Peking

Sidontataiteilija Beimen kietoo keskittyneesti köyttä mustiin pukeutuneen naisen vartalon ja käsien ympäri, sitoo solmun, toisen, vielä erilaisen kolmannen. Taiteilijan ilme on tiukka.

Sitten Beimen nykäisee köydestä kovaa. Nainen säpsähtää. 

Beimen hiljentää otteitaan, ja solmu solmulta nainen alkaa rentoutua. Lopulta naisen kauniisti paketoitu vartalo roikkuu katosta vaakatasossa ja pyörii hitaasti ympäri.

Tummasävyistä pekingiläisklubia halkovat punaiset ja valkoiset valot. Asiakkaat ovat kerääntyneet tuijottamaan sidontaesitystä. Taputtavatkin kannustavasti. 

Itse olen hämmästynyt, mutta en niinkään Beimenin käsityötaidosta.

Olen viime viikot lukenut uutisia, joiden mukaan Pekingin viranomaiset ovat kieltäneet stand up -keikkoja ja estäneet bändejä esiintymästä. 

Kuinka kaikille avoin sidontaperjantai yhä porskuttaa Pekingin kiristyneessä ilmapiirissä? Sitä olen tullut klubille selvittämään.

Viihde-elämän rajoittaminen alkoi kuukausi sitten, kun stand up-koomikko Li Haoshi kertoi koiriensa kovapäisyyden tuovan hänelle mieleen Kiinan armeijan kuuluisan iskulauseen, Taistele hyvin, käyttäydy hyvin!

Vitsi ei aukene suomalaisille, mutta kiinalaisyleisöä nauratti, kun kaksi aivan eri maailmoista tulevaa asiaa yhdistettiin.

Tai nauratti aluksi. Pian Lin katsottiinkin pilkkaavan armeijaa.

Ensin nousi somekohu, sitten Litä edustava agentuuri sai kahden miljoonan euron sakot ja Li pidätettiin. Nyt Kiinan kukoistanut stand up -kenttä on varpaillaan ja esitykset ovat vähissä.

Stand up -lavoilla rohkeimmat ovat voineet tähän asti sanoa pikkuisen enemmän kuin Kiina on tavannut sallia. Se loppui nyt.

Sittemmin myös bändien esiintymisiä on peruttu. Viranomaiset alkoivat yhtäkkiä vaatia, että bändeillä ja klubeilla on työluvat ja muut paperit täysin kunnossa. Yhtenä viikonloppuna Pekingin kaikki hiphop-keikat peruttiin, kertoo lähteeni. Järjestäjille sanottiin, että kyse oli ”pakottavista syistä” – eli käytännössä poliittisista.

Luultavasti kulttuuria valvovat viranomaiset käyvät ylikierroksilla stand up -tapauksen jälkimainingeissa.

Klubilla vilkuilen ovelle, mutta poliisia ei näy. Estradilla on valmistumassa jo toinen sidontataideteos toiseen vartaloon. Sidottava nainen nauttii silmät kiinni taiteilijan käsittelyssä, jossa hitaat ja nopeat otteet vaihtelevat suurieleisesti.

Sidonta tunnetusti kiihottaa monia seksuaalisesti, mutta se on myös esteettinen taidemuoto ja sidottavien mukaan jopa terapeuttista. 

”Oli tosi rentouttavaa. Tuntuu kuin olisi saunassa käynyt”, ensimmäiseksi sidottu asiakas sanoo.

Hän on Kiinassa asuva suomalaisnainen, ja hän istuu jo drinkin ääressä. Kutsutaan häntä vaikka Sannaksi. 

Muut illan sidotut ovat kiinalaisia. Kuka tahansa klubin asiakkaista voi pyytää päästä sidottavaksi, eikä se maksa ekstraa.Yksi heistä kertoo tulleensa kokeilemaan, uskaltaako hän tehdä uusia asioita. Toinen kertoo halunneensa antaa kauneutensa muiden ihailtavaksi. 

Sannalle sidottavana olo on feminististä, sillä hän voi itse päättää, milloin tulee sidotuksi ja milloin sitominen lopetetaan. Voi ikään kuin käydä omilla rajoillaan, hän kuvailee.

Sanna on etsinyt Pekingin underground-paikkoja, ja etsivä on löytänyt: hänestä Pekingissä on paljon hauskaa koettavaa.

”Tykkään käydä esimerkiksi teknobileissä, ja niissä on vapautunut fiilis. Poliisi on saattanut käydä, mutta juhlia ei ole pysäytetty.” 

Missä raja sitten menee, mitä Pekingissä saa tehdä ja mitä ei?

Kukaan ei tarkalleen tiedä.

Eräänä iltana klubilla ihminen roikkui sidottuna juuri, kun viranomaisten tarkastusryhmä tuli sisään, kertoo klubin vetäjä Lao Yang.

”Ajattelimme, että nyt kävi huonosti”, hän sanoo.

Viranomaisryhmässä on yleensä monenlaista vahtijaa poliisista kulttuuripuolen valvojiin ja palotarkastajiin.

”Osa viranomaisista teki tarkastuksiaan, osa katsoi sidontaa. Sitten he kertoivat, miten meidän pitäisi parantaa palosammutusjärjestelmää. Sidonnasta he eivät sanoneet mitään. Sitten he lähtivät.”

Paloturvallisuudesta moitteita saanut huone ei ole nyt yleisön käytössä. Kuulostaa siltä, että Lao Yang tekee kaikkensa, etteivät viranomaiset löydä klubilta mitään moitittavaa.

Hän mainostaa klubiaan paikkana, johon kaikki voivat tulla ja jossa ei tehdä mitään salaa. Klubi on ”terveellinen, turvallinen ja vihreä”.

Vihreästä kiinalaiset ymmärtävät heti, että paikka ei ole siis keltainen. Keltainen tarkoittaisi seksiin liittyvää asiaa, ja sellaiset ovat Kiinassa herkkiä juttuja.

Esiintyvien taiteiden lupaohjeissa sanotaan, etteivät esitykset saa horjuttaa kansallista turvallisuutta eivätkä moraalia.

Tärkein syy perjantain tapahtuman sujuvuudelle lienee se, että klubin mukaan sidonta ei ole esitys. Jos esityksiä – eli suunniteltua ja harjoiteltua ohjelmaa – olisi, niille pitäisi hankkia luvat monilta viranomaisilta.

”Sidonta ei ole esitys, sillä se on improvisaatiota”, selittää ohjelmasta vastaava sidontataiteilija Mixian’er.

Hän kutsuu perjantaita köysitaiteen tapahtumaksi.

Joskus riittää, että häivyttää itsensä näkymättömiin.

Muutama vuosi sitten Pekingin perinteisten asuinkujien eli hutongien baareista iso osa suljettiin. Eräs elävän musiikin yökerho selvisi ottamalla alas ison kylttinsä.

Nyt asiakkaan pitää vain tietää, mihin rakennukseen menee. Äänieristys on niin pitävä, etteivät bändit kuulu kadulle.

Keikkapaikkaan kuljetaan mutkaista reittiä: ensin mennään rauhallisen ruokailutilan läpi ja noustaan portaat toiseen kerrokseen. Sitten kuljetaan tupakkahuoneen läpi ja lopulta avataan sen takaseinässä oleva vaatekaapin näköinen ovi.

Viranomaiset kyllä tietävät, että yökerho jatkaa toimintaansa, mutta kun se ei pidä meteliä itsestään, sitä katsotaan läpi sormien.

Stand up -klubitkaan eivät ole kuolleet, vaan palavat hiljaisella liekillä, kertoo eräs koomikko Shanghaista. Monet klubit ovat toki peruneet esityksiä ja loputkin varovat.

”Esiintyjien on nyt pysyttävä täysin käsikirjoituksessa”, koomikko sanoo.

Kiinassa show’n teksti pitää lähettää ennalta kulttuurivirkailijoiden tarkastettavaksi. Näin on ollut ennenkin, mutta nyt tarkastetun tekstin muokkailu tai improvisointi on oikeasti kielletty.

”Itsesensuuri on varmasti lisääntynyt, mutta itse en ole muuttanut esityksiäni.”

Hän kertoo vitsailevansa enimmäkseen omalla historiallaan ja töppäyksillään. Ne ovat Kiinassa turvallisia aiheita.

Vaarallista on kaikki politiikkaan, uskontoon, historiaan, vähemmistöihin, armeijaan tai seksiin liittyvä.

Koomikko kertoo, että kollegat ovat Li Haoshin tapauksesta erimielisiä. Toisista Lin rankaiseminen on väärin ja sananvapautta loukkaavaa. Toisista armeijan arvovaltaa pitäisi kunnioittaa.

Haastateltava itse oli ensin Lin puolella, mutta päätyi lopulta siihen, että historiassa tärkeää roolia näytellyttä armeijaa ei pidä loukata. Haastateltava tuntuu sanovan näin ihan sydämestään, ei vain turvallisuutensa takia.

”Hyvä stand up -koomikko voi olla hyvä rajoituksista huolimatta.”

Lao Yangin klubilla ollaan jo seuraavan päivän puolella, ja sidonta on vaihtunut seuraavaan ohjelmanumeroon. Iso asiakkaista on jo lähtenyt kotiin, mutta jäljelle jääneet tiivistyvät lähelle, kun Mixian’er ja Lao Yang heiluttavat ruoskaa.

Ruoskittavat miehet pitävät enimmäkseen paidan puoliksi päällä. Illan sääntöjen mukaan nännit eivät saisi näkyä. Sellaisesta säännöstä ei ainakaan ole haittaa, jos viranomaisia sattuu paikalle. 

Yleisössä yksi naisoletettu pitelee talutushihnan päässä naamioon sonnustautunutta, nelinkontin kyyhöttävää ihmistä.

Klubilla on monenlaisia alakulttuurien tapahtumia, ja osassa niistä on ”elementtejä BDSM:stä” eli sadomasokismin kirjosta, kuten Mixian’er asian huolellisesti muotoilee.

Piiskan pää näyttää hädin tuskin koskettavan selkiä, mutta kyllä se vähän osuus: selkiin piirtyy haalea punainen viivasto. Ruoskittavat värähtelevät kivusta ja nautinnosta. 

Yöelämässä odotellaan nyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tiukentuvatko rajoitukset? Vai hellittääkö jo? Koskaan ei tiedä, mitä aamu tuo tullessaan.

Sellaista se Kiinassa on.

Teksti: Mari Manninen, kuvat: Gilles Sabrié, ulkoasu: Matti Tanskanen, tuottaminen ja tekstin editointi: Aino Frilander.