Loka-marraskuussa uutisoitiin tiuhaan näyttelijä Aku Hirviniemen ”törkyviesteistä”. Niistä käytettiin muitakin adjektiiveja, kuten rivo ja härski.

Ei olisi ehkä kannattanut, sanoo filosofi Maria Lasonen-Aarnio. Hän on Helsingin yliopiston filosofian professori ja erikoistunut tietoteoriaan. Hän on toiminut professorina myös Michiganin yliopistossa.

Seksuaalissävytteisten viestien lähettämisessä ei välttämättä ole mitään väärää, filosofin sanoin ”moraalista ongelmaa”. 

Konteksti ratkaisee: kuka lähettää viestejä ja kenelle? Onko viestin lähettäjä valta-asemassa ja haluaako toinen osapuoli vastaanottaa seksiviestejä tai alastonkuvia?

Hirviniemen viestien luonnehtiminen rivoiksi tai härskeiksi vei huomiota todelliselta ongelmalta, Lasonen-Aarnio sanoo: valta-aseman väärinkäytöltä ja ahdistelulta. 

”On mietittävä, mitä halutaan raportoida. Halutaanko sensaatiota? Halutaanko aktivoida ihmisten uteliaisuutta vai halutaanko kuvata moraalista ongelmaa oikein? Kieli on tärkeä osa sitä”, hän sanoo.

Viestien rivouden taivastelu henkii ”viktoriaanista siveysetiikkaa, jossa seksuaaliselle ilmaisulle asetetaan tiukat rajat”, Lasonen-Aarnio luonnehtii. Se ei kerro, onko toiminta vain siveetöntä vai myös seksuaalista häirintää.

Tiettyjen sanojen käyttö voi sumentaa käsityksiämme todellisuudesta ja ylläpitää ummehtuneita arvoja, Lasonen-Aarnio sanoo. Sanat aktivoivat meissä mielikuvia, jotka vaikuttavat ajatteluumme. 

”Sana, joka kuulostaa vain kuvaavalta, voi huomaamattamme olla arvolatautunut, ongelmallinen tai ajasta jälkeen jäänyt.”

Lasonen-Aarnio ei halua alkaa yksittäisten ihmisten puheen kielipoliisiksi. Sen sijaan hän toivoo, että ihmiset olisivat yleisemmin tietoisia siitä, millaisia arvomaailmoja tiettyjen sanojen takana on ja miten ne vaikuttavat meihin.

”Sanat herättävät henkiin erilaisia oletuksia, ennakkokäsityksiä ja asenteita. Niissä on valtava mielleyhtymien kirjo, joka värittää vahvasti tapaa, jolla näemme kuvailtavan tilanteen.”

Hän ottaa esimerkiksi sanat kiltti ja herrasmies. Niiden käyttöä kannattaa harkita kahteen kertaan, jos haluaa edistää moderneja arvoja.

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa puhutaan enää harvemmin kilteistä tai tuhmista lapsista, ja sille on syynsä. Vaikka kiltti kuulostaa positiiviselta adjektiivilta, siinä on vanhanaikaisen arvomaailman kaikua.

”Mielestäni se kuuluu 1950-luvulle, jolloin lapselta odotettiin tietynlaista käytöstä. Puhe kiltistä tai tuhmasta lapsesta henkii oletuksia, että lapsen tulisi olla huomaamaton eikä hän saisi aiheuttaa aikuisille päänvaivaa tai kyseenalaistaa heitä.”

”Herrasmies” voi myös aktivoida monenlaisia oletuksia. Historiallisesti herrasmies on kuulunut ylempään yhteiskuntaluokkaan. Sana viittaa myös hyvään käytökseen, mutta varsin epämääräisellä tavalla.

Herrasmies ei esimerkiksi käytä naisia hyväksi tai pakota heitä mihinkään.

”Mutta tulisiko tällaisia asioita enää 2020-luvulla nostaa hyveiksi? Niiden pitäisi jo olla itsestään selviä!” Lasonen-Aarnio toteaa.

Toki esimerkiksi Tinder-profiilissa sanan käyttäminen voi viitata siihen, että henkilö allekirjoittaa perinteiset sukupuoliroolit.

”Senkin voi tietysti sanoa suoraan. Toisaalta jos tarkoitus on vain viitata toisten reiluun ja tasa-arvoiseen kohteluun, olisi parempi ilmaista asia tavalla, joka ei kanna mukanaan mielikuvia yhteiskuntaluokista tai sukupuolirooleista.”

Sanat elävät ajassa. Muutosta tapahtuu silloin, kun niiden äärelle pysähdytään ja pohditaan niiden merkityksiä tarkemmin. Esimerkiksi kiltti-sanan käytöstä on käyty julkista keskustelua vanhempien ja kasvattajien kesken.

Silloin voidaan havahtua siihen, että käyttämällä tiettyjä sanoja edistämme arvoja, joita emme edes kannata, Lasonen-Aarnio sanoo. 

Pysähtymisen hetki olisi ollut paikallaan Hirviniemi-keskusteluissakin.