Oletko ryhtynyt kommunistiksi?

Niin tutut Harjavallassa kyselivät, kun Jari Myllykoski oli liittynyt vasemmistoliiton jäseneksi 1990-luvun alkupuolella.

Myllykoskea, metalliteollisuusyhtiö Outokummun Harjavallan tehtaiden pääluottamusmiestä sellainen hieman huvitti ja ihmetytti.

”En edes tiennyt ideologian syvintä olemusta, kun oli jäänyt marxismi-leninismi lukematta.”

Vasemmistoliitto oli perustettu keväällä 1990, puolisen vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Vuosikymmenen vaihtuessa oli murtunut koko Euroopan sosialistinen leiri: Itä-Euroopan maat irtautuivat yksi kerrallaan Neuvostoliiton talutusnuorasta, ja Neuvostoliittokin natisi liitoksistaan.

Myös muualla Euroopassa vasemmisto oli uuden edessä. Suomessa vasemmistoliitto perustettiin jatkamaan Suomen kansan demokraattisen liiton (Skdl) ja Suomen kommunistisen puolueen (Skp) työtä.

Vasemmistoliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Claes Andersson (1937–2019). Runoilija, jazzmuusikko ja psykiatri halusi rakentaa puoluetta, joka tekisi yhteistyötä muiden kanssa.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan vuonna 1991 vasemmistoliitto sai Arkadianmäelle 19 kansanedustajaa.

Myllykoskelle puoluevalinta oli selvä. Luottamusmiehenä hän oli huomannut olevansa enemmän vasemmistolainen kuin demari.

”Mielestäni heidän linjansa oli ryhdikkäämpi.”

Vasemmistoliittolaiset ajoivat tiukemmin työntekijöiden oikeuksia, Myllykoski ajatteli.

Alkuaikoinaan vasemmistoliitto pyrki tekemään pesäeroa edeltäjiensä historiaan, kommunismiin ja sosialismiin. Puolue määritteli kommunismin ei-toivottavaksi ”komentotaloudeksi”. 1990-luvun lopulla se linjasi, että ”markkinatalouden täydellinen kumoaminen” ei ole enää ”minkään sosialistisen vasemmiston merkittävän osan edes etäinen tavoite”.

Markkinatalouden täydellistä kumoamista sen toinen edeltäjäpuolue Skp oli nimenomaan ajanut.

Kun Myllykoski liittyi puolueeseen, jäsenistön keskuudessa silti puhuttiin vielä siitä, ketkä olivat radikaalimpia, entisiä taistolaisia ja ketkä maltillisemman laidan edustajia.

Sellaista keskustelua ei enää käydä. Kolmessakymmenessä vuodessa vasemmistoliitto on tehnyt muodonmuutoksen.

Jalkaleikkausta odotteleva Myllykoski kävelee rauhakseen entisen Outokummun tehtaan piippujen varjossa Harjavallassa.

Nykyään tehtaat kuuluvat ruotsalaiselle Bolidenille, joka sulattaa täällä edelleen kuparia ja nikkeliä.

Myllykoski viettää suurimman osan ajastaan parinkymmenen kilometrin päässä, Nakkilassa. 5 000 asukkaan Nakkila ja sitä hiukan suurempi Harjavalta kuuluvat Satakuntaan.

Kevään eduskuntavaaleissa Satakunnan vaalipiiristä ei päässyt läpi yhtään vasemmistoliiton kansanedustajaa. Se oli ensimmäinen kerta puolueen historiassa.

Tavallisesti heitä on päässyt läpi ainakin yksi. Myllykoski valittiin Satakunnasta kansanedustajaksi ensimmäistä kertaa keväällä 2011.

Kokonaisuudessaan vasemmistoliitto kärsi viime vaaleissa suuren tappion. Puolueen historiassa sen eduskuntaryhmä ei ole koskaan ollut näin pieni. Nykyisessä eduskunnassa vasemmistoliitolla on vain yksitoista kansanedustajaa.

”Vituttaa kuin pientä eläintä”, sanoi puoluejohtaja Li Andersson suorassa televisiolähetyksessä vaali-iltana.

Eduskuntavaalien jälkeen puhuttiin ja kirjoitettiin paljon taktisesta äänestämisestä. 

Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin oli lupaillut, että ääni demareille on paras tapa torjua perussuomalaisten pääsy hallitukseen. Näin hän sai puoluettaan äänestämään paljon sellaisiakin ihmisiä, joille ensisijainen vaihtoehto olisi saattanut olla vihreät tai juuri vasemmistoliitto.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että vasemmistoliitto paransi äänimääräänsä joissakin suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa.

Sen sijaan maakunnissa puolueen kannatus on rapistunut entisestään. Satakunnan lisäksi vasemmistoliitto menetti ainoat edustajansa Keski-Suomessa ja Lapissa.

Syy ei ole välttämättä vain Sanna Marinin. Myös vasemmistoliitto on muuttunut: Nykyinen eduskuntaryhmä näyttää koulutetulta, nuorelta ja kaupunkilaiselta. ”Duunariäijiä” sieltä ei enää löydy.

Satakuntaan Myllykoski muutti töiden perässä 1980-luvulla. Parikymppinen nuorukainen pääsi värjäriksi nahkatehtaaseen.

Pian hän oli Kumi- ja nahkatyöväenliiton paikallisen ammattiosaston aktiivi. Kun on nuori ja osoittaa innostusta, tulee helposti vedetyksi mukaan, Myllykoski sanoo.

Poliittisesti hän ei vielä tunnustanut väriä.

”Taisin olla virallisesti sitoutumaton demari.”

Sitten idänkauppa alkoi hiipua. Suomalaisia kenkiä ei kaivattu enää Neuvostoliitossa. Sen sijaan Outokumpu alkoi palkata työntekijöitä metallien esikäsittelylaitokseen Harjavaltaan.

Myllykoski sai paikan. Yhtäkkiä hän huomasi olevansa sulaton luottamusmies.

”Sitten tultiinkin kysymään pääluottamusmieheksi.”

Vuonna 1999 pääluottamusmies asettui ensimmäistä kertaa ehdolle eduskuntavaaleissa. 1 175 ääntä eivät riittäneet kansanedustajapaikkaan, kuten eivät kevään 2003 vaalien 2 956 ääntäkään.

Vuonna 2005 Myllykoski meni töihin silloiseen Metalliliittoon, joka nykyään tunnetaan Teollisuusliittona. 

Sekä Teollisuusliiton että Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n kakkospomot tulevat vielä tänäkin päivänä vasemmistoliiton riveistä.

Tutkija Rauli Mickelssonin mukaan vasemmistoliiton perustamisesta asti vallasta puolueen sisällä on taistellut kolme aatteellista ryhmittymää. On Myllykosken edustama ammattiyhdistyssiipi, entiset taistolaiset sekä punavihreät.

Entiset taistolaiset ovat suhtautuneet kriittisesti esimerkiksi Euroopan unioniin. Punavihreät on ollut pääasiassa nuoremman polven ryhmittymä, joka on painottanut ympäristö- ja ilmastokysymyksiä.

Vuonna 1998 puolueen historian toiseksi puheenjohtajaksi valittiin punavihreä Suvi-Anne Siimes, joka omien sanojensa mukaan edusti ”uutta vasemmistoliittolaisuutta”.

Lopulta hän erosi näyttävästi puheenjohtajan paikalta vuonna 2006. Siimes sanoi, ettei halunnut olla edistämässä entisten taistolaisten valintaa eduskuntaan. Kivi Siimeksen kengässä oli erityisesti keskeisen taistolaisen Jaakko Laakson ehdokkuus samassa vaalipiirissä.

Siimeksen seuraajaksi valittiin jo aikoinaan Skdl:ää edustanut oululainen Martti Korhonen.

Vasemmistoliiton suuri käänne alkoi tapahtua, kun Korhonen erosi vuonna 2009 ja tilalle valittiin helsinkiläinen Paavo Arhinmäki. Hänen johdollaan vasemmistoliitto muuttui entistä selkeämmin punavihreäksi puolueeksi.

Kaksi vuotta myöhemmin Metalliliiton mies Myllykoskesta tuli vihdoin kansanedustaja, kolmannella yrittämällä. Eduskunnassa hän istui muun muassa maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä talousvaliokunnassa.

Ensimmäisellä kaudellaan Myllykoski teki kirjalliset kysymykset ministereille muun muassa siitä, mitkä ovat lihantarkastushenkilökunnan pätevyysvaatimukset ja miten EU-rahoitusta voitaisiin hyödyntää Suomessa paikkakunnilla, jotka käyvät läpi suuria rakennemuutoksia.

”Kyllä mä pidin siitä duunista”, Myllykoski sanoo.

Kahdentoista kansanedustajavuoden aikana oma poliittinen koti kuitenkin muuttui.

”Kun oma huoneisto sisustettiin viherkasveilla, niin ei siellä paljoa punasta kukkaa ollut enää joukossa.”

Viherkasveista puhuessaan Myllykoski kertoo tarkoittavansa vasemmistoliiton muutosta edelleen ”punavihreästä puolueesta viherpunaiseksi puolueeksi”. Se on voimistunut Li Anderssonin puheenjohtajakaudella vuodesta 2016.

Myös Myllykoski oli ehdolla vuoden 2016 puheenjohtajavaalissa, mutta sai alle 12 prosenttia jäsenten äänistä.

Jo ennakkoon tiedotusvälineiden kyselyt olivat povanneet, ettei Myllykoskella olisi juurikaan kannatusta vaalissa. Hän ei silti luopunut ehdokkuudesta.

”Palkansaajan äänen pitää kuulua, kun valitaan puolueen puheenjohtajaa. Haluan mitata jäsenäänestyksessä, olemmeko puolueena edelleen työväestön eli palkansaajien koti”, Myllykoski julisti tuolloin.

2000-luvulla Vasemmistoliiton kannattajakunta on muuttunut. Puoluetta äänestävät entistä enemmän nuoret ja korkeakoulutetut – ja enää harvemmin ammatillisen koulutuksen käyneet ja perinteiset duunarit.

Itse asiassa kaikista puolueista vasemmistoliiton ja perussuomalaisten äänestäjissä on tapahtunut suurin muutos tällä vuosituhannella, käy ilmi Kansallisen vaalitutkimuskonsortion keräämästä aineistosta. Vasemmistoliiton äänestäjien arvot ovat siirtyneet vasemmalle ja liberaalimpaan suuntaan, perussuomalaisten oikealle ja konservatiivisempaan suuntaan.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että puolueet muuttuvat, elävät ajassa ja niiden äänestäjäkuntakin vaihtuu osittain. Kun Suomi ja maailma ympärillä muuttuvat, puolueet reagoivat.

Suomalainen työvoimakin on vuosikymmenten aikana muuttunut toimihenkilö- ja palvelualavaltaisemmaksi. Myllykosken kaltaisia nahkanvärjääjiä ei enää juuri ole.

Ehkä on niin, että ”savupiippuvasemmistolaisten valmistus on lopetettu”, demarivaikuttaja Esa Suominen sanoi HS:lle kevään eduskuntavaalien jälkeen.

Myllykoski ei ole Suomisen toteamuksesta aivan varma.

”Totta kai puolue uudistuu jäsenistönsä myötä, mutta ehkä vasemmistoliiton olisi pitänyt tehdä avauksia työelämäkysymyksissä vieläkin enemmän ja räiskyvämmin, jotta mediakin olisi niihin tarttunut. Teollisuustyöpaikoilla ei ehkä ole aina ihan ymmärretty vasemmistoliittoa, kun ilmatilaa ovat hallinneet aivan muut avaukset kuin työelämä.”

Myllykosken mielestä oma puolue on viime vuosina tanssinut liikaa ”riemutanssia” kaatuneiden savupiippujen ympärillä, eikä ole pitänyt riittävästi teollisuusduunarin puolta.

”Olisi pitänyt sanoa ääneen, että meillä metalliteollisuus on puhtainta maailmassa. Vaikka toki sen pitäisi olla vielä puhtaampaakin.”

Myllykoski osoittaa syyttävällä sormella myös itseään.

”Olemmeko riittävästi kannustaneet vaikkapa Satakunnassa nuorempia ja etsineet niitä seuraavan sukupolven ehdokkaita?”

Nykyään duunareiden suosikkipuolue on perussuomalaiset. Jonakin päivänä voi olla edessä hetki, jolloin Teollisuusliiton ja SAK:n kakkospomot tulevat perussuomalaisten, eivätkä vasemmistoliiton rivistä. Vielä siihen on matkaa.

Perussuomalaiset on myös Satakunnan vaalipiirin suosituin puolue kolmella kansanedustajallaan.

Myllykoski ymmärtää sen. On niin paljon tyytymättömyyttä, että perussuomalaisten viesti puree.

Viesti on, että nyt ratkaistaan juuri sinun asiasi, ei muiden, Myllykoski sanoo.

Keväällä Myllykoski ei enää asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa. Sen lisäksi, että omasta puolueesta oli tullut turhan viherpunainen, työskentely eduskunnassa ei ollut viimeisellä vaalikaudella enää yhtä mukavaa kuin aiemmin.

Ennen eduskunnan täysistunnoissa väiteltiin kovaakin, mutta yleensä vain asiat riitelivät. Nykyään asioita on entistä vaikeampi erottaa ihmisistä.

”Vähän liian ilkeämieliseksi ja kärjekkääksi se ilmapiiri muuttui.”

Myllykoski jäi työeläkkeelle lokakuussa. Hän istuu edelleen Nakkilan kunnanvaltuustossa ja hoitaa erilaisia luottamustehtäviä.

Valtakunnallisen politiikan seuraamisesta Myllykoski ei ole päästänyt irti. Kokoomuksen Petteri Orpon johtaman hallituksen ensimmäisen budjetin valmistumista hän seurasi tarkasti.

Ensi vuonna työmatkakulujen verovähennys pienenee. Se nostaa työmatkansa autoilevien kustannuksia.

Myllykosken mielestä ei auta, vaikka polttoainevero perussuomalaisten toiveesta laskee samalla. 

”Niin karmea temppu”, Myllykoski puhisee samalla, kun keittää kahvia vieraille.

Alkaa kuulostaa siltä, että hän voisi olla yhä tekemässä oppositiopolitiikkaa vasemmistoliiton riveissä. ”Jokin peruslataus” puolueensa viherpunaisten kanssa on edelleen sama.

”Jos lähtisin pohtimaan, mihin puolueeseen lähtisin juuri nyt ehdolle, niin varmaan koti löytyisi kuitenkin lopulta vasemmistoliitosta.”

Teksti: Robert Sundman, kuvat: Juha Salminen, grafiikka: Petri Salmén, kuvatoimittaminen: Matti Pietola ja Linda Manner, tuottaminen ja tekstin editointi: Antti Tiainen.