”Kun katsoo taaksepäin, kyllä mä olen tyrinyt tosi paljon. Mutta sen takia myös olen tänään se, kuka olen.”

Neljä maaottelua. Kymmenen kautta jalkapalloammattilaisena Hollannissa, Sveitsissä ja Saksassa. 124 ottelua, 20 maalia. 

Ei kuulosta epäonnistumiselta, päinvastoin. Kymmenen kautta ulkomailla on jotain, mistä suurin osa suomalaisjalkapalloilijoista voi vain haaveilla. Ottelumäärän taakse kätkeytyy kuitenkin se, mihin Niklas Tarvajärvi itsekriittisillä sanoillaan viittaa. Enemmänkin voisi olla.

SC Heerenveenin kotikenttä on nimetty seuran suurpelaajan Abe Lenstran mukaan, ja 50-luvun maajoukkuehyökkääjän patsas tervehtii tulijoita pääovien edessä. Yli 27 000 katsojaa vetävälle stadionille mahtuu lähes koko kaupungin väestö. Marraskuisena iltapäivänä stadionilla on kuitenkin hiljaista.

Ravintolan seinällä on seuraikonien isoja kuvia. Joukossa on myös suomalainen. Mika Väyrynen pelasi urallaan lähes 200 ottelua SC Heerenveenissä.

Niklas Tarvajärvi pelasi sinivalkoraitaisessa paidassa 35 ottelua, mutta ”toinen ura” jatkuu yhä Pohjois-Hollannin pikkukaupungissa. Tarvajärvi vaikuttaa monissa rooleissa Heerenveenin jalkapallossa, mutta katse on korkeammalla.

Hän on oppinut (toistuvista) virheistään ja on osaksi niiden ansiosta pätevä ja valmis tavoittelemaan unelmatyötään. Tehtävänmike on niin vaikea kirjoittaa – saati lausua, että palataan siihen vähän myöhemmin.

Tutustutaan ensin uraan, josta ei käänteitä puuttunut. Uraan, jonka oppeja Tarvajärvi haluaa päästä jakamaan.

Tarvajärvi, 40, teki Veikkausliiga-debyyttinsä Helsingin Jokerien riveissä 20-vuotiaana 2003. Seuraavalla kaudella hän voitti Suomen cupin Myllykosken Pallossa, ja 2005 palkintokaappiin laitettiin kultamitali Suomen mestaruuden merkiksi. Kaulaan sitä ei ripustettu, sillä Tarvajärvi oli Hollannissa, kun Veikkausliigan kausi päättyi.

Tarvajärvi kuului alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, ja nopea laituri oli kiinnittänyt Hollannin päävalmentajan Foppe de Haanin huomion. De Haan oli Heerenveenin entinen päävalmentaja, ja pian kesken Suomen kauden Tarvajärvi pääsi tavoittelemaan unelmaansa.

”Oli kova hinku lähteä. Suuri tavoitteeni ja unelmani oli pelata ulkomailla fudista. Laukut olivat koko ajan pakattuina”, Tarvajärvi sanoo.

Ensimmäisellä kaudella 17 ottelussa syntyi kolme maalia, ja 1+1-vuotiseen sopimukseen lisättiin kolme vuotta. Laidalla viihtyneestä miehestä alettiin heti koulia puhdasverisempää keskushyökkääjää.

”Jos on Suomessa taitava ja nopea, niin oletko täälläkin? On eri asia olla täällä taitava ja tekninen.”

Tarvajärvi hankittiin Ajaxiin siirtymässä olleen Klaas-Jan Huntelaarin korvaajaksi. Nappulakengät olivat isot täytettäviksi, sillä Huntelaar takoi maaleja Ajaxin jälkeen Real Madridissa, AC Milanissa ja Schalkessa.

”En ilmeisesti pystynyt vakuuttamaan valmennusta tarpeeksi hyvin, että olisin ollut jo valmis. Kun Klaas-Jan lähti talvella, seuraan hankittiin kokenut toinen hyökkääjä.”

Aika Heerenveenissä jäi lopulta kahden kauden mittaiseksi. Kesällä 2007 seurasi lainapesti De Graafshapiin. Kun laina vuoden päästä päättyi, valikoitui suunnaksi Vitesse Arnheim.

”Vuosi De Graafschapissa oli tosi positiivinen. Harmittaa, etten jatkanut siellä. Seura oli astetta pienempi kuin Heerenveen, eli se olisi ollut minulle täydellinen.”

”Vitesse on astetta isompi. He halusivat minut, ja menin sinne. Jälkeenpäin katsottuna valinta oli tosi tyhmä. Kausi oli ihan katastrofi.”

”De Graafshap ja Heerenveen ovat perheseuroja, Vitesse on muovinen ja ruma. Aika siellä oli ihan perseestä.”

”Loukkaannuin kauden alussa. Kopissa oli riitoja ja tappeluja. Valmentaja ei saanut kuria. Fanit olivat vihaisia. Sitten Vitessen oma juniori löi läpi, ja siinä meni omat isoimmat minuutit.”

Uusi käänne odotti kuitenkin jo nurkan takana.

Tarvajärvi teki debyyttinsä miesten maajoukkueessa marraskuussa vuonna 2008 Sveitsiä vastaan. Ottelu päättyi 0–1-tappioon, mutta Tarvajärvi sai vastuuta koko 90-minuuttisen. Pian ottelun jälkeen puhelin soi.

Tarvajärvi pakkasi laukkunsa, jätti Arnheimin taakseen ja suuntasi Sveitsiin. Uusi seura oli Neuchâtel Xamax.

Sopimus oli kaksivuotinen, mutta aika Sveitsissä jäi viiden kuukauden mittaiseksi. Otteluita Tarvajärvelle kertyi kahdeksan, maaleja yksi.

”Ei ollut mikään menestyksekäs reissu. Se päättyi niin, että seuran omistaja haki minut kesken treenien toimistoonsa ja ilmoitti, ettei meillä ollut hänen kanssaan hyvää kemiaa, eli voin kerätä kamani.”

Uusi seura löytyi Saksasta. Perinteikäs Karlsruher pelasi 2. Bundesliigassa, eli todella kovassa sarjassa.

”Pelasin hyvän ensimmäisen vuoden. Olin pitkästä aikaa kunnossa. Sitten katkesi ensimmäisen kerran akillesjänne. Meni 7–8 kuukautta, että pääsin takaisin kentälle.”

Kuntoutusjakson aikana seuran päävalmentaja vaihtui kahdesti ja urheilujohtaja kerran. Tarvajärven varusteet siirrettiin kakkospukukoppiin. Uudet valmentajat olivat hankkineet seuraan niin paljon pelaajia, että 12–13 ei edes mahtunut osallistumaan joukkueharjoituksiin.

”Käytiin metsässä fysiikkavalmentajan kanssa juoksemassa. Vanhan koulukunnan saksalaista meininkiä: mäkijuoksua, kuntopallon kanssa kentän ympäri juoksua. Alkoi mennä siihen, että yrittivät vähän kiusata pelaajia ulos.”

Lopulta Tarvajärvikin lähti. Tällä kertaa Suomeen ja Turkuun.

TPS:n mustavalkoraitaisen paidan Tarvajärvi veti päälleen kahdeksassa ottelussa kesällä 2011. Maaliverkko heilui kahdesti. Sitten puhelin taas soi. Tällä kertaa soittaja oli Tarvajärven lapsuuden idoli.

Ajaxin ja Hollannin maajoukkueikoni Marc Overmars oli Go Ahead Eaglesin tekninen johtaja, ja hän halusi Tarvajärven Hollannin toisella sarjatasolla pelanneeseen joukkueeseen.

”Olin nuorena tosi iso Overmars-fani, ja menin Eaglesiin. Alku oli ihan hyvä, mutta sitten katkesi toinen akillesjänne.”

Kalenterin täytti tuttu 7–8 kuukauden kuntoutus, minkä jälkeen seuralla  ei ollut enää Tarvajärvelle käyttöä. Hän toteaa ymmärtävänsä tilanteen täysin, koska ei ollut kunnossa.

Seuraavaksi tie vei Rovaniemelle, mutta Hollannista tullut soitto katkaisi taas Suomen-vierailun parin kuukauden jälkeen. Go Ahead Eaglesista tuttu valmentaja Joop Gall halusi Tarvajärven Emmeniin. Yhdellä ehdolla.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun koutsi sanoi, että halutaan sinut tosi paljon tänne, mutta sovitaan, ettet tee mitään ekstraa normaalien treenien ulkopuolella. Hän tiesi minut Eaglesin ajalta ja tiesi, että akillesjänne katkesi todennäköisesti sen vuoksi, että tein liian paljon.”

Tarvajärvi ei lopulta pelannut Emmenissä yhtään sarjaottelua. Hän päätti ammattilaisuransa virallisesti tammikuussa 2015 Emmenin riveissä harjoitusottelussa. 

”Viimeinen peli oli Feyenoordia vastaan täydellä De Kuip -stadionilla. Hävittiin 1–2. Tein maalin.”

Emmen-valmentaja Gallin kommentit tiivistävät Tarvajärven uraa – hyvässä ja pahassa – leimanneen ajatusmallin.

”Olen ollut tosi himoharjoittelija. Olen ajatellut, että jos treenaan helvetisti, musta tulee helvetin hyvä. Joissain vaiheissa elämää on mennyt yli, tai en ole osannut tehdä oikeita asioita.”

Kuntoutusjaksoja Tarvajärvi ei pitänyt henkisesti vaikeina. Motivaatiota riitti, mutta tekeminen karkasi toistuvasti järkevän rajoista.

”On varmasti ollut tosi iso osa loukkaantumisiani, etten ole osannut kuunnella omaa kroppaani tarpeeksi hyvin. Ehken saanut myöskään tarpeeksi hyvää jeesiä siihen ja kaikkiin sen ympärillä oleviin asioihin kuten ruokailun ja levon merkitykseen.”

Yksi esimerkki osoittaa karusti, että avulle olisi ollut tarvetta.

”Olen treenannut aika paljon salaa. Kun akillesjänneongelmat alkoivat, söin tosi paljon tulehduskipulääkkeitä, että pystyin menemään lenkille. Juoksin jätesäkit päällä, kun oli pakko hikoilla ja saada itsensä piippuun. Todella tyhmiä juttuja, on mennyt tosi usein yli.”

On päästy Tarvajärven tyrimisen ytimeen.

Yhden, kaksi tai jopa muutaman kerran toistuvan virheen voi etenkin nuoren ihmisen kohdalla ymmärtää. Tarvajärvellä toimintamalli toistui kuitenkin läpi uran. Miksi?

”Ulkopuolinen jeesi on puuttunut. Ei kukaan sanonut, että ota iisisti, sparrannut tai kyseenalaistanut tekemisiäni. Varsinkaan silloin, jos en ollut avauksen pelaaja. Olen myös tehnyt salassa tosi paljon.”

Tarvajärvi on vakuuttunut, että jos hänellä olisi ollut enemmän tietoa henkisestä hyvinvoinnista, olisivat myös jalat pysyneet paremmin ehjinä.

”On ollut jonkinlaista epävarmuutta itsestäni. Kaikki ei ehkä mennyt ihan niin, kuin olisin itse halunnut, kun tulin Eurooppaan. Ajattelin, että on pakko päästä eteenpäin ja nopeuttaa prosessia. Ehkä se ajoi siihen sokeaan menemiseen.”

Uran päättymisen aikaan Tarvajärvellä oli vaikeuksia myös kentän ulkopuolella. Hän oli eroamassa kahden poikansa äidistä, ja korvien väli oli koetuksella.

”Se oli tosi mustaa aikaa. Silloin kävin aika paljon ammattiavussa pääkoppani kanssa.”

”Olen edelleen tosi vaativa itselleni ja osaan potkia itseäni tosi kovaa päähän. Olen henkisen valmennuksen kouluttautumisen ja kasvun asenteesta lukemisen myötä ehdottomasti parantanut sillä saralla. Olen oppinut, että jos on asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, en anna enää vaikuttaa itseeni.”

Kun ura loppui, luonteva seuraava askel oli siirtyä kentän laidalle. Tarvajärvi on tällä kaudella mukana Hollannin pääsarjassa pelaavan SC Heerenveenin valmennuksessa. Hänen päätehtävänsä on nuorten ja skandinaavipelaajien kanssa toimiminen 2–3 kertaa viikossa.

Lisäksi Tarvajärvi on amatöörijoukkue VV Heerenveenin päävalmentaja ja junioritoimenjohtaja. Hänellä on Uefa A -tason, eli toiseksi korkein, valmentajakoulutus.

Aiempina vuosina hän valmensi lisäksi SC Heerenveenin junioreita, mutta edustusjoukkueen toimintaan pääsemisen vuoksi jotain piti pudottaa pois.

Vuosien varrella on selkiytynyt se, millä hän haluaa lautasensa täyttää.

”Täällä on aika monessa seurassa sellainen kuin topsportbegeleider. Se tarkoittaa tietynlaista huippu-urheilun ohjaajaa. Voi olla lifestyle-työpajoja nuorille pelaajille: sparraamista koulun, ruokailun, levon kanssa. Topsportbegeleider auttaa ja mentoroi niin jalkapalloon kuin sen sen ulkopuolisessa elämässä, eli kaikessa, missä olen itse vähän perseillyt.”

Tarvajärvellä ei riittävää tukea urallaan ollut, ja nyt hän haluaa hyödyntää kokemustaan ja kaikkea aiheesta opiskelemaansa uusien sukupolvien hyväksi. Ja toimia nimenomaan ammattipelaajien tai ammattilaisiksi haluavien nuorten kanssa. Pelaajien, joilla on samanlainen palo eteenpäin kuin hänellä aikanaan.

”Olisin tarvinnut nykyisen oman itseni silloin, se olisi ollut ihan loistavaa.”

Tarvajärvi on asunut ulkomailla puolet elämästään ja siitä suurimman osan Hollannissa. Stadionin kolkat ovat tuttuja jo vuosien ajalta. Hän vaihtaa lähtiessä muutaman sanan SC Heerenveenin työntekijöiden kanssa ja astelee Abe Lenstran patsaan ohi kohti pysäköintialuetta.

Heerenveen on Tarvajärvelle toinen koti. Mutta oli kaupunki mikä hyvänsä, koti löytyy aina jalkapallokentältä.

”Kun Copa Mundialit laittaa jalkaan – oli keli mikä hyvänsä – kyllä jalkapalloihminen herää henkiin.”

”Toivon, että pystyn vanhoilla kokemuksilla ja uusilla opeilla auttamaan nuoria ja muita pelaajia ja myös jalkapallon ulkopuolella ihmisiä, että pääsisivät kohti omia unelmiaan ja tavoitteitaan.”

Niklas Tarvajärven poika Niilo kulkee isänsä viitoittamaa tietä – isommin askelin tosin. Niilo, 14, valittiin viime kesänä suurseura Amsterdamin Ajaxin maineikkaaseen akatemiaan. Hän on ollut Hollannin ikäkausimaajoukkueiden mukana, ja kutsu on käynyt myös Suomen suunnalta. 

Niklas on valmentanut niin Niiloa kuin tämän 16-vuotiasta isoveljeä Maliekia junioreissa. Niilon kanssa aikaa kului kentällä lukemattomia tunteja myös joukkueharjoitusten lisäksi. Isän ja valmentajan roolien erottaminen ei Niklaksen mukaan tuottanut ongelmia, mutta valmentajana hän oli omille pojilleen ”tosi tiukka”.

”Joka ilta olen ollut kentällä junnuvuodet.”

”Niilonkin kanssa yritän käyttää kaikkia omia kokemuksia hyväksi. Olin itsekin tosi motivoitunut juniorina, saman näen Niilossa. On tosi selkeää, mitä haluaa.”

Niilo asuu Amsterdamissa sijaisperheessä. Päivät kuluvat jalkapalloakatemian koulussa ja harjoituksissa.

”Olen faijana kyllä tosi ylpeä. Olisi aikamoista, jos voisi mennä areenalle katsomaan oman pojan peliä. Mutta siihen menee vielä aikaa.”