Ei ole pariinkymmeneen vuoteen ollut meikäläisellä hiustenkuivausongelmia suihkun jälkeen. Eikä ole takkuuntuminen vaivannut urheilu- tai moottoripyöräharrastuksissa.

Alkoi näet tukkamalli lähestyä vuosituhannen vaihteen tienoilla Suomen kaikkien aikojen taitavimman rock-sanoittajan Juice Leskisen tyyliä. Niinpä annoin ex-vaimon saksia tuolloin hela hoidon lattialle.

Kaljuun pukkaa kuitenkin sänkeä niin, että joka viikko se on ajettava, jos mielii kaalinsa sileänä pitää. Sama ralli on jatkunut yli 20 vuotta. Eikö löytyisi mitään pysyvämpää konstia? Paitsi giljotiini. Tätä lähdin tiedustelemaan Tampereen Pyynikillä sokerointifirmaa pyörittävältä Eveliina Rosenströmiltä.

Rosenström ryhtyi hyvinvointialan yrittäjäksi runsas vuosi sitten. Aiemmin hän työskenteli liikunnanohjaajana Ylöjärven kaupungilla. Tänä syksynä hän on yrittäjyyden ohella viimeistellyt life coaching -opintojaan.

Vuokraamassaan liiketilassa tuoreella yrittäjällä on esimerkiksi X-tone-lihasstimulaattori, jonka avulla asiakas voi pyrkiä kehittämään lihaksistoaan, poistamaan kehostaan kovan treenaamisen tai yksitoikkoisen työn tuomia jumeja ja pienentämään rasvaprosenttiaan.

Rosenströmin palveluista suosituin on kuitenkin ihokarvojen poistaminen sokeroimalla. Bikinirajat, säärikarvojen poisto, kainalojen silotus, yksittäisten ihokarvojen eliminointi kasvojen alueelta. Sellaista kaikkea.

Suurin osa asiakkaista on vielä naisia, mutta miesten osuus kuulemma kasvaa koko ajan. Nuorimmat sokeroitavat ovat olleet alaikäisiä, vanhimmat yli seitsemänkymppisiä.

Molempien sukupuolien osalta yleisin toimenpide on alapään karvoituksen poistaminen kokonaan.

”Muita kehon osia on helpompi sokeroida itsekin kotona, jos haluaa. Toki pääsee helpommalla ja saa paremman lopputuloksen, kun käy kaikki paikat teettämässä ammattilaisella”, Rosenström sanoo.

”Karvaton iho tuntuu hyvältä ja pehmoiselta. Joidenkin kehon osien kannalta karvattomuus on myös hygieniakysymys. Esteettisyyskin on usein sokerointiperuste.”

Minä kuitenkin haen ratkaisua nyt vain tuon pääkopan sänkiintymiseen. Katson esimerkiksi rintakehän, vatsan seudun ja niin sanotun konehuoneen tienoon olevan sitä aluetta, josta näin vanhan koulukunnan mies poistaa karvoitustaan vain pakottavista terveydenhoitoon tai urheilusuorituksiin liittyvistä syistä. Tästä en paljon neuvottele.

Rosenström sanoo, että kenenkään kalloa hän ei ole toistaiseksi sokeroinut. Jahas, no mutta saan kerrankin olla edelläkävijä.

”Hius on koostumukseltaan erilainen kuin muut ihokarvat, joten katsotaanpa, miten homma lähtee onnistumaan.”

Sokeroija putsaa kupolini ensin puhdistusaineella. Tämä neste paitsi puhdistaa parimillisen sänkeni, myös poistaa ihosta rasvaa. Näin sokeri tarttuu helpommin. Puuteri puolestaan suojaa ihoa kuoriutumisefektiltä.

Alkuvalmistelujen jälkeen Rosenström ottaa neljän erivahvuisen sokerimassan joukosta sitä, jonka katsoo toimittajan kaljuun sopivaksi tökötiksi. Hän selittää valinnan tapahtuvan esimerkiksi sen mukaan, mikä on karvan rakenne, millainen on asiakkaan ihotyyppi ja mistä kehon osasta on kyse.

Sitten hyvinvointiyrittäjä levittää massaa suojakäsineiden verhoamilla sormillaan pienelle ihon alalle kerrallaan, liu'uttaa ja kiskaisee.

Auts! Päänahkaa nipistää. Tätä on nyt odotettavissa sykäyksittäin muutaman sekunnin välein. Pitää vain kestää niin kuin keski-ikäisen kirjoitustyöläisen kuuluu journalismin alttarilla uhrautuessaan. 

Sokeroija heläyttää iloisen naurun ja vakuuttaa, että hyvinhän se päälaen karvoitus alkaa irrota. Ei muuta kuin sarjatulella sokeria sormiin, sormesta asiakkaan iholle ja napakka kiskaisu. Hieman laajennetaan aluetta korvan edestä posken ja kaulan rajamaille, hieman niin kuin parransängen rajaamisen merkeissä. Sokeri on iholla pisimmilläänkin vain muutaman sekunnin, jotta se ei sula liiaksi.

Jälki on vakuuttavaa. Olen kuitenkin tottunut siloittelemaan kaljuani kotioloissa jonkin verran kivuttomammin, joten ehdotan hetken päästä pientä taukoa. Sen aikana päätämme, että pään sivut vedetään koneella. Kokeillaan sen sijaan ihokarvanpoistoakin, kun kerran on tänne tultu. Eli kainalot saa vetäistä, lupailen.

Ei sekään herkkua ole, mutta hämmästyn, kuinka nopeasti operaatio on ohi. Arvioin itsekseni, että siinäpä ei mennyt kuin noin puolitoista minuuttia per kainalo.

”Selkä on jo helpompaa aluetta. Mennään vähän sitäkin, niin huomaat, että ei sokerointi ole kaikkiaan mitenkään kivuliasta puuhaa”, Rosenström juttelee, enkä oikein tohdi ammattilaisen edessä hanttiin panna, vaan käännyn kyljeltä vatsalleni.

Nytpä nipistys onkin merkittävästi lievempää. Sekä niskavillaosastolla että keskellä selkää. Kyljissä ei välttämättä. On tietysti hyvin yksilöllistä, minne päin kehoa ketäkin sattuu enemmän ja minne päin vähemmän.

”Ja housut pois! Käsitellään nuo pakaratkin samalla”, kajahtaa Rosenströmin määrätietoinen kehotus.

”Jaahas, niissä ei nyt kovin runsasta karvoitusta olekaan. Mutta sitten käyt selällesi ja otat sellaisen venytysasennon”, sokerointimestari lataa samalla, kun alkaa asetella alaraajojani.

Tämmöisestä ei ollut puhetta. Tämmöisestä ei todellakaan ollut etukäteen minkäänlaista puhetta! Sanonko vielä kolmannenkin kerran? Minä kyllä näin keski-ikäisenäkin kamppailulajiraakkina heittelen vaivatta melko monenlaiset spagaatit, mutta että venytellä ilkosillaan selinmakuulla sokerointipöydällä. Tämä nyt alkaa olla vähän liikaa.

”Höh, te miehet olette joskus just tuollaisia. Rennosti vaan. Pakaroiden välistä napsitaan nyt karvoitusta pois. Näin, näin ja näin. Sitten onkin enää etupuoli siistimättä”, sokeroija erehtyy vihjaamaan.

Ilmoitan, että niinpähän tuo on nyppimättä. Ja saa jäädäkin. Joku roti. Kuten mainitsin, vain ja ainoastaan terveydenhoidollisista syistä tai urheilusuorituksiin liittyen edes harkitsisin.

Rosenström hyväksyy päätökseni ja palailemme alkuperäiseen aiheeseen eli kaljuni krooniseen sänkiintymisongelmaan. Sokeroijalla on sangen tarkka käsitys siitä, kuinka kauan yhdellä käsittelyllä pärjätään, kun kyseessä on vaikkapa intiimialueen karvoitus. Mutta päänahasta versovan hiusmateriaalin osalta asia jää nähtäväksi.

Ennen poistumistani Rosenström hoksaa vielä, että nyt samalla reissulla voidaan nyppiä korvakarvatkin. Nehän ovat tässä iässä yleistä kasvustoa. Eikä siinä mitään, ripeästi käy homma. Varsin kivuttomastikin.

Kun kaljun sokeroinnista on kulunut vajaa viikko, huomaan, että sokeroidulle alueelle ei ole vielä kasvanut oikeastaan mitään. Tuntuisi homma tehonneen. Kallon sivut kuitenkin rehottavat. Ajelen ne pari päivää etuajassa, ettei Saturnus-kampaus ala olla liian näkyvä.

Pirautan Rosenströmille. Kerron, että pään ajeleminen on vähän erikoista, kun keskellä on leveä väylä, mihin ei hiusta pukkaa juuri nimeksikään. Eli pitäisiköhän lähteä sokeroittamaan nuo sivutkin, niin jatkossa voisi olla kuukunan eri kohdilla sama karvoittumistahti?

”Tule vaan. Sokeroidaan ne kohdat, joita ei viimeksi sokeroitu."

Minä puolestani korostan suunnitelman koskevan tällä kertaa ainoastaan kalloani.