Kun puheena on Lontoon Paddingtonissa syntynyt umpisavolainen helsinkiläiskaveri, ei lopputuloksesta voi olla täyttä varmuutta. Jan Erolasta säteileekin voimakasta ennakoimattomuutta. Nuoruudestaan asti hän on kiitänyt vauhdilla toimesta toiseen, estradilta estradille, ja ­aina uusia ajatuksia ympärilleen viskellen.

Tosimielellä, mutta hyväntuulisesti, huumorin siivin.

Miten ja missä parhaimmat ideasi löytävät sinut, Jan Erola?

”Suihku on ehdoton ideointipaikkani. Ulkopuolinen humu vaimenee hetkeksi ja jää vain oma päänsisäinen kohina”, hän vastaa.

Ideoiden jalostus voi vaatia paljonkin sitkeää työntekoa, mutta autenttinen syntyhetki on nopea välähdys.

Erolan uusin ajatuspaketti on Uusien ideoiden Suomi -raportti, johon hän kokosi ja perusteli ehdotuksiaan Suomen jokaisen 19 maakunnan elinvoiman vahvistamiseksi.

Tätä nykyä Erola on yhtä kuin yhden miehen viestintäyritys. Takavuosina hän on toiminut toimittajana ja päätoimittajana lehdissä, radiossa ja tv:ssä, kirjankustantajana, kirjamessu­pomona, kolumnistina ja leffa­yhtiön viestintäpäällikkönä. Lisäksi hän pitää podcasteja eri kollegoiden kanssa ja jakaa näkemyksiään TV1:n Jälkiviisaiden värikkäänä kravattimiehenä liki 20 vuoden kokemuksella – vain eräitä mainitaksemme.

Ja ettei aika tulisi pitkäksi, Erola keikkailee tuon tuosta parodisen savolaisorkesteri Punatähtien laulusolistin Aatos Punasen hahmossa. Punatähdet hän ideoi ja perusti jo 1995 opiskelukaverinsa Jaakko Lyytisen kanssa. ”Alun perin se toimi suomettumisen ja Neuvostoliiton jälkeisenä nauruterapiana.”

Mikä sitten motivoi ja pitää Erolaa alinomaa liikkeessä?

”Moottorinani on se, että poden jatkuvaa uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Hahmotan tekemisiäni esiin pulp­puavien ajatuskimppujen läpi, joista parhaimmillaan kehkeytyy eteenpäin vietäviä pitkäkestoi­siakin hankkeita”, Erola miettii.

Viime vuosien projekteistaan hän antaa esimerkkeinä leffa­käsikirjoittajien aseman parantamisen sekä Suomen työmarkkinarauhan ja ulkomaanviennin edistämisen. Hankkeita on ollut aivan laidasta laitaan.

Joustavuus on aina kuljettanut Erolaa. Varhain syttynyt kiinnostus lähihistoriaan sai hänet lukemaan poliittisen historian maisteriksi, ja yliopistolla ja osakunnissa solmiutunut tiheä kontaktiverkko vei seuraavaan ruutuun, toimittajaksi. Ja niin edelleen.

”Aina minut on imaistu johonkin uuteen paikkaan, kuten kustantajaksi. Siinäkin tehtävässä annoin vapaan uteliaan tiedonhalun näkyä kustannusohjelmassa, koetin löytää vielä kartoittamattomia ilmiöitä ja uusia tekijöitä.”

Tietynlaiseksi huoneentaulukseen Erola korottaa ”anna hyvän kiertää” -ajattelun ja tiimipelaamisen. ”Olen elämässä saanut muilta paljon apuja, ja siksi haluan levittää niitä itsekin.”

Eräänä hyvää jakavana oppi-isänään hän mainitsee Tom Hynnisen (s. 1932), Torpan Poikien korislegendan, joka luotsasi Erolan ja kaveripiirin korisharrastusta 1980-luvun Lauttasaaressa. ”Tommilla on Lauttasaaren kokoinen sydän, ja hänen eleettömän muiden ihmisten auttamisensa koen edelleen suurena inspiraation lähteenä.”

Ensiarvoiseksi hän katsoo myös isänsä Tuomo Erolan ”vain taivas on rajana” -periaatteen.

Nykyistä toimenkuvaansa Erola kutsuu ammattiauttajaksi. Ongelmanratkaisu on kiehtonut ­aina, ja viestintäkonsulttina hän pääsee tilanteisiin, joissa hänen pitää yhdistää kumulatiiviset kokemuksensa kulloisenkin toimeksiantajansa auttamiseen.

”Hommanani on toimittajan aivoilla, ja yhteiskunnallisella tuntemuksellani, saada tarpeellinen sanoma lävitse. On hämmentävänkin erilaisia työtehtäviä ja tulokulmia. Mutta tunnen olevani tässä kotonani.”

Omasta mielestään Jan Erola ei enää paahda siinä määrin töitä kuin nuorempana. ”Minulla on perhe, vaimo ja kolme kouluikäistä lasta, ja he ovat laittaneet suksiini pitovoidetta, että maltan paremmin keskittyä olennaiseen”, Erola myöntää.

”Se on pelkästään hyvä se.”