Kaikki pyörii jonkun kummallisen lapsiperheihanteen ympärillä. Esimerkiksi työpaikoilla perheelliset saavat itsestään selvästi päättää loma-ajankohtansa, koska perhe. Lapsettomat voivat aina joustaa.

Näin kuvaa tunteitaan 43-vuotias nainen HS:n kyselyssä. Kysyimme lukijoilta, millaisissa tilanteissa he ovat kadehtineet ihmisiä, joilla on lapsia.

Lapsiperheitä kadehtivien kokemukset jakautuvat kyselyssä karkeasti kahteen teemaan: 

Ensinnäkin monet vastaajat kertovat kadehtivansa alussa siteeratun naisen tavoin sitä, kuinka pienten lasten vanhempia tai lapsiperheitä kohdellaan omassa lähipiirissä tai yhteiskunnassa.

Toisaalta osa vastaajista sanoo kadehtivansa nimenomaan sitä, että toisella ihmisellä ylipäätään on lapsia. Nämä vastaajat kertovat toivovansa itsekin kipeästi perheenlisäystä.

Sosiologian professori Anna-Maija Castrén Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut työtä ja perhe-elämää. Hänen mukaansa lapsettomien epäoikeudenmukaisuuden kokemukset työelämässä ovat varsin tavallisia.

”Työntekijöiden eriarvoiseen asemaan asettaminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Vaikka perheet todellisuudessa ovat nykyään monimuotoisia, yhteiskunta ja työelämä ymmärtää perheen edelleen usein lapsiperheenä”, Castrén toteaa.

HS:n kyselyn vastaajat kertovat törmänneensä eriarvoisuuteen esimerkiksi näin:

Erilaisia perhekäsityksiä väitöskirjaansa varten tutkinut Vaula Helin on sitä mieltä, että tasavertaisuudesta pitäisi puhua työpaikoilla avoimesti. Hänen mukaansa on selvää, että työelämässä tarvitaan joustoa erilaisissa perhetilanteissa. Mutta aina jouston tarve ei liity vain lapsiin. Moni työikäinen huolehtii esimerkiksi ikääntyvistä vanhemmistaan.

”Väestörakenteessa on tapahtumassa suuria muutoksia. Lähivuosikymmeninä suuri määrä työikäisten vanhempia saavuttaa vanhuusiän. Samalla moni aikuinen jää toiveestaan huolimatta lapsettomaksi.”

Helin muistuttaa, että perheitä eivät ole vain samassa kotitaloudessa asuvat aikuiset ja heidän biologiset lapsensa.

”Henkilökohtaiset käsitykset perheestä ovat usein monipuolisempia. Perheenjäsenet eivät myöskään automaattisesti nykyään asu samassa taloudessa ja silti he voivat tarvita toistensa apua.”

Todellista perheystävällisyyttä olisikin Helinin mielestä se, että työpaikka joustaisi tasavertaisella tavalla erilaisissa perhetilanteissa.

Osa kyselyyn vastanneista piti epäreiluna sitä, että yhteiskunta tarjoaa lapsiperheille monia etuja ja tukia, joiden rahoittamiseen myös lapsettomat osallistuvat verojen kautta. Joidenkin vastaajien mielestä yhteiskunnan pitäisi tukea ihmisiä tasavertaisemmin myös muunlaisissa elämäntilanteissa, joissa läheinen tarvitsee hoivaa.

”Lapsiperheessä äiti tai isä voi jäädä alle 3-vuotiaan lapsen kanssa kotiin hoitovapaalle, mutta mitään samantyyppistä mahdollisuutta ei ole vaikkapa silloin, jos ikääntyvä vanhempi tarvitsisi hoivaa”, Vaula Helin pohtii.

Myös yhteiskunnalliset asenteet nousivat kyselyssä esille.

Useampi vastaaja kertoi kokevansa, että lapsiperheitä pidetään yhteiskunnallisesti arvokkaampina kuin pariskunnan muodostamaa perhettä. Yksi vastaaja kertoi tuntevansa itsensä toisinaan yhteiskunnallisesti tarpeettomaksi, koska hän ei ole äiti.

Moni vastaaja toikin esille erityisesti lapsettomuuteen liittyvän ulkopuolisuuden tunteen. Usea vastaaja kertoo, että esimerkiksi ystäväpiirissä puhutaan usein lapsiperhearjesta. Vaikka omia lapsia ei haluaisi, voi olo sellaisessa tilanteessa tuntua ulkopuoliselta.

Joskus ulkopuolisuuden tunteeseen voi liittyä myös syvää kipua. Kyselyssä moni kertoi kadehtivansa lapsen saaneita ihmisiä, koska oma lapsihaave ei ole toteutunut. Kateuden lisäksi nämä vastaajat kertoivat tuntevansa merkityksettömyyttä ja surua.

Johtava psykoterapeutti Anna Kallanranta Mehiläisestä muistuttaa, että tahaton lapsettomuus voi olla yksi elämän suurimmista asioista ja järisyttää ihmisen identiteettiä.

”Tahaton lapsettomuus on monella äärettömän suuri suru. Tilannetta helpottaa usein jollakin tavalla, että asian merkityksellisyyden myöntää itselleen ja antaa tunteilleen luvan tulla.” 

Kallanrannan mukaan tällaisissa tilanteissa on hyvä pohtia, onko omista tunteista mahdollista puhua läheisten kanssa.

”Joskus tilannetta voi helpottaa, jos pystyy sanomaan suoraan, että minun on vaikea iloita vaikkapa vauvaonnestasi, koska oloni on ristiriitainen oman tilanteeni takia. Samalla voi sanoittaa, että haluaa kuulla jatkossakin esimerkiksi vauvakuulumisia, vaikka se tuntuisi vaikealta.”

Hän muistuttaa, että itseään on lupa myös suojata. Ristiäisiin tai nimijuhliin ei ole pakollista osallistua, jos ne tuntuvat itsestä liian vaikeilta tilanteilta.

Ulkopuolisuus ja osattomuus on tärkeä voida jakaa jonkun ystävän tai mielenterveyden ammattilaisen kanssa, jotta kateuteen ei jäisi jumiin.

Johtuivatpa kateuden ja ulkopuolisuuden tunteet mistä vain, ovat ne pidemmän päälle kuormittavia.

Tutkijat painottavat, että lapsettomien ja lapsiperheiden vastakkainasettelun sijaan olisi tärkeää, että jokaisella olisi mahdollisuus viettää omanlaistaan perhe-elämää. Ja että jokainen voisi vapaasti määritellä oman perhemuotonsa.

”Jokaisen perhe on arvokas, onpa sen kokoonpano millainen tahansa”, Anna-Maija Castrén toteaa.