hs.fi - 2000002873032 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-08-16T08:17:09.898Z
- 👁️ 163 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Tänään tiistaina eduskunnan täysistunnossa päätettiin leikkauksista, jotka koskevat lukuisia suomalaisia. Eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden budjetin tällä viikolla.
Esimerkiksi näin hallitus leikkaa...
...opiskelijoilta: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahoja leikataan kymmenillä miljoonilla euroilla. Erityisesti leikkaukset osuvat Helsingin yliopistoon. Samalla Suomeen Euroopan unionin ja EU:n talousalueen ulkopuolelta saapuvilta opiskelijoilta aletaan periä lukukausimaksuja.
...sairauksista kärsiviltä ja eläkeläisiltä: Sairausvakuutuslain lääke- ja matkakorvauksia vähennetään korottamalla omavastuuta. Myös eläkkeensaajien asumistukea vähennetään, samoin kuin kuntien peruspalveluiden valtionosuutta.
...työntekijöiltä: Itsensätyöllistäjien mahdollisuus työttömyysturvaan heikkenee. Jatkossa kaikki ne, joiden työ ei ole työsuhteista, tulkitaan yrittäjiksi. Työntekijöiden vuorotteluvapaan ehtoja heikennetään: työhistoriaedellytys korotetaan 20 vuoteen ja vapaan enimmäiskestoa lyhennetään.
...lapsiperheiltä: Varhaiskasvatuslakia muutetaan niin, että jokaisella lapsella on vastedes oikeus saada varhaiskasvatusta enää 20 tuntia viikossa kokopäiväisen hoidon sijaan. Lapsilisien indeksisidonnaisuus poistetaan, joten maksettavat lapsilisät käytännössä pienenevät vuosi vuodelta.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb sen sijaan heräsi tänään hyvään päivään, ainakin Twitterin perusteella. Näin hän twiittasi aamulla hieman ennen seitsemää:
Good sleep. Good morning session on the @wattbike. Good coffee. Good raw porridge. Good energy levels. Gonna be a good day. Good morning!— Alexander Stubb (@alexstubb) December 15, 2015
Eli suomeksi: ”Hyvin nukuttu. Hyvä kuntopyöräsessio. Hyvää kahvia. Hyvää raakapuuroa. Hyvät energiatasot. Tästä tulee hyvä päivä. Hyvää huomenta!”
Lisäksi Stubb vastasi omaa asemaansa koskevaan välikysymykseen, jossa osa oppositiosta syytti Stubbia valehtelusta eduskunnassa.
Ihailemme ministerin positiivisuutta!