Juokset lenkkiä, sitä tuttua sateen kastelemaa pururataa ties monetta kierrosta putkeen. Vieressä pinkoo ystävä, jonka näyttää melkein liitävän eteenpäin.

Ystävän jalat ovat omiasi melko lailla pitemmät. Eikä siinä kaikki: hän on myös sinua yli kymmenen senttiä pitempi varreltaan.

Kun hikikarpalot helmeilevät otsalla ja keho on yhtä lyijyä, et voi olla jupisematta mielessäsi, että noin pitkillä koivilla varmaan pääseekin pinkomaan lujaa pitkiä matkoja.

Pituudessako piilee syy siihen, että joku juoksee radan kovemmalla kierrosajalla kuin toinen? 

Vaikka kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, on selvää, että kehon mittasuhteilla, kuten käsien ja jalkojen pituudella, on vaikutusta suorituskykyyn, toteaa liikuntatieteen tohtori Tomi Vänttinen. Hän työskentelee urheilubiomekaniikan johtavana asiantuntijana Huippu-urheilun instituutissa.

Vänttisen mukaan mittasuhteilla voi olla niin suuri merkitys, että ne vaikuttavat jopa urheilijoiden lajivalintoihin. Kaikki tietävät tyypillisimmät esimerkit kaksimetrisistä koripalloilijoista. 

Tämän seurauksena mittasuhteiden miettiminen ei ole turhaa myöskään tavalliselle treenaajalle, joka esimerkiksi etsii sopivaa lajia itselleen. 

Monissa lajeissa pitkistä raajoista onkin kiistatonta hyötyä, kuten pituudesta ylipäätään. Tällaisia ovat esimerkiksi monet pallo- ja mailapelit, joissa mahdollisimman laajasta ulottuvuudesta on hyötyä.

Vänttinen nimeää tällaisiksi lajeiksi etenkin koripallon, lentopallon ja vesipallon. Eräillä pelipaikoilla pituus on niissä jopa ehdoton edellytys. 

”Sama koskee käsien pituutta”, Vänttinen jatkaa.

”Mitä korkeampi käsien pituus on suhteessa muuhun pituuteen, sitä korkeammalta pallokin lähtee.”

Aina pituus ei kuitenkaan ole joko eduksi tai haitaksi. Vänttinen nostaa esiin jääkiekon, jossa pitkät raajat ja maila voivat olla lyömätön yhdistelmä. Niistä muodostuu iso kattavuus pelikentän puolustamista varten.

”Mutta kun katsoo, millaiset pelaajat ovat parhaita mailataitureita, heissä korostuu pikemminkin lyhyys. Silloin mailan saa nopeammin liikkeelle.”

Vänttinen mainitsee myös sylivälin käsitteen. Sylivälinsä saa selville mittaamalla matkan toisen käden pisimmän sormen päästä toisen käden pisimmän sormen päähän.

Etenkin suomalaisyleisön rakastamassa lajissa, keihäänheitossa, syliväliä on haluttu mitata. Pitkä syliväli tarkoittaa nimittäin pitkää vetomatkaa eli voimantuottoaikaa.

Tämä on eduksi, sillä lyhyeen liikeradan kiihdytykseen jää hitusen enemmän aikaa kuin lyhyen sylimitan heittäjällä.

Syliväli kiinnostaa myös painin, nyrkkeilyn ja muiden kamppailulajien ystäviä. Kun sylimitta leviää laajalle, vastustajan pystyy pitämään kauempana itsestään.

”Myös uinnissa pitkä vetopituus ja isot räpylät molemmissa päissä avittavat suoritusta. Jos on helkutin isot jalat ja kädet, on tavallaan räpylät ja lättärit omasta takaa”, Vänttinen sanailee.

Syliväli liittyy oleellisesti erääseen mittariin, josta varsinkin kiipeilijät ovat kiinnostuneita. 

Kyse on apinaindeksistä, joka mittaa käsien suhteellista pituutta muuhun pituuteen.

Oman apinaindeksinsä saa selville, kun laskee sylivälinsä ja pituutensa erotuksen. Se lasketaan näin: Levitä kädet suorina sivuille ja pyydä kaveria mittaamaan matka sormenpäiden välillä. Sen jälkeen mittaa pituutesi. Vähennä ensimmäisestä lukemasta jälkimmäinen. 

Jos lukema on miinuksen puolella, kädet ovat muuta kehoa lyhyemmät. Mutta jos lukema on positiivinen, voi hyvällä omallatunnolla kutsua itseään pitkäkätiseksi.

Kiipeilijöiden keskuudessa positiivista apinaindeksiä pidetään etuna. Vänttinen ymmärtää hyvin, miksi on näin.

Jos vastaat alla olevaan kysymykseen apinaindeksistä, saat selville, miten vastaukset jakautuvat muiden lukijoiden kesken. 

Vaan on lyhyissäkin raajoissa puolensa. Kuntosalilta tutuissa voimaharjoituksissa, kuten penkkipunnerruksessa, leuanvedossa ja jalkakyykyissä, lyhyys on Vänttisen mukaan eduksi. 

”Esimerkiksi punnerruksissa ne, joilla on paksu rintakehä ja lyhyet kädet, ovat etumatkalla. Kyykyissä puolestaan vääntömomentit tulevat pienemmiksi, kun vipuvarsi on lyhyempi”, hän perustelee.

Niin sanotuissa artistisissa lajeissa, kuten voimistelussa ja uimahypyssä, lyhyys on yhtä lailla korostunut ominaisuus. Näiden lajien huiput ovat usein lyhyitä, Vänttinen sanoo. 

"Pienemmillä voimistelijoilla on ensinnäkin usein parempi teho-painosuhde kuin isommilla. Pienemmillä on myös pienempi hitausmomentti.”

Pienikokoinen voimistelija saa siis aikaan pyörivän liikkeen vähemmällä voimalla kuin isompikokoinen. 

Lyhyydestä voi olla etua myös juoksulajien klassikossa eli maratonilla. Tunteja kestävällä matkalla pärjäävät useammin lyhyet kuin pitkät ihmiset, Vänttinen kertoo.

Tutkimusten perusteella kestävyysjuoksussa menestyneitä yhdistää usein myös se, että luut ovat pienet ja lihasta on kropan alapäässä vain vähänlaisesti.

”Tämä on sinänsä loogista”, hän pohtii.

”Kun itseään pitää siirtää paikasta toiseen pitkän matkaa jalkoja heilauttamalla, joka askeleella pienemmän massan ansiosta voitettu energiaetu kertautuu suureksi eduksi ja auttaa menestymään.”

Vaikka jokainen ihminen on yksilö, on kiinnostavaa tietää, miten esimerkiksi suomalaiset suhteutuvat muihin kansoihin. 

Kun puhumme itsestämme, tapana on lähes aina tapana tuoda esiin niin sanottu persjalkaisuus. Siis se, että Suomessa ollaan lyhytjalkaisia ja pitkäselkäisiä.

Vaikka stereotypia ei ole täysin tuulesta temmattu, se on korkeintaan osa totuudesta, Vänttinen painottaa.

Tarkempaa dataa tarjoavat eri maiden keskipituudet. Suomalaisten keskipituus on tätä nykyä 181 senttiä ja naisten 168 senttiä. Maailman pisimmät miehet ovat Hollannissa, jossa heidän keskipituutensa on 183 senttiä, naiset puolestaan Latviassa, jossa keskipituus on 170 senttiä.

Emme jää siis kovin kauaksi kärkikahinoista.

Kun ollaan kiinnostuneita raajoista ja niiden pituuksista, kyse on tutkimuskielellä sanottuna antropometriasta. Sanalla sanoen se on ihmisruumiin rakenteen, mittasuhteiden ja koostumuksen analysoimista.

Vänttisen mukaan tutkimusala oli huipussaan muutama vuosikymmen takaperin. Sittemmin mielenkiinto mittasuhteita kohtaan on vähentynyt, hän sanoo.

Sitä, miten pitkät esimerkiksi kädet ovat suhteessa vartaloon, on käsitelty suhteellisen vähän urheilussa. 

”Silti se on yksi lahjakkuustekijä muiden joukossa”, Vänttinen toteaa.

Tästä huolimatta Vänttinen ei halua antaa mittasuhteille isompaa roolia kuin on tarpeen. 

Niillä on vaikutuksensa, mutta lukuisat esimerkit urheilumaailmassa osoittavat, ettei vaikutus ole yksioikoinen.

”Ollaan kaukana siitä, kun ihmisiä jaettiin kolmeen morfologiseen ryhmään, luisevan pitkiin, pulleisiin ja atleettisiin. Se on aika DDR:mäinen, vanhanaikaiselta kalskahtava tapa hahmottaa urheilijoita, taviksista puhumattakaan.”

Mittasuhteita enemmän korostuvat nyt muut asiat, kuten genetiikka ja lihassolut. Suorituskyky tietyissä lajeissa voi liittyä siis siihen, ovatko lihassolut nopeita vai hitaita ja kestäviä.

Toistaiseksi myös rasvaprosentin tutkimus on pitänyt kutinsa. Se mitataan penseästi aina ja uudestaan, Vänttinen toteaa.