San Salvador

Kuja on kapea ja viivasuora. Sen yli ei sopinut astua. Muuten saattoi päästä hengestään.

Kujan toisella puolella hallitsi yksi jengi, toisella puolella toinen. Sen ylittäminen olisi herättänyt epäilyt vehkeilystä vihollisen kanssa.

Roskakuski Miguel Ángel Segovia, 49, seurasi vuosia läheltä tätä uhkaavaa näytelmää.

Hän pysähtyy katselemaan leijaa lennättäviä poikia rikkaruohojen valtaamalla kentällä, jota jengit aiemmin valvoivat. Kentän vieressä on kookospähkinöitä myyvä kioski. Kiviseinät ovat täynnä luodinreikiä. 

Segovia on käymässä vanhempiensa luona. Ennen se oli vaikeaa: jengiläiset joko päästivät tai eivät, aivan mielivaltaisesti.

Sitten hän mainitsee, kuin ohimennen, että jengiläiset raiskasivat hänen 15-vuotiaan tyttärensä. Sen jälkeen he katkaisivat tältä kaulan.

”Sain haudattua hänestä vain pään.”

”Tuskani ei koskaan väisty.”

Työväenluokkainen Las Cañasin asuinalue sijaitsee Ilopangon kunnassa El Salvadorin pääkaupungin San Salvadorin laitamilla.

Vielä viime vuonna näiden korttelien hallinnasta taistelivat rikollisjengit Mara Salvatrucha (MS-13) ja 18. kadun jengi (Barrio 18). Ylärinteen puoli kuului MS-13:lle, alarinne Barrio 18:lle.

”Joka päivä ammuttiin. Usein joku kuoli, usein ei”, sanoo lämpimiä täyteleipiä myyvä mies. Nyt hän on paistokärryineen alarinteessä, jonne ei aiemmin saanut mennä.

Jengit pitivät kauhun vallassa lähes koko maata. Reilun kuuden miljoonan asukkaan El Salvador on asukasmäärältään vähän Suomea suurempi, mutta vain noin Kainuun kokoinen. 

Jengit toimivat monella tapaa kuin mafia.

Ne kiristivät paikallisilta yrittäjiltä suojelurahaa ja tavarantoimittajilta tietulleja. Jos joku nukkui bussissa ohi pysäkkinsä ja päätyi väärälle alueelle, jengiläiset saattoivat kyselemättä ampua. Vanhemmat saattelivat lapsensa kouluun – jos ylipäänsä rohkenivat päästää heidät sinne – koska jengit värväsivät lapsia koulujen ovilta.

Pimeällä astui voimaan ulkonaliikkumiskielto. Sekin oli jengien määräys.

Nyt kaikki on toisin. 

Perheet viettävät aikaansa ulkona iltamyöhään. Asuinalueiden välillä voi vapaasti kulkea. Kauppojen aukioloajat ovat pidentyneet. ”Maailman murhapääkaupungista” San Salvadorista on tullut turvallisempi kuin monista vauraampien maiden suurkaupungeista. 

Kiitos tästä kuuluu miehelle, joka kutsuu itseään maailman cooleimmaksi diktaattoriksi.

Nayib Bukele, 42, valittiin El Salvadorin presidentiksi vuonna 2019. Teknouskovainen uuden sukupolven populisti nousi heti valintansa jälkeen otsikoihin. 

Ensimmäisessä puheessaan YK:n yleiskokouksessa Bukele varasti show’n ottamalla selfien puhujanpöntössä.

”Uskokaa pois: Paljon useampi ihminen näkee tämän selfien kuin kuulee tämän puheen”, hän julisti.

Syksyllä 2021 hän teki kryptovaluutta bitcoinista El Salvadorin toisen virallisen valuutan – ensimmäisenä valtiona maailmassa. Alusta asti hän on valjastanut sosiaalisen median toitottamaan hallituksensa saavutuksia. 

Nuorekas Bukele käy kansikuvapojasta. Parta ja viikset on aina trimmattu selvärajaisiksi. Hän viihtyy farkuissa, nahkatakissa ja aurinkolaseissa. Usein päässä on lippalakki väärinpäin.

Bukelen isovanhemmat olivat isän puolelta kristittyjä palestiinalaisia. Hänen edesmennyt isänsä kääntyi islaminuskoon ja oli tunnettu imaami. 

Bukele ei itse tunnusta mitään tiettyä uskontoa, vaikka viittaa usein uskoonsa.

Hän aloitti uransa yrittäjänä ja muun muassa toi maahan Yamaha-moottoripyörien osia. Monella tapaa hän muistuttaakin enemmän maansa toimitusjohtajaa kuin valtiomiestä.

Poliittinen ura alkoi paikallispolitiikasta. Askelmerkkejään maan ykköstehtävään hän haki pienen Nuevo Cuscatlánin ja sitten pääkaupunki San Salvadorin pormestarin viroista. 

Presidentinvaaleihin Bukele lähti kampanjalla, jossa hän lupasi panna korruptoituneen eliitin ja jengirikollisuuden kuriin.

El Salvadorissa oli käyty raaka sisällissota vuosina 1979–1992. Sadat tuhannet olivat paenneet Yhdysvaltoihin, jossa monet nuoret olivat päätyneet erityisesti Los Angelesin katujengeihin ja vankiloihin. 

Sisällissodan päätyttyä Yhdysvallat oli palauttanut rikoksista tuomitut elsalvadorilaiset kotimaahansa, joka sitten ajautui jengien hallintaan. 

Sodan arvet ohjasivat El Salvadoria pitkään myös politiikassa. Läpi viime vuosikymmenten vallasta kilpailivat vain suurin vasemmistopuolue ja suurin oikeistopuolue. Niiden juuret olivat kapinallisissa vasemmistosisseissä ja oikeistolaisissa kuolemanpartioissa. 

Bukelesta tuli ensimmäinen presidentti näiden pääpuolueiden ulkopuolelta. 

Hän voitti presidentinvaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella, ja hänen perustamansa puolue Nuevas Ideas (suom. Uusia ajatuksia) saavutti ehdottoman enemmistön seuraavissa parlamenttivaaleissa helmikuussa 2021.

Heti kautensa alussa hän alkoi jakaa sosiaalisessa mediassa valokuvia tatuoiduista jengiläisistä, jotka oli pakattu vankiloissa ahtaasti kuin sardiinit purkkiin. Se herätti ihailua halki Latinalaisen Amerikan, jossa monet muutkin maat kamppailevat jengirikollisuuden kanssa.

Myös henkirikosten määrä väheni. Ne tosin olivat olleet selvässä laskussa jo aiemmin. Näytti kuitenkin siltä, että Bukele lunasti vaalilupauksensa laittaa jengit kuriin. 

Sitten Bukelen menestyksen syyt selvisivät. Verkkolehti El Faro paljasti ne jo vuonna 2020. 

Valtaannousunsa jälkeen Bukelen hallitus oli käynyt rikollisjengi MS-13:n kanssa neuvotteluja murhien vähentämiseksi. Oli tehty salainen sopimus. MS-13 oli luvannut hillitä väkivaltaa, ja vastineeksi jengipomojen tuomioita oli lyhennetty ja oloja vankilassa parannettu.

Salaista sopimusta koskeva syytekirjelmä tuli julki Yhdysvalloissa viime helmikuussa. 

Tästä järjestelystä huolimatta jengit olivat pysyneet vallassa monien kaupunkien kaduilla viime vuoteen asti.

José Luis Escobar, 55, johdattaa hiekkapohjaisen jalkapallokentän päätyyn.

Maalipuiden takana, penkereen päällä, lojuu yhä kaksi sään pieksemää sohvaa ja nojatuoli. Niillä jengipomot istuivat polttelemassa kannabista.

Escobar haluaa näyttää muutakin. Kuljemme hänen kotikatunsa päähän asti. Siellä hän osoittaa viereiseen pusikkoon.

”Tuolla he järjestivät teloitukset.”

Sitten hän viittoo portaisiin, jotka laskeutuvat kadun päästä jyrkkää rinnettä alas maantien varteen.

”Tuonne he kantoivat ruumiit.”

Escobar asuu El Limónissa, joka kuuluu Soyapangon kuntaan San Salvadorin itälaidalla. Asuinaluetta hallitsi kokonaisuudessaan MS-13-jengi.

Joka kujaa vartioi joku jengin vahti, Escobar kertoo. Usein he olivat lapsia. 

Jengien raja kulki kahden asuinalueen välisellä kauppakadulla. Asukkaat pelkäsivät käydä ostoksilla, koska vähän väliä ammuttiin. 

Rauhaan johti yksi poikkeuksellisen verinen viikonloppu viime vuoden maaliskuussa.

Perjantaista sunnuntaihin jatkuneen teurastuksen aikana jengit tappoivat 87 ihmistä ympäri maata. Pelkästään lauantain aikana sai surmansa 62 henkeä. Se oli suurin yhden päivän uhriluku vuosikymmeniin. 

Tapetuista vain 13 oli jengiläisiä. Valtaosa oli enemmän tai vähemmän sattumanvaraisia sivullisia. 

Sopu hallituksen ja jengipomojen välillä oli kaatunut, ja murha-aalto oli ilmiselvä yritys kiristää hallitusta.

Jengipomot olivat kuitenkin väärässä, jos luulivat silmittömän väkivallan taivuttavan Bukelen uusiin neuvotteluihin. Sen sijaan presidentti otti käyttöön harvinaisen kovat keinot.

Hallitus julisti 27. maaliskuuta 2022 poikkeustilan, joka on ollut käynnissä siitä lähtien, kohta 20 kuukautta. Se uusitaan kuukauden välein.

Monille se on merkinnyt suurta helpotusta, toisille painajaismaista vääryyttä. 

Poikkeustilan aikana on vangittu yli 70 000 ihmistä jengiyhteyksien perusteella, kuuden miljoonan asukkaan kansasta siis käytännössä noin yksi sadasta. Ylivoimainen enemmistö vangituista on nuoria miehiä. Se on iso lovi yhdessä miessukupolvessa.

Tecolucan kuntaan, tunnin ajomatkan päähän pääkaupungista, valmistui alkuvuodesta Latinalaisen Amerikan suurin vankila, joka voi majoittaa ennätysmäiset 40 000 vankia. 

Se symboloi muutosta hyvin. 

El Salvador oli ennen maailman kärkeä henkirikosten määrässä, kun ne suhteutettiin maan väkilukuun. Nyt maa on kärjessä vankien määrällä mitattuna. 

Kymmenet, ehkä jopa sadat, sotilaat haravoivat kortteli korttelilta Popotlánin asuinaluetta Apopan kunnassa San Salvadorin pohjoispuolella. He etsivät piileskeleviä jengiläisiä.

Asukkaat jatkavat rauhassa askareitaan. Sotilaat ovat olleet täällä jo pari päivää.

”Emme pelkää enää”, sanoo pyörätuolissa istuva Douglas Arévalo, 52, joka myy leluja ja lastenvaatteita kojussaan jalkakäytävällä.

Ennen olisi ollut itsemurhaa soittaa poliiseille, koska ilmiantajalla oli vastuu todistaa jengiläisiä vastaan. Se tiesi varmaa kostoa. Vasta poikkeustilan alettua ilmiantoja on voinut tehdä nimettömänä.

”Bukele on muuttanut kaiken.”

Arévalo työskenteli ennen suutarina ja leijanrakentajana. Hänen tavarantoimittajansa joutuivat maksamaan tyypillisesti viisi dollaria jengiläisille päästäkseen perille asti.

Maksut eivät olleet isoja. Mutta kun niitä perittiin joka tilanteessa, ihmisillä ei riittänyt rahaa elämiseen.

Jos lapset lähtivät pelaamaan jalkapalloa, he eivät välttämättä palanneet. Ruumiita löytyi myöhemmin salaisista joukkohaudoista, Arévalo kertoo.

Nuoria miehiä on vaikeampi saada puhumaan jengeistä. Heitä ei ylipäänsä juuri näy Popotlánin kaduilla sotilasoperaation aikana. Kumpikin seikka voi liittyä siihen, että niin monen kavereita on kuulunut jengeihin. 

Lakiasiaintoimiston assistentti Edwin Caballero sentään juhlii 32-vuotissyntymäpäiväänsä grillilounaalla. Suurin osa hänen lapsuudenkavereistaan päätyi jengeihin. 

”Sanoivat, että jengin jäsenyys avaa mahdollisuuksia.”

Nyt nämä vanhat kaverit ovat vankilassa, kuolleita tai kadonneita.

Enempää Caballero ei vaikuta haluavan puhua jengeistä vaan vetäytyy loitommalle syömään. 

Poikkeustila antaa poliiseille ja sotilaille laajat valtuudet. 

He voivat pidättää ihmisiä oman harkintansa mukaan. Rikosepäilyä ei tarvita. Syyksi riittää esimerkiksi jengiläisyyden merkiksi arveltu tatuointi.

Pidätettyjä voi pitää vangittuna 15 päivää ilman syytteiden nostamista, ja syytteiden käsittelyä joutuu odottamaan vankeudessa tyypillisesti kuukausia ellei vuosia. Heinäkuussa laadittu uusi laki mahdollistaa jopa 900 syytetyn kuulemisen samassa oikeuskäsittelyssä.

Pitkiin vankeusrangaistuksiin ei tuomita pelkästään väkivaltarikoksista tai jengin jäsenyydestä vaan myös epäselvästi määritellystä yhteistyöstä jengiläisten kanssa. 

Viranomaiset saavat myös vakoilla ihmisten viestiliikennettä. Aiemmin se edellytti erillistä lupaa. 

Bukele on kursailematta arvioinut turvallisuuden tärkeämmäksi kuin yksilönoikeudet. 

Vuonna 2015 El Salvadorissa tehtiin viranomaisten mukaan 103 henkirikosta sataatuhatta asukasta kohden. Tänä vuonna luku on viranomaisten mukaan painumassa noin kahteen. 

Se tekisi El Salvadorista paitsi Latinalaisen Amerikan myös koko Amerikkojen turvallisimman maan. Aiemmin kärjessä on ollut Kanada.

Tilastot ja kansalaisten kauhutarinat jengiväkivallasta auttavat ymmärtämään Bukelen huimaa suosiota, vaikka hän on romuttanut oikeusvaltion. Kyselyjen mukaan häntä tukee jopa yli 90 prosenttia elsalvadorilaisista.

Oppositio huomauttaa, että julkisuuteen kerrotut luvut presidentin suosiosta ja henkirikosten määrästä lienevät todellisuutta ruusuisempia. Viranomaisten mielivallan pelossa kaikki eivät välttämättä uskalla vastata kyselyissä, että eivät kannata Bukelea.

Aiemmin henkirikoksia laskivat riippumattomuuden takaamiseksi tahoillaan poliisi, oikeusministeriö ja korkeimman oikeuden oikeuslääketieteen yksikkö. Enää julkaistaan yhtä, hallinnon virallista lukua.

Lisäksi luku koskee tiettävästi vain jengiläisten tekemiä henkirikoksia. Asiantuntijoiden mukaan siihen ei ole laskettu tavanomaisempaa väkivaltarikollisuutta, lähisuhdemurhia tai vankiloissa tapahtuvia murhia. Näin luku ei olisi vertailukelpoinen menneiden vuosien kanssa.

Lähteet poliisilaitoksen sisällä ovat myös kertoneet salaisista joukkohaudoista, jotka poliisi tietää, mutta joita ei ole kaivettu auki eikä niiden ruumiita laskettu.

Jengiläisten lisäksi Bukele on pannut polvilleen El Salvadorin demokratian. Koko valtakoneisto on valjastettu ajamaan Bukelen tahtoa. 

Hallitus vaihtoi perustuslakituomioistuimen tuomareita, minkä jälkeen uusi kokoonpano linjasi, että presidentti saa pyrkiä jatkokaudelle helmikuun 2024 vaaleissa, vaikka perustuslaki sanoo toisin.

Ennen kuin Bukelen puolue voitti enemmistön parlamentista, hän jopa marssitti sotilaita parlamentin saliin painostaakseen kansanedustajia äänestämään haluamallaan tavalla.

Häikäilemättömiä toimiaan presidentti on perustellut sillä, että muuten poikkeustilaa ei olisi saatu säädettyä eikä jengiongelmaa ratkaistua.

Someajan populisti on kuitannut syytökset itsevaltiudestaan vitsillä. Niitä hän on kommentoinut – luonnollisesti – sosiaalisessa mediassa. 

Ensin hän tituleerasi X:ssä itseään ”Maailman cooleimmaksi diktaattoriksi”. Nyt titteli on ”Filosofikuningas”. 

Perinteiseen mediaan Bukele suhtautuu vihamielisesti. 

Hän ei ole antanut haastatteluja El Salvadorin riippumattomalle lehdistölle eikä edes maailman seuratuimmille tiedotusvälineille. Sen sijaan hän on suostunut samanmielisten tubettajien ja Yhdysvaltain äärikonservatiivien suosikkijuontajan Tucker Carlsonin jututettavaksi.

Kokeilen onneani. 

Pyydän presidentin, tai vaihtoehtoisesti varapresidentin, haastattelua presidentinkanslian lehdistöpäälliköltä. 

Hän vastaa Whatsapp-viestiin välittömästi. Sävy on ystävällinen. Hän lupaa selvittää asiaa ja pyytää listan kysymyksistä. Myöhemmin hän vahvistaa vastaanottaneensa ne.

Hän ei kuitenkaan palaa asiaan. Kun matkan lähestyessä kysyn uudelleen haastattelun järjestymisestä, hän toteaa varapresidentin olevan ulkomailla. 

”Entä presidentti?” kysyn. Hän vaikenee.

Presidentin puolueen parlamenttiryhmän viestintävastaava ei vastaa viesteihin lainkaan.

Paikallisen El Diario de Hoy -sanomalehden valokuvaaja Yessica Hompanera kertoo, että aiemmin El Salvadorin kansanedustajat olivat hyvin lehdistön saatavilla, mutta nyt riippumattoman median pääsy näiden pakeille parlamentissa on estetty.

Toimittajat joutuvat myös kestämään ennenkuulumatonta vihapuhetta, Hompanera kertoo.

”Presidentti väittää, että valehtelemme. Kansanedustajat toistavat samaa viestiä, joka valuu kansan pariin.”

Lisäksi on paljastunut, että ainakin 22:ta elsalvadorilaisen El Faro -verkkolehden toimittajaa on seurattu Pegasus-vakoiluohjelmalla, jota sen israelilainen kehittäjä NSO Group myy vain valtionhallinnoille. 

Torstaiaamuna San Salvadorin hallintokortteleissa korkeimman oikeuden edustalle kerääntyy kymmeniä ihmisiä, enimmäkseen keski-ikäisiä naisia.

He ovat äitejä, jotka uskovat poikiensa tulleen vangituksi syyttöminä.

Kolmekymppinen René Campos pidätettiin 11. kesäkuuta San Salvadorissa, kun hän oli matkalla merimieskoulutukseen. Äiti Josefina kertoo, että pojan käytöksen väitettiin herättäneen epäilyksiä, koska tämä oli pudottanut puhelimensa maahan nähdessään sotilaita.

”Se on järjenvastaista. Hän ei koskaan luopuisi puhelimestaan.”

Mikä sitten mahtaa olla oikea syy?

”Ehkä jollain oli kaunoja häntä kohtaan. Ihmisillä on omia syitään ilmiantaa naapureitaan poliisille.”

Poikkeustilan aikana vangituista yli 70 000:sta yli 7 000 on jo vapautettu syyttöminä.

Ihmisoikeusjärjestö Socorro Jurídico Humanitario on haastanut oikeusteitse 1 500 laittomaksi epäilemäänsä vangitsemistapausta. Järjestö kertoo myös vahvistaneensa 196 ihmisen kuoleman vankilassa.

”Näistä 196:sta vain yhdeksän prosenttia oli jengiläisiä ja 91 prosenttia viattomia”, asianajaja Ingrid Escobar sanoo järjestön toimistolla.

Hän esittelee kuolleiden valokuvia: Ay-aktiivi, kehitysvammainen, maanviljelijä, taiteilija...

”Nämä ihmiset tulivat köyhimmistä yhteiskuntaluokista.”

Vaikka jengiyhteyksien nojalla vangitaan eniten nuoria miehiä, Escobarin mukaan vankilassa on samalla perusteella 12 000 naista, joista sadat ovat olleet vangitessa raskaana.

Kesken Escobarin haastattelun järjestön toimistolle saapuu keski-ikäinen nainen pienen pojan kanssa.

Nainen istuu tuolille ja alkaa itkeä. Poika, kuulemma viisivuotias, laskeutuu sylistä istumaan lattialle ja alkaa venytellä purukumia sormillaan.

Nainen ei halua nimeään julkisuuteen. Hän on Ahuachapánin kunnasta, läheltä Guatemalan rajaa. Hänen 24-vuotias tyttärensä pidätettiin viime vuonna nimettömän ilmiannon takia. Vankilaan vietiin myös yhdeksän kuukauden ikäinen tyttärentytär, vaikka isoäiti olisi ottanut tämän huostaansa. Viranomaiset perustelivat päätöstä sillä, että äiti imetti yhä lastaan.

Viime huhtikuussa lapsi tuotiin isoäitinsä luo. Hän oli ollut vankilassa puoli vuotta ja oli hyvin sairas. Kuukautta myöhemmin lapsi kuoli sydämeen levinneeseen bakteeriin. 

Se oli 27. toukokuuta, isoäiti kertoo.

Tytön äiti on yhä vankilassa eikä tiedä lapsensa kuolemasta, koska omaiset eivät ole saaneet häneen yhteyttä.

Varastokortteleissa San Salvadorin laitakaupungilla on kuuluisa pieni vankila, ”El Penalito”, josta jengiläisinä tuomittuja vankeja vapautetaan miltei päivittäin. He astuvat vankilan portista suoraan vilkkaalle kadulle.

Vastapäätä on kahvilakioski, joka mainostaa hygieniatarpeita: 3,50 dollarilla saa toimitettua muurien sisälle lajitelman pyykinpesuainetta, sampoota, hammastahnaa, saippuaa ja wc-paperia.

Ulkopöydässä istuu María Luisa Vides ympärillään toistakymmentä perheenjäsentään.

Videsillä on 12 lasta ja ”noin 11” lastenlasta. Yksi hänen pojistaan on ehkä tänään vapautumassa vankilasta lähes kahden vuoden jälkeen.

Vides esittelee itku kurkussa vapautuspäätöstä, josta käy ilmi, että Omar Alvarenga on tuomittu jengiyhteyksistä. Vapauttamisen ehtona on pysyä erossa rikollisesta toiminnasta – eli jengeistä – ja kielto vaihtaa asuinpaikkaa.

Vides ja muu perhe ovat tulleet paikalle muutaman tunnin ajomatkan päästä El Carrizalin kylästä, läheltä Hondurasin rajaa. He ovat odottaneet jo koko perjantai-iltapäivän. Aurinko on laskemassa.

Usein omaiset istuvat täällä turhaan. Vaikka vapautuspäätös on annettu, voi kestää kauan ennen kuin se pannaan täytäntöön. 

Siksi mekään emme jää odottamaan iloista jälleennäkemistä. Pyydän Videsiä kertomaan myöhemmin, pääsikö poika kotiin.

Seuraavana päivänä hän vastaa tekstiviestiin.

”Kävi niin, että ei.”