Ei ole ihme, jos kuumana kesäpäivänä janottaa. Helteellä nesteen tarve voi yli kaksinkertaistua normaalista 1,5 litrasta. 

Ensimmäisinä hellepäivinä vettä voi mennä neljäkin litraa, kunnes elimistö sopeutuu lämpimämpään ilmanalaan. 

”Ihan kaikkea ei tarvitse juoda, sillä ruuan mukanakin tulee nestettä. Jos syö salaattia, vesipitoisia hedelmiä, marjoja ja keittoa, kolmanneskin nesteestä voi tulla lautaselta”, sanoo Terveystalon laillistettu ravitsemusterapeutti Jan Verho.

Paras ja edullisin janojuoma on vesi. Jos sitä ei tule juotua tarpeeksi, osan päivän nesteytyksestä voi nauttia kivennäisvetenä. Maustettujen kivennäisvesien hyvä puoli on, että ne houkuttavat juomaan riittävästi.

Hyvä maku tulee kivennäisveteen aromeista tai aromien ja sokerin yhdistelmästä. 

Pitkällä lenkillä pieni määrä sokeria juomassa voi tietysti olla hyväkin asia. Verho kuitenkin sanoo, että urheilujuoma on parempi valinta lenkkikaveriksi, sillä makukivennäisveden hiilihapot voivat tuntua vatsassa ikäviltä. 

Urheilujuomien sisältö on myös mietitty liikkujalle sopivaksi.

Sokeroitu kivennäisvesi sopiikin Verhon mielestä lähinnä satunnaiseen käyttöön.

”Juoman mukana tuleva sokeri ja kalorit ovat siinä mielessä ongelma, että ne eivät tuota kylläisyyttä kuten energiaa sisältävä ruoka. Juomasta piilosokeria voi tulla huomaamatta hyvin suuriakin määriä. Jos sokeroidun kivennäisveden nauttimisesta tulee tapa, seurauksena voi olla ongelmia painon tai verensokerin kanssa.”

Pyysimme Jan Verhoa vertailemaan yhdeksää maustettua kivennäisvettä. 

Vertailun makeimmassa maku­kivennäisvedessä, mehu­kivennäisvetenä markkinoidussa tuotteessa, on viisi grammaa sokeria desilitrassa. Vadelmalimonadissa sokeria on seitsemän grammaa. Makukivennäisveden ja limsan raja saattaa siis olla häilyvä. 

Makuvissyjen sokeri on yleensä peräisin makua tuovasta hedelmämehusta tai hedelmäsokerista. 

Hedelmäsokeri eli fruktoosi maistuu makeammalta kuin tavallinen sokeri sakkaroosi. Tietyn makeuden aikaansaamiseksi fruktoosia tarvitaan siis vähän vähemmän kuin sakkaroosia.

Moni valitsee tavallisen veden sijaan kivennäisveden, koska ajattelee, että hikoillessa menetämme suoloja. Kivennäisveden mukana voi tulla esimerkiksi kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja natriumia.

Verho tyrmää tämän perustelun.

”Hikoillessa elimistöstä poistuu lähinnä vain natriumia. Lämpimässä urheileminenkaan ei yleensä lisää natriumin poistumista niin paljon, että ongelmia tulisi. Hikoilun määrässä on yksilöllistä vaihtelua, ja miehet hikoilevat enemmän kuin naiset”, hän sanoo.

Elimistö tarvitsee kyllä natriumia, mutta määrät ovat pieniä. Verho huomauttaa, että maailmassa on alkuperäiskansoja, joiden perinteiseen ruokavalioon ei kuulu lisättyä suolaa. Länsimaissa suolaa sen sijaan tulee ruuasta usein liikaa.

Suomalaiseen kesäruokailuun kuuluvat grillimakkarat ja -juustot, uusien perunoiden kanssa syötävä silli tai salaatin mukana tulevat feta ja oliivit sisältävät runsaasti suolaa. 

Vaikka hikoilisit paljonkin, on epätodennäköistä, että syntyisi natriumin vajetta.

Moni pitää lihaskramppeja merkkinä suolan puutteesta. Verhon mukaan silloin voi tietysti kokeilla, loppuvatko krampit, jos nauttii natriumpitoista juomaa tai ruokaa. 

Todennäköisemmin krampin syy on kuitenkin kova rasitus, energiavarastojen ehtyminen tai nestehukka.

Koska useimmat meistä saavat natriumia pikemminkin liikaa kuin liian vähän ja liika suola aiheuttaa monenlaisia haittoja, Verho suosittelee valitsemaan kivennäisveden, joka ei sisällä paljon natriumia.

”Jos kivennäisvedessä on suolaa vaikkapa vain 0,1 grammaa 100 millilitrassa eli desissä, se ei tunnu isolta määrältä. Litrasta tällaista kivennäisvettä tulee kuitenkin jo kokonainen gramma suolaa. Suolan saantisuositus on alle 5 grammaa päivässä”, Verho sanoo.

Maustetuissa kivennäisvesissä saattaa olla mukana myös vitamiineja ja hivenaineita, kuten sinkkiä. Niiden väitetään tekevän tuotteesta erityisen terveellisen. 

Jan Verhon mielestä ravitsemusväittämät ovat tässä yhteydessä harhaanjohtavia.

”Esimerkiksi sinkki toki vaikuttaa elimistössä moneen asiaan, mutta jotta lisäsinkistä olisi jotain hyötyä, pitäisi ensin olla sinkin puutos. Sinkkiä saadaan niin monesta ruoka-aineesta, että sen puute on länsimaissa tosi harvinaista”, hän sanoo.

”Kivennäisvesissä olevat ravintoainepitoisuudet voivat olla myös aika pieniä. Hyvin pienillä pitoisuuksilla ei yleensä ole ravitsemuksellista merkitystä. Mitään haittaakaan näin pienistä määristä ei toki ole.”

Maustettua kivennäisvettä valitessaan kannattaa siis katsoa, että siinä olisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan sokeria ja suolaa. 

Tärkeää on myös juoman happamuus. Jos juoma on kovin hapanta, se voi pehmentää hampaiden kiillettä ja aiheuttaa eroosiota eli kiilteen kulumista.

Juoman happamuutta ei tarvitse ilmoittaa. Hampaille turvallisen kivennäisveden etsinnässä hyvä ohjenuora on, että kivennäisaineet tai kuplia tuottava hiilihappo eivät aiheuta ongelmia. 

Muut hapot ja sokeri tuottavat hampaiden kannalta huonon yhdistelmän. Yhtä aikaa hapan ja makea kivennäisvesi onkin viisainta jättää kaupan hyllyyn tai juoda pillillä.

”Monessa maustetussa kivennäisvedessä on sitruunahappoa. Myös säilöntäaineet voivat olla happoja tai ne toimivat happamissa olosuhteissa. Aromiaineita pidetään yleensä hammasterveyden suhteen turvallisina”, Jan Verho toteaa.

”Itse valitsisin juoman, jossa olisi mahdollisimman lyhyt ainesosaluettelo eikä sokeria tai natriumia. Sellainen on yleensä turvallinen valinta. Oma valinta osuu tosin usein hanaveteen.”