Kirjoitusoppaan mukaan sitaattien käyttö on hyvä tapa tukea kirjoittajan väitettä. ”Siteeraaminen on kätevää, sillä sen avulla säästyy ajattelemiselta – joka on tunnetusti työlästä”, totesi A. A. Milne, Nalle Puhin kirjoittaja ja melkoinen sitaattien sammio.









Viime viikkoina viestimissä on muisteltu kahta klassikkositaattia. Toinen on SAK:n entiseltä puheenjohtajalta Lauri Ihalaiselta ja toinen pankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroosilta. 




Aloitetaan Ihalaisesta.




”SAK:lle kuuluu kaikki paitsi ulkopolitiikka.” 




Napakka sitaatti, joka tukee hyvin väitettä siitä, että SAK:lla on liikaa valtaa, se on ulottanut lonkeronsa kaik­kialle ja se estää yhteiskunnan kannalta välttämättömät uudistukset. 




Harmi vain, että Ihalainen ei ole sanonut niin. Ainakaan sanatarkasti. 




Tokaisu on peräisin Ihalaisen Talouselämälle antamasta haastattelussa vuodelta 2002. Lehden kannessa poseeraa Ihalainen, ja kansitekstissä lukee lainausmerkeissä: ”SAK:lle kuuluu kaikki paitsi ulkopolitiikka.” 




Sisäsivujen haastattelu menee näin: 




Mikä ei kuulu SAK:lle? 




Ihalainen miettii, kertaa ostovoimat, kolmikannat, sosiaaliturvan. ”No, ulkopolitiikassa ei tarvitse olla.” 




Ihalaista asia harmittaa. ”Kuten itse jutusta huomaa, en todellakaan ole lausunut tuota elämään jäänyttä lausetta”, hän sanoo. Ihalainen yritti oikoa asiaa,­ mutta on sittemmin tyytynyt elämään tokaisunsa kanssa.




Vielä legendaarisempi on Björn Wahlroosin lausahdus siitä, miten ”tavalliset asiakkaat tuovat vain hiekkaa kengänpohjissaan pankin lattialle.”




Mutta onko hän sanonut näin?




Asia on askarruttanut minua pitkään. Yhdestäkään Wahlroosin haastattelusta sitaattia ei löydy.




Tampereen yliopiston journalisti­opiskelijoiden Wahlroos-elämäkerrassa kerrotaan STT:n vuonna 2012 tekemästä Wahlroosin 60-vuotishaastattelusta. Siinä toimittaja kirjoitti: ”1980-luvulla hän muun muassa totesi, etteivät riviasiakkaat tuo pankkiin kuin hiekkaa kengissään.”




Wahlroos sai jutun luettavakseen ennen julkaisua ja pyysi korjaamaan lauseen muotoon ”1980-luvulla hänen sanotaan muun muassa todenneen, etteivät riviasiakkaat tuo pankkiin kuin hiekkaa kengissään.”




Wahlroos ei siis vaatinut poistamaan kohtaa virheellisenä, mutta ei myöskään myöntänyt sanoneensa niin. Ja se on ainakin fakta, että Wahlroosin sanotaan sanoneen näin.




Wahlroosin nimiin lausahduksen pani ilmeisesti ensimmäisenä Kauppalehden entinen päätoimittaja Hannu Leinonen, joka kirjoitti marraskuussa 1999 hiekkakommentin olevan peräisin Wahlroosilta. Sittemmin Leinonen kuitenkin ”ohjattiin” muuttamaan näkemystään. ”Ei se ole Nallelta”, Leinonen sanoo nyt.




Parasta kysyä asiaa Wahlroosilta. Onko sitaatti peräisin häneltä?




”Ei ole”, Wahlroos vastaa. 




Hän ei kuitenkaan osaa varmuudella sanoa, mikä on oikea lähde.




Sen selvittämisestä tulee minulle pakkomielle. Ryhdyn soittelemaan kasinotalousaikojen veteraaneille. Pari aikalaista ehdottaa Pertti Voutilaista. Voutilainen oli KOP:n pääjohtaja ja Meritan toimitusjohtaja 1991–2000. 




Voutilainen aiheutti kovan kohun 1999, kun hän Ylen tv-uutisissa totesi, että pankilla on hyviä ja huonoja asiakkaita. Kannattamattomista asiakkaista voisi hänen puolestaan huolehtia joku muu, esimerkiksi valtio.




Voutilainen ei kyseisessä haastattelussa kuitenkaan puhunut hiekasta mitään.




Sitä paitsi alkuperäinen hiekkalausunto on vanhempi. Se on mitä ilmeisimmin 1980-luvun lopulta, jolloin pankit siirtyivät ryminällä sijoituspalveluiden tarjoajiksi.




Pitää siis palata arkistoihin.




Löydän Helsingin Sanomien arkistosta kolumnin vuodelta 1992. Siinä taloustoimittaja Juha Jaakkola pohti 1980-luvun hulluja pankkivuosia. 




”Näinä aikoina erään suuren liikepankin eräs pääjohtaja lohkaisi, että ns. tavallinen asiakas tuo pankin konttoriin ainoastaan hiekkaa kengissään. Nyt pääjohtaja on ennenaikaisella eläkkeellä, pankki valtion elättinä, ja ns. perinteinen pankkitoiminta on jälleen noussut arvoonsa joka pankissa.”




”Eräs pääjohtaja” viittaa KOP:n vuosien 1983–1991 pääjohtajaan Jaakko Lassilaan. Jaakkola myöntää tarkoittaneensa Lassilaa. Hän ei ole kuitenkaan itse kuullut lohkaisua Lassilan suusta.




Jaakkola kehottaa soittamaan Talouselämän entiselle toimittajalle Esko Åsvikille. 




Åsvik kertoo olleensa pienessä porukassa – ilmeisesti vuonna 1989 – Lassilan isännöimillä päivällisillä, jossa pääjohtaja oli käyttänyt hiekkavertausta. Åsvik ei osaa sanoa, käyttikö Lassila sitaattia oma-aloitteisesti vai siteerasiko hän jotakuta toista.




Jos joku, niin KOP:n historian kirjoittanut professori Markku Kuisma voisi vahvistaa Lassilan syylliseksi.




Seuraa välitön takaisku. Kuisma on lähes varma, että lause ei ole peräisin Lassilalta.




”Se on niin herkullinen sitaatti, että olisin käyttänyt sitä kirjassa, jos se olisi tullut vastaan.”




Kuisma palauttaa pallon SYP:n kulmaan. Hän epäilee vahvasti lausahduksen olevan sittenkin peräisin Björn Wahlroosilta.




Jatkan soittokierrosta. Moni muukin on samaa mieltä. Wahlroosin muistellaan puhuneen hiekasta jossain haastattelussa 1980-luvun lopussa. Kukaan ei vain muista missä. Keskeinen argumentti on se, että Wahlroos olisi voinut sanoa niin. ”Se kuulostaa ihan Nallelta.” 




Niinpä.




Tähän loppuun sopiikin siteeraus A. A.­ Milneltä: ”Mitä vähemmän hiekkaa, sitä enemmän hunajaa.”




Tosin sitaatti ei ole peräisin Milneltä, keksin sen itse. Mutta se kuulostaa vähän Nalle Puhilta.