaviraston ylläpitämästä teurastilastosta.

Eläinfilosofin logiikkaa seuraten tappaminen siis käy helpommin, kun teuraaksi marssitetaan ajattelevien ja tuntevien yksilöiden sijasta aivotonta lihamassaa, joksi eläinkunta on kielen avulla eroteltu. 

Aaltola kertoo, että kun sikoja, kanoja ja nautoja jalostuksen keinoin muokataan lihan lähteiksi, ne muuttuvat kehollisesti, mutta eivät samassa määrin mieleltään. Lajin mieli säilyy pitkälti samanlaisena kuin kantamuodolla on. 

Toisin sanoen lihantuotantolaitoksessa elävä pullea sika on päänsä sisällä yhä villisika. Ja rintalihaksiaan kannattelevan broileri-kanan mieli kuuluu punaviidakkokanalle, joka elää yhä villinä Aasiassa. Mieleltään villien olentojen riutuminen jalostetussa kehossa ja vankeudessa on Aaltolasta ”traagista”.

Siat ja kanat ovat hänen mukaansa älykkäämpiä kuin koirat. 

Koira on jalostettu sudesta eli on siis sama laji. Mutta koiran kohdalla jalostusta on kohdistettu myös mieleen toisin kuin syötäviksi tarkoitetuilla eläimillä. 

Suden villiyden tilalle saatu lapsenomainen riippuvuus ihmisestä. Aaltola luonnehtiikin lemmikkikoiraa ”sudenpentumaiseksi”. 

Sekä eläinten hyötykäytön että ihmistä ylentävän ajattelun historia ulottuu kulttuurimme juurille asti. Juutalais-kristillisen perinteen mukaan ihminen on Jumalan kuva, ja Raamatussa eläimet määritellään ihmisen hyödykkeiksi. 

Myös antiikin filosofi Aristoteles puolsi eläinten hyödyntämistä. Ajatus toistui uuden ajan filosofiassa. Ranskalainen René Descartes kuvasi eläimet jopa tuntokyvyttömiksi ”koneistoiksi”. Sielu oli vain ihmisellä.

”Mutta se ei ole ollut ainoa tapa ajatella. On ollut myös vaihtoehtoja, vaikkapa suomalais-ugrilaisessa kansanperinteessä”, Aaltola sanoo.

Hänen mukaansa myös metsästäjä-keräilijä-kulttuurit ovat usein olleet animistisia eli mielellisyyttä on nähty myös eläimissä ja luonnossa. Maanviljelijöinä ihmislaji on elänyt huomattavasti vähemmän ajan kuin metsästäjä-keräilijöinä. 

Nykyinen maailmankuva on siis valittu ja rakennettu. 

”Yhtä hyvin meillä voisi olla jokin toinen maailmankuva.” 

Mikä olisi määränpää, jos mentäisiin Aaltolan ehdottamaan suuntaan? 

”Käytännössä se olisi tietynlainen utopia, jossa meillä ei enää olisi eläinteollisuutta ja jossa metsästystä harjoitettaisiin vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä. Joko silloin, kun se on ihmisen oman selviytymisen kannalta tai ekologisista syistä, ja vaihtoehtoja tappamiselle on etsitty kunnolla”, hän vastaa.

Jatkuvan alistamisen sijaan ihmisen tulisi pyrkiä rinnakkaiseloon muiden lajien kanssa.

Aaltola sanoo ymmärtävänsä, että hänen ajatuksensa saattavat vaikuttaa joidenkin mielestä kerrassaan merkillisiltä. 

Silti maailmankuvan muutos on hänestä välttämätöntä ihmislajin oman selviytymisen kannalta ja muun elämän suojelemiseksi. Aaltolan mielestä ihmiskeskeisyys on ajautunut päätepisteeseensä aiheuttamalla lajikadon ja ilmastokriisin.

Tieteen ja mielikuvituksen avulla ratkaisuja löytyisi, hän sanoo.

”Pitäisi pyrkiä tuottamaan sellaista maailmankuvaa, joka olisi hyvä sekä ihmisille että muille eläinlajeille. Siksi meidän täytyy muuttaa kielen tottumuksia ja alkaa puhua eläimistä eri tavalla kuin nyt.”