hs.fi - 2000010013150 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-24T06:59:05.778Z
👁️ 144 katselukertaa
🔓 Julkinen


Kuusamo

Krista Pärmäkoski teki keväällä 2021 radikaalin ratkaisun. Hiihtäjä oli kärsinyt pitkään närästyksestä, joka vaikeutti niin ammatinharjoittamista kuin arkista elämääkin. Hän päätti panna kertarysäyksellä ruokavalionsa uuteen uskoon.

Pärmäkosken lautaselta jäivät pois vilja- ja laktoosituotteet, punainen liha ja tomaatti.

"Alku oli raju, sillä samassa rytäkässä karsittiin paljon muitakin asioita kuten mausteita, jotka ärsyttivät ruokatorvea. Kesän aikana huomasin muutoksen, ja oireet helpottivat”, hän kertoo.

Ruokavalion muuttaminen ei ole helppoa tavalliselle tallaajallekaan. Armottomasti harjoittelevan huippu-urheilijan tilanne on vielä astetta kinkkisempi. Palautumisen kannalta on elintärkeää, että ruokaa on riittävästi ja ravinto on mahdollisimman monipuolista. Proteiinien, hiilihydraattien ja rasvojen saannista ei voi tinkiä.

Tämän takia Pärmäkoski ei lähtenyt soitellen sotaan, vaan palkkasi ravintovalmentajakseen Merja Kiviranta-Mölsän. Erikoisruokavalion toteuttaminen ei silti ollut vaivatonta. Korvaavia tuotteita sai metsästää kissojen ja koirien kanssa.

"Meillä on Suomessa asiat tämän suhteen todella hyvin, mutta laktoosittoman ruuan saaminen Keski-Euroopassa oli varsinkin aluksi suuri haaste. Olen sittemmin siirtynyt paljon soijatuotteisiin, joita onneksi löytyy Keski-Euroopastakin”, Pärmäkoski sanoo.

Pärmäkoski, 32, noudattaa vielä tänäkin päivänä gluteenitonta ja laktoositonta ruokavaliota. Myös punainen liha saa jäädä tiskiin. Tomaattien suhteen hän on sentään voinut rentoutua.

"Aluksi mulla oli pois tomaattikastikkeet ja kaikki. Punaista tai raakaa tomaattia en edelleenkään syö, mutta keltaista tomaattia voin. Se on vähän ystävällisempi ruokatorvelle.”

Oireet eivät silti ole täysin poissa, kiitos hiihtoharjoittelun. Pärmäkosken mukaan tasatyöntö ja juoksu pitävät huolen siitä, että aina välillä närästää.

Hiihdossa närästystä aiheuttaa kehon asento, joka kasvattaa vatsalaukkuun kohdistuvaa painetta. Juoksulle ominainen ylös–alas-liike ei ole sekään hyvästä.

"Se on iso haaste. Uran jälkeen, kun treenimäärät vähenevät, vaiva luultavasti helpottaa. Toki närästykseen vaikuttaa myös rasvainen ruoka ja kaikki. Jos syön huonosti, niin kyllä se välillä oireita puskee.”

Pärmäkoski avaa maailmancupin kautensa lauantaina perinteisen kympin kisassa. Viime viikonlopun kenraaliharjoitus Rukan Suomen cupissa antoi viitteitä siitä, että konkarihiihtäjän harjoituskausi sujui hyvin.

Kerttu Niskanen hävisi sunnuntaina voittaja Pärmäkoskelle vajaat 19 sekuntia. Matka oli sama kuin lauantaina.

"Kun tuntui hyvältä, treenasin. Kun ei tuntunut hyvältä, tulin lenkiltä pois. Tekeminen on ollut rentoa koko ajan. Saa nähdä mikä taso on kansainvälisesti. Tunne on ollut kropassa koko ajan hyvä”, Pärmäkoski ruotii treenikauttaan.

Pärmäkoski on hiihtänyt kaikki kolme alkukauden kisaansa ilman fluorivoiteita. Toissa viikonlopun tuloslistasta Olokselta ei tämän takia voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä. Monen muun suksesta löytyi fluoria.

Kansainvälinen hiihtoliitto Fis kielsi fluorivoiteet täksi kaudeksi.

"Halusin päästä kärryille, miltä hiihtäminen tuntuu fluorittomilla. Samalla myös huoltotiimi sai informaatiota suksitestien avulla. Näin saimme kokemusta täksi viikonlopuksi.”