Tehtävä, johon koulutetaan: Jääkärijoukkueen tulenjohtaja. Opiskelupaikka lääketieteellisessä tiedekunnassa, eli valmistuneena lääkärinä olisi todennäköisesti lääkintäpuolella.

”Mietin armeijaan menoa ensimmäisen kerran joskus yläkoulussa, kun yhteiskuntaopissa puhuttiin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Kun satuin myöhemmin katsomaan Yle Areenasta Naissotilaat-sarjaa, tuli sellainen olo, että, vitsit, mäkin haluan käydä intin.

Olen ollut aina tosi isänmaallinen, ja perhekin on. Äitin isoisä ja isän enoja on kaatunut sodassa. Olen aina tykännyt itsenäisyyspäivästä juhlanakin hirveästi.

Hain inttiin jo lukion kakkosella, heti kun täytin 18 vuotta. Silloin ei vielä ollut sotaa Ukrainassa.

Muistan selvästi sen päivän, kun avasin aamulla sattumalta telkkarin, ja uutisissa kerrottiin, että Ukrainassa räjähtelee pommeja. Kuvissa näkyi, miten kaikki savuaa, ja ruudun alaosassa kulki palkissa teksti: Venäjä on hyökännyt Ukrainaan.

Aloin itkeä.

Henkilökohtaisesti sota koskettaa vielä enemmän, koska olen ortodoksi, niin kuin venäläiset ja ukrainalaisetkin. Tuntuu tosi absurdilta, että Venäjällä kirkkokin on tukenut tätä.

Venäjän hyökkäys on epäinhimillinen ja järkyttävä. Se kohdistuu myös siviileihin niin rajulla tavalla.

Kotini vastapäinen kerrostalo on luovutettu ukrainalaisille pakolaisille. Lähikaupassani asioi joka päivä ukrainalaisia. Koskettaa nähdä pieniä lapsia, jotka eivät tajua tilannetta, mutta itse tiedät, että heidän isänsä on jäänyt sotaan.

Ennen Venäjän hyökkäystä kuulin varmaan sata kertaa kommentin, että turhaan te siellä armeijassa olette, kun ei perinteistä sotaa enää voi edes tulla.

Totta kai sodankäynnin tavat ovat lisääntyneet, mutta ei se ole poistanut sitä, että kyllä rajan ylikin yhä tullaan.

Sodan syttymisen jälkeen hirveän moni kysyi, että eikö pelota mennä armeijaan. Että olenko miettinyt sitä, että joudun ehkä joskus sotaan.

Sota Ukrainassa vain lisäsi motivaatiotani ja tahtoani puolustaa.

Varsinkin maastopäivinä tulee kyllä ajateltua, että mitä jos tuolla oikeasti olisi porukka vastassa. Kuinkakohan nopeasti ja mitenköhän se vihollinen sieltä oikeasti tulisi.

Edellisen harjoituksen aikana metsässä kävellessä mietin, että kuinkahan paljon sattuisi, jos mua ammuttaisiin.

Olen myös saanut kommentteja, että kun menet armeijaan, niin oletko muka valmis tappamaan ihmisiä ja onko se sun mielestä ookoo.

Ei todellakaan ole!

Tositilanteessa olisi vain asennoiduttava niin, että sota oikeuttaa tappamisen. Niinhän se toimii. Meillä on ollut sotilaspastorin kanssa oppitunteja tappamisen etiikasta ja sodan oikeutuksesta.

Jos tulisi kova tilanne, niin lähtisin sotaan vain tekemään oman tehtäväni niin hyvin ja tehokkaasti kuin pystyn. Jos se vie hengen, niin sitten se vie.

En tiedä, pystyykö oikeaa tilannetta ennalta edes ajattelemaan. Todellisuudessahan se olisi reaktionomaista ja vaistonvaraista.

Täytyy ajatella sillä tavalla, että jos vihollinen uhkaa sitä yhteiskuntaa ja yhteiskuntarakennetta, joka tänne on saatu aikaisemmilla sodilla, niin eihän sitä jumankauta hukkaan voi heittää.

Sitä vapautta ja tasa-arvoa, joka meillä Suomessa on sanoa mielipiteitä ja tehdä asioita, ei olisi ilman veteraaneja. Sen tosi moni unohtaa. Jos peilaa vaikka siihen, millainen yhteiskunta Venäjä on tällä hetkellä, niin en haluaisi olla sellaisessa.

Se lähtöasetelma, joka meillä on, on etuoikeus.

Se on myös puolustamisen arvoista.”

Tehtävä, johon koulutetaan: rannikkojääkärien joukkueenjohtaja.

”Sota Ukrainassa syttyi, kun olin lukiosta lukulomalla. Kolmen päivän aikana en saanut mitään tehtyä, kun vain mietin sitä. Oli tosi outo fiilis. Ei kukaan ajatellut, että sota Euroopassa olisi mahdollinen.

Omaa motivaatiotani on lisännyt se, kun näkee, että ukrainalaiset tekevät kaikkensa aika lailla samanlaisilla puolustusvoimilla. Että ne pystyy siihen. Kyllä mekin pystyttäisiin.

Kaikilla on nyt varmaan se taka-ajatus, että ehkä näitä asioita, joita armeijassa oppii, pitää käyttää jossain vaiheessa ihan oikeasti.

Toisaalta Suomeen kohdistuvasta suorasta sotilaallisesta uhasta on tullut entistä pienempi vuoden aikana, kun kaikki Venäjän resurssit ovat Ukrainassa. Niillä on noin paljon ongelmia yhden maan kanssa. Ongelmia olisi vielä enemmän, jos ne hyökkäisivät tänne.

Ei varmasti kukaan osaa sanoa, millaista olisi tositilanteessa.

Kun avaat tulen, toisella puolella on ihminen. Otat sen hengen. Kaikki varmaan toivoo, että sellaisessa tilanteessa vihollinen ei olisi lähellä. Alat ampua niitä kohti ja näet, että ne kaatuu, mutta et enempää.

Kun on katsonut videoita veteraanien haastatteluista, kaikki sanovat, että se on sellaista automaatiota. Että se jää painamaan, mutta siinä hetkessä sitä ei ajattele. Kun menee illalla nukkumaan, se iskee.

En osaa sanoa, olenko valmis vai en, mutta tiedän, että se on velvollisuus. Jos joku luulee, että niillä on oikeus tulla pilaamaan kaikki, mitä Suomessa on saavutettu, niin totta kai olen valmis menemään väliin.

Ihminen haluaa kuulua ryhmiin. Ensin tulee oma perhe, sitten kotikaupunki ja kotimaa.

Jos vaikka jotain Kouvolaa pommitettaisiin, en jäisi vain istumaan kotiin vaan tekisin jotain asiaan eteen. Vaikka se ei ole oma kaupunkini, niin ihmiset siellä asuvat samassa maassa ja niillä on ollut aika samanlainen elämä kuin itsellä, ne ovat mun porukkaa.

Se on vähän sama kuin joku menisi lyömään sun perheenjäsentä. Eihän se käy.

Vaikka olen suomenruotsalainen, puhun kavereiden kanssa ruotsia ja tulen ruotsinkielisestä varuskunnasta, niin enhän mä tunne minkäänlaista isänmaallisuutta Ruotsia kohtaan.

Tuntuu, että kaikki eivät ymmärrä sitä, jos kuuntelee vaikka puhetta eduskunnasta.

Vaikka teen kaiken elämässäni ruotsiksi, niin ei Ruotsi ole mun koti vaan Suomi. Olen päästä varpaisiin suomalainen.

Täällä on asiat niin hyvin, että kun kysyy, mitä hyvää Suomessa on, ei nouse mitään erityistä mieleen. Kaikki vain toimii. Suurin osa meidän huolista on ihan pikkuasioita.

Täällä elää pitkään, saa hyvän koulutuksen ilmaiseksi, valtio pitää huolen ja on hieno luonto.

Tähän saakka itsenäisyyspäivä on ollut sitä, että syö Suomi-konvehteja ja katsoo huvikseen linnanjuhlia ja miettii, mitä vaatteita niillä on päällä.

Luulen, että Ukrainan tilanteen myötä ne, jotka ovat olleet vähän vähemmän isänmaallisia, ovat alkaneet kääntyä toiseen suuntaan.

Mulla on paljon kavereita, jotka ovat miettineet ennen inttiä, että se on aika turhaa – että ehkä voisi mennä sivariin tai hankkia c-paperit. Sodan alkamisen jälkeen he ovat ryhtyneet ajattelemaan asiaa eri tavalla.

Sota Ukrainassa muistuttaa monella tavalla talvisotaa. Pienempi valtio taistelee isompaa vastaan ja onnistuu torjumaan hyökkäykset ja selviytymään siitä rääkistä. Se ehkä herättää ihmisissä sellaista, että meidän isovanhemmat on kokeneet tuon saman.

Totta kai meidänkin pitää olla valmiina.”

Tehtävä, johon koulutetaan: jääkärijoukkueen johtaja.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli aikamoinen sokki. Se konkretisoi sitä ideaa, että kun armeijaan mennään, se ei ole mikään lepokoti.

Hyvä, että Ukrainalla nyt menee hyvin, ja se on saanut vastaiskuja toteutettua. Paljon pahaa on ehtinyt kuitenkin tapahtua, eikä tiedä, mitä tulevaisuudessa vielä tapahtuu.

Motivaatio sodan takana on niin tyhmä. Sille ei ole mitään syytä.

Sota Ukrainassa on vaikuttanut niin, että ajattelee, että sota Suomessakin on enemmän mahdollinen. Aiemminkaan en pitänyt sitä mahdottomana.

On ollut vähän enemmän mielessä sekin, jos joutuisi itse sotimaan. Ei kuitenkaan sillä tavoin, että se painaisi mieltä koko ajan.

En ole hirveästi ajatellut tappamista tai kuolemista sodassa. Se vähän niin kuin tulee, jos tulee. Turha sitä on miettiä etukäteen.

Kun Suomi aikoinaan soti, sota oli aika erilaista kuin nykyään: jos nyt olisi pahaa, niin silloin oli vielä pahempaa. Olosuhteet olivat paljon huonommat. Oli vaikeampi saada huoltoa, muonitusta, vettä ja vaatetusta. Nykyisin saisi vähän parempaa takkia päälle, jos olisi paha talvi.

Ajattelen olevani isänmaallinen. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitan tätä maata ja sitä, kuinka paljon vaivaa on nähty, että on saatu tällainen hyvinvointivaltio.

Olen valmis puolustamaan tätä maata läheisten, sukulaisten ja kavereiden vuoksi.

Varmasti kaikilla on joku, jonka puolesta taistella.”