Australianlabradoodle on koiramaailman tämän hetken kuumin trendirotu, johon törmää erityisesti suurten kaupunkikeskusten lenkkipoluilla.

Rodun kauppaan liittyy kuitenkin täysin poikkeuksellisia piirteitä, joihin ei tyypillisesti törmää edes suosituimpien rotukoirien kohdalla.

Uuden suosikkirodun markkinoilla ostajat ovat valmiita noudattamaan harvinaisia ehtoja, maksamaan tuhansia euroja ja jonottamaan pentua jopa vuosien ajan. 

Kyseessä on viime vuosisadan loppupuolella Australiassa jalostettu koirarotu, joka on labradorinnoutajan, villakoiran ja cockerspanielin risteytys.

Jalostuksen tavoitteena on ollut luoda allergiaystävällinen ja hyväkäytöksinen rotu, joka soveltuu hyvin myös avustajakoiraksi. 

Sittemmin nallekarhumaiset australianlabradoodlet ovat valloittaneet koiraihmisten sydämet ympäri maailman ja siitä on tullut suosittu lemmikkirotu. 

Australianlabradoodleja Uudellamaalla kasvattava Hele-Hannele Aminoff arvelee rodun suosion johtuvan erityisesti sen luonteesta. 

”Nämä ovat ihmisläheisiä ja soveltuvat hyvin perhekoiriksi. Luonteeltaan rotu on keskimäärin hyvin sopeutuvainen ja helppo”

Aminoff kertoo pentujen kysynnän kasvaneen räjähdysmäisesti koronapandemian aikana. 

”Nyt se on vähän rauhoittunut, mutta edelleen tulee valtavasti yhteydenottoja” 

Hän kertoo ihmisten olevan valmiita jonottamaan pentuja pitkiäkin aikoja, jopa useita vuosia.

”Minusta se on todella terve ajatus, että on valmis odottamaan pentua muutamankin vuoden. Silloin kyse ei ole vain hetken huumasta”, hän arvioi.

Aminoffilla on tällä hetkellä kotona yksi australianlabradoodle, Elli. 

Jalostusluvan saamiseksi Elillle on tehty laaja terveystarkastus, johon kuuluu muun muassa lonkkien ja kyynärpäinen ortopedinen tutkimus sekä DNA-testit. Lisäksi sille on  tehty perustarkastus ja esimerkiksi sen silmät ja sukuelimet on tarkistettu. 

Koska australianlabradoodle ei ole Suomen Kennelliiton tunnustama rotu, suurin osa  kasvattajista kuuluu johonkin kansainväliseen rotujärjestöön, jotka antavat jalostuslupia tietyin kriteerein. 

Jalostusluvan saamiseksi vaaditaan yleensä ainakin yleistarkastus, DNA-tutkimus, ortopedinen tutkimus, sekä silmätutkimus. 

”Tavoitteena on, että rotu olisi mahdollisimman terve ja hyväluonteinen. Niin kuin kaikissa roduissa, myös tässä tulee erilaisia yksilöitä. Olemme kuitenkin tarkkoja jalostettavien koirien ominaisuuksista”, Aminoff korostaa. 

Rotujärjestöjen, kuten maailmanlaajuisen australianlabradoodleyhdistys WALA:n kautta pentujen kauppakirjoihin on ilmestynyt poikkeuksellisia ehtoja. 

Rotujärjestöihin kuuluvat kasvattajat nimittäin vaativat, että koira tulee steriloida tai kastroida eli tehdä lisääntymiskyvyttömäksi 18 kuukauden iässä, mikäli sitä ei ole suunniteltu jalostuskäyttöön.

”Kun toimenpide on suoritettu ja omistaja on lähettänyt minulle siitä kuitin, maksan hänelle toimenpiteestä syntyneet kulut ja luovutan pedigreen eli rekisteröintitodistuksen”, hän kertoo. 

Kasvattaja ei kuitenkaan voi valvoa kastroinnin tai steriloinnin toteutumista, eikä vaatimus perustu lakiin tai Kennelliiton ohjeisiin. 

Käytännössä kyse on siis vain kannustimesta, eikä varsinaisesta velvoitteesta. 

”Vaatimuksella pyritään siihen, että jalostusta tehtäisiin valvotusti ja eettisesti. Rotua käytetään edelleen myös erilaisina avustajakoirina, terapiakoirina ja hypokoirina. Ilman valvontaa emme voi olla varmoja, että koirat soveltuvat näihin tehtäviin” Aminoff sanoo.

Valtaosa pennuista ostetaan kuitenkin lemmikeiksi. 

Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajan Kirsi Sainion mukaan kauppakirjaan merkattu leikkausvaatimus on täysin poikkeuksellinen. 

”Kennelliiton piirissä toimiva kasvattaja ei voi esittää tällaisia vaatimuksia. Siinä vaiheessa kun uusi omistaja on koiran ostanut, se kuuluu hänelle, eikä kasvattaja voi määrätä, mitä koiralle tehdään sen jälkeen”, hän korostaa.

”Sanon ehkä vähän kärjistetysti, mutta tällainen toiminta voidaan verhota eettiseksi kasvatukseksi. Asian voi ajatella myös siitä näkökulmasta, että tällä vaatimuksella estetään hyvin suositun rodun laajempi kasvatustoiminta”, Sainio pohtii. 

Sainio uskoo, ettei suurin osa kasvattajista teetä pentuja bisnesmielessä. Hän kuitenkin toteaa, että kyseisen rodun kohdalla puitteet tilanteesta hyötymiseen ovat olemassa. 

Australianlabradoodlen pentujen hinnat pyörivät Suomessa tällä hetkellä yleensä 3 000 ja 5 000 euron välillä ja rodun kasvattajia on suhteellisen vähän.

”Kyllähän tämä on kannattavaa toimintaa. Heillä on paljon pennun ostajia jonossa ja niiden hinta on kova. Kun ostettavat pennut kastroidaan tai steriloidaan, niin silloin markkinat pysyvät pienen porukan käsissä”, hän muistuttaa. 

Aminoffin kasvattamien pentujen hintalappu on 3 500 euroa eli hintahaarukan edullisemmalla puolella. Hänen mukaansa korkeaa hintaa selittävät muun muassa astutuskulut ja jalostettaville koirille tehtävät terveystarkastukset. 

”Tässä taustalla liikkuu rahoja, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Laajat terveystutkimukset tulevat kalliiksi ja niitä tehdään sekä urokselle että nartulle. Lisäksi osa kasvattajista saattaa panostaa paljon kasvuympäristöön”, hän korostaa. 

Sainion mielestä useiden tuhansien eurojen hinta kuulostaa terveystarkastuksista huolimatta poikkeuksellisilta.

”Hinta nousee rodun suosion mukana, mutta kyllä näiden hinnat ovat poikkeuksellisen korkeita muihin suosittuihin koirarotuihin verrattuna.” 

Hän muistuttaa, että monet tutkimuksista, joita jalostettaville koirille tehdään, ovat voimassa niiden koko elämän ajan. 

”Esimerkiksi selän röntgentutkimus tehdään usein vain kerran koiran eliniän aikana. Vaikka kaikkiin terveystutkimuksiin menisi yhteensä 1 000 euroa, niin hinta ei silti ole kovin suuri, jos mietitään, että kyseisellä yksilöllä voidaan tehdä sen eliniän aikana vaikkapa 20 pentua”, hän kertaa.

Tästä huolimatta hän kannustaa rodusta kiinnostuneita jonottamaan pentuja rotujärjestöihin kuuluvilta kasvattajilta.

”Näillä kasvattajilla on omat tiukat kriteerinsä jalostustyölle, joten ehdottomasti menisin kiltisti vaan sinne jonoon, enkä lähtisi etsimään muualta, missä parituskumppaneita ei ole ehkä mietitty yhtä tarkasti”, hän kehottaa. 

Vaikka poikkeuksellisia pentumarkkinoita voidaan kritisoida, näkee Sainio ilmiössä myös positiivisia piirteitä. 

”Tämä on yksi tapa valikoida pentujen ostajia, mikä ei välttämättä ole täysin huono asia. Tällä tavalla voidaan varmistaa paremmin, että pennun ostaja on henkilö, jolla on taloudelliset edellytykset pitää koirasta hyvää huolta”, hän tiivistää.