Kun näyttelijä Matti Ristinen muutti 11 vuotta sitten nykyiseen asuntoonsa Helsingin Punavuoreen, hän sijoitti muistojen laatikon makuuhuoneen yläkaappiin.

”Eikö kaikilla ihmisillä ole sellainen? Ajattelin, että otan sen alas sitten joskus vanhana miehenä ja käyn läpi kaikkea, mitä olen tehnyt. Siellä on päiväkirjoja, käsikirjoituksia ja muuta vanhoihin töihin liittyvää.”

Ristinen ei kuitenkaan ehtinyt täyttää edes viittäkymmentä, kun hän korona-aikaan tarttui laatikkoon ja alkoi käydä läpi menneisyyttään. Tarkoitus oli toki kehittää vanhasta uutta, hakea ideaa oman esityksen tekemiseen.

Laatikko oli painava, koska Ristinen on näyttelijäksi 1997 valmistuttuaan tehnyt monenlaista. Hän on tuttu tv:stä oltuaan keskeisissä rooleissa muun muassa sarjoissa Syke, Kaikki synnit, Pirunpelto ja Irtiottoja. Hän teki myös pääosan Kari Tapion elämäkertaelokuvassa Olen suomalainen. 

Lisäksi Ristinen on ollut perustamassa Koko-teatteria ja kiinnitettynä muun muassa Turun ja Helsingin kaupunginteattereihin.

”Kieltäydyn tarjotuista rooleista harvoin. Olen ajatellut, että teen mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laaja-alaisesti”, hän sanoo.

”Mikä minä olen arvottamaan, mikä on hyvä juttu tai huono juttu, ja mihin tarpeisiin se vastaa? Muut ihmiset nostavat palkkaa siitä, minun statukseni on näyttelijä.”

OMA lukunsa Ristisen ansioluettelossa ovat monologit ja kiertävät esitykset. Hän on esittänyt muun muassa Nuoren Wertherin kärsimyksiä ja Kullervoa, anonut ja saanut apurahoja omien näytösten valmisteluun ja toteuttamiseen.

Se, että hän juhlii 50-vuotispäiväänsä Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia -esityksellä, on oikeastaan luonnollista jatkoa sille, joka alkoi jo 13-vuotiaana Kärsämäellä. Silloin Ristinen meni soittamaan opettajansa Anja Vähäahon ovikelloa. Vähäaho oli koulutukseltaan äidinkielen opettaja, mutta Ristiselle hän opetti kuvaamataitoa. Syy Ristisen vierailuun oli kuitenkin siinä, että lukiossa Vähäaho opetti ilmaisutaitoa.

”Sanoin, että olisi kiva tehdä joku esitys, että saisi nauraa ja itkeä”, Ristinen muistelee.

”Nyt se on vähän ehkä muuttunut: olisi kiva, että yleisö nauraisi ja itkisi.”

Vähäaho otti innokkaan Ristisen ohjattavakseen. Ensin syntyi veteraanijuhlaan lausuntaesitys Aleksis Kiven Pohjatuulesta, sitten vastaavia esityksiä muun muassa Arto Mellerin ja Ilpo Tiihosen runoista. 

Myöhemmin kun Ristinen oli saanut ajokortin, hän kuljetti kuvataidekritiikkejä Kalevaan kirjoittanutta Vähäahoa gallerioihin eri puolille Pohjois-Pohjanmaata. Vähäaho myös luetutti Ristisellä kirjoja omasta laajasta kokoelmastaan.

”Kulttuurielämä tuli yllättävän lähelle, vaikka asuikin Kärsämäellä. Tuollainen mentori oli korvaamattoman arvokas.”

KUNNIAA Ristinen jakaa uraansa vaikuttaneille ihmisille auliisti. Kun ensimmäinen kiinnitys oli Turun kaupunginteatterissa, teatterinjohtaja Ilpo Tuomarila antoi hyviä rooleja ja suostui Ristisen ehdotuksiin monologinäytelmistä.

”Yksin tässä ei ole yhtään mitään, vaikka tekisi monologinäytelmiä. Tarvitaan mahdollistajia, Ilpo oli sitä nuorelle näyttelijälle”, Ristinen sanoo.

Tärkeä henkilö, ”mulle ihan mestari”, on Ristiselle myös ollut Tampereella näyttelijätyön lehtorina toiminut Hanno Eskola. Hän muun muassa käänsi Henrik Ibsenin Peer Gyntin uudestaan Ristisen ja Jyrki Mänttärin kiertue-esitystä varten.

Vaikka Ristinen ylistää Eskolan suomennosta ja korostaa hänen vaikutustaan omaan näyttelijäntyöhönsä, hän muistaa myös luonnehdinnan, joka ei mennyt ihan maaliin. Eskola oli arvellut Ristisen opiskeluaikana, että tämän uralle näyttelijänä saattaa tulla ongelmaksi se, että hänen näköisensä miehet ovat katoava luonnonvara. Hänelle ei ehkä riitä rooleja.

Olisiko Ristisen kohtalona elämä huonosti työllistyvänä, Helsingissä asuvana freelance-näyttelijänä?

Ei ollut, rooleja on riittänyt. Vaikka Ristinen on tehnyt paljon erilaista, niin poliisia, sotilasta, lääkäriä ja monia muita hahmoja yhdistää jonkinlainen supisuomalaisen, luotettavaksi koetun miehen olemus.

Helsingissä Ristinen on asunut vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta vuodesta pari kuukautta kuluu yhteisellä kesämökillä Taivalkoskella perheen ja hitsaajana työuransa tehneen isän kanssa.

Suomi tulee tutuksi kevään aikana myös laajemmin, kun Ristinen vie Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia -esityksensä kylätaloille, pienille paikkakunnille. Esityksiä yhdessä harmonikkataiteilija Johanna Juholan ja näyttelijä-tanssija Sari Haapamäen – Ristisen puolison – kanssa on kaikkiaan 33.

”Käytiin jo Haapajärvellä. Siellä oli kuvia samassa paikassa esiintyneistä: oli Veikko Sinisalo, Eeva-Kaarina Volanen ja Vesa-Matti Loiri.”

Syntymäpäiväesitys on sunnuntaina 7. tammikuuta Helsingissä, Aleksanterin teatterissa.

”Juhlin näyttämöllä. Olen levittänyt esityksestä sanaa mutta en ole kutsunut henkilökohtaisesti paikalle ketään. Vuosien mittaan olen tehnyt töitä niin monien ihmisten kanssa, että joku tärkeä henkilö saattaisi unohtua.”

Mentoreita ja mestareita, niitä mahdollistajia, on Ristisellä riittänyt.

Oikaisu 4.1. kello 20.05: Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia -esityksen syntymäpäiväesitys on sunnuntaina 7. tammikuuta, ei lauantaina 6. tammikuuta kuten jutussa aiemmin sanottiin.