Valkoposkihanhien räkytys kaikuu, kun satojen muuttoon valmistautuvien lintujen parvet laskeutuvat rantaveteen Helsingin Vanhankaupunginlahdella.

Syksyinen sää on lempeän tyyni ja aurinkoinen.

Kun kääntää selkänsä rannan kerrostaloille ja Helsingin siluetille, voi kuvitella olevansa saariston rauhassa kaukana kaupungin hälinästä.

Keskellä lahtea Eero Haapanen soutaa rauhallisin vedoin pieneen saareen.

Kuusiluoto on Haapaselle tärkeä paikka, ”tukikohta”, josta hän tarkkailee lintuja ja käy kalastamassa.

Näillä vesillä Haapanen on kalastanut talvisin yli 30 vuotta. Kolmen kuukauden kalastuskauden aikana verkkoihin tarttuu eniten lahnaa, haukea ja kuhaa. Itse pyytämäänsä kalaa Haapanen syö talven aikana parikymmentä kiloa. Suurin osa siitä on haukea.

Hauki puolestaan syö ahvenia, ja Vanhankaupunginlahden ahvenet ovat olleet niin myrkyllisiä, että tutkijat ovat suositelleet niille syöntirajoituksia.

Ahvenissa on mitattu runsaasti pfas-kemikaaleja eli per- ja polyfluorattuja alkyyliyhdisteitä. Ne ovat niin sanottuja ikuisuuskemikaaleja. Sellaisiksi kutsutaan myrkkyjä, jotka pysyvät ympäristössä ja ihmisessä kymmeniä vuosia.

Tarkoitus on selvittää, kuinka paljon niitä löytyy Haapasen elimistöstä.

Ensimmäisen kerran pfas-kemikaalien vaaroihin havahduttiin Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa jo 1940-luvulla.

Kemikaaliyhtiö Dupont oli aloittanut teflonin valmistuksen. Se mullisti ruoanlaiton, koska teflonilla pinnoitetut paistinpannut ja kattilat ovat helppohoitoisia ja kestäviä. 

Tehtaan jätevesipäästöt aiheuttivat ympäristökatastrofin, kun teflonin raaka-aineena käytettävä pfas-kemikaali saastutti juomaveden. Ihmisiä sairastui, ja karjaa kuoli. Paikalliset asukkaan syyttivät yritystä riskien peittelystä.

Tapahtumat eivät estäneet pfas-kemikaalien voittokulkua.

Niiden myrkyllisyydestä huolestuttiin laajasti vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. Varsinainen herääminen tapahtui 2000-luvun alkupuolella.

Nykyään käytössä on yli 10 000 erilaista pfas-kemikaalia. Niitä on lähes kaikkialla elektroniikkalaitteista puhdistusaineisiin. Teollisuudessa niitä on hyödynnetty esimerkiksi puolijohteiden valmistuksessa, metallien pintakäsittelyssä ja hydrauliikkaöljyissä.

Pfas-kemikaaleja käytetään, koska ne tekevät ihmisten elämästä helpompaa ja mukavampaa – ja tuotteista laadukkaampia.

Pfas-kemikaaleja löytyy paikoin hälyttävän suuria määriä maaperästä, vesistöistä, pohjavesistä, juomavesistä sekä kasveista ja kaloista. Niitä on jopa arktisilla alueilla.

Juomaveden ja ruoan lisäksi ihmiset altistuvat pfas-kemikaaleille esimerkiksi vaatteiden ja kosmetiikan kautta. Niitä on mitattu sisäilmastakin.

Kaikesta huolimatta niiden riskit tunnetaan vielä huonosti.

Ympäristömyrkyt eivät ole suuremmin huolettaneet Eero Haapasta, vaikka kaveriporukassa on puhuttu kalansyönnin terveysvaikutuksista ja mahdollisista vaaroista.

”Kaverit välillä kyselevät, voiko täältä pyydettyjä kaloja syödä”, Haapanen kertoo  Kuusiluodon kalliolla ja latoo Vanhankaupunginkoskesta keväällä pyydettyjä kuoreita savustimeen.

Haapanen laittaa retkimalliseen savustuspönttöön myös kaupan kalatiskiltä ostamaansa haukea. Omaa saalista Haapasella ei kuoreiden lisäksi ole, sillä hän kalastaa talvella.

Kesällä alueella ei saa kalastaa verkoilla.

Vantaanjoen suiston ahventen korkeat pfas-pitoisuudet tulivat ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2011, kun elintarviketurvallisuusvirasto Evira, nykyinen Ruokavirasto, julkisti EU-kalat II -tutkimuksen. 

Tieto saavutti myös Haapasen ja kaverinsa, mutta kalastukseen se ei ole vaikuttanut.

”Perusteltiin, että me kalastetaan ja syödään paljon kalaa vain kolmena kuukautena vuodessa. Sitä paitsi saalis jaetaan kavereiden kesken, joten yhdelle ei syötävää niin valtavasti tule.”

Viime vuosina tiedot pfas-kemikaalien terveyshaitoista ovat tarkentuneet, koska niitä tutkitaan paljon. Samalla huoli on voimistunut.

Tuore EU-projekti arvioi, että neljätoista prosenttia eurooppalaisista nuorista altistuu liikaa pfas-kemikaaleille. Tämä pätee suomalaisiinkin nuoriin.

Liiallinen altistuminen ei suoraan tarkoita, että syntyisi terveyshaittoja. Raja-arvojen ylittyessä riskit kuitenkin pikkuhiljaa kasvavat. 

Sitä mukaa kun tiedon määrä haitoista on kasvanut, myös sääntely on lisääntynyt. Satoja yhdisteitä on rajoitettu maailmanlaajuisesti Tukholman sopimuksella vuonna 2004.

Lisäksi kansallisia rajoituksia on tehty tai kaavaillaan Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.

Terveysriskien vuoksi Euroopan komissio asetti vuoden 2023 alussa raja-arvot elintarvikkeiden suurimmille pfas-pitoisuuksille. Raja-arvot määriteltiin lihalle, kalalle ja äyriäisille sekä kananmunille. 

Juomaveden raja-arvot ovat vastikään kiristyneet kaikissa Pohjoismaissa.

Kööpenhaminassa sijaitsevan Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) pääjohtaja Leena Ylä-Mononen on myös huolissaan, koska pfas-kemikaalien aiheuttama ympäristön saastuminen on kasvava riski. Ympäristöön pääsee jatkuvasti uusia aineita, jotka lisäävät sekä ihmisten että luonnon kemikaalikuormaa.

Silti haitallisuus tiedetään perinpohjaisesti vain pienestä osasta kemikaaleja.

”Tutkimukset ovat kuitenkin antaneet perustellun syyn huoleen kyseisten aineiden pitkäaikaisvaikutuksista ympäristölle ja ihmisten terveydelle”, Ylä-Mononen sanoo.

Kaikkia aineita tuskin saadaan tutkittua riittävän nopeasti yksitellen. Siksi kemikaalien arvioinnissa ja niitä koskevissa päätöksissä pitäisi Ylä-Monosen mielestä siirtyä käsittelemään kokonaisia kemikaaliryhmiä. 

”Näin voidaan välttää haitallisten aineiden korvaaminen toisilla lähes identtisillä haitallisilla aineilla.”

Kemikaalivirasto Echa valmisteleekin parhaillaan ehdotusta tuhansien yhdisteiden kiellosta EU:ssa. Taustalla on viiden Euroopan maan – Saksan, Hollannin, Tanskan, Ruotsin, Norjan – pelko ympäristön saastumisesta.

Valmistajat ovat rajoittaneet pfas-kemikaalien käyttöä myös vapaaehtoisesti, mutta yleensä siirtymällä toisiin pfas-yhdisteisiin.

Tilanne on johtanut kilpajuoksuun. Kiellettyjä aineita on korvattu yhtä vaarallisilla tai entistä vaarallisemmilla kemikaaleilla. Korvaavat yhdisteet ovat usein olleet yhtä pysyviä ja kulkeutuneet luonnossa jopa pidemmälle kuin entiset.

Lopputuloksena me altistumme samanaikaisesti tuhansille kemikaaleille, joiden yhteisvaikutuksia ei tiedä kukaan.

Suomessa pfas-kemikaaleja päätyy ihmisiin yleisimmin kalasta, ja kalastajien verestä on mitattu korkeitakin pitoisuuksia. Siksi Eero Haapanen on lupautunut testiin, jossa selvitetään, paljonko hänen elimistössään on yleisimpiä pfas-yhdisteitä.

Jos pfas-kemikaaleja on päätynyt Vanhankaupunginlahdelta kalastetun hauen lihaan, niistä on todennäköisesti merkkejä Haapasen veressä. Myrkyt säilyvät ihmisen veressä todella kauan. Siksi jo yksittäisellä mittauksella saa arvion altistumisen määrästä.

Tihkusateisena tiistai-iltapäivänä Haapanen pyöräilee Helsingin keskustassa yksityiselle lääkäriasemalle, jossa hänestä otetaan kaksi koeputkellista verta.

Veriputket jäävät pariksi tunniksi laboratorioon, jossa verestä erotellaan seerumi. Se on veren kirkas nestemäinen osa, josta puuttuvat punasolut ja pääosa hyytymistekijöistä. 

Näyte lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laboratorioon Kuopioon. Siellä erikoistutkija, ympäristökemisti Jani Koponen analysoi seerumista pfas-kemikaalit.

Tuloksia odotellessa menee muutama viikko.

Vantaanjoki on Suomen vesistä ylivoimaisesti eniten pfas-kemikaalien saastuttama. 

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys teki kaksi vuotta sitten pfas-selvityksen. Sen mukaan myrkkyjä on valunut veteen muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalta sekä joen yläjuoksulla sijaitsevista Riihimäen ja Hyvinkään jätevedenpuhdistamoista. 

Lentoasemalla ongelmana ovat sammutusvaahdot, joita on käytetty paloharjoitusalueella. Vuonna 2014 Finnairin lentokonehallissa sattui suuri sammutusvaahdon vuoto ja pfas-kemikaaleja pääsi ympäristöön.

Suurin osa vakavista saastumistapauksista ympäri maailmaa on johtunut nimenomaan sammutusvaahdoista. Joidenkin pfas-yhdisteiden käyttö niissä on kielletty jo 2011, mutta valmistajat ovat siirtyneet toisiin pfas-yhdisteisiin. Nyt EU:ssa valmistellaan kaikkien pfas-yhdisteiden kieltämistä sammutusvaahdoissa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalta sammutusvaahtojen sisältämiä pfas-kemikaaleja on päässyt ojia ja puroja pitkin Vantaanjokeen.

Lentoaseman sammutusvaahdot ja kaupunkien jätevedenpuhdistamot eivät kuitenkaan yksin riitä selittämään Vantaanjoen korkeita pfas-pitoisuuksia.

Myös tuntemattomilla päästölähteillä on merkittävä vaikutus joen kemialliseen tilaan, toteaa vesiensuojeluyhdistys.

Korkeita pfas-pitoisuuksia on pintavesistä löytynyt Vantaanjoen lisäksi muun muassa Porvoonjoesta.

Porvoossakin saastumisen taustalla ovat sammutusvaahdot. Vuonna 1989 Nesteen jalostamolla Kilpilahdessa paloi säiliöllinen isoheksaania, jota käytetään bensiinin valmistuksessa. 

Liekkien taltuttamiseen käytettiin kaikki Suomen varastoissa olleet sammutusvaahdot. Kun ne loppuivat, lisää hankittiin Belgiasta ja Ruotsista.

Vaahtojen sisältämät fluoratut kemikaalit päätyivät ympäristöön, ja siellä ne ovat yhä.

Vesien lisäksi EU:n asettamat raja-arvot ylittäviä pfas-pitoisuuksia on Suomessa löydetty kaloista sekä kotimaisista luomukananmunista.

Vuonna 2011 tehdyn EU-kalat-tutkimuksen perusteella Itämeren ruokakalat olivat enimmäkseen puhtaita avomerellä ja rannikolla. 

Sen sijaan Vanhankaupunginlahdella, Tuusulanjärvellä sekä Porvoonjoessa ja Porvoon edustan rannikkovesissä kalojen pfas-pitoisuudet ylittyivät.

Tuusulanjärveen kemikaaleja pääsee pienten jokien kautta. Esimerkiksi Mäyränojan varrella on vanha kaatopaikka, josta voi huuhtoutua vesiin myrkkyjä.

Suomessa täysin omissa lukemissaan veden ja kalojen saastumisessa ovat kuitenkin Vantaanjoki ja Vanhankaupunginlahti.

Vanhankaupunginlahdella on mitattu jopa kymmenkertaisia pfas-pitoisuuksia muualla Suomenlahdella uiskenteleviin ahveniin verrattuna. 

Vesiensuojeluyhdistyksen tutkimuksessa pfas-pitoisuudet ahvenen lihaksessa olivat sellaisia, että satakiloinen aikuinen saisi syödä vain neljätoista grammaa ahventa viikossa. Toisin sanoen satakiloisella aikuisella kestäisi noin yhdeksän kuukautta syödä puoli kiloa ahvenfileitä, jos hän haluaisi pitää kiinni Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (Efsa) suosituksista.

Vanhankaupunginlahden Kuusiluotoon Eero Haapasen toi lintuharrastus.

Hän bongasi saarelta vanhan kalastajahuvilan linturetkellä 1980-luvulla. 

Haapasen perustama luontoharrastusyhdistys Vanhankaupungin kulttuuriekologinen klubi vuokrasi tyhjillään olleen huvilan Helsingin kaupungilta vuonna 1990. Siitä asti yhdistys on pikku hiljaa kunnostanut taloa.

Huvila on rakennettu 1930, kun sen paikalla sijainnut Karlssonien kalastajasuvun tila paloi vuotta aiemmin.

Helsingissä 1800-luvulta saakka asuneen suvun viimeinen ammattikalastaja oli Erik Karlsson, joka kalasti näillä vesillä vielä 1990-luvulla. Haapanen ehti tutustua häneen.

Hän katseli talvisin, kun Karlsson pyysi kalaa verkoilla. Keväisin Haapanen seurasi rysäkalastajia, joiden jättimäisiä katiskoja muistuttaviin rysiin kalat uivat satimeen.

Toisinaan kalastajat jakoivat saaliitaan. Haapanen sai kipinän.

”Pitihän se aloittaa itsekin.”

Alkutalvesta 1992 Haapanen laski ensimmäisen kerran verkot Vanhankaupunginlahden vesille.

Kala on terveellistä ravintoa. Niin voisi tiivistää suomalaisten asenteen, on kyse sitten tutkijoista, viranomaisista tai tavallisista kansalaisista.

Suomessa on pyrkimys lisätä kalan käyttöä. Täällä puhutaan paljon sen terveyshyödyistä. Toisenlainen tieto voisi haitata pyrkimyksiä.

Viime vuosina Suomessa on tutkittu esimerkiksi pienten lasten altistumista pfas-kemikaaleille ja sen mahdollista vaikutusta rokotevasteen heikkenemiseen. Riski on osoittautunut pieneksi. 

Tuore suomalaistutkimus osoittaa puolestaan, että pysyvillä orgaanisilla ympäristömyrkyillä, joihin pfas-kemikaalit kuuluvat, on yhteys maksasairauksiin.

Muutoin tutkimustieto Suomessa alkaa olla lähes kymmenen vuotta vanhaa.

Korkeistakaan kemikaalipitoisuuksista ei pidetä täällä meteliä. Ajatuksena on se, että pienillä poikkeusalueilla, kuten Vanhankaupunginlahdella tai Porvoon edustan merialueella, ei ole merkitystä koko väestön kannalta. 

Kalojen pfas-yhdisteiden pitoisuudet Suomessa ovat olleet pääosin selvästi alle enimmäismäärien, jotka Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa asetti  vuoden 2023 alussa, Ruokavirasto korostaa.

Ensi keväänä Ruokavirasto julkaisee EU-kalat IV -tutkimuksen. Alustavat tulokset Suomen merikaloista osoittavat yksittäisiä pfas-pitoisuuksien ylityksiä silakoilla, mutta valtaosa tutkituista kaloista on EU:n raja-arvojen alapuolella.

”Suomalainen ruokakala on pääosin puhdasta”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkija Riikka Airaksinen.

Kemikaalien pysyvyydestä kertoo Airaksisen mukaan kuitenkin se, että kalojen pfas-pitoisuudet eivät ole laskeneet verrattuna edelliseen tutkimukseen vuonna 2016. 

Muiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat laskeneet sitä mukaa, kun niiden käyttöä on rajoitettu. Näin on käynyt esimerkiksi Itämeren silakalle, jonka dioksiinipitoisuudet ovat laskeneet merkittävästi.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ylitarkastajaa Timo Seppälää pfas-kemikaaleja koskevan keskustelun laatu ärsyttää.

Seppälän mielestä Suomessa pitäisi voida sanoa ääneen, että rannikolla on muutama alue, jossa kalan kemikaalipitoisuus voi olla korkea. Se ei poista sitä, että kala on enimmäkseen terveellistä ruokaa.

”Totta on, että suomalainen kala on valtaosin puhdasta ja että kotimaisen kalan käyttöä tulisi lisätä. Meillä kuitenkin on maailmanluokan mitassa saastuneita kaloja, joita monet onkivat esimerkiksi Vanhankaupunginlahdelta”, Seppälä sanoo.

Seppälä on työskennellyt vuosia pfas-yhdisteiden ja teollisuuskemikaaleihin liittyvien sopimusten parissa. 

”Vantaanjoen kalan pitoisuuksilla monessa muussa maassa annettaisiin kalan syöntirajoituksia.”

THL suositteli sellaista Vanhankaupunginlahden isoille ahvenille jo kaksitoista vuotta sitten Itämeren kalat -tutkimuksessa.

Helsingin kaupunki ei ole rajoituksia harkinnut. Ainakaan toistaiseksi.

”Kalan syöminen on kuitenkin periaatteessa terveellistä”, sanoo Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Esa Nikunen.

HS:n haastattelun jälkeen Nikunen kuitenkin tarttuu aiheeseen. Hän kertoo ennen tämän artikkelin ilmestymistä, että kaupunki tilaa tutkimuksen, jossa selvitetään kalojen haitta-ainepitoisuuksia muutamassa paikassa. Yksi niistä on Vanhankaupunginlahti.

Kalat pyydystetään tutkimusta varten syksyn aikana. Tuloksia on luvassa alkuvuodesta.

”Niiden perusteella sitten harkitaan jatkotoimia.”

Vanhankaupunginkosken suvanto on Helsingin kenties suosituin kalastuspaikka. Alueella käy vapaa-ajankalastajia, matkailijoita ja perheitä, ja siellä järjestetään onkitapahtumia lapsille ja nuorille.

Tänä vuonna kaupunki on myynyt yli 1 100 kalastuslupaa Vanhankaupunginkosken suvannolle. Onkijoita on lisäksi tuhansia vuodessa, sillä rannassa saa onkia jokaisenoikeudella.

Aurinkoisena syysiltana suvannossa on useita kalastajia. Toiveissa on nostaa ylös kuhaa, kertovat veneestä virvelöivät kalamiehet.

Heitäkään eivät kaloihin mahdollisesti päätyneet kemikaalit huoleta.

Viimein THL:n laboratoriosta Kuopiosta on tullut sähköpostia. Eero Haapanen istuu Helsingin Sanomien toimituksessa.

Käynnistämme videoyhteyden Kuopioon erikoistutkija Jani Koposelle, joka on analysoinut näytteen. Siitä on tutkittu kolmetoista oleellisinta pfas-kemikaalia.

Koponen vertaa Haapasen tuloksia siihen, paljonko pfas-kemikaaleja on suomalaisissa keskimäärin.

Mittauksia on tehty 1980-luvun alusta saakka, joten ainakin karkea käsitys suomalaisten altistumisesta on olemassa. THL on tutkinut vuosien varrella yli 6 000 ihmisen pfas-kemikaalien pitoisuudet seeruminäytteistä.

Haapanen suhtautuu testaukseen eräänlaisena kalastajan terveystarkastuksena. 61-vuotias mies on hyvässä kunnossa. Hän ulkoilee paljon ja liikkuu enimmäkseen polkupyörällä.

Haapanen kuuntelee tyynesti, kun Koponen räväyttää uutisen. Lukemat ovat poikkeuksellisen korkeat.

Haapasen pfas-kemikaalien pitoisuus on myös keskimääräiseen kalastajaan verrattuna yli kolminkertainen.

Tuloksissa näkyy Koposen mukaan kaksi asiaa: runsas kalansyönti ja se, mistä kala on peräisin.

”Korkeita pitoisuuksia löytyy yleensä ihmisistä, jotka syövät paljon kalaa. Vanhankaupunginlahti puolestaan on Suomen mittakaavassa yksi saastuneimmista paikoista kalastaa ja syödä kalaa”, Koponen sanoo.

Haapasta tulos ei järkytä, mutta mietityttää toki.

”Jos minä olisin kala, saisiko minua käyttää ravinnoksi?” hän kysyy.

”Tuskin saisi”, vastaa Koponen.

Tuloksissa näkyy Koposen mukaan kaksi asiaa: runsas kalansyönti ja se, mistä kala on peräisin. 

”Korkeita pitoisuuksia löytyy yleensä ihmisistä, jotka syövät paljon kalaa. Vanhankaupunginlahti puolestaan on Suomen mittakaavassa yksi saastuneimmista paikoista kalastaa ja syödä kalaa”, Koponen sanoo.

Haapasta tulos ei järkytä, mutta mietityttää toki.

”Jos minä olisin kala, saisiko minua käyttää ravinnoksi?” hän kysyy.

”Tuskin saisi”, vastaa Koponen.

Suomessa pfas-kemikaaleille ei ole määritelty terveysperusteisia raja-arvoja. EU on antanut suositukset vain elintarvikkeiden maksimipitoisuuksille.

Haapanen pohtii vielä, tulisiko hänen huolestua.

Ei tulisi, mutta suosittelisin kalastamaan jossain muualla, Koponen sanoo.

”Kalastuksen ja kalansyönnin hyödyt ovat suuremmat kuin sen, että tässä vaiheessa alkaisi vältellä kalaa.”

Terveyshyödyt ovat Haapaselle tärkeä näkökulma.

Verkot ovat valmiina talvikalastusta varten. Kun meri jäätyy, Haapanen lähtee taas kalaan.

Voi tosin olla, että tuttu paikka vaihtuu uuteen.