hs.fi - 2000010143503 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-25T10:47:27.175Z
👁️ 182 katselukertaa
🔓 Julkinen


Epilän 9-vuotiaan autontöhrijän vanhemmat eivät suostuneet poliisin esittämään rikoksen sovitteluun. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että mahdollisesti vanhemmat myös kieltäytyvät maksamasta lapsensa aiheuttaman vahingon kustannuksia.

Sovittelua ehdotettiin, koska tekijä on alaikäinen.

Tapaus sattui autonomistajan kotipihassa. Tekijä saatiin pian selville silminnäkijähavaintojen ansiosta ja poliisi alkoi selvittää asiaa.

Autonomistaja Jerna Rytkönen kertoo nyt, että sai juuri poliisilta tiedon sovittelun epäonnistumisesta alkuunsa.

”Minulle soitettiin poliisista ja kerrottiin, että syyllisen vanhemmat ovat kieltäytyneet sovittelusta eli juttu jää tähän ja minä otan 200 euron omavastuun takkiini, tai minun pitää haastaa heidät oikeuteen siviilipuolella”, Rytkönen kertoo 

Hän ei ole vielä varma, jatkaako asian oikeuskäsittelyyn. 200 euron lasku tuli vakuutuksen omavastuusta.

”En ole vielä ihan varma. Pitää puhua asianajajan kanssa, koska ei tämä nyt ihan reilulta näin tunnu.”

Rytkönen on ollut työstään pitkään sairauslomalla.

”Rankat syöpähoidot ovat juuri päättyneet ja käyn salilla kuntouttavissa harjoituksissa, jotta pääsen takaisin työkuntoon, ” hän kertoi marraskuussa.

Töhrityn auton kallis uudelleen maalaaminen ei ollut tarpeen kuten aluksi epäiltiin. Autolle riitti kunnon putsaus.

Rytkösen Audi TT -urheiluauto töhrittiin keltaisella spray-maalilla marraskuun puolivälissä, kun auto oli pysäköitynä kotipihassa Hyhkyssä.

”Olin päivällä kaupungilla ja tulin kotiin kolmen aikaan. Kuuden maissa olin lähdössä salille ja huomasin, että auto oli sotkettu”, Rytkönen kertoi marraskuussa.

Tekijäksi paljastui 9-vuotias poika, joka saatiin silminnäkijähavaintojen ansiosta nopeasti selville. Poliisi kertoi tuolloin Rytköselle, että asia menisi sovitteluun tekijän alaikäisyyden takia.

Sovittelu on vaihtoehto oikeudenkäynnille ja on nykyisin varsin suosittu tapa rikosasioissa.

Tilastojen mukaan sovitteluista 70–80 prosenttia päätyy sovintoon. 

Sovitella voidaan sellaisia riita- ja hakemusasioita, jotka voitaisiin muutoinkin käsitellä tuomioistuimessa. Erimielisyys voi koskea esimerkiksi sopimusta, perintöasiaa, vahingon korvaamista, kiinteistöriitaa, työsuhderiitaa, naapuririitaa tai huoneenvuokrariitaa.

Sovittelu on vapaaehtoista, joten sovittelun aloittamiseen tarvitaan kaikkien riidan osapuolten suostumus. Sovittelun onnistumisen kannalta on tärkeää, että osapuolilla on aito halu päästä sovintoon.