Kevään  2020 poikkeustila löi tuhansia suomalaisyrittäjiä polvilleen.

Sillä hetkellä, kun pääministeri Sanna Marin joutui ilmoittamaan Uudenmaan saarrosta ja muista kovista pandemiarajoituksista, hämeenkyröläiseltä puusepältä Juho Valkilalta katosivat asiakkaat.

”Parissa tunnissa asiakkaat ilmoittivat kaikista avoimista sopimuksista, että laitetaan tämä nyt holdiin”, 33-vuotias Valkila sanoo.

Valkilan yhden miehen yritys, Valkila Oy, työstää puusta laatikoita, kylttejä ja puisia käyntikortteja.

Kohtuuttomaltahan se tuntui. Valkila oli nimittäin vuoden 2019 viimeisenä päivänä saanut maksetuksi viimeisen erän yrityksensä vanhoista veloista. Hän ehti olla pari kuukautta kuivilla.

Sitten puhkesi globaali kulkutauti.

Pari kuukautta Valkila oli täysin ilman tulovirtoja. Tilannetta pahensi se, että häneen oli jo pari vuotta aiemmin iskenyt työuupumus ja verenpainetauti.

”Oli vähän tekemätön paikka”, Valkila sanoo.

Valkila Oy:ltä jäi keväällä 2020 maksamatta 313 euron lasku toiselle firmalle.

Tammikuussa 2021 Valkilalle tuli kuopiolaisen laskutus- ja perintäyhtiön Ropo Capitalin tekemä haaste Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Siinä vaadittiin yhteensä 791 euroa perintäkuluja, korkoja ja oikeudenkäyntikuluja viidestä laskusta, joista vain mainittu 313 euron lasku oli enää maksamatta. 

Neljä muuta laskua hän oli maksanut aikoinaan hieman myöhässä.

Perintäkulut ylittivät sadoilla euroilla laskujen yhteissumman. Pelkästään yhteen laskuun Ropo Capital oli lisännyt hulppeat 275 euron perintäkulut.

Valkila riitautti haasteen. Ropo Capital joutui käytännössä myöntämään, ettei perintä ole ollut reilua. Se ehdotti juristin välityksellä Valkilalle, että tämä maksaisi 50 prosenttia haasteessa vaadituista 791 eurosta.

Toukokuussa Valkila vastasi Ropo Capitalille, ettei hän suostu yhtiön ehdotukseen vaan vaatii, että yhtiö mitätöi kaikki korvausvaateensa. Valkila perustelee asiaa muun muassa perintälain 10 pykälällä, jonka mukaan velalliselta ei saa periä enempää kuin alkuperäinen velkoja on todistetusti velvoitettu maksamaan kulukorvauksia perintäyhtiölle.

Tätä lain pykälää perintäalalla on rikottu toistuvasti.

Toisin sanoen: jos velkoja käyttää perintäyhtiötä, joka vaatii velalliselta vaikkapa 150 euroa perintäkuluja, velkojan on kyettävä todistamaan, että se pulittaa perintäyhtiölle vastaavan summan.

Näin ei monesti tapahdu. Perintäyhtiöt eivät aina laskuta kuluistaan velkojaa, vaan vain velallista. Lain henki on kuitenkin se, ettei velallinen ole asiakassuhteessa perintäyhtiöön, vaan alkuperäiseen velkojaan.

”Tämä on villiä länttä”, Valkila sanoo kotitalonsa keittiössä Hämeenkyrössä.

Hän arvelee, että kun huonomaineisille kuluttajien pikavipeille asetettiin korkokatto vuonna 2013, perintäyhtiöiden kiinnostus alkoi voimakkaammin siirtyä yrityssaatavien perintään.

Toukokuussa 2021 Valkila Oy on jokseenkin kuivilla. Juho Valkilalla on verstaallaan 600 metriä tammilautaa, josta hän paraikaa työstää satoja ovikynnyksiä asiakkaalle. Se takaa työtä syyskuulle asti. Sitten alkaa joulusesonki.

Vaikka töillä ei vaurastu, hän sanoo nukkuvansa yönsä taas hyvin.

Tosin riita perintäyhtiö Ropo Capitalin kanssa jatkuu. Yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Sammelvuo ei mene tapauksen yksityiskohtiin, mutta kertoo, että ”yhtiö edelleen pyrkii molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun”. 

Valkila taas pitää Ropon vaatimuksia kokonaisuudessaan perusteettomina. Hän sanoo olevansa valmis katsomaan asian käräjillä loppuun asti.

Suomea  asuttaa talousongelmainen kansa.

Kotitalouksien velkaantumisaste on ennätystasolla. Velkaa on keskimäärin noin 132 prosenttia suhteessa kotitalouksien vuosituloihin.

Maksuhäiriöisten suomalaisten määrä on noussut vuosi vuodelta. Viime vuoden lopulla heitä oli jo 392 000. Sekä vuonna 2019 että vuonna 2020 tehtiin yli 1,8 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää, kertoo Asiakastieto Oy.

Suunta on huono, sillä vielä vuonna 2018 maksuhäiriömerkintöjä tehtiin peräti 300 000 vähemmän.

Eniten maksuhäiriöisiä on 30–39-vuotiaissa. Synkin alue on Päijät-Häme, jossa peräti joka kymmenennellä asukkaalla on maksuhäiriömerkintä. Laaja ongelma on myös Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa, Lapissa, Uudellamaalla ja Satakunnassa.

Kun suomalainen luisuu maksuvaikeuksiin, ensimmäisenä paikalle liihottaa perintäyhtiö.

Perintä jaetaan vapaaehtoiseen perintään ja oikeudelliseen perintään eli ulosottoon. Ensimmäinen näistä tarkoittaa sitä, kun perintäyhtiö karhuaa maksamattomia laskuja tai myöhässä maksettujen laskujen kuluja.

Perintäyhtiöiden vapaaehtoista perintää koko maassa valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi). HS pyysi Etelä-Suomen avista kaikki valvontapäätökset tammikuusta 2020 toukokuun puoliväliin 2021.

Ne ovat melkoista arkiproosaa nyky-Suomesta. Päätöksissä käydään läpi riidanalaisia tapauksia kaikkien osapuolten näkökulmasta.

Avi:n perintärekisterissä on tällä hetkellä 80 ammattimaisesti Suomessa perintää tekevää yritystä. Perintä on luvanvaraista. Sitä ei saa tehdä, jos ei ole avin rekisterissä.

Suurimmat perintäyhtiöt ovat Lowell (entinen Lindorff), OK Perintä (osa norjalaista B2 Holdingia) ja Intrum (entinen Intrum Justitia). Varsinaisten perintäyhtiöiden ohella perintää tekevät esimerkiksi asianajajat ja konkurssipesien hoitajat.

Avin valvontapäätöksiä oli ajanjaksolla 1/2020–5/2021 yhteensä 57 kappaletta. Kantelijoita oli huomattavasti enemmän, sillä osa kanteista oli 2–12 henkilön ryhmäkanteita.

Avi voi ojentaa perintäyhtiötä neljällä tavalla: huomauttamalla lain tai hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta, hallinnollisella ohjauksella, varoituksella sekä määräaikaisella tai pysyvällä perintätoiminnan kieltämisellä. Varoituksista ja perintäkielloista yhtiöillä on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen.

Tuore avi-varoitus perintäyhtiöistä on Intrumilla, Perintätoimisto Collection Kari Kalliokoskella, Ropo Capitalilla, Suomen Laatuperinnällä, Uuvalla (entinen KTC Finland) ja PlusPlus Capitalilla.

Intrum – joka kuuluu Suomen suurimpiin perintäyhtiöihin – on saanut kyseisenä ajankohtana avilta kaksi varoitusta. Varoituksia avi on linjansa mukaisesti antanut vakavista rikkeistä. Sen lisäksi Intrumille annettiin kaksi kertaa hallinnollista ohjausta ja seitsemästi huomautus ”lain ja hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta”.

Ensimmäisen varoituksen kohdalla avi jopa uhkasi, että jos Intrum ei siisti toimintaansa, viranomaisten on harkittava yhtiön perintätoiminnan kieltämistä määräajaksi. Se ei ole pieni uhkaus, sillä Intrum-konsernin Suomen tytäryhtiö Intrum Oy on yli 450 työntekijän yritys, jonka liikevaihto oli vuonna 2019 lähes 77 miljoonaa euroa.

Katsotaanpa. Kuinka jämäkästi avi on siis toiminut Intrumin suhteen tämän varoituksen ja lisäuhkauksen jälkeen?

Se on antanut Intrumille uuden varoituksen lakia ja hyvää perintätapaa rikkovista toimista sekä huomauttanut neljästi muun muassa alaikäiseen kohdistuvasta perinnästä ja kohtuuttomista perintäkuluista.

Vaikuttaa siltä, että avi:lla on lähes ylittämätön kynnys määrätä Intrumin kaltaisia suuria yhtiöitä edes määräaikaiseen perintäkieltoon, vaikka ne rikkoisivat perintälakia yhä uudestaan.

Ainakaan tähän mennessä varoitusputki ei ole pysyvästi siistinyt esimerkiksi Intrumin toimintaa.

Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala sanoo, että yhtiö on valittanut hallinto-oikeuteen tuoreista avi-varoituksista.

”Olemme siinä käsityksessä, että meidän tulkintamme on oikea ja velallisen kannalta edullisempi. Mutta niin kauan kuin asia on kesken, me noudatamme avin päätöstä.”

Avi ja Intrum vääntävät kättä esimerkiksi siitä, kuinka suuria perintäkuluja laki sallii, jos velalliselle tehdään pitkäaikainen maksusuunnitelma.

Iskala sanoo, että yhtiö on tietoisesti jättänyt kiistanalaisia avi-ohjeistuksia noudattamatta ja odottanut, että avi lopulta antaa yhtiölle varoituksen. Siihen on syynsä: vasta varoituksen jälkeen yhtiö voi viedä päätöksen hallinto-oikeuteen testattavaksi, koska pelkästä huomautuksesta ei voi valittaa.

On toki tilanteita, joissa avi kieltää perintäyhtiöiltä perintätoiminnan tyystin.

Kyse on lähes poikkeuksetta pienistä perintäpuljuista, jotka toimivat ilman lupia. Niiden takaa löytyy usein suhmuraista toimintaa ja kauniisti sanottuna persoonallisia yrittäjiä.

Tammikuun 2020 ja huhtikuun 2021 välisenä aikana Etelä-Suomen avi kielsi peräti viideltä perintätoimistolta perinnän. Päätöksille se antoi ryhtiä 10 000–20 000 euron uhkasakoilla.

Yhtiöt olivat Himo Finland (nykyään Suomen KT Kustannus), AHV-Finance, Kasbono, Credit Agency Finland  ja RQ Tieto. Ne olivat avin mukaan tehneet perintää ilman tarvittavia lupia.

Tehdäänpä soittokierros näiden yhtiöiden takana oleville yrittäjille.

Himo Finlandia pyöritti liikemies Antti Alastalo, joka on aiemmin tuomittu useista talousrikoksista.

Alastalo vastaa puhelimeen ja kiistää, että Himo Finland olisi ollut perintäfirma. Sen enempää hän ei ole juttutuulella.

”Mua ei vittuakaan enää kiinnosta teidän Hesarin toimittajien jutut, te olette aika tarkoitushakuisia, että anna olla. Jätä mut rauhaan ihan oikeasti. Te olette ihan sairaita.”

Alastalo katkaisee puhelun.

Kasbonon taustalta taas paljastuu alamaailmaan verkottunut liikemies Onni Sarmaste, joka keväällä 2020 tuli tunnetuksi myytyään Huoltovarmuuskeskukselle hengityssuojaimia miljoonien eurojen arvosta. Keskusrikospoliisi tutkii kauppaa muun muassa törkeän petoksen nimikkeellä.

Sarmaste vastaa puhelimeen jostain Lapin kohteesta. Taustalta kuuluu, kun joku huutaa, että ”me ollaan kännissä”.

Sarmaste kuulostaa kuitenkin melko selvältä.

Avi katsoi lokakuussa 2020, että Kasbono on tehnyt laitonta perintää ja kielsi yhtiön perintätoimet 10 000 euron uhkasakon voimin.

Sarmaste ei tunnu olevan moksiskaan. Hän sanoo, että Kasbono jatkaa toimintaansa oikeudellisessa perinnässä, sillä sitä avi ei pysty kieltämään.

”Sitä mukaan kun tässä sormia napsauttelen”, Sarmaste sanoo. ”Me hoidetaan tää. Otetaan omat rahat pois.”

Sarmaste on jo perintäalan veteraani, sillä Kasbono syntyi Sarmasteen aiemman perintäfirman FC Perinnän konkurssipesän raunioille. Kasbono osti FC Perinnän keskeneräiset saatavat. FC Perinnältä avi taas kielsi perintätoiminnan jo tammikuussa 2017.

Laissa on kuitenkin ammottava porsaanreikä.

Käytännössä Sarmaste voi jatkaa perintäbisnestään haastehakemusten avulla käräjäoikeuksissa, sillä niitä avi:n päätökset eivät koske. Käräjäoikeuksilla taas ei ole resursseja tutkia huolella perintähaasteita, vaan niiden käsittely tapahtuu pitkälti automatisoituna.

Avi kielsi uhkasakon voimin perinnän myös Credit Agency Finlandilta. Yhtiön toimitusjohtajana on Henri Klasila.

”Yhtiön sisäiset asiat ei sulle kuulu”, Klasila sanoo.

Hän kiistää, että yhtiö olisi tehnyt luvatonta perintää. Sen enempää puhehaluja hänellä ei ole. Avi on joka tapauksessa kieltänyt yhtiön kaikki perintätoimet 10 000 euron uhkasakon voimalla. Klasila antaa ymmärtää, että yhtiö on tehnyt päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen, jolloin päätös ei olisi vielä lainvoimainen. 

”Ei mun tarvitse toimittajille selittää mitään mun yhtiöiden toiminnasta”, Klasila sanoo.

Nämä rekisteröitymättömät perintäpuljut pännivät alan järjestäytyneitä toimijoita. Kenellekään ei ole epäselvää, että perintäalalla on jo valmiiksi vakava imago-ongelma. 

Lowell-yhtiön varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen on kiukuissaan yrityksistä, ”jotka eivät välitä tippaakaan lainsäädännöstä”.

”Koko meidän elinkeinomme riippuu siitä, että yleisö luottaa meidän toimintaamme. Tämä on meille hyvin kiusallista.”

Ettei jää epäselväksi: lain mukaan toimivilla perintäfirmoilla on tärkeä tehtävänsä markkinataloudessa.

Jos yrittäjät ja luotottajat eivät voisi luottaa siihen, että he saavat rahansa takaisin, harva uskaltaisi myydä luotolla tai lainata rahaa. Luottamuksen loppu pysäyttäisi talouden. Jos ei olisi laillista ja valvonnan alaista perintää, perinnästä hyvin suuren osan saattaisi hoitaa järjestäytynyt rikollisuus.

Koska perintäala on eräänlainen luottamusala, on hyvin haitallista, jos osa alan yrityksistä rikkoo toistuvasti lakia ja hyvää perintätapaa. Silloin ala päinvastoin syövyttää markkinoiden uskottavuutta.

Perintälaissa on edelleen porsaanreikiä, kuten se, ettei yritysten perinnässä ole selkeästi määriteltyjä eurorajoja perintäyhtiöiden perintäkuluille. 

Laissa on vain epämääräisiä määritelmiä ”kohtuullisista perintäkuluista”, ja niitä osa alan yrityksistä tulkitsee velallisen näkökulmasta kohtuuttomasti.

Perintälaki on alunperin kirjoitettu velkojan oikeuksia voimakkaasti korostaen. Velallisten oikeudet ovat jääneet toissijaiseen asemaan, sanoo moni tähän juttuun haastateltu asiantuntija.

Keskustan kansanedustaja ja maanviljelijä Hannakaisa Heikkinen teki toukokuun alussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen lakia toistuvasti rikkovien perintäyhtiöiden lepsusta valvonnasta ja sanktioinnista.

Heikkinen tähtää lain tiukentamiseen ja alan siistimiseen, mutta on hänellä oma kanakin kynittävänään.

47-vuotiaalla Heikkisellä on miehensä Harri Kärkkäisen kanssa maatalousalan yritys Kiuruvedellä. Ropo Capital lähetti maatalousyritykselle 15. huhtikuuta 2021 kaksi identtistä kirjettä. Niistä selvisi, että Pihlajalinna-konserniin kuuluva Terveyspalvelu Verso Oy oli aiemmin lähettänyt yritykselle kaksi 80,34 euron laskua.

Todellisuudessa Verso oli lähettänyt Kärkkäiselle kaksi samaa laskua kahteen kertaan. Kärkkäinen oli maksanut laskut, koska luuli niitä molempia perustelluiksi. 

Verson laskujen niin kutsutun elinkaaripalvelun ja perinnän hoitaa Ropo Capital. Yhtiö ilmoitti palauttavansa summan, jonka Kärkkäinen oli maksanut "liikamaksua”. Ropo kuitenkin ilmoitti veloittavansa ”käsittelymaksuna” yhteensä 18 euroa kuluja.

Kahdeksantoista euroa ei ole suuri summa, mutta kyse on arkijärjelle tolkuttomasta tilanteesta: Ropo Capital laskutti yritystä siitä, että Versolta oli virheellisesti lähetetty sille kaksi tuplalaskua.

Ropo Capitalin toimitusjohtaja Ilkka Sammelvuo selittää, ettei Ropolla ollut tietokatkon takia tietoa tuplalaskutuksesta. Siksi Ropo ilmoitti veloitettavista käsittelymaksuista.

Harmista Ropo Capitalin kanssa kertoo myös Heikkisten naapurustossa toimiva maanviljelijä Unto Harmoinen.

Ropo hoitaa laskutusasioita eräälle turveyrittäjälle, jolta Harmoinen ostaa kuivaturvetta. Huhtikuussa Harmoiselle tuli Ropolta muistutuslasku turve-erästä, mutta Harmoinen sanoo, ettei hän ollut koskaan saanut postitse alkuperäistä laskua.

Muistutuslaskunkin posti oli kuhnaillut Harmoisen mukaan vasta eräpäivän jälkeen. Perintä- ja huomautuskuluja sekä viivästyskorkoa Ropo oli laittanut laskuun peräti 159 euroa.

Samankaltaisia ongelmia Harmoisella on ollut Intrumin kanssa.

Kun yritykset ulkoistavat perinnän, ne pesevät kätensä. Yritysten velvollisuus on kuitenkin varmistaa, että niiden käyttämä perintäyhtiö toimii lakien ja hyvän perintätavan mukaan.

”Jos jokin yritys itse lähettäisi 50 euron muistutusmaksun kahdeksan euron laskusta, sehän päättyisi se asiakkuus siihen hetkeen”, Harmoinen sanoo.

Perintäyhtiöiden kohdalla velallinen ei voi lopettaa asiakkuutta, sillä asiakkuutta ei ole olemassakaan. Velallinen on tehnyt sopimuksen vain alkuperäisen velkojan kanssa.

Harmoinen soittaa vielä takaisin. Hänellä on vielä yksi tärkeä asia.

”Jos joku tekisi kansalaisaloitteen perintälain muutoksesta, niin täältä meiltä päin tulisi todella paljon allekirjoituksia. Se täyttyisi nopeasti.”

Kuopiolainen perintäyhtiö Ropo Capital tulee vastaan toistuvasti, kun käy läpi suomalaisten perintäyhtiöiden ongelmia. Kyse on melko isosta yhtiöstä. Sen liikevaihto oli vuonna 2019 noin 46 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 12 miljoonaa euroa.

Yhtiössä valtaa käyttävät toimitusjohtaja Ilkka Sammelvuo ja ruotsalainen konsernijohtaja Rickard Westlund.

Etelä-Suomen avi on tehnyt Ropo Capitalista kaksi päätöstä ajalla 1/2020–4/2021. Toinen niistä on yhdentoista ihmisen ryhmäilmoitus.

Avin päätöksen mukaan Ropo Capital peri kohtuuttomia kuluja jokaiselta 11 kantelijalta. Avi myös muistutti, että se on antanut kohtuuttomista perintäkuluista Ropolle aiemmin kolme varoitusta.

Se totesi, että Ropon laiminlyönnit ovat olleet vakavia, toistuvia ja pitkäaikaisia, ja ettei yhtiö ole korjannut puutteitaan aiemmista varoituksista huolimatta.

”Aika kovaa tekstiä avin päätöksessä, vaikka olemme jatkuvasti muokanneet toimintaamme avin linjausten mukaisesti”, toimitusjohtaja Sammelvuo toteaa.

Hän ei väitä, että avi olisi väärässä. Sen sijaan hän toteaa, että ”valitettavasti valvova viranomainen tulkitsee joitakin asioita eri tavalla kuin me”.

Hämmästyttävää oli se, että avi päätyi jyrkästä saarnasta huolimatta tälläkin kertaa vain varoittamaan Ropo Capitalia.

Perintätoiminnan kieltäminen määräajaksi on toki kova viranomaistoimenpide. Mutta kun Etelä-Suomen avi kerta toisensa jälkeen päästää lakia toistuvasti rikkovia perintäyhtiöitä varoituksella, virasto käytännössä siunaa yhtiöiden rahastussirkuksen jatkumisen.

Ropo Capital listaa sivuillaan yhtiön arvot. Arvojulistus alkaa: Kehitystä eivät ohjaa tottumukset tai normit – haastamme markkinaa uusilla toimintamalleilla, ja ravistelemme rohkeasti totuttuja käytäntöjä.

Viimeisimmän avi-varoituksen jälkeen yhtiö on joutunut hillitsemään ravistelua. Toimitusjohtaja Sammelvuo kertoo, ettei yhtiö esimerkiksi enää velvoita perinnästä lisätyökuluja avin linjan vastaisesti.

Toisaalta Ropo Capital on valittanut avi-varoituksesta hallinto-oikeuteen. Sammelvuo myös muistuttaa – kuten kaikkien suurempien perintäyhtiöiden johto – että perintätapausten kokonaismäärään nähden lakia ja hyvää perintätapaa rikkovia tapauksia on vähän.

Se ei toki lämmitä yksittäistä velallista. 

”Perintä on herkkä ja tunteita herättävä ala”, Sammelvuo sanoo.

Alan valvonta näyttää pettävän.

Siitä asiantuntijat ovat lähes yhtä mieltä. Vilpillisesti toimivien perintäyhtiöiden toimintaa kyetään jatkamaan lähes loputtomasti, toteaa kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija Juha Jokinen.

”Vaikka perintälupa olisi menetetty, yhtiö saa edelleen jatkaa velkojen perintää tuomioistuimien kautta velkomushaasteilla”, Jokinen sanoo.

Esimerkiksi kun Alektum menetti perintälupansa, se myi perintäliiketoimensa Annomen Oy:lle.

”Pistetään vaan uudet vastuuhenkilöt ja uusi nimi”, Jokinen toteaa.

Kun myös Annomen pian kiellettiin, sen perintäkanta päätyi tiettävästi muutamalle eri perintäyhtiölle.

Jokinen pitää Suomen oikeudellista perintäsysteemiä hyvin velkojamyönteisenä, sillä lakia rikkovissakin tapauksissa yhtiölle usein riittää, että se vain vetää yksittäisen riitautetun haastehakemuksen pois. Velkojalle ei ole asetettu sanktiouhkaa systeemin väärinkäytöstä.

”Jos puhutaan mitä on kuluttajasuoja oikeudellisessa perinnässä, niin eihän siinä sellaista ole. Kantajaa ja velallisvastaajaa kohdellaan prosessissa tasapuolisina osapuolina, mutta eiväthän ne sitä ole.”

Yksi ongelma on valvonnan pirstaloituminen. Vapaaehtoisen perinnän valvonta on Suomessa keskitetty Etelä-Suomen aviin, mutta sitä tehdään myös kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Oikeudellista perintää taas valvoo tuomioistuinlaitos sekä oikeuskanslerinvirasto ja eduskunnan oikeusasiamies.

Tosiasiassa väärin toimivia perintäyhtiöitä on vaikea saada kuriin. Ne pystyvät vuosikausia jatkamaan lain harmaalla puolella. Tavallisen ylivelkaantuneen näkökulmasta valvonnan byrokratiaviidakko voi olla täysin kohtuuton.

Tärkein valvontaelin on kuitenkin Etelä-Suomen avi. Sen harteilla on paljon.

Avi on antanut esimerkiksi Intrumille vuosikausia toistuvasti vain varoituksia, vaikka virasto on uhannut yhtiötä määräaikaisella toimintakiellolla.

Miksei avi puhalla perintätoimistojen peliä poikki edes lukuisten varoitusten jälkeen?

”Ei varoituksia voi tulla loputtomasti, mutta ei meillä ole mitään määriteltyä rajaa sille, montako niitä voi tulla. Kyse on aina kokonaisharkinnasta. Tietenkin jos niitä kovin paljon tulee, ollaan sitten lähellä”, sanoo Etelä-Suomen avin perintävalvontatiimiä vetävä ylitarkastaja Matti Laiho.

Kokonaisharkinta on politiikasta tuttu termi, josta tekee käyttökelpoisen sen epämääräisyys. Se lisää päätösten tulkinnanvaraisuutta. Tulkinnanvaraisuus taas kasvattaa viranomaisvaltaa. Vallan täytyy samassa suhteessa kasvattaa myös viranomaisvastuuta.

Entä miksi ihmeessä avi päästi lokakuussa 2020 taas kerran Ropo Capitalin varoituksella, vaikka avi on antanut yhtiölle esimerkiksi maaliskuussa 2019 peräti kolme varoitusta neljästä eri tapauksesta?

Avi vieläpä totesi, että Ropo Capitalin laiminlyönnit ovat olleet vakavia, toistuvia ja pitkäaikaisia eikä puutteita ole korjattu aiemmista varoituksista huolimatta.

”Kyllä siinä käytiin keskustelua, että pitäisikö ottaa kovempia toimenpiteitä. Se oli sillä rajalla”, Laiho sanoo.

On siis ollut jo lähellä, että Ropo Capitalille olisi räpsäisty määräaikainen perintäkielto. Silti varoituksella mentiin tälläkin kertaa. Laiho sanoo, että päätökseen vaikutti se, että Ropo Capitalin vuonna 2019 saamat varoitukset eivät olleet lokakuussa 2020 vielä lainvoimaisia. Yhtiö oli valittanut niistä hallinto-oikeuteen.

”Määräaikaista toimintakieltoa ei ollut perusteltua senkään vuoksi antaa", Laiho toteaa.

”Saimme myös konkreettista dataa, että Ropo Capital oli jatkuvasti alentanut perintäkuluja. Tällä hetkellä he ovat luopuneet lainvastaisesta toiminnasta.”

Kokonaisharkintaan, jota avi tekee, kuuluu monta palasta: yrityksen aiemmat rikkomukset, laittoman toiminnan ajallinen kesto, aiheutetun vahingon määrä ja laatu, yrityksen mahdolliset korjaavat toimenpiteet, lain selkeys tai tulkinnanvaraisuus.

Varoitus on astetta kovempi rangaistus kuin aiemmin, Laiho korostaa. Nykyään päätös on nimittäin julkinen. Avi tekee varoituksesta merkinnän ylläpitämäänsä seuraamusrekisteriin.

”Julkisuuden kautta on mahdollista, että perintäfirma menettää toimeksiantajia.”

Voi tietenkin kysyä, mitä merkitystä ylipäätään on ollut aiemmalla ei-julkisella varoituksella, jos perintäyhtiö ei ole varoituksesta piitannut.

Moni tähän juttuun haastateltu velallinen kokee, ettei avin rohkeus yksinkertaisesti riitä Intrumin kaltaisten yhtiöiden kuriin panemiseen.

Mikä sitten voisi tehostaa avin valvontaa?

Laissa on määritelty euromääräisesti tarkkaan, mitkä ovat kuluttajien perintäkulujen maksimimäärät. Esimerkiksi ensimmäisestä maksuvaatimuksesta ne ovat 14–50 euroa riippuen velan suuruudesta.

Sen sijaan yritysvelkojen perintäkuluista on laissa vain epämääräisiä muotoiluja. 

Tosin juuri tällä hetkellä on pandemian ajan voimassa väliaikainen perintälaki, jossa myös yrityssaatavien perinnälle on tarkat euromäärät.

Epäselvä laki jättää pelitilaa härskeille perintäyrittäjille.

”Mitä selkeämmin yrityssaatavien kohtuulliset perintäkulut on määritetty, sitä enemmän se selkeyttää meidän työtämme”, Laiho sanoo.

Avin näkökulmasta on toinenkin lakiin liittyvä puute, Laiho sanoo. Perintävalvontatiimin tulkinnan mukaan sillä ei ole oikeutta tehdä toimistotarkastuksia. Eli marssia perintäyhtiöihin ilman etukäteisilmoitusta tutkimaan toimintaa.

”Ne saattaisivat mahdollistaa jonkin verran tehokkaampaa valvontaa”, Laiho sanoo.

Eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä on paraikaa kantelu avin perintävalvonnan lepsuudesta. Kyse on tapauksesta, jossa velallinen väittää Intrumin perineen vuosikausien ajan perusteettomia perintäkuluja, mutta avi on toistuvasti päästänyt yhtiön pelkällä varoituksella.

Avi pyysi toukokuussa vastaukselleen lisäaikaa kesäkuun puolelle.

Takuusäätiö  on ylivelkaantuneita auttava sosiaalialan järjestö, johon ottaa vuosittain yhteyttä noin 10 000 ylivelkaantunutta suomalaista. Toimitusjohtaja Juha A. Pantzar kertoo, että vuoteen 2013 asti kymmenet tuhannet suomalaiset ylivelkaantuivat esimerkiksi pikavipeistä.

Luototusyhtiöillä oli pahimmillaan satojen prosenttien vuosikorot. Kun lakiuudistus määritti pikavipeille korkokaton, luototusfirmat alkoivat tyrkyttää pienten pikavippien sijaan suurempia summia.

”Nyt saat puolessa tunnissa vaikka 60 000 euroa lainaa.”

Se näkyy karulla tavalla. Takuusäätiön asiakaskunnassa keskimääräinen velan määrä oli kymmenen vuotta sitten noin 24 000 euroa. Nyt se on yli 34 000 euroa.

Ylivelkaantuneista on siis vuosikymmenessä tullut kymppitonnin velkaisempia.

Pantzar muistuttaa, että perintäala toimii pääsääntöisesti lakien mukaan. Silti alalla on liikaa yhtiöitä, jotka rikkovat perintälakia.

”Viranomaisten ohjausvalta suhteessa perintätoimistoihin ei joka kohdassa toimi. Lopulta tulee huomautus kilpailu- ja kuluttajavirastolta, mutta ei se asia mene sillä kuitenkaan kuntoon”, Pantzar sanoo.

Erityisen epäilyttäviä ovat Pantzarin mukaan alalla tehtävät könttäkaupat. Kulutusluottofirma voi myydä suuren määrän hankalasti perittäviä luottoja eteenpäin perintäfirmoille. Könttäkauppoihin liittyvässä perinnässä velallisen on usein vaikea saada tietoa, mistä alkuperäislaskusta on ylipäätään kyse ja kuinka paljon hän on mahdollisesti maksanut jo alkuperäistä velkapääomaa.

Takuusäätiön Pantzar kutsuu tällaisia könttäperintäsopimuksia ”pitkäksi aikaa lypsäväksi lehmäksi”.

Pantzar muistuttaa, että noin 400 000 suomalaisen maksuhäiriömerkintä on kohtalonkysymys sekä yksittäisille kansalaisille että kansantaloudelle.

Moni asia perustuu luottokelpoisuuteen: verkko-ostaminen, asunnon vuokraaminen, auton vaihtaminen ja erilaisten sopimusten tekeminen. Kun 400 000 suomalaista ja heidän lähipiirinsä on velkakierteessä, puhutaan valtavasta määrästä suomalaisia, joiden kulutusmahdollisuudet ovat hyvin pienet.

”Kaikkein edullisinta olisi antaa ihmisille velat anteeksi”, Pantzar sanoo.

Hän lisää toki ymmärtävänsä, kuinka utooppinen ja poliittisesti mahdoton olisi moinen ehdotus. Ongelma on silti se, että nykymallista hyötyvät Pantzarin mukaan vain perintäfirmat.

Pantzarin mukaan noin 5 000 ylivelkaantunutta suomalaista pääsee vuosittain velkajärjestelyyn. Se on hänen mukaansa aivan liian vähän.

Yksi tärkeä parannus on tulossa vuonna 2024: Positiivinen luottorekisteri tarjoaa luotonantajille tiedot luotonhakijoiden tuloista ja luottotilanteesta. Viranomaiset ja velalliset saisivat taas nähtäväksi tiedot luottojen kustannuksista, kuten marginaaleista.

Lainanhakijoiden olisi helpompi kilpailuttaa luotottajia – ja toisaalta se vähentäisi valmiiksi ylivelkaantuneiden mahdollisuutta ottaa lisävelkaa ja upota syvemmälle velkasuohon.

Erityisen  kiusallisia perintäbisneksen ylilyönnit ovat silloin, kun perintäyhtiöitä käyttää julkinen sektori, kuten vaikkapa kunnat.

Julkisella sektorilla on nimittäin 2000-luvulla alettu käyttää innokkaasti yksityisiä perintäfirmoja.

Katsotaanpa aluksi, mitä perintäfirmoja Suomen kymmenen suurinta kaupunkia käyttävät.

Helsinki, Espoo ja Oulu käyttävät Svea Perintää, mutta vanhoja perintätapauksia on kesken vielä Intrumin ja Lowellin kanssa.

Vantaa, Jyväskylä, Lahti ja Pori ovat Intrumin asiakkaita. Tampere käyttää Lowellia. Turussa ja Kuopiossa laskut perii taas Kuntaperintä Oy, joka on välillisesti kuntien omistama.

On itsestään selvää, että kaupungeilla on suuri vastuu siitä, millaisia perintäyhtiöitä ne käyttävät. Vaikka palvelu olisi ulkoistettu, ne eivät voi pestä käsiään siitä, jos niiden käyttämät perintäyhtiöt saavat toistuvia varoituksia.

Palataan siis Etelä-Suomen avi:n päätöksiin ajalla 1/2020–5/2021.

Tampereen käyttämä Lowell oli saanut avi:lta kuusi kertaa hallinnollista ohjausta ja viisi kertaa huomautuksen lain ja hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta. Kyse oli esimerkiksi kohtuuttomista perintäkuluista sekä tarpeettomista kuluista.

Helsingin, Espoon ja Oulun käyttämää Svea Perintää avi huomautti kahdesti. Turun ja Kuopion käyttämää Suomen Kuntaperintää (entistä Sarastia Kuntaperintää) taas kertaalleen.

Vantaan, Jyväskylän, Lahden ja Porin maksamattomat laskut perii Intrum, joka oli saanut kyseisenä ajankohtana seitsemän huomautusta ”lain hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta”, kaksi kertaa hallinnollista ohjausta ja kaksi varoitusta.

Suomen neljänneksi suurin kaupunki, Vantaa, tekee yhteistyötä Intrumin kanssa. Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ei ehdi tai tohdi kommentoida, vaan siirtää vastuun talouspalvelukeskuksen johtajalle Minna Sevónille.

Sevón kertoo, että Vantaa käy kuukausittain asiat läpi Intrumin kanssa, ja yhtiö kertoo silloin esimerkiksi avi-päätöksistään.

Sopimuksessa Vantaa velvoittaa Intrumia toimimaan lain lisäksi hyvän perintätavan mukaisesti.

”Jos on olennainen sopimusrikkomus, niin totta kai me lähdemme katsomaan sopimukseen kirjattuja irtisanomisehtoja”, Sevón sanoo.

Hän ei halua kuitenkaan yksilöidä, kuinka monen avi-varoituksen kohdalla menisi Vantaan kipuraja. 

Sevón kuitenkin kertoo, että kaupunkilaisilta on tullut perintäasioista armotonta palautetta kaupunginjohtajalle asti. 

”Todella vihaisia asiakkaita on ollut. Nimittelyä ja rivien välistä luettavaa uhkailua. Hurjasävyistä.”

Eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut julkista sektoria viime vuosina useamman kerran perinnän ulkoistamiseen liittyvistä ongelmista. 

”Paljon kantelut koskevat myös sitä, että perinnän ulkoistaminen koetaan ylipäätään vääryydeksi”, sanoo eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä.

Hän muistuttaa, että perinnän ulkoistamiset sinänsä ovat poliittisesti päätettyjä asioita.

”Itse ulkoistamiseen me emme ota kantaa.”

Vantaalainen  35-vuotias rakennusmestari Joonas Raiskio on ollut ylivelkaantumiskierteessä puolet elämästään.

Jos hyvin käy, syyskuussa 2021 Raiskio kuittaa viimeisen velkarästinsä. Sen jälkeen hän voi alkaa odotella luottokelpoisuuden palauttamista.

Hän velkaantui heti 18-vuotiaana, koska pystyi. Kännykällä oli helppo ostaa maksullisia palveluja. Maksuhäiriömerkintä hänellä on ollut pysyvästi 19-vuotiaasta. Edelleen maksamattomia laskuja on ulosotossa noin 12 000 euroa – plus opintolainaa pari tonnia.

Vuonna 2015 Raiskio skarppasi. Hän kouluttautui rakennusmestariksi ja päätti panna taloutensa kuntoon. Se tarkoitti, että velkavuorta täytyi alkaa pienentää.

Raiskio alkoi käydä läpi Lindorffilta (nykyisin Lowell), Intrumilta ja Svealta tulleita perintäkirjeitä.

Svealta tuli esimerkiksi huhtikuussa 2016 perintälasku, jonka loppusumma oli 782 euroa. Raiskio ei tunnistanut alkuperäislaskun tehnyttä yritystä eikä kyennyt yhdistämään sitä aiempiin elämäntilanteisiinsa.

Alkuperäinen lasku oli 340 euroa. Siihen oli tällätty päälle 254 euroa viivästyskorkoja ja 188 euroa Svean perintäkuluja.

Raiskio kiisti koko laskun ja pyysi Sveaa toimittamaan sekä alkuperäiset laskut että Svean ja velkojan välisen sopimuksen kyseisen laskun perinnästä.

Jo seuraavana päivänä Svea vastasi yhdellä lauseella: Reklamaationne on vastaanotettu, lopetamme asianumeron 648402.

Svea Perintä siis käytännössä myönsi, että se oli karhunnut Raiskiolta lähes 800 euron summaa, vaikka sillä ei välttämättä ollut perusteita siihen. Tai ainakaan yhtiö ei ole halukas testaamaan asiaa käräjäoikeudessa.

Tällaisesta ei ole kuitenkaan seuraamuksia perintäyhtiöille.

Svea Perintää johtava toimitusjohtaja Pasi Väre ei ota kantaa Raiskion yksittäistapaukseen. Sen sijaan hän kommentoi yhtiön saamia avi-päätöksiä.

”Emme me kiistä, etteivätkö huomautukset olisi aiheellisia.”

Väre kuitenkin korostaa, että perintätapausten kokonaismääriin nähden Svea on saanut vähän huomautuksia.

Se mikä ruotsalaisessa Svea-konsernissa hämmästyttää, on tapa piilottaa yhtiön Suomen-johto. Jos heistä on edes mainintaa yhtiön verkkosivuilla, se on kätketty taitavasti.

Helsingin toimipisteeseen on vain yleinen asiakaspalvelupuhelinnumero ja osoite.

”Emme ole halunneet organisaatiota tuoda esiin vaan asioita”, Väre sanoo.

Joonas Raiskio on laskenut riitauttaneensa noin 4 000–5 000 euron edestä Lindorffilta (nykyisin Lowell), Intrumilta ja Svea Perinnältä lähetettyjä perintälaskuja.

Ensimmäistäkään niistä perintäyhtiöt eivät ole vieneet Raiskion mukaan käräjille. Hän tulkitsee, että ne ovat myöntäneet perinnät tavalla tai toisella perusteettomiksi.

Painoa Raiskion väitteille tuo se, että hän on säilyttänyt kirjallisen viestinvaihtonsa Lindorffin, Intrumin ja Svean kanssa vuosilta 2017–2018.

Lowellin varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen kiistää, että riitautetun perinnän lopettaminen tarkoittaisi pääsääntöisesti sitä, että yhtiö myöntää perinnän olleen perusteeton. Toisinaan niitä lopetetaan siksi, että se on tarkoituksenmukaista.

”Käräjöinti tarkoittaa lisää kustannuksia ja töitä. Joskus vain toteamme pienten juttujen kohdalla, että antaa olla, ei maksa vaivaa.”

Silti merkittävä osa yhtiöiden lopettamista perintätoimista liittynee siihen, että yhtiöt arvioivat olevansa heikoilla, jos asia käydään perin pohjin käräjäoikeudessa.

On ilmiselvää, että perintäalan lainsäädännössä ja valvonnassa oikeuden toteutuminen jää liian usein velallisen oman aktiivisuuden varaan.

Se on oikeusvaltiossa kestämätön tilanne.

Entä jos ylivelallinen on uupunut, sairas tai muutoin kyvytön puolustamaan oikeuksiaan? Harvalla on kolmekymppisen rakennusmestari Raiskion tavoin energiaa päntätä perintälakia ja tutkia päiväkausia perintäkirjeitään.

”Silloin ainoita työkaluja on valittaa aviin”, Raiskio sanoo. 

Jolloin palataan kysymykseen, riittääkö edes avin rohkeus suurten perintäyhtiöiden edessä.

”Se on vähän sellaista kuin seinää vastaan tappelisi.”

Jutusta saattoi aiemmin saada käsityksen, että CreditVisor Oy olisi jatkanut Alektumin ja Annomenin toimintaa. Yhtiö kuitenkin sai vain toimeksiantona osan Alektumilta ja Annomenilta jäänyttä perintäkantaa.

Intrum on saanut 1/2020-5/2021 välisenä aikana avilta kaksi varoitusta, ei kolme.