Helsinkiläinen Eero Laitila on saanut tuta markkinan hiljenemisen. Asuntokaupan tilanteen vuoksi hän ei pysty ostamaan yhteistä kotia kumppaninsa kanssa ja muuttamaan heille sopivan kokoiseen kotiin.

Laitila omistaa 44-neliöisen kaksion hyvällä paikalla Helsingin Herttoniemessä, aivan metroradan vieressä ja kivenheiton päässä merenrannasta. Kaupat tehtiin kesäkuussa 2020.

Hän on asuntonsa ensimmäinen asukas. Sitä ei ole vaikea uskoa, kun suo silmäyksen kodin uutuutta kiiltäviin pintoihin.

Laitilalle kaksio oli kiireessä käsiin etsitty poikamiesboksi. Lusikat olivat juuri menneet jakoon entisen puolison kanssa, ja yhteinen koti oli myytävä. Siihen aikaan se kävi äkkiä: kaupat sovittiin heti ensimmäisen näytön jälkeen ja 35 000 euron voitolla, mikä tuntuu nyt absurdilta, Laitila mainitsee.

”Siinä kohtaa ei paljoa aikaillut. Katsoin metropysäkkien varsia ja sitä, mihin rahat riittävät. Halusin yllätyksettömän uudiskohteen, johon saattaisi remontoinnin sijaan viedä kamat ja lysähtää”, Laitila sanoo.

Nopeista ratkaisuista huolimatta Laitilalla kävi tuuri. Herttoniemi on alueena mieluisa ja taloyhtiön hoitovastike kohtuullisen matala. Asunnolla on jopa oma pläntti pihaa.

Asuntokaupoista oli kulunut vuosi, kun Laitila tapasi nykyisen kumppaninsa. Tämäkin oli vastikään ostanut asunnon halutulta alueelta, 1960-luvulla rakennetun kaksion Etelä-Haagasta. Pahimpina ruuhka-aikoina sinne vierähtää Herttoniemestä julkisilla melkein tunnin verran.

Äkkiä pari kypsyikin ajatukseen, että yhteen olisi aika kiva muuttaa.

He suunnittelivat laittavansa asunnot myyntiin, kun molemmat olisivat ehtineet asua pari vuotta omissaan. Jos ostamassaan asunnossa asuu vähintään kaksi vuotta, mahdollisista voitoista ei tarvitse maksaa veroja.

Eivät Laitila ja hänen kumppaninsa, saati moni muukaan, osanneet odottaa, ettei näköpiirissä siintäisi mitään verotettavia voittoja. 

Lokakuussa 2022 asunnot pantiin myyntiin. Välittäjät osasivat jo varoittaa, että hetkessä niitä tuskin vietäisiin, sillä etenkin moni sijoittaja kauppasi samaan aikaan pois yksiöitään ja kaksioitaan.

Silti tulevaan ei osannut varautua, Laitila myöntää. Pari ehti katsella asuntoilmoituksia ja hakea lainasopimukset pankista. Kävivät he yhdessä asuntonäytössäkin.

Kuukaudet kuluivat, eikä tarjouksia tullut.

Ei, vaikka pudotusta hintapyyntöön on kertynyt vuoden aikana 35 000 euroa lähtötilanteesta. Tällä hetkellä pyyntihinta on jo 23 000 euroa vähemmän kuin mitä Laitila asunnosta maksoi.

Yleisissä näytöissä ei käynyt juuri ketään. Yksityisiä näyttöjä on ollut jonkin verran.

Kun kymmenettä kertaa siivoaa kämppää näyttökuntoon, voi hermoja vähän kiristää. Sitä pohtii, siivoaako vielä toiset kymmenet kertaa, Laitila kuvailee.

Samassa jamassa on puolisonkin kaupanteko asunnostaan. Kumpikaan ei voi vuokrata asuntoaan, koska ne on ostettu valtion takaamalla ASP-lainalla.

Lopulta Laitila lakkasi selaamasta ostettavia asuntoja. Se sai lähinnä turhautumaan. 

Kriisiksi hän ei tilannettaan kutsu, pikemminkin ikäväksi sattumaksi, jota ei parane miettiä koko ajan. Jossain vaiheessa Helsingin absurdin asuntokuplan oli yksinkertaisesti puhjettava, hän pohtii.

”Henkisesti hiertää se, mitä voisi olla. Vaikka siinä, mitä on, ei ole hirveästi vikaa”, hän sanoo. 

”Ei asunnon arvonnousu ole ihmisoikeus, eikä ole itsestään selvää, että haluamansa saa välittömästi. Elämä ei ole semmoista, ja siitä on turha närkästyä.”

Asuntokaupan tahmeus on saanut Laitilan pohtimaan laajalle istutettua eetosta siitä, miten asunnon omistaminen on likipitäen paras peliliike maailmassa.

”Kyllä minäkin olen aina ajatellut, että se on järkevää rahojen säilömistä ja kasvattamista. Paskanmarjat, ja tässä sitä ollaan”, hän hymähtää.

Etelä-Suomessa asuva Alli erosi aviomiehestään kesällä 2022. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluontoisuuden ja muiden osapuolien vuoksi.

Eron jälkeen Alli ja hänen entinen puolisonsa asuivat hetken saman katon alla, yhdessä ostamassaan asunnossa. Se on rivitalokolmio hyvämaineisella pientaloalueella. Kyse ei ole lukaalista, vaan alle 200 000 euron arvoisesti asunnosta ”ihan kuumimpienkin markkinoiden aikaan”, Alli kertoo.

Viime vuoden lokakuussa Alli muutti vuokrayksiöön, jonka oli tarkoitus olla hetkellinen asemapaikka ennen yhteisen kodin ositusta tai myyntiä.

Ensitöikseen ex-mies otti yhteyttä pankkiin, josta vastauksena oli radiohiljaisuutta. Viimein sieltä palattiin ja kerrottiin, ettei hän saisi lainaa, jolla voisi ostaa Allin ulos asunnosta. 

Ex-puolisoaan pienituloisempi Alli yritti samaa omassa pankissaan. Hänkin sai kielteisen lainapäätöksen.

Viime keväänä Alli ja mies päättivät, että asunto on pakko laittaa myyntiin. Välittäjä sanoi heille suoraan, että hinnasta olisi pudotettava kolmannes, jotta kaupoista voisi edes uneksia.

”Meillä on kuitenkin kontollamme isot asuntolainat, emmekä kumpikaan voineet ottaa takkiin niin paljon”, Alli sanoo.

Hintapyyntö siis pysyi. Kävi kuten uumoiltiin: potentiaalisia ostajia ei saapunut apajille. Ei se myyjiä hätkähdyttänyt, sillä koko kaupungissa myyntiajat ovat yli puolta vuotta ja hinnat pudonneet tuntuvasti vuoden takaisesta.

Samaan aikaan Alli yritti sopeutua elämään yksiössä. Koska pariskunnalla on myös yhteinen lapsi, arki ahtaissa neliöissä ei ole vaivatonta.

Lisäksi Allin on pitänyt hankkia auto, koska asunnolta on päiväkotiin pitkä matka. Kulut ovat siis vain kasvaneet, hän toteaa.

Tällä haavaa Alli suunnittelee työpaikan vaihtoa. Jos tulot nousisivat, hän voisi saada lainan, jolla ostaa ex-miehen osuus asunnosta ja muuttaa sinne itse.

Onni on, etteivät he eronneet repivän riitaisasti. Silloin olisi ollut varmaan pakko myydä alle sadalla tonnilla ja velkaantua rajusti, Alli toteaa.

Jossittelu on turhaa, mutta siltä on vaikea pidättäytyä. Jos asunnon olisi myynyt heti erotessa, se olisi mennyt nopeasti ja hyvään hintaan, Alli uskoo.

”Tuntuu, että asunnoilta on yhtäkkiä kadonnut arvo kokonaan. Ei riitä, että hinta on kohdallaan, vaan sen pitää olla aivan mitättömissä kantimissa.”

Teksti: Oona Laine. Kuvat: Emilia Anundi ja Ville Maali. Tuottaminen: Mira Helstelä. Ulkoasu: Soile Saarelainen