Kun Tuula Tuiskulta leikattiin käsi, ei se mitään. Sillä ei hiihtämiseen kahta kättä tarvita, hän ajatteli ja lähti hiihtolenkille Raanujärven jäälle.

Lapset Henna ja Antti, röntgenhoitaja ja laulaja, tuijottivat mökkirannassa, että sinne meni äiti. On se kovapäinen.

”Ihan niinku miekin”, sanoo Antti Tuisku.

Pojan mukaan Tuula Tuisku on onnellisimmillaan, kun hän saa siivota, laittaa muille ruokaa ja hiihtää.

”Ihan niinku miekin.”

Onnellisuudesta poika ei vielä muutama vuosi sitten paljoa ymmärtänyt. Silloin hän muistutti ihmistyyppiä, jota kertoo nykyään näkevänsä paljon kuntosalien juoksumatoilla.

”Siellä on paljon onnettomia ihmisiä, joita ohjaavat ulkonäköön liittyvät asiat.”

 

Syksyllä 2018 Antti Tuiskun oli pakko ajaa tien sivuun Tampereen moottoritiellä. Kädet tärisivät liikaa. Ensimmäinen koulupäivä Varalan urheiluopistolla oli alkamassa ja hän tiesi, ettei ehtisi ajoissa.

Kaksi kuukautta aikaisemmin Tuisku oli esiintynyt kymmentuhatpäiselle yleisölle Seinäjoen Provinssirockissa ja jäänyt määrittelemättömän pitkälle keikkatauolle. Puolen tunnin päästä hän oli astumassa urheiluopiston ovista sisään – kuin kuka tahansa tuore opiskelija. Ajatus jännitti niin, ettei ajamisesta tullut mitään.

Tuisku nousi julkisuuteen vuonna 2003 Idols-laulukilpailun kautta, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Sittemmin Tuisku on muiden muassa tehnyt 11 albumia, voittanut Tanssii tähtien kanssa -kilpailun ja hänestä on tehty kaksi elämänkertaa. Koulutukseltaan hän on liikuntaneuvoja.

Tuiskulla on mukavan miehen maine. Hän itse jakaa persoonansa kahtia: on kultaiseen lycra-asuun pukeutuva pop-idoli Antti Tuisku ja 36-vuotias Antti Tapani, joka lenkkeilee Viljo-koiransa kanssa ja lämmittää paljun kavereille.

Paljua ei tosin tarvitse lämmittää, Tuisku tarkentaa. Vesi on aina 38-asteista. Tällaisista asioista hän on tarkka. Tai oikeastaan hän on tarkka vähän kaikesta. Erittäin tarkka.

Viime vuoden aikana kaverit ovat päässeet paljuun harvemmin, mutta koiralle Tuisku on puhunut enemmän kuin koskaan ennen. Ei ole ollut ketään muutakaan. Työpäivien jälkeen hän on kuljeskellut koiran kanssa metsissä tai Saariselän tuntureilla ja puhua papattanut. Tällaista koira on kuunnellut: ”Mie oon kuule Viljo täällä niin onnellinen siun kanssa, niin onnellinen, että voi että.”

Se, että Tuisku on yksin, on hänelle uutta.

Tuisku on normaalisti hyvin kiinni muissa ihmisissä, ehkä läheisriippuvainenkin. Lapsesta saakka vanhemmat ovat neuvoneet, että Antin olisi hyvä harjoitella yksin olemista vähän enemmän.

Maaliskuussa 2020 koronavirus pakotti ihmiset etäälle toisistaan, ja Tuisku huomasi ensimmäistä kertaa elämässään viihtyvänsä niin. Todella voimauttavaa, hän sanoo.

”Että pärjään itsekseni. Etten tarvitsekaan muita ihmisiä ympärilleni mua kannattelemaan.”

Kääntöpuolena on ollut toisenlaisia ajatuksia. Jossain vaiheessa Tuisku pelkäsi, että poikkeustila jatkuu niin kauan, että ihmiset unohtavat hänet.

 

Valokuvaaja Rio Gandara on kasannut trampoliinin valokuvausstudioon. Hiihtoasuun pukeutunut Tuisku haluaa välittömästi esitellä taitojaan.

”Katsokaa mitä mie osaan!” laulaja hihkuu ja pompauttaa vartalonsa makuulta ilmaan ja toisinpäin alas.

”Mie osaan vaikka mitä!”

Stylisti Vesa Silver pyytää Tuiskua vetämään kelta-valkoista paitaa alaspäin, jottei se menisi kuvissa ryppyyn.

”Tää on muuten Mika Myllylän label! Vähänkö siistiä!” trampoliinilla loikkiva laulaja huutelee.

Tuisku on todennäköisesti ainoa suomalainen pop-tähti, joka tunnistaa suomalaisen maastohiihtäjän vaatemerkistä. Hän on todennäköisesti myös ainoa suomalainen pop-tähti, joka on kivunnut ylös Tour de Skin loppunousun ja treenannut hiihtäjä Krista Pärmäkosken kanssa. Ja ainoa, joka katsoo televisiosta pienimmätkin hiihtokilpailut ja kieltää myymästä itselleen keikkoja isojen hiihtokilpailujen ajalle.

Sillä isoimmallakin idolilla on idolinsa: Tuiskulle he ovat suomalaisia maastohiihtäjiä.

Valokuvaaja ei anna Tuiskulle armoa. Laulaja hyppii ylös, sivulle, vatsalleen, selälleen. Tuiskun mielestä meneillään ovat yhdet hauskimmista kuvauksista ikinä.

Tässä taitaa nyt pomppia Antti Tapani, se kavereiden tuntema Tapsu, joka aikoo järjestää seuraaviin bileisiinsä bingon.

Kun valokuvaaja pyytää ponnistamaan kuin supersankari, Tuisku jännittää ilmalennon lakipisteellä vartalonsa liikkumattomaksi ja tuijottaa kameraan täysin eri ilmeellä. Tämä on ilmiselvästi Antti Tuisku. Ihminen, jota lähestytään vain managerin kautta.

Haastattelussa läsnä on taas Antti Tapani. Puhelias ja ystävällinen pinkkitukka, jonka mustassa collegepaidassa lukee Icon. Tuisku hakee vettä itselleen ja toimittajalle ja puhuu pitkiä, huoliteltuja lauseita.

Hän antaa vaikutelman, että voisi vastata mihin tahansa kysymykseen. Se tuskin on totta. Tuisku tietää todennäköisesti varsin tarkasti, mitä aikoo sanoa. Lisäksi hän on käynyt monta vuotta terapiassa. Siellä oppii puhumaan.

 

Sen mistä Tuisku tänään puhuu, hän on suunnitellut eilen. Ainoa mitä Tuisku ei edellisenä päivänä suunnittele, on se, mitä hän katsoo illalla telkkarista.

Hän käy joka ilta mielessään läpi seuraavan päivän kulun – niinäkin päivinä, kun hän tietää olevansa koko päivän yksin. Niitä päiviä on korona-aikaan ollut tavallista enemmän.

Usein päivät näyttävät tältä: aamiainen, aamulenkki koiran kanssa, 4–5 tuntia tulevan kirjan kirjoittamista, valmentaja Moriz Wikströmin kanssa suunniteltu treeni, illallinen, sauna, telkkaria, nukkumaan.

Tuisku on varmistelija. Hän haluaa olla ajoissa ja valmistautunut. Kun Tuisku ajaa kuvauksiin, hän haluaa etukäteen tietää, mihin voi jättää autonsa ja onko tarjolla lounasta.

Hyvä valmistautuminen tuo Tuiskulle mielenrauhaa ja vähentää stressiä.

”H-hetkellä voin keskittyä suoritukseen, kun olen valmistautunut hyvin.”

 

Viime heinäkuussa nelostien varressa seisoi iloinen seurue. He kannattelivat välissään oranssia lakanaa, jossa luki mustalla maalilla ”tööttää, niin me juodaan”. Näin juhlivat Antti Tuisku ja ystävät. Lakana oli Tuiskun kaapista ja musta maali hänen varastostaan.

Tuiskulla on Instagramissa 233 000 seuraajaa. Useimmiten laulaja kävelee videoilla koiran kanssa keskellä metsää, mutta toisinaan videoilla pilkahtelee ihan rehellistä dokailua.

”Välillä on ihana olla katatonisessa humalassa, jossa ei ole kontrollia itseensä. Se on sellainen pään nollaaja, mitä välillä kaipaan”, Tuisku sanoo.

Hänellä on pieni kaveripiiri, jonka jäsenet ovat poikkeusaikana sopineet vähentävänsä sosiaalisia kontaktejaan ja muodostavansa oman koronakuplan. Viime kesänä se tarkoitti, että ”vähän tavallista useammin otettiin kippoa”. Kesä 2020 oli Tuiskusta paras kesä ikinä.

Ystäväpiirissä Tuiskulle on tehty omat säännöt. Juhlien jälkeen Antti Tuisku ei saa herättää ketään muuta, vaikka heräisi ensimmäisenä, eikä hän saa imuroida ennen puoltapäivää.

Tuiskulle ei tule omien sanojensa mukaan lainkaan krapulaa. ”Ei minkäänlaista darraa.”

Laulaja uskoo, että krapulattomuuden syynä on hänen ikäisiään parempi kestävyyskuntonsa. Tästä havainnosta Tuisku teki myös tuoreimman kappaleensa. Treenaa-biisissä hän väittää, että kuntoilemalla voi välttää kohmelon.

”Mie treenaan, sie treenaat. Kun treenaa, ei tuu darraa.”

”Siks on hienoo sportata, perse pystys joogata, pumppaa rautaa raivona, verta suus, salilla.”

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, ettei viime kesänä jättänyt väliin yksiäkään treenejä ja teki kesällä myös omat juoksuennätyksensä: Cooperin testissä 3250 metriä ja puolimaraton aikaan 1:29.

Oli aikaa. Juuri ennen koronavirusepidemiaa levy-yhtiö oli saanut idean, jota Tuisku piti suuruudenhulluna. Järjestetään kaksi keikkaa Helsingin Olympiastadionille. Molemmat myivät loppuun, ja konserttien piti olla elokuussa. Tuisku mainosti järjestävänsä kaikkien aikojen lavashown´n, ja sai Ylitornion kunnalta harjoitustilakseen kylätalon. Konsertit peruttiin huhtikuussa.

Ne järjestetään myöhemmin, mutta kuusinumeroinen rahasumma ehti valua hukkaan. Tuisku kutsuttiin katsomaan remontista valmistunutta Olympiastadionia, mutta hän ei halunnut mennä.

”Lopulta seisoin siellä syksyllä ja katselin kaikkia niitä lähes 40 000 paikkaa. Että niinköhän vain tulee vielä aika, että mie täällä esiinnyn.”

 

Lapsena Tuisku oli hyvä koulussa. Keskiarvo oli ala-asteen lopussa 9,3, yläasteellakin vielä yhdeksän. Tuisku oli äänekäs oppilas, aina käsi pystyssä eturivissä ja vapaaehtoisena esiintymässä. Sellaisesta ei Rovaniemellä pidetty.

Koulukiusaamista kesti muutaman vuoden. Myöhemmin Tuisku on miettinyt, jäikö siitä itsetuntoon pysyvästi epävarmuutta. Kuten myöhemmin myös väkivaltaisesta parisuhteesta, jonka takia Tuiskulla on arpi takaraivossa.

Tuisku päätti kammeta itsensä ylös ja näyttää. Hän halusi olla perinteinen draaman sankari, joka kulkee vaikeuksista voittoon. Sellaista polkua ihannoidaan, hän tiesi. Mutta se ei ollut hyvä idea.

”Se, että motiivisi on näyttää jollekin toiselle mihin kykenet, on aika pieni laastari. Lopulta siinäkin on kyse omasta egostasi. Kun olet kammennut itsesi ylös, tunnet olosi ihan yhtä tyhjäksi.”

Kenen ihmisen elämää mä oikein elän, Tuisku pohti vuonna 2013. Hän halusi olla vakavasti otettava artisti, kuten niihin aikoihin läpimurtonsa tehnyt ystävänsä Jenni Vartiainen.

”Vaikka enhän mie ole edes vakavasti otettava ihminen!”

Tuisku asui Helsingin arvoalueella. Päivät pitkät hän treenasi itsestään paremman näköistä, iltaisin pyöri dinnereillä. Hän luuli artistiuden näyttävän siltä. Kun Tuisku muistelee niitä aikoja, puheeseen tulee paloa.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, että onko tämä vittu ihan oikeasti tämä elämä tämmöistä. Että kuka miettii 90-vuotiaana kuolinvuoteella, että onneksi rääkkäsin itseäni ja treenasin vain siksi, että sain myytyä somessa yhteistyökumppaneille mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja sain mahdollisimman paljon rahaa ja seuraajia.”

Alkoi syntyä toisenlainen Tuisku. Vähän enemmän Tuula-äidin kaltainen.

 

Kun Tuisku menee kauppaan, hän vetää lippalakin syvälle päähän ja usein vielä hupun päälle. Korona-aikana saa käyttää hyvällä omalla tunnolla vielä kasvomaskiakin, Tuisku nauraa. Tänään hengityssuojain on tummansininen.

Toisinaan Tuisku miettii, mitä ihmisen mielelle tekee se, jos niin usein yrittää peitellä itseään. Tuskin kovin hyvää.

Se, että Tuisku lopulta saapui esimerkiksi Varalan urheiluopistolle myöhässä, on hänestä edelleenkin kamalaa. Meni muutama päivä ennen kuin luokkakaverit uskalsivat puhua hänelle. Ehkä se auttoi vähän, että rehtori oli etukäteen muistuttanut opettajia ja luokkatovereita, että koulussa kaikki ovat tasa-arvoisia taustastaan riippumatta.

Tuisku oli käynyt puhumassa rehtorille peloistaan etukäteen, tietenkin.

Koulussa Tuisku oppi, ettei oikeastaan olisi kovin hyvä valmentaja. Hän on liian kärsimätön ja vaativa. Liikkuminen on hänelle niin tärkeä asia, eikä hän aina muista, etteivät kaikki suhtaudu siihen ihan samanlaisella kurinalaisuudella.

Kun Tuisku alkaa puhua liikunnasta, ääneen tulee ihan uudenlaista kiihkoa. Puherytmi nopeutuu ja ryhti oikenee. Koronavuonna laulajaa on ärsyttänyt esimerkiksi se, että väki on valittanut ryhmäliikuntapaikkojen sulkeutumisesta.

”Mie olin sillai, et menkää ulos. Siinä on puu, kiikkukaa siinä tai hakekaan hyppynaru, irrottakaa rengas autosta! Teillä kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Ihminen on luotu liikkumaan!”

Ehkä ihan hyvä, ettei Tuisku valmenna ketään. ”Media-valmennusta voisin kyllä antaa!”

Tuisku rakastaa sitä, että saa rääkätä kehoaan. Pystyvä vartalo on hänestä paras työkalu henkiseen itsensä tuntemiseen. Kun keho on kunnossa, säästää terapiakuluissa ja voi suunnitella elämässään mitä vain: fysiikka ei ole koskaan este, hän sanoo. Siitä Tuisku on nykyään tarkka, että motivaatio liikkumiseen tulee oikeista asioista.

”Minut pitää elossa se tosiasia, että jos mun äänihuulet leikattaisiin irti, menisin silti juoksumatolle ja minua ohjaisi sama arvo eli se, että haluan tuntea itseni ja auttaa muita.”

Ja tietysti vatsalihakset ovat kiva bonus. Niiden aikaansaaminen vaatii 40 vuotta lähestyvältä popparilta kuitenkin enemmän kuin ennen. Ajoittain Tuisku pohtii, kauanko hän voi uskottavasti esittää omia hittejään, esimerkiksi Peto on irti -kappaletta.

”Milloin olen liian vanha omaan työhöni?”

Tuisku on päätellyt, että niin kauan, kun hän on hyvässä kunnossa, hänen ei tarvitse miettiä ikää.

 

Tuula-äiti lähti onnellisena jäälle hiihtämään. Pojan onni yllätti aamupalalla, kun hän pyyhki keittiön pöydältä omia jälkiään. Mieleen tuli pakottamaton ajatus: ”Tässä on kaikki, mistä olen haaveillut.”

Eikä mikään niistä liity menestykseen, rahaan tai ulkonäköön.

Ihminen on onnellinen, kun hän saa hiihtää, siivota ja järjestää muille juhlia. Ihan niin kuin Tuula Tuisku.