Tömähdyksiä. Särkyvän lasin ääntä. Kovenevaa kolinaa ja lasin helinää. 

Mikael Brunila oli juuri selittämässä kulttuurisen hegemonian käsitettä ja avaamassa fasismin historiaa Euroopassa. 

”Onks siel jengii ulkopuolella? Kuinka monta”, joku kysyi. 

Tammikuun 30. päivänä vuonna 2013 Jyväskylän kaupunginkirjaston pieni luentosali oli ääriään myöten täynnä.

Luentosalin ovi pysyi kiinni eivätkä hyökkääjät päässeet sisään. 

"Ehkä me voitais odottaa hetki”, sanoi 25-vuotias Li Andersson, vasemmistonuorten puheenjohtaja.

Salissa ei tiedetty, että hätäkeskus oli jo hälyttänyt kirjastolle kolme poliisipartiota taltuttamaan ”joukkotappelua”. Kun poliisit saapuivat paikalle, salin ulkopuolella lattialla istui nuori mies verta vuotaen.

Häntä oli puukotettu. Kolme tekijää oli paennut paikalta.

Andersson oli Brunilan kanssa kirjastossa esittelemässä Äärioikeisto Suomessa -kirjaansa. Kaksikon lisäksi sen kirjoittajiin kuului Dan Koivulaakso. Puoli vuotta aiemmin Koivulaakso oli saanut Oulussa kaasua silmiinsä, kun Suomen vastarintaliikkeen uusnatsit olivat iskeneet vastaavaan tilaisuuteen. 

Väkivallanteoista ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä tuomittiin myöhemmin neljä ihmistä vankeuteen ja sakkoihin. 

Korkein oikeus määräsi Suomen vastarintaliikkeen lakkautettavaksi vuonna 2020 pitkän prosessin päätteeksi.

Kirjan yhtenä motiivina oli perussuomalaisten kasvava suosio. Puolueen piirissä toimi äärioikeistoyhteyksistä tunnetun Suomen Sisu -järjestön aktiiveja.

Kirjassa varoitettiin väkivaltaisen äärioikeiston noususta ja kansainvälisen radikaalioikeiston yhteyksistä Suomeen. Tuohon aikaan, kymmenen vuotta sitten, Supo ei vielä varoittanut äärioikeiston uhasta Suomen sisäiselle turvallisuudelle, kuten se on viime vuosina tehnyt.

Vasemmistonuorten piirissä oli ärhäkkää toimintaa kaipaavia aktivisteja, jotka halusivat panna natsit ja kapitalistit ruotuun. Mutta Andersson näytti vierastavan levotonta mielenosoittamista.

Samana vuonna 2013 presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin Tampere-talossa Presidentinlinnan remontin takia. Vasemmistoanarkistien presidentin vastaanoton tiimoille järjestämä Kiakkovieraat-mielenosoitus muuttui mellakoinniksi.

Mellakka hajotti ja hämmensi vasemmistoliiton poliitikkoja. Osa tuomitsi tiukemmin vahingonteot, osa painotti mielenosoittajien sanomaa. Nykyinen kansanedustaja Veronika Honkasalo varoitti leimaamasta mielenosoittajia vain ”väkivaltaiseksi roskajoukoksi”. Andersson tasapainotteli. 

Sitä hän on aina tehnyt anarkistien ja salonkipoliitikkojen välillä. Hänen kirjoittajakumppaneillaan Koivulaaksolla ja Brunilalla oli vahva aktivistitausta. He osallistuivat aiemmin mielenosoituksiin, jotka äityivät rajuiksi. 

Anderssonille tämä aiheutti kiusallisen tilanteen vielä Antti Rinteen (sd) hallitusta koottaessa keväällä 2019, sillä Koivulaakso osallistui hallitusneuvotteluihin.

Perussuomalaisten puoluejulkaisu Suomen Uutiset paljasti Koivulaakson ihannoineen poliittista väkivaltaa vasemmistonuorten keskustelupalstalla vuosina 2007 ja 2009. Koivulaakso pahoitteli vanhoja kirjoituksiaan ja sanoutui niistä irti.

Koivulaaksosta tuli vasemmistoliiton ministeriryhmän ykkösavustaja ja sittemmin myös valtiosihteeri. Nyt hän työskentelee Tanskassa Pohjoismaiden ministerineuvostossa.

Brunila on opiskellut jo pitkään Pohjois-Amerikassa ja viimeistelee parhaillaan tekoälyä käsittelevää väitöskirjaansa. Hän tuntee Anderssonin jo ruotsinkielisen lukiolaisliiton Finlands Svenska skolungdomsförbundin ajalta.

Brunilan mukaan Anderssonista tuli pääasiallisesti ”puoluehenkilö” heti aloittaessaan vasemmistonuorten puheenjohtajana, kun Brunila itse ”liikuskeli yhteiskunnallisissa liikkeissä”.

Niin Brunila kuin Andersson kertovat, että suurin herätys äärioikeiston uhkaan ja ratkaiseva murros maailmankuvassa oli Utøyan joukkomurha, jossa äärioikeistolainen terroristi Anders Behring Breivik murhasi kymmeniä lapsia ja nuoria demarijärjestön leirillä vuonna 2011. 

”Jokainen nuorisojärjestössä oleva pystyi kuvittelemaan itsensä sinne”, Andersson sanoo. Hänen tuntemansa ruotsalainen vasemmistopoliitikko oli tapahtuma-aikaan saarella ja selvisi verilöylystä hengissä.

Andersson kiistää, että olisi vuosien mittaan laimentanut äärioikeistosta puhumista. Päinvastoin. Vasemmistoliitto on yrittänyt herätellä eduskunnassa keskustelua viimeaikaisista äärioikeistolaisten terrori-iskujen suunnitelmista, jotka poliisi paljasti, mutta tuloksetta, hän sanoo.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja kielenkäyttö ovat hänestä muuttuneet.

”Riikka Purra puhuu ylipaisuneesta sosiaalivaltiosta”, Andersson sanoo. Se on esimerkki puhetavasta, jollaiseen hän ei halua osallistua. Hän sanoo, ettei pidä ”spinnailusta”.

Vasemmistoliitosta löytyy niitäkin, joiden sosiaalisessa mediassa on tunnepitoista kampanjointia, mutta Andersson sanoo olevansa ”asiapentti”.

Andersson on kertonut usein tarinan siitä, miten hänestä tuli vasemmistoliittolainen hieman sattumalta. Vuonna 2004 hän oli viettämässä vappua Turun Vartiovuorenmäellä, kun hän kuuli paraislaisen vasemmistonuoren Frank Lundgrenin paasaavan vapun todellisesta merkityksestä.

”Muut nimittelivät minua kommunistiksi ja ilmoittivat, ettei kukaan jaksa kuunnella mun tarinoita”, Lundgren kertoo nyt.

Yksi tyttö ilmoitti, että Lundgren oli oikeassa. 16-vuotias Li Andersson sanoi, että myös hänen mielestään vappupäivä on tärkeä.

”Sanoin hänelle, että jos olet tuota mieltä, tule huomenna vappumarssille”, Lundgren muistelee.

Andersson osallistui marssille ja täytti vielä samana päivänä vasemmistonuorten jäsenhakemuksen. Jälkikäteen Andersson on sanonut, että uskalsi puhua Lundgrenille, koska tämä oli ensimmäinen hänen tapaamansa ruotsinkielinen vasemmistonuori.

Teininä Andersson ihaili Spice Girls -yhtyeen ”tyttöenergiaa” ja harrasti näyttelemistä Turun Nuoren Teatterin ruotsinkielisissä produktioissa.

Vuonna 2005 ensi-iltansa saaneessa Mumintrollet och kometen (Muumipeikko ja pyrstötähti) -näytelmässä Andersson näytteli Muumipapan nuoruudenystävää Hosulia.

Anderssonia ohjannut teatteriohjaaja Riddo Ridberg uskoo, että teatteriharrastus on antanut keinoja aikuisuuteen.

”Yksi näytelmäprosessi kestää useita kuukausia ja siihen tulevat vielä esitykset päälle. Nuorissa näkyy huima muutos. Ensimmäisessä tapaamisessa nuori voi olla ujo, mutta ensi-illan jälkeen hänessä näkyy itsevarmuus, uskallus tehdä asioita ja ennen kaikkea uskallus epäonnistua.”

Andersson kuitenkin lopetti näyttelemisen ylioppilaskirjoitusten alla, sillä hän halusi panostaa kaiken aikansa lukemiseen.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Katedralskolan i Åbo -lukiosta. Hänen kirjoittamistaan kahdeksasta aineesta kaikki paitsi suomi (E) ja lyhyt matematiikka (M) olivat laudatureita.

Lukion jälkeen hän lähti vuodeksi Helsinkiin pääsihteeriksi Finlands Svenska skolungdomsförbund -yhdistykseen, mutta veri veti takaisin Turkuun.

Hän alkoi opiskella valtiotieteitä Åbo Akademissa erikoistuen kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisoikeuteen. Anderssonilla on vain alempi, kandidaatin tutkinto, sillä politiikka vei hänet mukanaan kesken opiskelujen.

Opiskeluaikanakin hän osallistui politiikkaan. Jo silloin näkyi, että hän ”osasi tempaista ihmiset mukaansa ja kuuntelemaan itseään”, Frank Lundgren kertoo.

Suomen kielen Andersson oppi kunnolla vasta lukion jälkeen. Suomen sijamuodot menevät edelleen hänen puheessaan usein vain vähän sinnepäin. 

”Pelkäsin, että minusta tulisi järjestön historian epäonnistunein puheenjohtaja ja että kaikki jäsenet joutuvat häpeilemään mun huonoa kielentaitoa. Mutta ajan myötä huomasin, että kaiken voi oppia”, Andersson sanoi puheessaan vuonna 2015 luopuessaan vasemmistonuorten puheenjohtajuudesta.

Nuorempana hän haki oppia esiintymisestä ja argumentoinnista osallistumalla ahkerasti paneelikeskusteluihin.

Vasemmistonuorten puheenjohtajana hän sanoi saaneensa myös ”kovan kuoren” ja itseluottamusta. Myöhemmin hän on puhunut vahvasta ”työminästä” ja suojakuoresta, joka hänellä on työssään.

Perhettään Andersson on tuonut hyvin vähän julkisuuteen. Hänen puolisonsa on aiemmin Saipan riveissä SM-liigajääkiekkoa pelannut Juha Pursiainen, joka työskentelee nykyään tv-tuotannossa lavastajana. Pariskunnalla on pian kolmevuotias Ava-tytär.

Anderssonilla on parinsadan tuhannen euron asuntolaina, ja hän omistaa kesämökin.

Taiteilijaisänsä Jan-Erik Anderssonin kanssa hän on ollut enemmän julkisuudessa kuin puolisonsa kanssa. 

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Samana aamuna hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontui tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa. Se oli Anderssonille Nato-prosessin alkupiste.

Vasemmistoliitto tarvitsi aikaa kantansa muodostamiseen, sillä sen piti tehdä 180 asteen käännös. Nato-vastaisuus oli aina ollut puolueen selkäytimessä. 

Anderssonista vaikutti, että hallituksessa ”joillain oli kiire”. Sitä hän ei pitänyt hyvänä, sillä kyse oli Suomen ulkopolitiikan historian suurimmasta suunnanmuutoksesta. Niinistön rooli oli hänestä keskusteluilmapiiriä rauhoittava.

Anderssonilla itsellään oli jäsenyydestä erittäin hyviä kysymyksiä, sanoo samoissa kokouksissa istunut keskustan puheenjohtaja, silloinen valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Andersson sanoo, ettei halunnut sanoa uutta Nato-kantaansa puolueensa ensimmäisten joukossa, sillä hän halusi antaa tilaa muiden pohdinnalle.

”Luulen, että enemmän haittaa saadaan aikaan sillä, jos yritetään pakottaa jengiä”, hän sanoo. 

Vasemmistoliitto oli asettanut hallituksen menoon ehdoksi sen, että Suomi ei hae Naton jäsenyyttä. Kynnyskysymyksestä luopuminen vaati koolle puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen. 

Puoluesihteerinä siihen aikaan toiminut Mikko Koikkalainen sanoo, että jos kenttää ei olisi saatu pidettyä mukana Nato-prosessissa, olisi ollut riskinä, että vasemmistoliitto olisi hajaantunut tai jopa hajonnut.

”Meillä olisi voinut olla hallituskriisi Venäjän hyökättyä juuri Ukrainaan”, hän sanoo.

Anderssonin mukaan puoluehallituksen keskustelut ja kentän yhteydenotot antoivat hänelle varmuuden siitä, että puolueen kanta todella oli muuttumassa. 

Vasemmistoliitto piti nopealla aikataululla aiheesta seminaareja ja teetti myös mielipidetutkimuksen, jossa selvisi, että enemmistö puolueen äänestäjistäkin oli valmiita Nato-jäsenyyteen.

”Ei jumiuduttu uskonnonomaisesti toistamaan kantoja, vaan kun asiat muuttuivat, niin mielipiteitä muutettiin”, Koikkalainen sanoo.

Andersson sanoo, että puolueessa tiedettiin, että Nato-jäsenyys tuo Suomelle paitsi etuja, myös haittoja jännitteiden kasvun muodossa. Hän viittaa itärajan viime aikojen jännitteisiin ja puolustusyhteistyösopimukseen Yhdysvaltojen kanssa. Hänen mukaansa jäsenyyden olemuksesta ei Suomessa keskusteltu tarpeeksi jäsenyysprosessin aikana, mutta nyt presidentinvaaleissa keskustelulle on luonteva paikka. 

Kaikki eivät lähteneet mukaan historialliseen täyskäännökseen.

Moni puolueen konkari pettyi. 

Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki ilmoitti eroavansa puolueesta Nato-päätöksen takia viime vuoden toukokuussa.

”Näyttää jopa siltä, että Nato-jäsenyyden vastustajia on alettu leimata ’taistolaiseksi’, joita rasittaa ’menneisyys’, ja jotka kenties pitäisi puhdistaa puolueesta”, Patomäki kirjoitti Facebookissa julkaisemassaan eroilmoituksessa.

Eduskunnan äänestyksessä seitsemän kansanedustajaa äänesti Nato-jäsenyyttä vastaan. Heistä vasemmistoliittolaisia oli kuusi.

Yksi heistä oli Anna Kontula. Hän laskee Anderssonin ansioksi kuitenkin sen, että tämä on ”voimakkaasti opettanut vasemmistoliittolaisia olemaan eri mieltä sovussa”. 

Kontulan mukaan puolueessa oli aiemmin pakonomainen tarve yksimielisyyteen: vielä 2000-luvun alussa ihmiset säikähtivät ”ja se meni heti tunteisiin”, jos joku puoluetovereista oli eri mieltä jostain.

Vielä Paavo Arhinmäen puheenjohtajakaudella eduskuntaryhmästä erotettiin erimielisyyden takia, Kontula muistuttaa.

”Lin aikana on voimaperäisesti vahvistettu sellaista kulttuuria, että demokratia voi toteutua vain siellä, missä ihmisillä on aidosti mahdollisuus olla eri mieltä.”

Kontula on huolissaan Anderssonin jaksamisesta. Tehtävässä, jossa Andersson toimii, ihminen ei ehdi syömään eikä nukkumaan tarpeeksi, hän sanoo. 

Anderssonille ponnin lähteä politiikkaan – ensin kunnallisvaaleihin – oli tapa, jolla Turun toriparkkia vastustettiin. Hän vastusti toriparkkia, mutta osallistui kampanjaan, jolla vaadittiin toriparkista kansanäänestystä.

Vähimmäismäärä kansanäänestyksen järjestämiseen tarvittavia nimiä täyttyi, mutta Turun valtuustossa äänestystä vastustettiin Anderssonin mukaan ”pöyristyttävän typerillä” argumenteilla. 

”Tyyliin, että kun EU-kansanäänestyksestä on niin iso trauma Suomessa, ei voida enää kansanäänestää mistään”, hän sanoo.

Silloin hän sanoi tajunneensa, että kansalaistoiminta ja ”välillinen vaikuttaminen” eivät riitä, vaan on pyrittävä myös itse valtaan.

Opiskeluaikanaan Andersson osallistui muiden vasemmistoaktiivien kanssa Turussa myös suoraan toimintaan esimerkiksi valtaamalla taloja ja vaatimalla taiteilijoille työskentelytiloja. 

Andersson valittiin vasemmistonuorten puheenjohtajaksi vuonna 2011 ja seuraavana syksynä 2012 ensimmäisen kerran Turun kaupunginvaltuustoon.

25-vuotias nousi hieman yllättäen koko kaupungin ääniharavaksi ja sai enemmän ääniä kuin esimerkiksi Petteri Orpo.

Anderssonin äänisaalis kirvoitti mediaan lukuisia analyyseja nuorten poliitikkojen esiinmarssista.

”Lin saama mediakäsittely oli erittäin myönteistä heti alusta alkaen”, eräs vasemmistopuolueen aktiivi muistelee. 

Kunnallispolitiikassa Anderssonin kunnianhimo näkyi – ja näytti Turkua suuremmalta. Se herätti myös närää. Kaikki tiesivät jo varhaisessa vaiheessa, että hänen tähtäimessään oli valtakunnan politiikka.

”Ehkä hän ei ollut hirveän kiinnostunut kuntapolitiikasta, joten hän ei välittänytkään perehtyä kunta-asioihin”, puolueaktiivi sanoo.

Turussa vasemmistoliitto käänsi takkinsa vuonna 2021, kun se lähti mukaan kokoomuksen vetämään pormestarisopimukseen. Sopimuksen mukaan vasemmistoliitto sitoutui talouskuriin ja leikkauksiin isojen rakennushankkeiden kuten Musiikkitalon rahoittamiseksi. Näitä hankkeita puolue oli aiemmin kritisoinut. Vastineeksi puolue sai varapormestarinpestin puoleksi valtuustokaudeksi.

Sopimus repi valtuustoryhmää, ja lopulta ryhmä erotti sopimusta kritisoineet valtuutetut.

Osalle pormestarisopimus liittyi valtakunnan politiikkaan. Vasemmistoliiton piti näyttää Turussa, että se pystyy kokoomuksen kanssa yhteistyöhön, jotta ovi todennäköisesti kokoomuksen johdolla koottavaan hallitukseen pysyisi auki.

Yhdentoista vuoden ajan Turun kaupunginvaltuutettuna toimineen Anderssonin mukaan sopimus ei ollut mikään takinkääntö. 

”Kyse on samankaltaisesta sopimuksesta kuin Helsingissä. Jotta on mahdollista saada aikaan puolueen tulosta vastaava määrä vaikutusvaltaa, pitää olla valmis neuvottelemaan muiden puolueiden kanssa”, hän sanoo.

Varsinais-Suomen vasemmistoliitossa on Anderssonin aikana joutunut kohujen saattelemana eroamaan kaksikin paikallisaktiivia.

Puolueen piirin toiminnanjohtaja Misha Dellinger erosi tehtävästään alkuvuodesta 2020, kun kävi ilmi, että hänen nimettömältä Twitter-tililtään oli kehotettu ampumaan ilmastonmuutoksen kieltäjät ja sanottu, että fasistien tappamisessa on kyse itsepuolustuksesta. 

Entinen vasemmistoliiton pormestariehdokas Sasu Haapanen tuomittiin ehdottomaan vankeuteen alakoululaisten lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä koulun suihkussa otettujen salakuvien takia. 

Niin Dellinger kuin Haapanen olivat Anderssonin tuttuja puoluetovereita, Dellinger pitempiaikainen. Tekojen paljastuttua hän pani molempien kanssa välit poikki.

Dellingeriin liittyen hän sanoo toivovansa, että muissakin puolueissa suhtauduttaisiin yhtä vakavasti vastaavaan toimintaan. 

”Kyllä mun täytyy sanoa, että jos seuraa vaikka perussuomalaisten toimijoiden kirjoittelua, en koe, että samat standardit pätisivät kaikkiin puolueisiin.”

Anderssonista itsestään ei ole kovin kummoisia kohuja syntynyt, vaikka yritystä on ollut. Viihdelehti Seiska on ollut hänestä kiinnostunut monien muidenkin eturivin poliitikkojen tapaan.

Heinäkuussa 2018 Andersson vietti aikaa Pori Jazzissa HS:n toimittajan Tuomas Peltomäen seurassa, mistä syntyi usean kuvan juttu Seiskaan. Kesällä 2018 samassa lehdessä julkaistiin Anderssonista useita baarikuvia saatesanoilla Andersson ryyppäsi ja möykkäsi terassilla – Raju sunnuntaikänni.

Kaikkein ahdistavimpana hän itse koki sen, kun lehden toimittaja-valokuvaaja oli häntä ja hänen miestään vastassa Turun junalla suhteen alkuvaiheessa.

”Hän hiipi meidän perässä kameran kanssa. Ei se tunnu mukavalta”, Andersson sanoo. 

Runsain kuvin varustetussa jutussa näytetään ja kerrotaan, miten pariskunta juoksi paparazzia pakoon. 

Vuosien varrella Anderssoniin on kohdistunut erilaisia uhkauksia ja kiusantekoa, laihdutuskapselien tilaamisesta tappouhkauksiin. 

Andersson valittiin eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä vuonna 2015 yli 15 000 äänen vyöryllä. Silloin hän sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa olevansa ”vasemman laidan vasemmistoliittolainen”.

”Tarkoituksemme on vapauttaa ihmiset jatkuvasta työstä", hän sanoi.

Anderssonin johdolla vasemmistoliitto sai vuoden 2019 vaaleissa neljä lisäpaikkaa ja pääsi Antti Rinteen muodostamaan hallitukseen. Anderssonista tuli opetusministeri.

Ministerinä Andersson kiinnitti huomiota sellaisiin asioihin kuin koululaisten poissaolojen suunnitelmalliseen ehkäisyyn pelkän seuraamisen sijasta. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja hän halusi alentaa nostamalla tulorajoja.

Presidenttinä Andersson olisi Suomen historian nuorin, 36-vuotias. Tähänastista ennätystä pitää hallussaan Lauri Relander, joka valittiin presidentiksi 42-vuotiaana vuonna 1925.

Vasemmistoliitossa monet ajavat aktiivisesti presidentti-instituutiosta luopumista.   Vaaleihin osallistuminen on Anderssonin mukaan tärkeää kuitenkin siksi, että vasemmistolainen näkökulma saadaan mukaan vaalikeskusteluun.

Eduskunnassa Anderssonin toiminta on liittynyt lähes poikkeuksetta vasemmiston keskeisimpiin kiinnostuksen kohteisiin: talouteen, sosiaaliturvan parantamiseen, taiteilijoiden asemaan tai koulutukseen. 

Anderssonin ulko- ja turvallisuuspoliittinen kokemus on vähäistä. 

Presidentin tehtäviin liittyvää osaamista, kuten ulko- tai puolustuspolitiikan kokemusta, hänellä ei ole eduskunnasta, vaan ainoastaan neljän hallitusvuoden ajalta presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan työstä.

Hän on vasemmistoliiton linjan mukaisesti vaatinut asemäärärahojen leikkaamista. Vuonna 2018 hän otti yhteen hävittäjäkaupoista puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) kanssa. Silloin valmisteltiin kuudenkymmenenneljän F-35-hävittäjän hankkimista Suomelle. Vasemmistoliitto kyseenalaisti hankinnan kokoa.

Niinistön mukaan Anderssonin ja muun vasemmistoliiton ”huuto” puolustushankinnoista oli aina käynnissä, kun sellaisia eduskunnassa käsiteltiin. 

”Se oli niin tuttua kauraa, että seurasin sitä vähän huvittuneena”, hän sanoo.

”Presidenttinä puolustusvoiman ylipäällikön tehtävä olisi Anderssonille varmaankin melko vieras”, Niinistö sanoo.

Hävittäjäkaupat sinetöineessä Sanna Marinin (sd) hallituksen istunnossa Andersson oli mukana. Vasemmistoliiton ministerit jättivät päätökseen lausuman, jossa edellytettiin, etteivät hävittäjien käyttökustannukset nouse yli sovitun.

Oppositiossa Andersson arvosteli hallituksen suunnitelmia käydä asekauppaa ”ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneen ja kansainvälistä oikeutta rikkovan Israelin kanssa”. 

Viime keväänä hän oli mukana hallituksessa, joka päätti puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) päätöksellä hankkia Israelilta Daavidin linko -nimisen ohjusjärjestelmän.

Vituttaa kuin pientä eläintä. 

Anderssonin lausahdus eduskuntavaali-iltana keväällä 2023 jäi elämään. Vasemmistoliitto menetti edelliskauden 16:sta eduskuntapaikasta viisi. 

Anderssonin oma vaalitulos oli jälleen hyvä: yli 18 000 ääntä – ja taas enemmän kuin Petteri Orpolla. Mutta häntä kiinnosti enemmän puolueen tilanne, joka oli surkea.

Puolueen alamäestä Andersson syytti erityisesti taktista äänestämistä. Se tarkoitti sitä, että Marinin arvioitiin saaneen ihmiset äänestämään demareita pitääkseen perussuomalaiset poissa hallituksesta. Taktikointi osui vihervasemmiston omaan nilkkaan.

Jotkut pitävät yhtenä syynä puolueen alamäkeen myös duunarimiesten unohtamista. 

Puolueen eturivi on olemukseltaan kovin yhdenlainen. Anna Kontulan sanoin eduskuntaryhmässä on tiedostettu hyvin, että se koostuu pääosin ”hyvin koulutetuista äideistä”. 

”Kun oma huoneisto sisustettiin viherkasveilla, niin ei siellä paljoa punasta kukkaa ollut enää joukossa”, sanoi entinen kansanedustaja Jari Myllykoski HS:n haastattelussa marraskuussa. 

Ay-taustainen Myllykoski kisasi Anderssonin kanssa puheenjohtajuudesta vuonna 2016. Viherkasvipuhe tarkoitti sitä, että hänestä puolue muuttui Anderssonin kaudella punavihreästä viherpunaiseksi. 

Muiden puolueen kansanedustajat arvioivat Li Anderssonia yleensä poikkeuksellisen myönteisesti.

”Todella älykäs ja todella nopea”, sanoo keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen, joka työskenteli osan edellisen hallituksen kaudesta kulttuuriministerinä samassa ministeriössä Anderssonin kanssa. 

”Olemme asioista eri mieltä, mutta hän on älykäs. Minun arvioni mukaan hän on monella tavalla Suomen taitavimpia poliitikkoja”, sanoo keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.

Andersson ymmärtää lyhyellä perehtymisellä suuria ja vaikeita kokonaisuuksia, kuten vaikkapa mutkikkaan tekijänoikeuslainsäädännön, Kosonen kertoo. Paitsi että Andersson on ”tosi tosi lahjakas”, hän tekee paljon töitä.

Keskustalla ja vasemmistoliitolla oli viime hallituskaudella paljon erimielisyyksiä, ja ne liittyivät yleensä rahankäyttöön. 

Monet kuvaavat Anderssonia kiivaaksi, erittäin ideologiseksi ja helposti kiihtyväksikin neuvottelijaksi.

Kososen mukaan Andersson ei kuitenkaan ole ”riitelijäluonne”. Saarikon mukaan Andersson ”huitoo käsillään tavallista voimakkaammin ja kiroilee tavallista enemmän” ollessaan paineen alla. 

Erityisavustajasta valtiosihteeriksi noussut Dan Koivulaakso oli monien hallituksessa työskennelleiden mukaan vasemmistoliiton ideologinen nyrkki ja Anderssonin tiivis aisapari.

Koivulaakson mukaan vasemmistoliiton strategiana oli valita taistelunsa julkisuuspelin sijaan ja maksimoida siten oma vaikuttavuutensa hallituksessa.

”Lin pelisilmä siinä oli erittäin hyvä ja tarkka”, hän sanoo.

Hallituksen päivät olivat pitkiä, sillä ensin jylläsi korona ja sitten alkoi sota Ukrainassa. Kaiken muun ohella hallitus puski läpi soteuudistuksen, pidensi oppivelvollisuutta ja teki useita muitakin uudistuksia.

Andersson itse pitää koulujen sulkemista korona-aikana vaikeimpana päätöksenään. Kielteiset vaikutukset nuorten hyvinvointiin ja oppimistuloksiin olivat hänen mukaansa tiedossa, kun päätöksiä tehtiin. 

Viruksen käyttäytymisestä tiedettiin keväällä 2020 varsin vähän. Anderssonin mukaan lasten ja nuorten kustannuksella ei haluttu ottaa riskejä terveydestä. 

”Hallitusohjelman keskeiset parannukset toteutettiin maailman muutoksista huolimatta, mikä ei ollut itsestään selvää”, Koivulaakso sanoo. 

Puolueen jäsenmäärä kuitenkin putosi tuhansilla hallituskauden aikana.

Saarikon mukaan Andersson oli se, jonka kanssa oli helppoa jäädä kokouksen jälkeen käytävälle notkumaan ja juttelemaan. Hänestä ja Anderssonista tuli kaikista ideologisista eroista huolimatta läheisiä työkavereita. 

Työpäivien päätteeksi Saarikko kutsui Anderssonin silloin tällöin työhuoneelleen ”parantamaan maailmaa”. Heitä yhdistivät hallituspuolueen johtamisen vaikeudet ja pienten lasten vanhemmuus. 

”Hän antoi mulle just syntymäpäivälahjaksi vasemmistolaisella eetoksella maatalouspolitiikkaa käsittelevän kirjan, johon hän toivoo mun perehtyvän ja haluaa keskustella siitä mun kanssa”, Saarikko kertoo nauraen.

Presidentinvaaleissa hallituksen päätökset, joita vasemmistoliitto kritisoi rajusti, eivät ole ydinasia. Mutta hyvinvointivaltiosta Andersson puhuu kampanjassaan, ja vie samalla vasemmiston viestiä. 

Hyvinvointivaltio on hänen mukaansa turvallisuuskysymys.

Anderssonin kampanjaslogan on koko kansan presidentti. ”Koko kansan” tavoittaminen on iso haaste, sillä vasemmistoliiton kannatus on alle kahdeksan prosenttia. 

Slogan saattaa kuulostaa tutulta, sillä samaa termiä viljeltiin Sauli Niinistön pyrkiessä toiselle kaudelle kansalaiskorttien tuella, ei enää kokoomuksen ehdokkaana.

Anderssonin mukaan hänen kampanjansa tarkoituksena on haastaa politiikan oikean laidan tapa määritellä kansa. Hän sanoo, että kansaan kuuluvat myös työttömät, sairaat ja uussuomalaiset. Myös sellaiset jotka eivät ole syntyneet täällä.

Presidentinvaaleissa gallupit eivät lupaa Anderssonille suurta menestystä. Hän lähestyy joka tapauksessa urallaan käännekohtaa. 

Hän on ilmoittanut jättävänsä vasemmistoliiton puheenjohtajuuden seuraavassa puoluekokouksessa vuonna 2025. Sinne asti hän jatkaa, ellei häntä valita presidentiksi ”tai tapahdu jotain muuta vastaavaa”.

Voisiko Andersson olla ehdolla ensi vuoden eurovaaleissa? 

”En ole suoraan sanoen miettinyt sitä yhtään, koska haluan nyt keskittyä näihin vaaleihin”, hän väistää. 

Heinäkuuhun mennessä hän aikoo vihdoin tehdä kansainvälisen oikeuden gradunsa valmiiksi. Sen aihe jatkaa samasta aihepiiristä kuin hänen kandityönsä: pakolaisuudesta ja turvapaikkaoikeudesta. Ne ovat yhä erittäin ajankohtaisia.

Teksti: Hanna Mahlamäki ja Toni Lehtinen, kuvitus: Hans Eiskonen, tekstin editointi: Salla Vuorikoski, kuvatuottaminen: Matti Pietola