Nainen hymyilee leveästi Instagram-videollaan. ”Hello ladies”, hän aloittaa englanniksi ja jatkaa suomeksi.

Nainen kertoo olleensa hoitamassa maahanmuuttoon liittyviä paperiasioita nykyisessä kotikaupungissaan Genevessä Sveitsissä. Virastossa miesvirkailija on kehunut hänen passikuvaansa kauniiksi. Seuraava virkailija on ollut nainen:

”Sellainen kunnon elämäänsä kyllästynyt, katkeroitunut nainen. [---] Aina kun näen tällaisia naisia, mietin, onkohan hän suhteessa, onkohan hän fifty-fifty-suhteessa.”

Sara Grady, 37, on suomalainen näyttelijä ja deittailuvalmentaja, jolta voi ostaa henkilökohtaista treffailuvalmennusta 125–325 euron hintaan. Gradylla on myös Dear Ladies -niminen podcast, jonka Ulkonäkö on valttikorttisi -nimisessä jaksossa hän kertoo, kuinka hymy ja hampaat ovat tärkeä osa naisen ulkonäköä.

”Mun hymyä kehutaan todella paljon. [---] By the way, ladies, maksoinko oman Invisalign-hoidon [oikomishoito], en maksanut. Koska deittasin aikoinaan hammaskirurgia ja hän hoiti mulle koko Invisalign-hoidon ilmaiseksi. Kun puhun date up, sä tuut hyötymään todella paljon siitä.”

Date up. Fifty-fifty-suhde.

Termit ovat tuttuja sosiaalisessa mediassa viime aikoina puhuttaneista treffailuvalmennuksista. Niiden avulla naisen on tarkoitus parantaa elämäänsä, muuttua feminiinisemmäksi ja löytää itselleen varakas mies. Date up -ajatuksen mukaan naisen ei pidä tapailla itseään köyhempiä ja sosiaalisesti alemmassa asemassa olevia miehiä ollenkaan.

HS pyysi valmennuksia myyvältä Sara Gradylta haastattelua, mutta hän kieltäytyi.

Monissa somen deittailuvalmennuksista toistuu näkemys pariutumisesta pelinä, jossa painavat etenkin taloudelliset asiat: naisen tulisi saada suhteesta rahallista ja henkistä hyötyä, ja erityisen huonona tuntuu näyttäytyvän parisuhdemalli, jossa molemmat käyvät töissä ja maksavat laskut puoliksi, eli fifty-fifty.

Kärjistetysti voisi sanoa, että laskujen maksamisen ajatellaan kuuluvan heterosuhteessa miehelle, samoin kuin muunkinlaisen ”provaidaamisen”, eli turvallisuuden tunteen luomisen ja elämän isoista asioista, kuten asumisesta huolehtimisen. Naisen tehtävä on puolestaan olla feminiininen, positiivinen ja kaunis – tai valmentautua sellaiseksi. Naisen on muututtava ja muokattava itseään, koska ”mies vain on sellainen kuin on”, kuten valmennuksissa todetaan.

Deittailuvalmennukset ovat vain yksi alalaji sosiaalisen median lukemattomista ”valmennuksista”, joilla voi ”kehittää” oman talouttaan, vartaloaan tai mielialojaan.

Koska vain valheelliset terveysväittämät on kielletty, jokainen voi ryhtyä somessa myymään valmennusta lähes mistä hyvänsä, missä itse kokee olevansa pätevä.

Mutta miksi nuoriin naisiin vetoavat valmennukset, joissa tarjoillaan perinteisiä ajatuksia miehestä perheen päänä ja naisesta hamehelmaisena silmän ilona?

Nykyajan parikymppiset alkavat olla ensimmäistä sukupolvea, jotka ovat voineet elää elämänsä rajatussa mediakuplassa, sanoo mediatutkija Laura Saarenmaa Turun yliopistosta.

Heillä on ollut mahdollisuus valita sosiaalisen median, tv-kanavien ja suoratoistopalvelujen muodostamasta tarjonnasta vain ne sisällöt, jotka juuri itseä puhuttelevat.

Televisiossa ja suoratoistopalveluissa on paljon draama- sekä tosi-tv-sarjoja hyperrikkaiden elämäntyylistä. Luksuselämäntyyli houkuttelee, eikä kaikilla ole mahdollisuuksia kouluttautua rahakkaaseen ammattiin.

Mediassa on juttuja sokerideittailusta, eli siitä, kuinka tapaillaan vanhempaa ja varakkaampaa tyyppiä taloudellisen hyödyn takia, ja siitä, kuinka sosiaalisen median palvelussa Onlyfansissa voi tienata suuria summia rahaa seksikuvilla ja -videoilla.

”Näitä esitellään nuorille naisille neutraaleina keinoina ansaita. Vallalla olevan uusliberalistisen logiikan mukaan ulkonäkö on naisen pääomaa, jota on ihan oikein käyttää hyväkseen. Samaan ajatukseen kuuluu myös, että menestyäkseen saa ottaa kaikki keinot käyttöönsä, eikä niitä kuulu moralisoida”, Saarenmaa sanoo.

Jotkut deittailuvalmentajista myös esittävät – tahattomasti tai tahallaan virheellisesti –, että on ”todellista feminismiä”, että nainen käyttää ulkonäköään hyväkseen ja laskelmoi parisuhteissa.

”Hello ladies, ootko säkin aina kuvitellut, että sä voit kontrolloida sun poikaystävää tai deittailukumppania. Moni nainen kuvittelee olevansa niin fiksu, kaikkivoipa ja kykenevä, että hän voisi kontrolloida omaa miestään. Mutta kuten me tiedetään, se ei toimi. [---] On äärimmäisen tärkeää, että sä kunnioitat, katsot ylöspäin ja arvostat sitä, miten tämä mies kontrolloi omaa itseään. Sen sijaan, että etsisit miestä, jota sä voit kouluttaa, girl, mistake, niin etsi sellaista kumppania, ketä sä katsot ylöspäin. Sä et oo hankkimassa mitään harrasteprojektia.”

Näin puhuu Tiktok-videollaan Peppi Robinson, jonka deittailuvalmennus kulkee sosiaalisessa mediassa nimellä Young Ms Robinson. HS pyysi myös Robinsonilta haastattelua, mutta hän kieltäytyi.

Siinä voi kuulla kaikuja vanhasta ajatuksesta, jossa miehen kuuluu olla suhteen aktiivinen ja naisen passiivisempi osapuoli. Mies tarttuu toimeen ja nainen katsoo häntä ihaillen ylöspäin. Ajatuksena on ollut, että sukupuolet ovat parisuhteessa toistensa vastakohtia.

Vastakkaisuuden ajatus pohjautuu 1800-luvulla kehitettyyn tieteenlajiin, seksologiaan, jossa ensimmäistä kertaa määriteltiin sukupuoli- ja seksuaalikategoriat, kuten heterous ja homous. Sen jälkeen tieteen käsitykset sukupuolista ja seksuaalisuudesta ovat kehittyneet, mutta varhaisen seksologian ajatukset sukupuolten erilaisista luonteenlaaduista elävät sitkeässä.

Siksi nykyäänkin on ihmisiä, joiden mielestä ratkaisu parisuhdeongelmiin löytyy siitä, että miehet johtavat suhteessa naisia, jotka mukisematta ymmärtävät paikkansa.

Kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Marika Haatajaa ilmiö hämmentää. Siinä tuntuu unohtuvan vuosikymmenten tasa-arvotyö, jossa kotityötaakkaa on yritetty jakaa tasaisemmin.

”Monet iloitsevat siitä, että miehet osallistuvat nykyään esimerkiksi enemmän lastenhoitoon. Se on tärkeää lapsille ja tärkeää isille. Tunneyhteys ei voi kehittyä muuten kuin osallistumalla lapsen elämään. Meillä on paljon esimerkkejä perheestään etääntyneistä ja työn uuvuttamista miehistä niiltä ajoilta, kun vielä noudatettiin sukupuolittunutta työnjakoa”, Haataja sanoo.

Sara Gradyn Dear Ladies -tilillä Instagramissa sukupuolittuneeseen työnjakoon on viitattu näin:

”Tärkeä pointti ja muistutus on se, että jos haluaa rikkaan miehen, joka pystyy tarjoamaan korkean elintason puolisolle ja perheelle, on epärealistista odottaa, että samalta mieheltä voisi välttämättä saada paljon yhteistä laatuaikaa ja pitkiä syvällisiä keskusteluita. Harvoin raha virtaa tilille istuessa kotona.”

Ratkaisuksi esitetään lasten- ja kotihoitoavun palkkaamista miehen rahoilla.

Marika Haatajaa ajatus tiukkoihin sukupuolirooleihin perustuvan kotielämän palauttamisesta arveluttaa. Myös arvot vaikuttavat kovilta.

”Mitä sitten tapahtuu, kun tällainen maskuliininen miesrobotti vaikka sairastuu tai joutuu työttömäksi? Onko hän sitten arvoton?”

Ylipäätään suomalaisessa kulttuurissa ajatukset rikkaista elättäjämiehistä voivat kuulostaa vierailta. Miesten pitäisi siis taata puolisoilleen vaivaton elämä, jolloin naisen tehtäväksi parisuhteessa jää lähinnä naiseudessa oleilu.

Naiset ovat kuitenkin pitkään olleet Suomessa mukana työelämässä ja naisten työssäkäyntiprosentti on korkea. 1950-luvulle asti täällä elettiin köyhässä maatalousyhteiskunnassa.

”Meillä male breadwinner eli elättäjämiehen malli, ei ole koskaan ollut vallitseva käytäntö, vaikka näin hämmästyttävän yleisesti luullaan. Ihan fiksuillakin ihmisillä voi olla käsitys, että Suomi näytti 1950-luvulla amerikkalaiselta elokuvalta. Todellisuudessa väestön koulutustaso oli matala, ja nuorimmatkin lapset tarvittiin tuottavan työn ääreen mahdollisimman varhain”, huomauttaa miestutkija Henri Hyvönen Itä-Suomen yliopistosta.

Kun siis haikaillaan perinteisiä sukupuolirooleja ja perhearvoja, haikaillaan usein jotakin, mitä ei ole oikeastaan ollut edes olemassa.

”Siinä mielessä syyttävä sormi osoittaa medioituneeseen ympäristöön. Tällaiset ajatukset tulevat meille hyvin nopeasti kaapeleita pitkin Yhdysvalloista. Näkisin, että tämä liikehdintä jakaa saman ideologisen alkuperän ja toimintalogiikan kuin esimerkiksi Andrew Tate.”

Entinen potkunyrkkeilijä ja tositelevisiotähti Tate on sosiaalisen median vaikuttaja, joka on sanonut vihaavansa naisia. Tate muun muassa korostaa miesten ja naisten perustavanlaatuista erilaisuutta: mies johtaa ja nainen alistuu, se on ”luonnollista”. Tähän ajatukseen päällikköuroksesta istuu myös myöntyväinen, mekkoon pukeutunut ei-nalkuttajanaaras, joka hoitaa omaa tonttiaan ja kohtaa uroksen lähinnä seksin merkeissä.

”Poimitaan kuin kirsikoita kakusta kohtia evoluutio- ja kulttuurihistoriasta. Samalla unohdetaan tyystin, että ihmisen kehitys on nimenomaan yhteistyön historiaa”, Hyvönen sanoo.

Monet sukupuolentutkijat ovat sitä mieltä, että perinteisiä sukupuolirooleja haikailevat liikehdinnät kasaavat myös miesten kontolle yhä kovempia vaatimuksia siitä, millaista kunnollinen maskuliinisuus on. Pitäisi olla varakas, lihaksikas ja synnynnäinen johtaja, ja samaan aikaan maailma voi näyttäytyä epävarmana ja kaoottisena paikkana, jossa ei voi olla varma, saako ylipäätään töitä tai parisuhdetta.

Turvallisuuden tunteen etsiskeleminen sekavassa maailmassa voi olla myös nuorten naisten motiivina rikkaan miehen tavoitteluun. Kovat ajat vaativat kovia keinoja, on monien vaalima ajatus, ja yksi keinoista on rahan käyttäminen elättäjämiehen hankintaan.

”Köyhillä miehillä on huono karma. En keksi näitä omasta päästäni, näin se vain menee”, sanoo TikTok-videollaan amerikkalainen treffailuvalmentaja Elle Ray. 

Rayn bisnes on ”hemmoteltujen tyttöjen tukiryhmä”, jossa hän lupaa naisten tulevan ”parhaiksi versioiksi itsestään ja vetävän puoleensa vain miehistä kaikkein parhaimpia”.

Hänen ”sisäpiiriläisille” suunnattu deittikurssinsa maksaa 777 dollaria.