hs.fi - 2000009871061 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-18T06:51:44.217Z
👁️ 74 katselukertaa
🔓 Julkinen


Universal Music Group -levy-yhtiön toimisto sijaitsi Helsingin Punavuoressa Merimiehenkadulla, kaapelitehtaan vanhassa teollisuuskiinteistössä.

Sen ruutuikkunoiden takana, toisen kerroksen päädyssä, oli neuvotteluhuone, jonne elokuussa 2022 kokoontui joukko levy-yhtiön johtoa ja yksi iso poptähti.

Huoneessa oli tumma pöytä. Väki istui sen kahta puolta. 

Ei ole ihan tarkkaa muistikuvaa, keitä kaikkia oli paikalla, mutta ainakin levy-yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Valtanen sekä manageri Juha Ruusunen. Tuottaja Joonas Parkkonen osallistui etäyhteydellä.

Popähti istui pöydän toisella puolella. Hän oli Robin Packalen.

Ulkona porotti loppukesän aurinko, mutta sisällä katsottiin jo seuraavaan kevääseen. Tai ehkä on oikeampi sanoa kuunneltiin, sillä pöydän ympärillä mietittiin, miltä seuraavan kevään Euroviisuissa soiva popmusiikki voisi kuulostaa.

Kuluneen vuoden aikana Parkkonen ja Packalen olivat hioneet valmiiksi kolme englanninkielistä kappaletta. Nyt oli aika valita, mikä niistä lähetettäisiin Ylen Uuden Musiikin Kilpailuun. 

Ja sieltä toivon mukaan Euroviisuihin. 

Tilanne oli erikoinen, olihan Robin Packalen kieltäytynyt Euroviisuista julkisesti jo monet kerrat, koska se ei sopinut artistin imagoon.

”Konseptina se ei ole minun tyyppiseni”, hän oli sanonut muun muassa Helsingin Sanomien haastattelussa pari vuotta aiemmin.

Ja Packalen halusi olla sanojensa mittainen mies. Mutta tilanne oli muuttunut. Ura ulkomailla ei ollut lähtenyt toivotusti lentoon, ja sen eteen hän oli valmis tekemään melkeinpä mitä vain, vaikka sitten pyörtämään puheensa UMK-kilpailusta.

Kansainvälistä uraa hän oli nimittäin valmistellut salaa likimain siitä asti, kun oli tällä biisillä ponnistanut suomalaisten sydämiin: 

Frontside Ollie -debyyttisinglen musiikkivideo julkaistiin 16. tammikuuta 2012. Kappale nousi kahdessa viikossa Suomen silloisen virallisen latauslistan kärkeen ja Itunes-musiikkipalvelun myydyimmäksi. Tähän päivään mennessä sen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli 20 miljoonaa kertaa.

Ensimmäisten kolmen vuoden aikana teinitähden suosio kohosi tasolle, joka on Suomessa yhä vertaansa vailla.

Muutama mittari menestyksestä: 

Esikoisalbumi Koodi oli vuoden 2012 myydyin levy Suomessa. 

Toinen albumi Chillaa nousi heti ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. 

Kolmas, vuonna 2013 julkaistu Boom Kah, myi julkaisupäivänään tuplaplatinaa.

Packalen kiersi keikoilla ympäri Suomea. Mutta välipäivinä, kun oli aikaa, hän lensi ”biisisessioihin” ulkomaille. Siellä hän sävelsi englanninkielistä musiikkia ja onnistui vieläpä tekemään sen vuosia julkisuudelta salassa. 

Hän joka oli hurmannut suomalaiset vilpittömyydellään.

Päätös oli nimittäin tehty jo vuonna 2013. Se oli Packalenin oma ja sitä tukivat hänen taustajoukkonsa. Ylioppilaskirjoitusten ja varusmiespalveluksen jälkeen esityskieli vaihtuisi englanniksi ja ura suuntaisi kohti kansainvälisiä konserttilavoja. 

Kappale oli nimeltään I’ll Be With You ja se kuultiin Emma-gaalassa helmikuussa 2019. Huhtikuussa julkaistiin vielä toinen Suit That -single.

Packalen oli ollut puolitoista vuotta hiljaa. Sitten hän oli kertonut, että lähtee kansainväliselle uralle ja vaihtaa laulukielen englanniksi.

Tauon jälkeen ensimmäinen keikka oli kuitenkin vielä tutussa paikassa, kotikaupungissa Turussa Ruisrock-festivaalin rantalavalla. 

Keikka kesti noin 23 minuuttia. Siinä ajassa Packalen heitti yhden voltin, esitti jo julkaistut englanninkieliset kappaleensa, kaksi cover-biisiä sekä vielä julkaisemattoman Benefits-slovarin. Välispiikit hän puhui suomeksi, muun muassa kutsui keikkaansa ”hassuttelusetiksi” ja lupasi lopuksi, että englanninkielistä musiikkia tulee pian lisää. 

Mutta tulikin syksy, talvi ja kevät, ja kun ensimmäisen englanninkielisen singlen julkaisusta oli kulunut melko tarkalleen 13 kuukautta, koronaviruspandemia sulki artistin eristyksiin ja pysäytti musiikkiviennin.

Packalenin kansainvälistymishanketta oli tehtaillut ensin kolmen vuoden ajan Comusic Managementin toimitusjohtaja ja artistin manageri Mikko Saukkonen. Vuonna 2020 projekti siirtyi Packalenin oman taustayhtiön Robin Entertainmentin hoidettavaksi.

Sekä Saukkonen että Robin Entertainmentin viestintäkoordinaattorina toiminut Susa Ruuhilahti kertovat HS:n haastattelussa, että ratkaiseva syy kansainvälisten pyrkimysten pysähtymiselle oli koronaviruspandemia.

Jatkokaan ei näyttänyt kovin paljon lupaavammalta. 

Joulukuussa 2020 Packalen julkaisi ensimmäisen englanninkielinen ep:nsä nimeltä Rest In Beat PM. Se sai jatkoa seuraavan vuoden lokakuussa, tämä ep oli nimeltään Rest In Beat AM. 

Ensimmäinen sijoittui Suomen virallisella listalla sijalle 46, toinen sijalle 27. 

HS:n musiikkikriitikko esitti toiveen: ”Robin, tule takaisin ja laula suomeksi”.

Keväällä 2022 toistui tuttu kaava. Yleltä soitettiin. Packalenin managerina vuodesta 2020 saakka toiminut Juha Ruusunen vastasi puheluun. 

Olisiko Robin halukas tällä kertaa osallistumaan Uuden Musiikin Kilpailuun? 

Sen jälkeen seurasi toinen puhelinsoitto, tällä kertaa Ruususelta Packalenille. 

Packalen ei muista, missä hän oli Ruususelle vastatessaan, mutta sen hän muistaa, että puhelu oli pitkä ja sävyltään se poikkesi aikaisemmista.

”Ensimmäistä kertaa ajattelin heti, että nyt voisi ehkä oikeasti harkita lähtevänsä mukaan”, Packalen sanoo.

Vuotta aiemmin Suomen UMK-kilpailun voittanut metallibändi Blind Channel oli onnistunut luomaan kansainvälisen fanikunnan Dark Side -kappaleellaan. 

Konsepti oli alkanut houkuttaa.

Packalen päätti lähteä mukaan yhdellä ehdolla: pitää olla tarpeeksi hyvä biisi. Sitä varten hänen piti matkustaa Los Angelesiin biisintekomatkalle.

Hän pakkasi laukkuunsa läppärin, mikrofonin, esivahvistimen ja pienen kosketinsoittimen. Mukaan lähti tuottaja Joonas Parkkonen. Sama mies, joka oli aikaisemmin osallistunut myös Blind Channel -yhtyeen hitin tuotantoon. 

Packalen oli varannut heille ”hyvän, halvan ja tilavan” rivitalonpätkän Inglewoodin kaupungista Los Angelesin keskustan lounaispuolelta. 

Kun ensimmäinen ilta perillä hämärtyi, jostain kaukaa ulkoa kuului laukaus. Sitten toinen. Taivaalla säksätti helikopteri. 

Packalen ja Parkkonen olivat kuitenkin aivan toisissa tunnelmissa. Kun jälkeen päin kuuntelee Kalifornian-matkalla syntynyttä musiikkia, mieleen tulee lähinnä palmujen humina ja kuuma hiekkaranta. 

Kevään aikana Parkkosen ja Packalenin yhteistyössä syntyi kaikkiaan kuusi kappaletta. Niitä ja aikaisempia biisejä yhdistelemällä Packalen sai kasaan yhden levyn verran uutta musiikkia. 

Los Angelesissa oli syntynyt myös kepeästi svengaava Girls Like You. Se sytytti Punavuoressa Universal Music Groupin toimistossa pöydän ääreen kokoontuneen joukon.

Lopullisen valinnan teki Packalen. Hän ajatteli, että Girls Like You oli ”ihan saatanan hyvä”, kuten hän myöhemmin UMK-kilpailun alla lehdistötilaisuudessa muotoili.

Sillä hän lähtisi UMK:hon, joka piti voittaa, jotta nimi tulisi tutuksi ulkomailla. Ja kun se hetki koittaisi, hänellä olisi povitaskussaan levyllinen uutta, englanninkielistä musiikkia. 

Ensimmäisen kerran Packalen kuuli Käärijän kappaleen tammikuussa 2023. Yle järjesti finalisteille kuuntelusession, jossa artistit saivat tietää, keitä heidän kilpakumppaninsa ovat ja miltä kappaleet kuulostavat. 

Cha Cha Cha soitettiin toisena. Tilanne taltioitiin videolle. Ensin Packalenin silmät rävähtävät ihmetyksestä ammolleen ja sitten hämmennyksestä haparoimaan jonnekin lattialistojen tasolle. 

”Mietin että no niin, ei kai auta muu kuin mennä tuonne Logomoon pomppimaan.”

Nopeasti kävi selväksi, että vantaalainen Jere Pöyhönen oli onnistunut nostattamaan huuman, jota olisi vaikeaa päihittää. Kaikki vihreä kurkuista pajupuiden silmuihin muuttui Käärijä-mehuksi.

Jälleen manageri Ruusunen soitti Packalenille. 

”Me oltiin niin syvällä siinä projektissa. Miltei joka päivä oli jotain UMK-tekemistä, treenejä, puvustuksen viimeistelyä ja lavasteiden rakentamista. Siinä ei jäänyt sellaista ryytymismahdollisuutta”, Ruusunen sanoo.

Kaksikko vetäisi esiin Packalenin paljon käyttämän sloganin: It is what it is, se on, mitä on, ja eteenpäin mennään. Puhelu päättyi.

UMK-kilpailun finaalissa Packalen esitti viimeisen päälle hiotun, virheettömän show’n. Siitäkin huolimatta, että oli jo ennen kilpailua ollut melko varma häviöstään.

Täpäkät askelsarjat liukuivat tarkasti kappaleen tahdissa. Välillä hän putosi selälleen pehmeälle alustalle, mutta ääni ei värähtänyt.

Katsojat äänestivät Girls Like You -kappaleen kilpailun neljänneksi.

Ilman viisuvoiton tuomaa huumaa uutta englanninkielistä levyä ei kannattanut julkaista. 

Suomalaisen poptähden kansainvälinen läpimurto on temppu, joka on vaikuttanut liki mahdottomalta.

Se melkein onnistui Almalta vuonna 2016. Karma oli kansainvälinen hitti, ja sen jälkeen Suomessa odotettiin, ensin vimmaisesti ja lopulta epätoivoisesti, että Almasta olisi tullut kansainvälinen supertähti. 

Levy-yhtiö tuki Packalenin haaveita kansainvälisestä urasta. Mutta samaan aikaan se muistutteli, että hittejä pitäisi syntyä myös kotimaassa.

Puolentoista vuoden taukonsa jälkeen vuonna 2019 Packalen oli sanonut haastattelussa, että ei enää tee suomenkielistä musiikkia. Lopulta hän pyörsi lausahduksensa ”vahingossa”.

Lokakuussa 2022 julkaistiin Packalenin ja laulaja Viivin yhteissingle Ihana kipu. 

Packalenin mukaan kappale syntyi vähän vahingossa tai ainakin hän hyppäsi siihen mukaan vähän vahingossa.

”Menin studioon sillä mentaliteetilla, että kirjoitetaan Viivin levylle lisää musaa. Sitten jotenkin itsekin innostuin biisistä, ja tuli halu olla siinä messissä.”

Kappale rikkoi Suomessa julkaisupäivänään tämän vuosikymmenen päiväkohtaisen striimausennätyksen ja ylitti kultarajan kahdessa viikossa.

Levy-yhtiön Kimmo Valtasen mukaan Ihana kipu osoitti, ettei 2010-luvun alussa suomalaiset huumannut ”Robinin taika” ollut kadonnut minnekään. Mutta miten sama onnistuisi englanninkielisillä kappaleilla? 

”On turha haaveilla, että ulkomailla joku ymmärtäisi, jos Suomessa ei ymmärretä”, Valtanen sanoo. 

Viime keväänä levy-yhtiö Universal Music Group muutti Punavuoresta uusiin tiloihin Helsingin Hakaniemeen. 

Talon kuudennessa kerroksessa on pieni neuvotteluhuone ja huoneessa pöytä, jonka reunalle, pähkinäpussien ja vesipullojen viereen, on aseteltu tarkasti päällekkäin puhelin ja aurinkolasit. 

Poptähti istuu pöydän ääressä. Päällä on suuri t-paita ja vihreät reisitaskuhousut, kengät eri paria. 

Mitä hän itse ajattelee kansainvälisestä urastaan? Tuntuuko se epäonnistumiselta? 

”Ei se ole mikään niinku läpihuutojuttu, eikä niin, että kun minä päätän näin, niin näin tapahtuu”, Packalen sanoo. 

”Se on omaan päähän tosi tärkeää, että on joku suunta. Joku mihin sä haluat omaa elämääsi viedä.”

”Mulla se on ollut toi kansainvälisen uran luominen.”

Haastatteluissa käy selväksi, että levy-yhtiö Universal ei ole menettänyt toivoaan Packalenin kansainvälisen läpimurron suhteen. Eikä Packalen itsekään.

Päinvastoin. 

Jo vuonna 2020 Packalen sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei fanien kannata repiä pelihousujaan, jos ”mitään sen ihmeellisempää ei tapahdu kymmeneenkään vuoteen”. 

Näin hän tuntuu ajattelevan edelleen. 

”Mä en halua kiirehtiä sen musiikin kanssa. Sen pitää olla jotain tosi uniikkia ja tosi erilaista tästä eteenpäin.” 

Valtasen mukaan kansainvälistymishankkeessa on levy-yhtiön näkökulmasta ollut koko ajan taustalla ajatus, että Packalen tulee tekemään elämän mittaisen uran. Kansainvälistyminen on siinä yksi vaihe.

”Ja siinä häntä pyritään tukemaan niin, että ura etenee parhaalla mahdollisella tavalla.”

Marraskuussa Packalen lentää Lounais-Kiinan Chengduun, Sichuanin maakunnan pääkaupunkiin. Sieltä alkaa Kiinan-kiertue norjalaisen dj:n Alan Walkerin kanssa. Kyseessä on seitsemän keikan suurtuotanto, ja Walker tarvitsee mukaansa solisteja esittämään kappaleitaan. 

Ennen kiertuetta he harjoittelevat yhdessä Oslossa. 

Ulkomaille pyrkimisessä on Packalenin mielestä jotain opettavaista. Mielentila on sellainen, että kovin tarkkoja suunnitelmia ei voi tehdä. Asiat ympärillä muuttuvat ja mieli niiden mukana. 

”Se, että asiat eivät aina mene, niin kuin itse haluaa, niistä tietenkin oppii vielä enemmän kuin siitä, että sä olet vain sanonut, että tehdään nyt näin ja sitten jengi ikään kuin syö kädestä.”

”Olen saanut täällä kuulla tosi paljon niistä voimaannuttavista kokemuksista, että joku on vaikka voinut tosi huonosti ja sitten on kuunnellut mun musaa ja saanut siitä voimaa ja virtaa.”

Sen saman reaktion hän tahtoisi synnyttää ulkomailla. 

"Musa on ainoa keino, miten mä pystyn vaikuttamaan. En mä mitään muutakaan osaa.”

Vuoden vaihteessa, Alan Walkerin kanssa tehdyn yhteiskiertueen jälkeen, Packalen yrittää jälleen murtautua kansainvälisille areenoille, niin kai tulevista suunnitelmista uskaltaisi sanoa. 

Hän pakkaa jälleen matkaan tietokoneen, mikrofonin, esivahvistimen ja pienen kosketinsoittimen ja matkustaa Etelä-Korean Souliin, tällä kertaa yksin. Siellä hän aikoo viettää koko kevään. 

Hän haluaisi löytää Koreasta kivan tiimin, biisinkirjoittajan tai tuottajan, jonka kanssa voisi kirjoittaa musiikkia. Joko itselleen tai jollekin muulle. Suhteita Koreaan on luotu jo etukäteen. 

Kyse ei ole siitä, ettei Suomessa olisi tarpeeksi taitavia musiikintekijöitä. Kyllä heitä on. Mutta popmusiikissa Etelä-Korea on tällä haavaa aivan omalla tasollaan. 

”Kaikki haluaa tehdä korealaisten kanssa. Korealaiset on ihan niin kuin kingejä”, Packalen sanoo.

Nuori poptähti Robin oli julkisuudessa positiivinen, viaton, jopa virheetön. Niin kiiltokuvamainen, että eripariset kengät erottuivat hahmosta ainoana epäkohdantapaisena.

Liiankin hyvä?

Nyt Packalen, 25, kertoo, että myös hänellä on harteillaan taakka. Se on juuri tuo hymyilevä ja posliininukenomaisen kaunis poika, joka kerran teki kotimaisessa popmaailmassa kaiken niin hyvin.

”Mitä ikinä nykyään teenkään, niin se koetaan sellaisena, ettei se ole mitään niin hyvää kuin se aikaisempi Robin.”