hs.fi - 2000010088409 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-03T09:23:34.572Z
👁️ 171 katselukertaa
🔓 Julkinen


Nainen kursitaan kasaan ruumiista ja sikiön aivoista. Uusi aikuinen alkaa elää ilman kasvatuksen painolastia elokuvassa Poor Things.

Masturbaation oppiminen innostaa häntä seksuaalisiin jatkotutkimuksiin.

”Miksi ihmiset eivät tee tätä koko ajan”, hän kysyy voipuneelta seksikumppaniltaan.

Tyhmä kysymys on yksinkertaisuudessaan pistävä.

Näyttelijä Emma Stone halusi tehdä alastonkohtaukset vapautuneesti. Tähti onnistui tavoitteessaan, ja kreikkalaisohjaaja Yorgos Lanthimosin musta komedia on noussut vuoden parhaiden elokuvien listoille. 

Suomessa se tulee valkokankaille tammikuussa.

Vaikka Lanthimos tekee yhteiskunnallista satiiria, osaa yleisöstä ei paljon naurata, koska heistä on ollut väärin liittää seksin harrastaminen lapsen aivoihin.

Tämä on tyypillistä. Seksi saa kaiken huomion, hyvässä ja pahassa. Ja jos muutama satunnainen kommentoija sen tuomitsee, lannistavat viestit saattavat saada megafonin, jos media vainuaa niissä uuden seksiskandaalin.

Lanthimosin taide-elokuvan seksi on saanut myös ylistystä, mutta erotiikan ongelmat kasvavat, mitä isompibudjettisessa elokuvassa sitä nähdään.

Kesällä väiteltiin, olivatko ilmiöelokuva Oppenheimerin elokuvan seksikohtaukset tarpeellisia. Ihan kuin yhtään mikään olisi elokuvassa tarpeellista.

Yksi tiktokkaaja keksi ratkaisun pitkän seksikohtauksen ohittamiseen: hänen miehensä piti silmiä kiinni pää puolison olkapäätä vasten kaikki ne sekunnit, jotka Florence Pugh esiintyi alasti.

Kaikki seksi huomataan, koska yleensä sitä vältellään megaelokuvissa.

Tubettaja nimeltä Notable kävi läpi suosituimpien yhdysvaltalaiselokuvien sisältöä ja laski, että 1990-luvulla kärkiteoksissa seksikohtaukset olivat yleisempiä kuin viime vuosina. Seksikohtausten määrä on laskenut alemmas kuin 1970-luvulla, jolloin eroottisuuden esittäminen valkokankaalla alkoi vasta vapautua.

Nuoret eivät enää halua nähdä elokuvissa seksiä, amerikkalaisyliopistossa tehty tutkimus kertoo. Yli puolet 13–24-vuotiaista haluaa sisällön keskittyvän platoniseen ystävyyteen. Melkein puolet näkee, etteivät juonet kaipaa seksiä ollenkaan.

Se on erikoinen muutos. Aikaisemmin nuortenelokuviin yritettiin ujuttaa paljasta pintaa, koska sitä yleisö oli tullut tirkistelemään.

Tutkijoiden mukaan syynä muutokseen voi olla yksinäisyyden lisääntyminen ja seksin harrastamisen väheneminen nuorten keskuudessa. Ystävyyden näkeminen valkokankaalla on ilmeisesti jännittävämpää kuin seksi, jota voi katsella internetistä niin paljon kuin himoitsee.

Aikamme suosituimmat elokuvahahmot, Marvelin supersankarit, ovat eunukkeja: ihanteellisesti kaikkialta kumpuilevia tehoruumiita, joilta puuttuu ainoastaan potenssi.

Supersankarielokuvissa yhdistetään lähes mitä tahansa lajityyppejä, paitsi 1990-luvulla suosittua eroottista trilleriä.

Iron Manin Tony Stark esitetään playboyna, mutta sänkyyn hän ei pääse. Spider-Man on neitsyt, kuten myös Captain America. He ovat maailman pelastamiseltaan liian kiireisiä kopuloinnille.

Marvelin elokuvalinjaus seuraa sen sarjakuvien aikanaan noudattamaa sensuurisopimusta, jolla luvattiin vanhemmille, ettei heidän lapsensa näe mitään sopimatonta. Linjaus muistutti elokuvien ylisiveellistä Haysin koodistoa, jolla kultakauden Hollywood karsi seksikohtaukset elokuvista omatoimisesti.

Kun elokuvan tekeminen voi maksaa nykyään satoja miljoonia, eivät tuotantoyhtiöt halua aiheuttaa kohuja, jotka voisivat karkottaa lipunostajia.

Skandijumalasta kertovaan Thor: Ragnarökiin kuvattiin naisten väliseen seksiin viittaava kohtaus, mutta se leikattiin pois. Ulkomaisia elokuvia herkästi kieltävän Kiinan lipputulojen varmistaminen on rakastelukohtauksia tärkeämpää.

Metoo järistytti valkokankaiden makuuhuoneita. Huomio on kiinnittynyt näyttelijöitä kunnioittavaan kuvaustapaan.

Jos näyttelijä ärähtäisi huonosti menneistä kuvauksista, alkaisi varmasti boikotti. Tätä pelkääville ohjaajalle on helpointa leikata yhdynnät käsikirjoituksista.

Halukkaista esiintyjistä ei tosin ole pulaa. Kymmenientuhansien näyttelijöiden ansioluetteloista on laskettu, että 60 prosenttia naisista ja 79 prosenttia miehistä olisi valmis esiintymään elokuvissa alasti.

Loppujen kehon esittämistä helpottamaan on kehittynyt omat ammattikuntansa.

Nivusten peitteeksi ommellaan häpykarvaperuukkeja, joissa alastomuuden illuusio ei rikkoudu. Miehille asetellaan penisproteesi jalkoväliin.

Vaikka kehomyönteisyyttä kuinka julistettaisiin, lihava ja vanha ruumis nähdään edelleen vitsikkäänä tai traagisena, eivätkä näyttelijät halua menettää idoliarvoaan.

Usein epämiellyttävänä pidetyn paljastelun hoitaa body double. Nämä ammattilaiset puhuvat vuoden alussa ilmestyneessä dokumentissa Body Parts.

Sijaisnäyttelijä Shelley Michelle kertoo esittäneensä Kim Basingerin, Madonnan ja Julia Robertsin ruumiita. Hänen mukaansa sijaisnäyttelijää kohdellaan kuvauksissa kuin kana-ateriaa.

”Tuokaa rinnat, tuokaa reidet, tuokaa jalat!”

Kehoja muutetaan toivotun kaltaisiksi myös kuvankäsittelyllä. Kun fantasiasarja Game of Thronesissa Cersei-hallitsijahahmo pakotettiin kävelemään alasti väkijoukon läpi, näyttelijä Lena Headeyn pää käsiteltiin toisen näyttelijän alastomaan ruumiiseen.

Eurooppalaisille alastomuuden pelko on tietysti näyttäytynyt vähän naurettavana. Seksi on silti täälläkin riski. 

Intiimikoordinaattoreista on tullut vakiintunut osa elokuva-alaa. Mediatutkija Inge Sorensenin mukaan intiimikohtausten koordinointi ei pelkästään työsuojele näyttelijöitä. Se voi myös vähentää muiden tekijöiden kammoa seksikohtauksia kohtaan. Tuotantojen budjetit ja aikataulut pysyvät kurissa, koska tarkkaan suunnitelluista kuvauksista ei synny yllättäviä ongelmia. 

Suomessa kriitikot ovat kehuneet, miten nuorten (Tytöt tytöt tytöt) ja varttuneiden (Neljä pientä aikuista) seksiä kömpelyyksineen nykyään kuvataan. Raunimollbergmäinen hikinen köyriminen on ainakin hetken tauolla.

Näyttelijä Saara Kotkaniemi on ollut laatimassa ohjeita läheisyyskohtauksiin. Ne ovat varmasti olleet käytössä eroottisessa draamassa Villissä leikissä, jossa Kotkaniemi esittää toista pääosaa.

Eettisyyslupaus ei muuta sitä, että pariskunnan riettaasta pelistä kertovat seksikohtaukset mökillä ja maastossa ovat välillä aika vaivaannuttavaa katsottavaa.

Intiimiyttä ei taida olla mahdollista kuvata niin, ettei se olisi jollekin epämukavaa seurattavaa. 

Aina voi sulkea silmänsä kuin katselisi kauhua.