hs.fi - 2000009724882 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-08-14T07:27:15.226Z
- 👁️ 150 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Build Your Dreams, lukee auton perässä isoilla kirjaimilla. Rakenna unelmasi.
Teksti tuo mieleen sisustusohjelmista tutut latteuksia julistavat huoneentaulut: ”live, laugh, love” ja niin edelleen. Nyt on kyseessä kuitenkin automerkki, Suomessa toistaiseksi vielä varsin tuntematon.
Kiinalaisen BYD:n logon on aiemmin saattanut bongata sähköbusseissa. Nyt firma alkaa tuoda Eurooppaan henkilöautoja.
Mistään pienestä nyrkkipajasta ei ole kyse. BYD on maailman suurin ladattavien autojen valmistaja ja täyssähköautoissa toiseksi suurin heti Teslan perässä. BYD on kasvanut nopeasti. Aikoinaan se teki akkuja Nokian kännyköihin, nykyään se tekee melkein viidesosan kaikista sähköautojen akuista.
BYD:n myynti Suomessa on alkanut kolmella mallilla. Kaikki ovat täyssähköautoja, ja koeajettavana on nyt pienin ja edullisin Atto 3.
Se on kooltaan ja ominaisuuksiltaan suunnilleen Kia Niroon tai Nissan Qashqaihin verrattava pienehkö crossover. Hintaa sillä on alkaen 44 200 euroa. Summaan on ympätty ällistyttävä määrä varusteita.
BYD yllättää positiivisesti. Jo koeajon alussa tuntuu, että kiinalaiset ovat ihan tosissaan käärineet hihansa.
4,5 metriä pitkä Atto 3 on ulkoa mukavan hillitysti muotoiltu. Auto ei herätä juuri huomiota, mutta ei ärsytäkään. Vaaleana se suorastaan katoaa liikennevirtaan.
Sisällä kaikki on toisin. Näin villiä sisustaa ei autoissa ole hetkeen nähty. On kuin istuisi johonkin 1960-luvun amerikkalaiseen surffibaariin. Kermanvaaleat penkit ja paneelit yhdistyvät purjehduskerhon tummansinisiin sävyihin ja tehostevärinä toimii kirkas punainen.
Tämä on siis vakiosisusta, rauhallisempaa vaihtoehtoa ei ole tarjollakaan. Attoon on jo lähtöhinnalla isketty niin sanotusti kaikki mausteet – löytyy sähköllä avautuva lasikatto, autopilotti ja tärkeimmät nykyaikaiset turvajärjestelmät. Lisäksi keskinäyttö kääntyy nappia painamalla vaaka-asennosta pystyyn.
BYD lienee ainoa auto, jonka ovia voi soittaa. Ovikoteloihin on viritetty eräänlaiset kielet, joista voi näppäillä kolmea eri nuottia.
Kokonaisuus on niin hengästyttävä, että sitä pitää hetken aikaa sulatella. Siis mikä auto tämä oikein on?
Ai, täällä on myös moniväriset tunnelmavalot? Tuntuu kuin ohjaamoon olisi tyhjennetty kiinalaisten halpakauppojen koko rihkamalaari. Silti laatuvaikutelma on ihan asiallinen.
Kikkailua tärkeämpää ovat tilat ja tekniikka. Niissä Atto pärjää hyvin. Autoon mahtuu neljä isoa jässikkää ihan mukavasti, ja nimellisesti 440-litrainen tavaratila toimii arjessa.
Atto on etuvetoinen ja sitä liikuttaa 150 kilowatin (204 hv) sähkömoottori. Akkuun menee nettona 60,5 kilowattituntia energiaa ja sillä pääsee jopa yli 400 kilometriä kerrallaan. Ainakin kesällä, jolloin auto kuluttaa vain noin 15 kilowattituntia satasella.
Kesällä todellisella toimintamatkallaan Atto peittoaa helposti saman hintaluokan Stellantis-konsernin autot, eli Opelit, Citroënit ja Peugeotit. VW:n, Kian ja Hyundain kanssa kisa on tiukempi, mutta hyvin samoissa lukemissa mennään.
Akkutekniikka on sähköautojen varsinainen pihvi, ja BYD käyttää niin sanottuja lfp-akkuja eli litiumrautafosfaattia. Tesla käyttää vastaavia.
Tällaisen ”rauta-akun” pitäisi periaatteessa olla kulutusta kestävä, eikä siihen tarvita nikkeliä saati sitten Kongosta lapsityövoimalla louhittua kobolttia. BYD:ssä auton pohjan alle sijoitettu akkupaketti painaa 420 kiloa, ja koko auto siis painaa 1 750 kiloa. Silti se on sähköautojen kevyemmästä päästä.
Ajettavuus on helppo, mutta outo. On kuin samaan pieneen autoon olisi yritetty yhdistää Alfa Romeoiden mikroautomainen ohjausherkkyys ja Mercedes-Benzien puudutettu mukavuus.
Alusta on aidosti mukava ja pehmeä. BYD nielee töyssyt ja tien röpöt todella nätisti. Tästä voisivat kilpailijat ottaa mallia.
Ohjaus on erikoinen. Kaupungissa tai suoraan maantiellä ajettaessa autoa on helppo ohjata, mutta risteyksestä nopeammin kaasuttaessa ratti ikään kuin jumiutuu siihen suuntaan, johon kaasua on painettu.
Sähkömoottorin voimakas vääntö sotkee mutkaan ajettaessa ohjausta niin, että tuntuu kuin ajaisi 200-hevosvoimaista led-valaistua nakkikioskia suoraan metsään.
Auto aliohjautuu todella voimakkaasti. Vahvasti vääntävä etuveto ei sovi sähköautoihin, ei varsinkaan tähän. BYD:n ajotuntumaa ja koko autoa on hyvin vaikea kuvailla tekstissä. Se täytyy kokea itse. Auto on äkkiväärä, outo ja toisaalta varsin mukava.
On kuin kiinalainen koneäly olisi yrittänyt luoda länsimaiseen makuun sopivan auton ja heittänyt pataan varmuuden vuoksi kaikki mausteet. Niin hyvin on kuitenkin onnistuttu, että auto on saanut täydet viisi tähteä EuroNCAP-turvatestissä.
Käyttöliittymä on sekoitus Toyotaa ja Teslaa. Nappeja on paljon, kuten japanilaisissa autoissa, mutta toisaalta iso keskinäyttö hallitsee näkymää. Sinnekin on haluttu keskittää tärkeitä toimintoja, kuten vaikkapa ilmastoinnin säädöt.
Koeajolla systeemi ei oikein toiminut. Tuntemattomasta syystä keskinäyttö oli suurimman osan ajasta yhtä hämärä kuin kännykkä yöasetuksella, vaikka näytön kirkkaus oli täysillä. Toisaalta peruutuskameran tai vilkun kytkeminen valaisi näytön hetkellisesti täyteen kirkkauteen. Tuntuu, että näyttöä ei ole tällaiseksi suunniteltu, vaan testiautossa on ollut jokin bitti vinossa. Maahantuoja selvittää asiaa.
Mainitsinko jo, että autossa on 360 asteen peruutuskamera? Se on tässä hintaluokassa harvinaista.
Ilmastoinnin kanssa oli myös ongelmia. Sen lisäksi, että asetuksia oli hämärältä näytöltä vaikea säätää, ei laite tahtonut puhaltaa kunnolla kylmää ilmaa kuin vasta minuuttien odottelun jälkeen. Maahantuoja selvittää tätäkin asiaa.
Attossa on ilmalämpöpumppu ja yhden kilowatin tehoinen lämpövastus. Talvea ajatellen myös lämmitysteho kuulostaa pieneltä, mutta kesäkoeajon perusteella tätä ei voi arvioida.
Pikalataus on hieman hidas, parhaimmillaan 80 kilowattia. Käytännössä keskiteho on noin 60 kilowattia. Valmistajan ilmoittama lukema kuitenkin täyttyy, eli puolessa tunnissa auto saa tyhjähköön akkuun 50 prosenttia virtaa: kesällä noin 200 kilometriä.
Viikon koeajon jälkeen tunnelma on äärimmäisen hämmentynyt. Autossa on puutteensa, mutta Atto 3 edustaa sellaista rohkeaa ajattelua, jota Euroopassa olisi tarvittu jo vuosia sitten. Se on kuin kokaiinilla tykitetty Citroën, johon on isketty järjetön määrä varusteita ja hyvin kilpailukykyinen sähkötekniikka.
Tuntuu, että täällä on vain istuttu sormi suussa vanhojen bensamoottorien pörinää kuunnellen samalla kuin kiinalaiset ovat vallanneet maailman akkumarkkinat. Teslaa tämä Atto 3 ei vielä haasta, mutta voisin kuvitella, että Volkswagenin pääkonttorilla alkaa pikku hiljaa otsa hikoilla.
Plussat: Mukava ja pehmeä alusta, kohtuullinen kulutus ja hyvä toimintamatka, runsas varustelu, rohkea ja villisti irrotteleva sisätilamuotoilu.
Miinukset: Eräänlainen rihkamavaikutelma, keskinäytön ja ilmastoinnin oikut koeajolla, mutkissa kipsautuva ohjaus.
Testiauton hinta: 44 470 euroa.