Harva meistä haluaa ehdoin tahdoin saada kaikkia vihaamaan itseään. Aina välillä suhdanteet ja aikaisemmat tapahtumat kuitenkin kohtaavat niin, että poliitikon on tehtävä kova päätös, jolle vastustajat ja omatkin nyrpistävät neniänsä.

Kovilla päätöksillä ei lyhyellä aikavälillä saada suosiota, joten niitä kannattaa politiikassa välttää, jos haluaa päästä seuraavissa vaaleissa läpi.

Suomen historia tuntee monia kovia päätöksiä, mutta lähimenneisyydessä yhden kovimmista päätöksistä eteen on joutunut Iiro Viinanen, joka veti valtiovarainministerinä läpi järisyttävät menoleikkaukset 1990-luvun lamassa.

Nyt 78-vuotias Viinanen kertoo, miltä tuntui tehdä päätöksiä, jotka saivat muut vihaamaan häntä ja miltä päätökset näyttävät jälkikäteen.

Vuonna 2000 todettu Parkinsonin tauti on saamassa otteen Viinasesta, joka tuli 1990-luvulla tunnetuksi vinosta hymystään ja lukuisista julkisista esiintymisistään. Liike on nykivää, kun hän syö karjalanpiirakkaa pöytänsä ääressä Lahdessa.

Pitkään oireettomana kehossa elänyt sairaus aktivoitui alle kymmenen vuotta sitten. Viinasen lääkemääriä on siitä asti nostettu. 

Nyt hän on lähellä maksimiannostusta, minkä potilaalle voi antaa.

Jalat jäävät välillä maahan kiinni ja lausutut lauseet ovat lyhyempiä kuin aikaisemmin, mutta aivot toimivat. Viinanen lukee edelleen valtion budjettikirjan, joka hänelle vuosittain toimitetaan, ja hän seuraa päivänpolitiikkaa kattohuoneistostaan käsin.

Laman aikana Viinanen tuli tunnetuksi valtiovarainministerinä, joka tiesi budjetin alaluvut paremmin kuin sektoriministerit.

”Minua ei peitonnut niissä luvuissa kukaan”, hän sanoo ja naurahtaa.

Aika lailla tasan 30 vuotta sitten Suomelle esiteltiin Sailaksen lista, joka oli saanut nimensä valtiovarainministeriön budjettipäälliköltä Raimo Sailakselta. Laman kourissa kärvistelevää kansaa kuritettaisiin kunnolla.

Vuoden 1994 budjetista leikattaisiin 15,8 miljardia markkaa ja seuraavana vuonna vielä 19,7 miljardia markkaa.

Valtiovarainministeriön leikkaukset olivat šokki, joka sai hiukset pystyyn jokaisessa kodissa. Viinanen kertoo, että se oli tarkoituskin: leikkausten piti koskea kaikkia.

Viinanen oli antanut ministeriöille omien alojen leikkausten loppusumman ja ehdotukset kohteiksi. Jos ne eivät miellyttäneet, ministeri pääsi neuvottelemaan Viinasen kanssa.

”Ei ollut epäselvää, kumpi sen neuvottelun voitti.”

”Joskus sektoriministeri sanoi, että ei tuolta, vaan otetaan tuolta. Minulle se oli ihan sama, koska loppusumma kiinnosti.”

Jos sopua ei syntynyt, Viinanen otti pois jostain.

Voisi kuvitella, että päätös perustui eri aikavälien vaikutusarvioihin, mutta Viinanen sanoo, mihin se oikeasti perustui.

”Perstuntumaan. Olin käynyt kirjan läpi, kun minulla oli vielä aina yksi yö aikaa lukea budjetti ennen neuvotteluja.”

Eri leikkauksilla oli eri vaikutuksia, mutta ne perustuivat perstuntumaan?

”Oli toki eri vaikutuksia, eivätkä ne aina ihan oikein menneetkään”, Viinanen myöntää nyt.

Mitkä menivät väärin?

”En nyt osaa sanoa, heitä joku täky.”

Oma vuonna 1987 syntyneiden ikäpolveni on Suomen tutkituin, ja eri tutkimusten mukaan laman aikana alas ajetut palvelut ovat vauhdittaneet ikäpolven huonovointisuutta.

”Kyllä, leikkauksilla voi olla vahva vaikutus. Se on vähän sellainen juttu, että virheitä ei huomaa kuin jälkikäteen. Ei kukaan vääriä päätöksiä tahallaan tee”, Viinanen sanoo ja jatkaa.

”Tuli ehkä tehtyä leikkauksia turhissakin paikoissa, liian suuria.”

Tilanne oli vaikea, eikä tulevaisuutta voinut ennustaa.

”Meillä piti olla valmiina selvä leikkausohjelma, jotta voimme vakuuttaa luottoluokittajat ja rahoittajat. Jos emme olisi sitä tehneet, olisi tullut katastrofi. Siinä pikkuasiat eivät vaikuttaneet hevonpaskaa.”

Viinanen myös poisti joitain ehdotuksia.

Sailaksen 56 kohdan listalla oli alun perin esimerkiksi koulujen lukukausimaksut, jotka Viinanen muistelee ottaneensa listalta pois, koska ne olisivat tulleet liian lähelle ihmisten arkea.

Nivalasta köyhistä oloista kirjaston kautta valtakunnan huipulle ponnistanut Sailas puolestaan on jälkikäteen kertonut, että ei voinut laittaa kirjastomaksuja listalle.

Kansalle Viinanen esiintyi kurjistajana, joka kohtasi suurta vihaa. Hän muistelee, että kerran Riihimäen kotitalon ympärillä oli lumessa jälkiä. Sitten tulivat kamerat.

Tappouhkauksia puhelimitse, kirjeitä ja uhkaavia tilanteita kadulla. Viinanen sanoo, että se ei kiinnostanut, koska hän eli kuplassa 1990-luvun laman ajan.

”Ei ollut muuta elämää. En ollut kotona koskaan.”

Tosin oli se fyysisesti välillä vaikeaa. Vatsa reistaili, ja Viinanen heräili aamuöisin puoli neljältä.

”Koin tekeväni asioita Suomen hyväksi. Ymmärsin, että kaikki eivät voi ymmärtää, mitä olen tekemässä. Se selviäisi heille vasta myöhemmin. En hävennyt, enkä aristellut.”

Suomen luottoluokitus oli kärsinyt kolauksen ja pudonnut kaksi pykälää alaspäin. Tämä nosti velkakustannuksia entisestään. Viinanen kiersi maailmalla ja solmi suhteita luottoluokittajiin sekä rahoittajiin.

Joskus se synnytti absurdejakin tilanteita. Esimerkiksi, kun Suomella oli vuonna 1992 valuuttavarantoja jäljellä kahdeksi viikoksi. Tilanne oli lievästi sanottuna kriittinen. 

Viinanen matkusti Japaniin neuvottelemaan kymmenen miljardin jenin lainasta.

Paikallisen pankin pääjohtaja oli hiljattain eronnut vaimostaan ja halusi kestitä suomalaiset vieraansa kunnolla.

”Istuimme lattianrajassa, meitä oli neljä suomalaista. Jokaisella geishat vieressä. Avustajat ryyppäsivät tolkuttomasti.”

”Päivällisen jälkeen pääjohtaja kysyi, saisiko hän laulaa. Vastasin, että en minä sitä päätä. Hän lauloi Lily Marlenen, ja sanoin meidän joukoille, että täytyy myös laulaa jotain.”

Viinanen nykäisi lauluvihostaan todellisen jokerikortin: Vöyrin marssin.

”Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä vaatii. Kaikki ryssät maasta pois ja alas punakaarti”, valtionvarainministeri hoilasi Japanissa, eivätkä paikalliset todennäköisesti ymmärtäneet sanoja.

Viinanen käänsi ne laulun jälkeen pääjohtajalle, joka sanoi valtiovarainministerille, että seuraavan päivän kokous olisi turha: Suomi saisi lainansa.

Suomen valuuttavarannot pelastettiin siis hetkeksi Vöyrin marssilla?

”Kyllä”, Viinanen vastaa ja naurahtaa.

Valtiovarainministerin hyvät suhteet rahoittajiin ja luottoluokittajiin antoivat hänelle sisäpolitiikassa valtaa. Viinasen kerrotaan sanoneen kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa, että jos hänen ehdotuksiaan ei hyväksytä, hän lähtee pois.

Viinanen nyökyttää.

”Kyllä. Yleisesti tiedettiin, että jos minä lähden, niin lähtee rahoittajien ja luottoluokittajien luottamus Suomen hallitukseen.”

Se antoi sinulle aikamoisen vallan.

”Ei kukaan ottanut minun kanssani yhteen.”

Käytitkö sitä hyväksesi?

”Käytin.”

Miten?

”Sanoin, että lähden, enkä ala pelleillä. En jaksanut tapella kaikista perkeleen asioista.”

Viinanen sanoo, että laman keskellä valtaosa poliitikoista ymmärsi tilanteen. Esimerkiksi alkuperäiset leikkauslistat tehnyt Sailas oli syvän päädyn demari, ja käytävillä muistakin puolueista ymmärrettiin, miten kuilun reunalla Suomi on. 

Joskus Viinanen myös ”osti” muiden puolueiden edustajia saadakseen heidän tukensa päätöksissään. Hän tapailee nimeä.

”Kuka se oli, joka juuri kuoli?”

Mikä puolue?

”Kommunisti. Lauloi.”

Viinasen vaimo kysyy vierestä, tarkoittaakohan hän Claes Anderssonia (vas), joka työskenteli kulttuuriministerinä Paavo Lipposen (sd) ensimmäisessä hallituksessa.

”Kyllä. Hän tuli minun puheilleni, että tarvitsee 20 miljoonaa markkaa. En muista, mikä asia se oli. Sanoin, että tule käymään työhuoneessani.”

”No, hän tuli, ja sanoin, että et missään nimessä saa 20:tä miljoonaa, mutta kymmenen saat. Riittääkö? ’Kyllä riittää’, Andersson vastasi ja juoksi pois.”

Viinanen alkaa nauraa.

”Ajattelin, että ei sillä pikkurahalla ole väliä, mutta nyt hän on minun puolellani.”

Kaikkia poliitikoita hän ei muistele vieläkään lämmöllä. Kalle Heiskasen toimittamassa, päiväkirjamerkintöihin perustuvassa Vaaran vuodet 1991–1995 -kirjassaan (2014) Viinanen ruoti kovalla kädellä muun muassa keskustan Mauri Pekkarista ja oman puolueensa Kimmo Sasia (kok).

Pekkarisen nimeä hän tuhahtelee.

Onko jälkikäteen tullut mitään hyvää mieleen?

”Ei. Eivät he ole sen arvoisia. Ei niitä asioita voi antaa anteeksi. He eivät ymmärtäneet, mitä tapahtuu, jos valtiolla ei ole rahaa. Kenelläkään ei ole leipää.”

Pekkarinen on kirjan julkaisun yhteydessä kommentoinut Viinasen kritiikkiä kysymällä, mikä auktoriteetti Viinanen on arvioimaan ketään.

Lama-ajan pääministeri Esko Aho (kesk) on julkaissut melko äskettäin kirjoja, joissa hän muistelee noita aikoja. Viinanen sanoo lukeneensa kirjat. 

Lue lisää: Suomella oli pöytä­laatikossa rajut suunnitelmat syksyllä 1992

Lue lisää: Vuonna 1991 Suomeen iski lama ja Neuvostoliitto hajosi – Nyt Esko Aho kuunteli puheluitaan presidentti Koiviston kanssa ja kuuli pelon molempien äänessä

Hän sanoo naurahtaen, että uusimmassakin toinen puoli oli Venäjästä ja toinen puoli pelkästään Ahon tekemisiä ilman sivuhenkilöitä.

”Presidenttiehdokkuuden kanssa Esko on vaikeuksissa. Eiväthän nuoremmat polvet muista koko äijää.”

Tällä hetkellä Viinanen on jälleen huolestunut Suomen tilanteesta, joka ei ole vielä niin paha kuin 1990-luvulla, mutta suunta on väärä. Hän lukee aamuisin lehdestä kuolinilmoituksia. Ihmiset elävät pidempään.

Yhtälö, jossa lasketaan vanhusten määrä suhteessa työtä tekevään väestöön, on kansantaloudellisesti kallis. Velkakin kallistuu korkojen myötä ja ”rahaa poltetaan tarpeettomasti”.

Viinanen leikkaisi jälleen.

”Sanovat, että miljardi euroa vuodessa. Ei se riitä alkuunkaan. Pitäisi olla yhteinen poliittinen tahto koko eduskunnalla, että 2,5 miljardia euroa viisi vuotta eteenpäin.”

Hänen aikanaan pyrittiin leikkaamaan tasaisesti kaikilta. Kokoomuslainen tekisi niin myös nyt. Yrittäjiä hän kurittaisi verottamalla voittoja kovemmin.

”Koskisin myyntivoiton verotukseen, ja tuloksenkin verotus voisi olla kovempaa. Kävisin veropakolaisten kimppuun. Verotarkastuksia enemmän.”

Myös perintövero nousisi Viinasen suunnitelmissa.

”Kun perintövero on alakanttiin, niin perintö voidaan jaksottaa helposti sukupolvesta toiseen. Se kartuttaa valtavaa omaisuutta pienellä prosentilla. Varaa olisi kiristää.”

Muita kohteita Viinasen leikkauslistalla olisivat muun muassa erilaiset elinkeinotuet, työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet. 

Ilman maahanmuuttoa Suomi ei Viinasen mukaan pärjää.

”Hyvinvointimme heikkenee dramaattisesti, jos väkeä ei tule. Kukaan ei tuota rahaa. Selvää on, että tarvitsemme paljon maahanmuuttoa lähivuosina”, Viinanen sanoo painottaen sanaa paljon.

”Mutta täytyy oppia kieli ja ammatti.”

Raimo Sailas sanoi loppuvuosinaan useissa haastatteluissa, että Suomen suurin tulevaisuuden haaste on ilmastonmuutos. Iiro Viinasen mukaan ”ihmemies” oli tässä oikeassa.

Hän antaa luennon, mitä tapahtuu, jos vedenpinta nousee. Tiivistettynä silloin tapahtuu katastrofi.

”Ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun täytyy antaa paljon enemmän voimavaroja. Ei pidä antaa periksi, koska ongelma on suurempi kuin uskotaan.”

Jokaisella poliitikolla on kaari, joka jättää jälkeensä perinnön. Viinanen sanoo, että hänen poliittinen perintönsä tiivistyy sanaan ”tinkimättömyys”.

Hän teki asioita, jotka koki oikeiksi, eikä sen takia ole katunut niitä.

”Olin häijy. Myös omilleni.”

Häijyys on kuulemma pakollinen ominaisuus, jos haluaa olla valmis tekemään kovia päätöksiä.

Tosin voisi ajatella, että 1990-luvulla kovia päätöksiä oli sikäli helpompi tehdä, että mediaympäristö oli erilainen. Nykyään poliitikko joutuu kovan päätöksen jälkeen minuuteissa puolustuskannalle Twitterissä ja medioiden verkkosivuilla.

Viinasen aikana lehdistön reaktio tuli seuraavana päivänä tai illan uutisissa, eikä hän joutunut puolustautumaan reaaliajassa samalla tavalla kuin nykypoliitikot.

Onkohan aika muuttunut niin, että kovan päätöksen tekeminen on vaikeampaa, koska poliitikko joutuu välittömästi kohtaamaan sen?

”En tiedä. Jos koet tekeväsi oikean päätöksen, niin ei sen pidä antaa häiritä, vaan seisot päätöksen takana. Täytyy olla vakuuttunut, että päätös perustuu oikeisiin asioihin.”

Media ei Viinasen mukaan ole mitenkään liian armoton poliitikoille, vaan jopa päinvastoin.

”Täytyykin potkia persuksille. On paljon sellaisia poliitikoita, jotka vain luistelevat siellä.”

Oli Viinanenkin uransa aikana välillä piinapenkissä. 

Vuoden 1991 syksyllä Ylen studiossa istuivat valtionvarainministeri ja toimittaja Arvo Tuominen, joka haastoi Viinasen tuhannen markan vetoon, että Suomi devalvoi markan. Viinanen vastasi ilmekään värähtämättä, että ei devalvoi ja maksoi jo seuraavana päivänä tuhat markkaa Tuomiselle.

Hän ihmettelee, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä toisin.

”Tiesin ihan tarkkaan, että devalvointi tulee. Ei siinä ollut mitään epäselvää.”

”Mitä minun olisi pitänyt vastata tai elehtiä? En voinut antaa pienintäkään vinkkiä silmänpilkettä, että devalvointi voi tulla.”

Suomi on luistellut viime vuosina hallituksesta toiseen, mutta alijäämät ovat seuranneet toisiaan.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston professori, HS Vision kyselyssä ekonomistien ekonomistiksi valittu Roope Uusitalo on sanonut, että jossain vaiheessa Suomessa joko leikataan julkisen sektorin menoja tai korotetaan veroja.

Edessä on kovia päätöksiä, joita on vältelty. Puoluekannatuskyselyiden mukaan ensi kevään vaaleissa seuraavaksi pääministeriksi on tyrkyllä kokoomuksen Petteri Orpo.

Olisiko Orposta kovien päätösten johtajaksi?

Viinanen pitää tauon, minkä aikana hän pyörittää kieltään suussa.

”Pakko. Ihan pakko. Ei muuten auta.”

”Parempi, että itse saamme säätää asioitamme huonommaksi ennen kuin joku muu tulee säätämään. Täytyy vain pitää huoli, että luottokelpoisuus ja perushyvinvointi säilyvät.”

Omat julkiset esiintymiset saavat Viinasen mukaan riittää. Hän ei enää jaksa. Kolmen tunnin välein Viinanen ottaa lääkkeen, joka alkaa vaikuttaa kahden tunnin kuluttua.

Syntyy helposti välitiloja, joiden aikana entinen valtionvarainministeri ei liiku mihinkään. Puhujapönttöön on ihan turha enää mennä, kun keskustelukin vie voimat.

Täytyy olla realisti.

Politiikka sai jäädä jo vuonna 1996, kun hänet valittiin vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajaksi. Viinanen muistelee, että hänen seuraajansa Sauli Niinistö ei ollut aluksi täysin halukas valtionvarainministeriksi, mutta Viinanen kertoi kahdenkeskisessä keskustelussa ainoastaan Niinistön ja Viinasen olevan kykeneviä hoitamaan tehtävää.

”Sanoin, että minä en lähde Pohjolaan, jos sinä et ryhdy valtionvarainministeriksi.”

HS Visio kysyi nykyään presidenttinä toimivalta Niinistöltä, muistaako hän keskustelua.

”Tätä en muista, mutta puhetta oli Iiron siirtymisestä pois”, Niinistö kommentoi puhelimitse.

Viinasen mukaan Niinistö on ”kova jätkä”, jonka kaltaista presidenttiä ei vähään aikaan tule. Todisteena Viinasen Niinistöön kohdistuvasta arvostuksesta kertoo myös kodin olohuoneen hyllyllä sijaitseva iso Sauli Niinistön veistetty pää.

Pari vuotta poliittisen uransa jälkeen Viinanen sai puhelun Virosta. Konkurssin tehnyt suomalainen yrittäjä soitti, että Viinasen perään on lähetetty paikallinen tappaja.

Yrittäjä syytti Viinasta valuuttalainan tuomista ongelmistaan.

”Vastasin, että mitä helvettiä, en minä sellaista sinulle ottanut.”

Eräs päivä turvamiehet huomasivatkin työpaikan edessä epäilyttävän auton, jossa istui ”äijä”. Viinanen pääsi lopulta pakoon, kun perään lähteneen auton eteen ajettiin toinen auto.

Sitten meni pari vuotta, ja hänellä diagnosoitiin ”tämä tauti”. Jo 1990-luvun alussa Viinanen oli huomannut, että hänen käsialansa oli pienentynyt mikroskooppisen pieneksi.

Eutanasian puolesta puhunut diplomi-insinööri suhtautuu asiaan kuivahkosti.

”Minkäs sille mahtaa.”

Lue lisää: Voiko Suomi ajautua yhtä painajaismaiseen lamaan kuin 1990-luvulla? HS Visio selvitti seitsemällä mittarilla, miten taloudella menee lamavuosiin verrattuna.

Lue lisää: Missä olit, kun Suomi ei romahtanut?

Lue lisää: Viinanen lataa kirjassaan murhaavia arvioita kärkipoliitikoista: ”He olivat kieroja”