aamulehti.fi - 2000010143906 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2024-01-26T22:00:38.118Z
- 👁️ 183 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Aamulehti
Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi perjantaina Pirkanmaan laajan tulipalovyyhdin oikeudenkäynti. Kun syytteet oli luettu, myös poliisin esitutkintamateriaali kokonaisuudesta tuli julkiseksi.
Pöytäkirjoista paljastuu, että rikoksista epäillyn nuoren miehen puhelimesta ja miehen kotona olleelta muistitikulta löytyy runsaasti paloihin liittyvää materiaalia.
Mies on alusta asti kiistänyt rikokset sekä osallisuutensa paloihin. Puhelimesta ja muistitikulta löytyvät kuvat näyttävät, että hän on ollut todella kiinnostunut tulipaloista.
Mies itse sanoi poliisikuulusteluissa pohtineensa paljon paloja ja niihin liittyviä asioita. Lisäksi hän sanoi itsekin tutkineensa paloja.
”Nämä ovat lähellä tapahtuneita asioita. Olen sillai niin kuin ittekin tutkinut sitä, että olen pohdiskellut, että mistä nämä tulipalot voivat johtua, että ovatko nämä omistajien vakuutuspetosyrityksiä vai. Ja uutisointi on ollut aika räväkkää ja nostanut tunteita ja kommentteja niihin liittyen”, mies poliisin kirjauksen mukaan pohti.
Miehen puhelimen muistiosta löytyi muistiinpanoja, joiden poliisi epäili tarkoittavan ”positiivista ajattelua tehdystä teosta eli kiinteistön sytyttämisestä tahallaan palamaan ja polttamalla sen näin kokonaan”.
Listassa on viisi kohtaa. Ne on jokainen merkitty plusmerkillä:
+Palokunta sai harjoitusta
+Omistajalla menee kiinteistöveroa vähemmän
+Omistaja saa vakuutuksesta rahat
+Omistaja säästi purkukustannukset
+Nuorison turvallisuus paranee, kun on yksi paikka vähemmän, jossa kiipeillä tai jota vandalisoida.
Poliisi kysyi listasta ja mies sanoi: ”Siinä on asioita, mitä olen kirjannut ylös”.
”Muistio on joskus luotu ja olen sitä sitten päivittänyt, kun paloja on alkanut olemaan enemmän”, hän lisäsi, kun poliisi kysyi, milloin listaa on kirjoitettu.
Miehen puhelimesta löytyi myös muokattu kuva, johon on yhdistetty Aamulehden uutisia Kangasalan Saarenmaantien palosta sekä pelastuslaitoksen hälytyksiä seuraavan tilannehuoneen tiedot asiasta.
Alle on kirjoitettu aikajana 15.10 on, 16.21 häly, 16.40 paikalla, 17.30 news eli uutiset.
Poliisikuulusteluissa epäilty sanoi, että kyseessä on hänen arvionsa siitä, moneltako joku on palon sytyttänyt.
Poliisi kysyi, tekeekö mies usein samanlaisia arvioita. ”Olen joskus tehnyt joo”, hän sanoi.
Miehen hallusta löytyi myös suuri määrä asumattomalta näyttävien talojen kuvia. Osa jäi poliisille tuntemattomiksi.
Pirkanmaan käräjäoikeuden käsittely alkoi perjantaina. Kokonaisuudessa käytiin läpi syytteet ja kirjallisia todisteita miestä vastaan. Oikeudenkäynti jatkuu ainakin vielä ensi viikon maanantain, keskiviikon ja mahdollisesti perjantain.
Näyttö perustuu vahvasti miehen laitteista saatuihin teletietoihin. Puolustus on pitänyt sitä heikkona näyttönä ja kiistänyt jyrkästi teot.
Epäilty ei ole itse päässyt vielä ääneen. Häntä on määrä kuulla ensi keskiviikkona.
Oikeudessa ei vielä kuultu puolustuksen näkemystä muistioon tai miehen hallusta löytyneeseen suureen määrään tulipalouutisia ja muuta materiaalia.