hs.fi - 2000010098427 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2024-01-11T12:13:37.656Z
- 👁️ 175 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Fentanyyli on kohta ainoa huume, jota enää kaupataan San Franciscon kaduilla. Näin väittää entinen huumeidenkäyttäjä Tom Wolf.
Mustaan kevyttoppatakkiin pukeutunut Wolf vetäisee sähkötupakasta henkoset ja kertoo, miten vietti puoli vuotta asunnottomana San Franciscon kaduilla. Fentanyylin lisäksi Wolf käytti heroiinia.
Hän pääsi vieroitukseen vuonna 2018 ja on pysynyt kuivilla siitä lähtien. Entisestä addiktista on tullut aktivisti, joka ajaa toipumiseen ja huumeettomaan ympäristöön keskittyvää linjaa.
Wolf on lupautunut oppaaksi San Franciscon pahamaineisimmille alueille. Lähdemme matkaan kaupungin keskusaukiolta, Union Squarelta.
Siisteys ja luksus vaihtuvat roskaisuuteen ja köyhyyteen jo muutaman korttelin päässä. Maassa lojuu foliota ja käytettyjä ruiskuja.
Lähellä X:n eli entisen Twitterin pääkonttoria heiluu mies omissa maailmoissaan. Jalkakäytävällä nainen pistää neulaa reiteensä, joka on täynnä arpia ja mustelmia.
”Näillä kaduilla ei ole koskaan nähty yhtä myrkyllisiä, yhtä pienillä annoksilla ja yhtä nopeasti riippuvuutta aiheuttavia aineita. Fentanyyli on muuttanut kaiken”, Wolf sanoo.
Reseptilääkkeenä fentanyyliä käytetään kivunlievitykseen ja anestesiaan. Se on monikymmenkertaisesti voimakkaampaa kuin heroiini ja sata kertaa voimakkaampaa kuin morfiini.
Huumausainekäytössä yksi annos fentanyyliä on hyvin lähellä tappavaa määrää. Pieni huti määrässä aiheuttaa kuolemaan johtavan hengityslaman.
Fentanyylillä ei ole tunnistettavaa väriä, hajua tai makua, joten sitä voi lisätä melkein mihin tahansa.
”Fentanyyliä pitää käyttää jopa tunnin tai parin välein, jotta välttää vieroitusoireet”, itsekin koukussa aineeseen ollut Wolf sanoo.
Vuonna 2022 Yhdysvalloissa kuoli huumeiden yliannostukseen yli 110 000 ihmistä. Kuolemista yli kaksi kolmasosaa liittyi fentanyyliin ja muihin synteettisiin opioideihin.
Huumeiden yliannostus on 18–45-vuotiaiden amerikkalaisten yleisin kuolinsyy.
San Franciscon huumekaupan keskus eli niin kutsuttu pillerikukkula sijaitsee liittovaltion lasipintaisen toimistorakennuksen kupeessa. Rakennus tunnetaan innovatiivisista suunnitteluratkaisuista, energiatehokkuudesta ja ympäristöystävällisyydestä.
Jalkakäytävällä sen vieressä rahoitetaan huumeiden käyttöä myymällä varastettua tavaraa. Kadulle on levitetty tarjolle kaikkea mahdollista tupakasta ja alkoholista kodinkoneisiin, keksipaketteihin ja suklaaseen.
Viereisellä kujalla sijaitsevat balettikoulu ja korvaushoitoklinikka.
”Balettikoulun oppilaat joutuvat kävelemään tuosta diilereiden ohi, ja myös huumeriippuvaiset korvaushoitoklinikan potilaat vieroitushoitoon”, Wolf sanoo ja pudistelee päätään.
Kadulla partioivat sosiaalityöntekijät ja poliisit moikkaavat Wolfia. Tunnelma on samalla lupsakka ja tarkkaavainen.
Helsingin kokoisessa kaupungissa on 500 poliisin vaje. Asunnottomia on noin 8 000. Diilereitä on arvioitu olevan jopa tuhat. Katukuvasta ei huomaa, että heistä pidätettiin syksyllä 300.
Katukauppa on pitkälti hondurasilaisten rikollisjärjestöjen hallinnassa. Noin 10 hengen ryhmissä liikkuvat diilerit ovat pukeutuneet samalla tavalla.
Musta huppari, löysät housut, reppu. Monella on maski päässä.
”Hei mama, hei mama, mitä haluat?” diileri houkuttelee ohikulkijaa.
Wolfilla on kokemusta myyntityöstä. Asunnottomana hän myi ruokakuponkeja ja varasti kaupoista saadakseen rahaa huumeita varten. Sitten jengit kysyivät, haluaisiko hän töitä.
”Laitoin huumeet urheilusukkiin. Eri lajikkeet eri taskuihin. Sillä tavalla rahoitin käytön puolen vuoden ajan.”
Koska fentanyyli on niin voimakasta, koko Yhdysvaltojen vuosikulutuksen on arvioitu olevan vain joitakin tuhansia kiloja puhdasta fentanyyliä. Määrä mahtuisi yhteen rekka-autoon.
Vuonna 2022 Yhdysvaltain huumeviranomainen DEA kertoi takavarikoineensa 4 500 kilogrammaa fentanyyliä. Se riittäisi tappamaan kaikki 336 miljoonaa yhdysvaltalaista.
Kahden milligramman painoinen annos on jo kuolettava.
Fentanyyliä on helppo salakuljettaa. Ei tarvita kuljetuskontteja tai muuleja eli kuriireja. Postipaketti riittää.
DEA:n mukaan huumekauppiaat jakelevat fentanyylia tyypillisesti kiloittain. Sitä jatketaan muilla aineilla, kuten kofeiinilla. Kilo puhdasta fentanyyliä voi tuottaa yli miljoona dollaria voittoa. Määrä on kymmenkertainen muihin opioideihin verrattuna.
Raaka-aineet maksavat satasia. Kemikaaleja sekoitetaan ämpäreissä puukepillä tai lapiolla. Yksi huumekartellin ”kokki” puristaa päivässä fentanyyliä 100 000:een väärennettyyn pilleriin.
Vaikka käyttäjiä kuolee, myynti on niin kannattavaa, että riski kannattaa myyjien mielestä ottaa.
Fentanyylikaupan pääpiruna pidetään meksikolaista Sinaloan kartellia. Rikollisjärjestön 66-vuotias patriarkka Joaquín ”Pätkä” Guzmán on yksi maailman rikkaimmista rikollisista, lähinnä kokaiini- ja heroiinikaupan ansiosta.
Nyt hän istuu elinkautista tuomiota Yhdysvalloissa. Kartellin ohjaksiin ovat tarttuneet hänen lapsensa, joilla on yhteinen kutsumanimi: Los Chapitos eli Pikkupätkät.
Parivaljakko on lähtenyt valtaamaan Yhdysvaltojen huumemarkkinoita fentanyylillä.
Kasvipohjaiset huumeet, kuten kokaiini tai heroiini, vaativat kokapensaan tai oopiumin viljelemistä. Fentanyylin valmistaminen pienissä vaatimattomissa ”laboratorioissa” on muuttanut kaiken.
Syyskuussa Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken varoitti eurooppalaisia kollegoitaan fentanyylistä.
Fentanyyliepidemia on jo iskenyt Viroon ja aiheuttanut lukuisia kuolemia Ruotsissa sekä Baltian maissa.
Fentanyylin lisäksi Yhdysvaltain markkinoilla liikkuu muita tappavia opioidiyhdisteitä. Aineita käytetään myös sekaisin.
”Fentanyyli on niin sedatiivinen, että ihmisillä on vaikeuksia pysyä hereillä. Moni käyttää rinnalla piristeitä”, Tom Wolf selittää.
Kolmen viime vuoden aikana opioidiriippuvaisten parissa tehtyjen tutkimusten mukaan 70–80 prosenttia käyttää muitakin huumaavia aineita. He ovat myös vähemmän alttiita hakeutumaan hoitoon kuin yhden aineen käyttäjät.
Kurjuuden keskuksia on kaikissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa. Fentanyyli aiheuttaa niissä valtavaa tuhoa.
Huumeiden yliannokset tappoivat viime vuonna 800 000 asukkaan San Franciscossa 650 ihmistä – yli kaksi kertaa niin paljon kuin koko Suomessa.
Kaupunkilaiset, viranomaiset ja poliitikot ovat tuskallisen tietoisia ongelmista. San Francisco käyttää vuodessa 1,7 miljardia dollaria huumeiden käyttäjiä ja asunnottomia hoitavien järjestöjen rahoitukseen.
Haasteena on, ettei toiminnan tehokkuudesta, laadusta tai tuloksellisuudesta ole tietoa.
Viimeisin epäonnistunut hanke oli vuoden 2022 alussa perustettu Tenderloin Linkage -keskus. Sen piti tarjota ruokaa, vaatteita ja matalan kynnyksen reitti vieroitushoitoon ja pois kadulta. Hankkeen hintalapuksi tuli 22 miljoonaa dollaria.
Käytännössä siitä tuli laiton huumeiden käyttöpaikka. Huumekauppiaat ojensivat keskuksen kävijöille aineita aidoissa olevien aukkojen läpi, eikä käyttöä estetty.
Alle vuotta myöhemmin keskus suljettiin.
”Oli hienoa, mitä siellä yritettiin tehdä. Mutta euforiassa olevan, juuri annoksen ottaneen huumeriippuvaisen luokse ei voi mennä kysymään, että haluaisitko kuntoutusta. Tuolla hetkellä ei voi sitouttaa ketään”, Wolf sanoo.
San Francisco Chronicle -lehden haastattelussa asiantuntijat olivat erimielisiä hankkeen hyödyllisyydestä. Esimerkiksi Kalifornian yliopiston professori Josh Bambergerin mukaan huumeiden käyttö valvotussa paikassa voi olla addikteille turvallisempaa kuin kaduilla.
Osa asiantuntijoista oli toista mieltä.
”Jos tulet paikkaan, jonka pitäisi ohjata kohti hoitoa ja toipumista, ja ympärilläsi on huumeita käyttäviä ihmisiä, se muuttuu kannustimeksi jatkaa”, Stanfordin riippuvuuslääketieteen tutkija Keith Humphreys sanoi lehdelle.
”Kuin yrittäisi pitää AA-kokousta baarissa.”
Tom Wolf pysähtyy moikkaamaan ehdonalaisvalvojia ja järjestöjen edustajia.
Yhdellä puolella katua yritetään vetää käyttäjiä kuiville. Toisella puolella on tarjolla matka yhä syvemmälle.
Vierestä kulkevat tavalliset kaupunkilaiset kääntävät katseensa pois. Näkymä on liian tuttu. Se ei enää hätkäytä ketään.
Tom Wolf on liittynyt kasvavaan joukkoon ihmisiä, jotka vaativat kaupunkia puuttumaan yhä tappavampaan huumekauppaan kovemmin ottein.
Yhdysvalloilla on Wolfin mielestä outo suhde huumeisiin ja asunnottomuuteen: keskustelu on yhä politisoituneempaa, eikä asiantuntijoita kuunnella.
Wolf sanoo olevansa demokraatti, mutta häntä ärsyttävät ne vasemmistolaiset, jotka haluavat purkaa jarruja huumeiden käytön edestä.
”On pötyä, että kunkin pitäisi saada vapaasti päättää, haluaako kuolla huumeisiin.”
Oikaisu 10.1.2024 kello 18.07: Yhdysvaltain ulkoministerin nimi on Antony Blinken. Aiemmin uutisessa käytettiin väärää etunimeä Anthony.