hs.fi - 2000010296604 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-03-30T23:11:13.997Z
👁️ 8 katselukertaa
🔓 Julkinen


Viivasuoran lehmuskujan päässä mäennyppylällä seisoo puutalo, joka on kuin pudonnut toisesta ulottuvuudesta.

Leijonanosan hennon ruusunpunaisesta ulkokuoresta vievät ylitsepursuavat valkoiset koristeet. On pitsiä, ornamenttia, pylvästä, tornia, tinakattoa.

Satumaisen kaunis Rauhalinna on vuonna 1900 valmistunut puutyön taidonnäyte Saimaan rannalla ja niin uskomaton ilmestys keskellä itäsavolaista metsää, että suusta pääsee tahdosta riippumaton hihkaisu.

On helppo ymmärtää, mitä Rauhalinnan nykyinen omistaja, kauppaneuvos Kyösti Kakkonen tarkoitti, kun etukäteen juttelimme puhelimessa.

Hänen mielestään Suomen muut puutalot eivät ole mitään tämän yksityiskohtien sinfonian rinnalla – pyh Hangon pitsihuvilat, pah Suomen kartanot.

”Siellä on vähän räystäslaudoituksissa nikerrelty kirveen kanssa”, Kakkonen nauraa rätkytti.

Paikallisetkin ymmärtävät taidokkaan puutyön päälle. He äänestivät Rauhalinnan viime syksynä Itä-Savo-lehden äänestyksessä Savonlinnan seudun kauneimmaksi rakennukseksi.

Taakse jäivät sellaisetkin pikku pytingit kuin Olavinlinna ja maailman suurin puukirkko Kerimäellä.

Sisäpihalla vastaan rientää itse linnanpehtoori, Simo Mikkonen.

Tavallisesti vieraita vastaanottaessaan hänellä on yllään ”ihan toisenlaiset asut”, mutta nyt kärsii edetä työtakissa.

Samalla Mikkonen hyvästelee lvi-alan ammattilaiset. Menossa ovat viimeiset tarkastukset talossa, joka on palautettu alkuperäiseen loistoonsa valtavassa, lähes neljä vuotta kestäneessä kunnostustyössä.

Virallisesti talo avautui majoitustoiminnalle vuodenvaihteessa, ja nyt on silmässä uusi vaihde. Osa Rauhalinnan kesästä on jo varattu.

Eteisessä Mikkonen toivoo, että kengät vaihdetaan huopatohveleihin. Valittavana on punaisia ja harmaita.

”Tänne ei voi ainakaan nastakengissä tulla. Yhtään enempää ei alkuperäisiä lattioita pysty enää hiomaan, tai sitten pitää tehdä uusi”, Mikkonen naurahtaa ja osoittaa jonkun entisajan parkettimestarin huimaa koristeellista työnjälkeä.

Tuota ei tosiaan tekisi mieli korvata peruspoppelilla.

Hauskan letkeän Mikkosen puheessa kuuluvat Savon murre ja savolaiset jutut, kuin vastakohdaksi kaikelle Rauhalinnan itämaiselle mystiikalle.

Näiltä samoilta kulmilta kotoisin oleva mies kertoo tulleensa vuonna 1989 varastomieheksi Kakkosen veljesten halpakauppaketjuun ja edenneensä Tokmannilla niin, että lopulta hän vastasi uusien liikkeiden perustamisesta ympäri Suomea.

Kun Mikkonen jäi seitsemän vuotta sitten sapattivapaalle, hän jätti taakseen 177 myymälää, yli 400 alaista ja 178 miljoonan euron liikevaihdon.

Kalastellen edennyt sapatti keskeytyi, kun Kyösti Kakkonen soitti.

”Siulla kun ei ole mitään, joudat availemaan ovia”, Mikkonen matkii isäntäänsä.

”Nyt sitten on avattu näitä ovia. Availu alkoi siitä, kun pyydettiin suunnittelijoita kahtomaan paikkoja läpitte.”

Suunnittelua riitti, sillä kymmenen vuotta tyhjillään ollut linna oli päässyt lahoamaan pahasti. Enää muutama vuosi, eikä se olisi ollut enää pelastettavissa.

Kakkonen ei ollut edes tajunnut, millainen pommi oli tullut ostettua. Hän tunnusti puhelimessa, että ylipäätään koko Rauhalinnan ostaminen oli yhden sortin yllätysostos.

Kakkonen oli päätynyt eräänä syksyisenä päivänä 2019 pakkohuutokauppaan Kuopioon, ja yhtäkkiä hän vain huomasi huutaneensa Rauhalinnan itsensä ja veljensä Karin kiinteistöyhtiön omistukseen. Hintalappu oli noin 600 000 euroa.

Nyt summa on muuttunut miljooniksi. Hintojen nousu ja kaikkien korjausrakentajien vitsaus, yhä uudet ikävät yllätykset, tulivat tutuksi Kakkosellekin.

”Toistakymmentä miljoonaa tähän on mennyt”, pehtoori Mikkonen paljastaa.

”Ei olisi yksilehmäseltä onnistunut.”

Taloa piti rakentaa perustuksia myöten uusiksi. Tiet, kunnallistekniikka – moni asia tehtiin alusta asti.

Mikkonen raivasi omin käsin linnan pusikoituneen ympäristön. ”Laihduin siinä hommassa 30 kiloa”, hän veistelee.

Parhaimmillaan talolla oli tekemässä töitä eri alojen 54 ammattilaista, pääasiassa lähiseuduilta. Museovirasto valvoi.

Nyt kaikki alkaa olla valmista ja aivan viimeisen päälle.

”Kulttuuriteko. Tämän tulee näkemään useampi sukupolvi”, Mikkonen kiittelee.

Pehtoori johdattelee vieraat ensin adjutantin huoneeseen, sitten päästään itsensä kenraalimajurin kammioon.

Huoneissa on pöyhkeät kakluunit, jo itsessään kuin taideteokset. Tapetit ovat tummanpuhuvat ja arvokkaat, kuulemma 90-prosenttisesti alkuperäiset.

Talon suunnitteli ja rakennutti Venäjän keisarillisen armeijan upseeri Nils Weckman. Apua suunnitteluun hän sai sittemmin Viipurin lääninarkkitehtina toimineelta Allan Schulmanilta.

Talo valmistui hopeahääpäivälahjaksi Nils Weckmanin vaimolle Almalle. Vaimon isä omisti Lehtiniemen kartanon, jonka maista Rauhalinnan maat erotettiin.

Mikkelissä syntynyt ja Haminan kadettikoulussa koulutettu Weckman oli iso kiho tsaarin armeijassa. Työ vei häntä ympäri maailmaa Pietarista Kaukasukselle ja Bessarabiaan asti.

Kaiken kokemansa kenraalimajuri näyttää tuoneen Rauhalinnaan. Museoviraston mukaan talossa näkyy vaikutteita venäläisistä huviloista, sveitsiläisistä koristeluista ja arabialaisista pylväsaiheista.

Yksi huone on turkkilaishenkinen. 30-metrinen turkkilaistyylinen minareettikin talossa oli, mutta sitä jouduttiin madaltamaan turvallisuussyistä jo sata vuotta sitten.

Weckmanin huoneessa huomio kiinnittyy ison kaapin päältä pilkistävään Sibeliuksen kaljuun. Mutta jotain paljon kiinnostavampaa löytyy kaapin sisältä: salakäytävä!

”Putinillakin pitää olla tällainen”, Mikkonen tokaisee.

Ei sitä tiedä, vaikka salakäytävästä olisi hyötyä tulevaisuudessakin. Sen verran nimekästä väkeä taloon nyt odotellaan.

Weckmanien suvun jälkeen Rauhalinna on palvellut muun muassa Suomen asemapäälliköitä, Puolustusvoimia ja kansakoululaisia.

1970-luvulla se päätyi matkailukäyttöön Rakennushallitukselle ja Lomaliitolle. Silloin taloon pääsi käymään, majoittumaan ja ruokailemaan kuka vain.

Simo Mikkonen muistelee käyneensä Rauhalinnassa kouluretkillä.

”Kaikki Savonlinnan koululaiset käytettiin täällä. Tulimme laivalla ja kävelimme parin kilometrin päähän Joel Lehtosen Putkinotkoon. Sitten bussilla takaisin.”

Paikka on kiinnostanut myös silmäätekeviä. Kyösti Kakkosen mukaan siellä on nähty esimerkiksi Ruotsin kuningas, Japanin keisari, Saksan liittotasavallan presidentti ja Suomen edellisiä presidenttejä.

”Mauno Koivisto käytti paikkaa presidenttinä ollessaan monena kesänä. Siellä on lentopalloa pelattu”, Kakkonen paljasti etukäteen puhelimessa.

Nyt paikan olisi tarkoitus palvella sitä kansanjoukkoa, joka toivoo majoituskohteeltaan luksusta. ”Yritysten vieraita, hallituksia, arvovieraita, valtiovieraita, kaupungin vieraita”, Kakkonen luetteli.

Tällaisia vieraita käy hänen mukaansa varsinkin kesäisin Savonlinnan oopperajuhlilla. He saattavat tulla Savonlinnaan yksityiskoneilla ja rakastua tienooseen, mutta tähän asti paikkakunnalta ei ole löytynyt tarpeeksi korkeatasoista tyynyä, jolle päänsä laskea.

Yksittäistä huonetta täältä on kuitenkaan turha haikailla. Talo vuokrataan huoneineen, saunoineen, catering-palveluineen ja kaikkineen kokonaisuutena.

Hintaa Kakkonen ei paljasta.

Jos talon julkisivu on pysäyttävä, niin vielä pahemmin leuka loksahtaa juhlasalissa.

Korkean salin loputtomat koristukset näkee parhaiten kakkoskerroksesta.

Keskellä salia seisoo hillittömän pitkä pöytä. Sen alla lötköttää valtava itämainen matto, kuulemma J. K. Paasikiven entinen.

Minne vain päänsä kääntää, näkee taideteoksia. Kyösti Kakkonen kertoi valinneensa ne paikkaan itse.

Hänet tunnetaan intohimoisena taiteen kerääjänä: Collection Kakkoseen kuuluu yli 10 000 muotoilu- ja taide-esinettä.

Vaikka Kakkosen leipälaji on moderni taide, Rauhalinnaan hän on valinnut aikakauteen sopivaa klassisempaa taidetta.

Ulkona pilkistelee siellä täällä klassisia, erityisesti vuodenaikoja ilmentäviä patsaita. Pehtoori kiittelee humoristiseen tyyliinsä, kuinka on päässyt kuljettamaan 1 500 kilon painoisia patsaita sinne tänne, ja lisää on kuulemma tulossa.

Turvajärjestelmät ovat kokoelmien mukaiset. Yli 20 kameraa valvoo tiluksia, hälytykset pärähtävät päälle salamana.

Pehtoorin homma on muutakin kuin ovien availua.

Pehtoori vastaa kokonaisuudesta, johon kuuluu paitsi itse linna myös sadan hehtaarin maa-alue, 3,4 kilometrin oma rantaviiva ja useita muita kiinteistöjä.

Päätalon viereen on rakennettu kokonaan uusi, paanupinnan saanut majoitusrakennus. Sen vieressä on uudelleen rakennettu piharakennus. Nyt se on majoitustila, jonka yhteydessä on tuliterät sauna ja saluuna.

Rauhalinna on todellinen saunojan paratiisi: rannassa odottaa toinen uusi saunarakennus ja vielä kolmaskin sauna, pohjalaistyylinen savusauna.

Kevääksi riittää tiluksilla vielä tekemistä. Rantaan on rakentumassa pooki eli maamerkki veneilijöille sekä komea laituri, johon mahtuu vierekkäin kaksi höyrylaivaa.

Tiluksille on tulossa myös muun muassa helikopterikenttä ja näköalapaikka.

”Ja tuohon tulee kesällä 4–7 valiopässiä”, Mikkonen viittilöi aidatun alueen suuntaan.

Kierroksen loppumetrillä pehtoori johdattelee vieraat Rauhalinnan majakkaa muistuttavaan torniin. Sieltä näkee aina Savonlinnaan asti.

Hiljaisuus humisee korvissa. Ainoa häiriötekijä on viereisessä hongassa kolkutteleva käpytikka.

Tämä on taatusti juuri sitä, mitä yksityisyyttä janoavat arvovieraat arvostavat.

Pehtoori arvaa ajatukset: ”Muualta Suomesta ja Euroopasta ei löydy superrikkaille vastaavaa paikkaa, jossa voisi olla näin rauhassa.”

Ja jos pelkkä rauha ei inspiroi, tekemistä kyllä järjestyy. Maastopyörät, ratsastus, vesijeteillä ajelu, kelkkailu, höyrylaivamatka oopperajuhlille – kaikki onnistuu.

Jos joku tykkää kalastaa, pehtoorista saa taatusti kalakaverin. Toisinaan Mikkonen kertoo päätyneensä myös miljonäärien saunakaveriksi.

Suomalaiset miljonäärit ovat kuulemma leppoisaa porukkaa. ”Kielenkäyttö on aika hervotonta.”

Mikkonen on myös entinen keikkamuusikko, hanuristi.

Haitarillaan hän ei rupea kuitenkaan vieraitaan viihdyttämään. Tai korkeintaan yhden kappaleen verran, sellaisen joka sopii tähän miljööseen.

Pehtoori nostaa syliinsä ilmahaitarin ja venyttää näkymättömiä palkeita.

”Tiedätkös, mikä tämä kappale on?”

Vaikea sanoa. Mitään ei kuulu.

”Tuuli hiljaa henkäilee.”