hs.fi - 2000009981034 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-14T20:28:57.097Z
👁️ 147 katselukertaa
🔓 Julkinen


Puoluetoimistoihin aiemmin tänä vuonna kohdistetusta valepommien sarjasta epäilty mies on Helsingin Sanomien tietojen mukaan entinen perussuomalaisen puolueen jäsen, joka on kirjoittanut toistuvasti perussuomalaisten viralliselle blogisivustolle. HS:n tietojen mukaan mies on myös allekirjoittanut Sinimustan puolueen kannattajakortin.

Yle kertoi ensimmäisenä viime viikolla epäillyn linkistä perussuomalaisiin ja siitä, että nelikymppinen mies on epäiltynä sekä puoluetoimistoihin lähetetyistä paketeista että julkisesta kehottamisesta rikokseen.

Miehen epäillään lähettäneen paketteja helmikuussa Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden puoluetoimistoille. Keskusrikospoliisi tutkii pakettien lähettämistä epäiltyinä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä laittomina uhkauksina. 

Miestä epäillään myös julkisesta kehottamisesta rikokseen osana samaa rikoskokonaisuutta. Tämä epäily liittyy muun muassa miehen kirjoituksiin erilaisille verkkoalustoille. 

Rikoskomisario Sanna Springare keskusrikos­poliisista vahvistaa, että kokonaisuudessa on yksi epäilty, jota epäillään molemmilla rikosnimikkeillä.

Springaren mukaan poliisi alkoi tutkia ensin julkista kehottamista rikokseen. Myöhemmin alettiin epäillä, että puolueille lähetetyt paketit liittyvät kokonaisuuteen. Kolmas rikosnimike tapauksessa on lievä ampuma-aserikos. 

HS:n tietojen mukaan keskusrikospoliisi valvoi tänä kesänä miehen puhelinliittymiä ja tarkkaili hänen kotiaan käräjäoikeudelta saamallaan luvalla. 

Julkisten asiakirjojen perusteella poliisi oli saanut viitteitä siitä, että aiemmin mainittujen rikosepäilyjen lisäksi mies saattaisi valmistella myös ”rituaaliuhrausta” tai yllyttää jonkun tekemään sellaisen tiettynä päivänä kesällä. Yle uutisoi asiasta ensimmäisenä torstaina laajan selvityksensä pohjalta.

Saamiensa tietojen perusteella poliisi piti tuolloin mahdollisena, että mies olisi aikonut syyllistyä murhaan tai toimia teossa yllyttäjänä. Tällä oletuksella poliisi perusteli tarvetta televalvonnalle ja asunnon tarkkailulle. Poliisi pyrki saamaan tarkkailun avulla tarvittavia tietoja mahdollisen tulevan rikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai vaaran torjumiseksi.

Taustalla olivat muun muassa poliisin saamat viitteet siitä, että mies olisi harjoittanut satanismiin liittyviä rituaaleja kotonaan tai sen lähiympäristössä. 

Miehen kotoa oli löytynyt kotietsinnässä rituaalirekvisiittaa ja satanismiin liittyvää kirjallisuutta. Eräässä kirjassa kuvataan muun muassa rituaalia, johon kuuluu ihmisen uhraaminen kesäpäivän­seisauksen aikaan 17 vuoden välein. Yle puolestaan kertoo löytäneensä metsästä miehen ”alttarin”.

Poliisin selvityksen mukaan miehen epäiltiin julkaisseen somessa nimimerkillä videon, jossa puhuttiin ”salaisesta temppelistä, joka odottaa uhriaan metsien kätkössä” Länsi-Suomessa, ”kunnes tähdet ovat oikeassa asennossa ja 17 vuotta tulee täyteen”.

Tiedot selviävät HS:n käräjäoikeudelta saamista julkisista asiakirjoista. 

Keskusrikospoliisin (krp) tutkinnanjohtaja Springare täsmentää, että poliisilla ei ole missään vaiheessa ollut tapauksessa käynnissä esitutkintaa henkirikoksesta tai sellaisen valmistelusta. Mieheen kohdistettiin valvontaa sen arvioimiseksi, onko tällaiseen asiaan liittyen syytä käynnistää esitutkinta.

Miestä ei siis epäillä henkirikoksesta tai henkirikoksen valmistelusta, vaan Springaren mukaan kyseessä oli nimenomaisesti poliisin tiedonhankinta mahdollisen tulevan rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. 

”Eli että onko jokin rikos, mitä pitää ruveta selvittämään, paljastamaan tai estämään. Siitä olisi voinut käynnistyä esitutkinta, mutta tällaista esitutkintaa ei ole käynnistetty.” 

Miehen epäiltyjä terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä laittomia uhkauksia ja julkista kehottamista rikokseen Springare ei puolestaan esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi sen enempää kommentoi.

Helsingin Sanomat tavoitti miehen puhelimitse maanantaina. Hän sanoi, ettei voi kommentoida käynnissä olevaa esitutkintaa. 

Ylelle mies kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Mies kiisti Ylen haastattelussa myös poliisin oletukset saatananpalvonnan harjoittamisesta. 

Miehen mukaan hänen tietyt sometilinsä ovat jännityskirjan markkinointia. Hän sanoi Ylelle, että poliisi olisi ”erehtynyt luulemaan kirjamarkkinointia rituaalimurhan valmisteluksi”.

Suomalaismies on Helsingin Sanomien tietojen mukaan kirjoittanut viime vuosina lukuisia tekstejä perussuomalaisten viralliselle blogisivustolle. Tekstit on sittemmin poistettu sivuilta. Joitain vuosia takaperin myös perussuomalaisten ajatuspaja Suomen perusta julkaisi hänen kirjoittamansa tekstin.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää vahvisti Ylelle, että mies on ollut aiemmin puolueen jäsen, muttei enää ”useampiin kuukausiin”.

Mies vaikuttaisi osallistuneen ainakin jossain määrin myös perussuomalaisten tapahtumiin. Verkosta löytyy mitä ilmeisimmin miehen muutamia vuosia sitten julkaisema yhteiskuva, jossa hän poseeraa hymyillen perussuomalaisten nykyisen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin, Riikka Purran, vierellä. 

Kuvajulkaisun aikamerkintä on samalta viikonlopulta, jona Purra kiersi miehen kotimaakunnassa. HS ei tavoittanut tiistaina Purraa kommentoimaan asiaa. On hyvin tavallista, että puolueiden kannattajat hakeutuvat puolueiden yleisötapahtumissa yhteiskuviin poliitikkojen kanssa. 

HS:n tietojen mukaan mies on allekirjoittanut Sinimustan puolueen kannattajakortin. Sinimusta liike on avoimen fasistinen ja rasistinen liike, joka merkittiin puoluerekisteriin viime vuoden kesäkuussa.

Maisterin tutkinnon suorittanut mies on kirjoittanut muun muassa pamflettityylisiä kirjoja, jotka käsittelevät esimerkiksi turvallisuutta, okkultismia ja akselerationismia.

Mies on kirjoittanut tekstejä akselerationismista myös verkkoon. Akselerationismi on äärioikeistolainen aatesuunta, jossa tavoitellaan yhteiskunnan sisäisiä vastakkainasetteluja ja yhteiskunnan romahduttamista esimerkiksi terrori-iskujen avulla, minkä jälkeen äärioikeistolaiset voimat ottaisivat vallan.

Mies sai käräjillä 2000-luvun alussa tuomion hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä, mutta hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Muutamia vuosia sitten hänet tuomittiin sakkoihin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Muutoin hänellä ei ole rikoshistoriaa ainakaan kotimaakuntansa käräjäoikeudesta. 

HS:n tietojen mukaan mies otettiin kiinni maaliskuun lopulla epäiltynä julkisesta kehottamisesta rikokseen liittyen alkuvuoden aikana erilaisille verkkoalustoille kirjoittamiinsa julkaisuihin. Häntä ei kuitenkaan vangittu. 

Tutkinnanjohtaja Springaren aiemmin kertoman mukaan pakettien lähettäminen puoluetoimistoihin kytkeytyy eräisiin muihin kevään eduskuntavaaleja edeltäneisiin tapahtumiin, joita poliisi tutkii rikosnimikkeellä julkinen kehottaminen rikokseen. Springare ei avaa sen tarkemmin, mitä nämä tapahtumat ovat. 

Paketit ja muut tapahtumat muodostavat poliisin mukaan sellaisen kokonaisuuden, että paketteihin liittyvissä uhkauksissa on syytä epäillä olleen terroristinen tarkoitus.

Springare ei ole kommentoinut rikoksista epäillyn mahdollista ideologiaa, mutta hänen mukaansa ”jonkinlaista yhteiskunnallista vaikutusta on pyritty hakemaan”.

Miehen kotoa esitutkinnassa löydetty satanismiin liittyvä kirja on mainittu nimeltä myös syksyllä oikeudessa käsitellyn Lahden oikeistoterrorismijutun esitutkinta­pöytäkirjassa: Samanniminen teos löytyi tiedostona yhden Lahden vyyhdissä epäillyn puhelimesta. Ylen mukaan samainen kirja olisi aiemmin yhdistetty myös Kankaanpään akselerationistiseen uusnatsiryhmään. 

Puoluetoimistoihin lähetettyjä valepommeja ja julkista kehottamista rikokseen koskeva esitutkinta on vielä kesken ja valmistuu mahdollisesti vuoden loppuun mennessä.