Skien, Norja

Sunnuntai-iltana 27. elokuuta Diogo Tomásin aivot kävivät kierroksilla. Hän oli tullut kotiin pelireissulta Oslosta, ja päätti lähteä itselleen tuntemattomaan paikkaan. Tomás käveli keskelle pilkkopimeää etelänorjalaista metsää, kunnes hän ei nähnyt enää kahta metriä pidemmälle.

”Halusin selvittää, kuinka pitkälle pystyn menemään pimeyteen ja olemaan sinut pelkojeni kanssa”, hän kertoo.

Tomás istui kivellä tunnin tai puolitoista. Ajantaju hämärtyi. Tomás aisti pimeyttä.

”Se tuntui peililtä, joka heijasti ajatuksiani ja pelkojani.” 

”Siinä hetkessä pelot tulivat pimeydestä ja tuntemattomuudesta. Ehkä se pelko muodostuu lopulta jostain kuolemanpelosta tai pelosta, että jotain sattuu.”

Tällainen itsetutkiskelu on vienyt Diogo Tomásin, 26, Suomen jalkapallomaajoukkueen keskuspuolustajaksi. Huomenna sunnuntaina Huuhkajat kohtaa EM-karsintapelissä Tanskan loppuunmyydyllä Olympiastadionilla, eikä Tomásia pelota nimekkäät vastustajat.

Torstaina Kazakstanissa Tomás istui koko ottelun vaihtopenkillä, kun Suomi voitti Kazakstanin 1-0 ja piti paikkansa EM-karsintalohkon kärjessä.

Tomás on tullut maajoukkueeseen, jos ei metsän pimeydestä, niin ainakin puskista. Hän debytoi karsintapeleissä San Marinoa vastaan kesäkuussa. Silloin hän nousi laajemman suomalaisen jalkapalloyleisön tietoisuuteen, sillä kotimaisessa Veikkausliigassa hän ei ollut suuri tähti.

Huhtikuusta lähtien Tomás on pelannut ulkomailla, Norjan pääsarjan Elitserienin Odds BK:ssa. Siinä ajassa hän on jo ehtinyt nousta kannattajien kulttisankariksi 56 000 asukkaan Skienissä.

Kesällä Norjan TV2 teki Tomásista jutun, koska ammattijalkapalloilija asui asuntovaunussa. Norjalaisia se huvitti ja kummastutti.

Mutta Tomás onkin jalkapalloilija, jonka kotipihalla on aidan päällä buddha-patsas ja joka käy joogaretriiteissä ja reppureissailee ympäri Aasiaa.

Nyt hän kertoo elämästään ja henkisestä polustaan samassa pihapiirissä kuin norjalaiselle televisiokanavalle kesällä, mutta asuntovaunua ei enää näy.

Pihalta avautuu norjalainen idylli: maan pisimmän kanavan Telemarkin varrella tummansinisenä lainehtiva lahti, jonka takana havupuiden peittämät kukkulat kohoavat kirkasta taivasta vasten.

Alun perin Tomás muutti vuokralle Odds BK:n 49-vuotiaan seuralegenda Frode Johnsenin kotiin. Vuonna 1875 rakennettu punainen hirsitalo on kuin satukirjasta.

Johnsen voitti Norjan pääsarjan maalikuninkuuden vielä 39-vuotiaana kaudella 2013 ja lopetti uransa Odds BK:ssa vasta 41-vuotiaana. Kesällä Johnsenin perhe käytti taloa, joten Tomás päätti majoittua pihalle parkkeerattuun asuntovaunuun. 

Nykyään Tomás asuu samalla tontilla, autotalliin rakennetussa vierashuoneistossa.

Tomás esittelee innostuneena paikkoja: Autotallin alakerrassa on keittiö, yläkerrassa makuuhuone. Tomásilla on tilaa joogata ja hakata nyrkkeilysäkkiä. Hirsitalossa hän on jo järjestänyt juhlat joukkuekavereilleen. Pitkän ruokailupöydän ääreen mahtui ainakin neljätoista pelaajaa. 

Kesken haastattelun paikalle pölähtää vuokranantaja Johnsen. 

”Hän on ottamassa paikkani [legendana]”, Johnsen vitsailee ja kehuu, kuinka hyvin Tomás pelasi sunnuntaina Vålerengaa vastaan – siinä pelissä, jonka jälkeen hän lähti yksinään pimeään metsään.

Tomás ei pahemmin piittaa siitä, että fanit ja media kutsuvat häntä kulttisankariksi.

”Se on mielikuva, joka ei vaikuta minuuteni. Ne ovat tarinoita ihmisistä. Tarinat tekevät maailmasta ja jalkapallosta mielenkiintoisen. Mutta jos rupean kertomaan itselleni tarinaa kulttipelaajasta, kadotan itseni siinä prosessissa.”

Odds BK on hehkuttanut sosiaalisessa mediassa uutta sankariaan. Seura julkaisi heinäkuun puolivälissä viestipalvelu X:ssä (entisessä Twitterissä) eräänlaisen oodin suomalaiselle. Vapaasti suomennettuna se menee näin:

Hän on suomalainen.

Hänellä on Odd-kynnet.

Hänellä on lätkätukka.

Hän viihtyy parhaiten metsässä.

Hän asuu asuntovaunussa.

Hän puolustaa ja tekee maaleja.

Hänellä on paita työnnettynä sortseihinsa.

Diogo Tomás – mikä mies hän onkaan

Skienissä Tomásta ihaillaan myös sen takia, miten hän kohtaa kannattajat. Elokuun alussa seura julkaisi videon, jossa Tomás pelin jälkeen hihkui riemusta lasten keskellä. Hän jakoi nimikirjoituksia ja poseerasi selfieissä.

”Sellainen luo syvää kiitollisuuden tunnetta, jos saan olla henkilö, joka inspiroi.”

Tomás alkaa puhua siitä, kuinka hän edelleen tunnistaa jalkapalloa pelatessaan itsessään saman innostuksen kuin pienet juniorit.

Olipa aika siisti liukutaklaus, hän saattaa esimerkiksi miettiä kesken pelin.

”Sisälläni on vielä lapsi, joka on innoissaan siitä, että nyt ollaan kentällä.”

Eikä hän pelatessaan todellakaan säästele näyttäviä liukutaklauksia. Tomásin toinen tavaramerkki on rauhalliset syötöt, joita hän nauttii jaella. Lisäksi 193-senttinen keskuspuolustaja erottuu takatukassaan ja syvälle sortseihin tungetussa pelipaidassaan, jotka ovat päätyneet myös skieneläiseen oodiin.

Hän on jalkapallokentillä kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä.

Tänään Tomás vaeltaa kotinsa läheiselle Fantekjerringkollen-luontopolulle, joka vie 250 metrin korkeudessa olevalle jyrkänteelle. Hän vaeltelee vapaapäivinään usein yksin luonnossa ja tyhjentää päätään.

Tomás havahtui itsetutkiskeluun elokuussa 2020, jolloin hänen edustamansa Ilves kohtasi FC Lahden erittäin kovaotteisessa Veikkausliiga-ottelussa. Peliä ennen Tomásilla oli ollut hankaluuksia tyttöystävänsä kanssa.

”Lahden pelaaja antoi minulle kyynärpääiskun. Nenäni murtui. Olin tosi voimakkaassa latautuneessa tilassa.”

Siihen asti urallaan Tomás oli pelannut jalkapalloa kielteisten tunteiden kautta: hän oli kentällä vihainen ja aggressiivinen.

Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss siirsi murtuneella nenällä pelanneen Tomásin keskuspuolustajasta hyökkääjäksi kesken ottelun.

”Käytin kaiken vihani toisella puoliajalla ja tein kaksi maalia. Hävisimme pelin 2–3. Pelin jälkeen palasin koppiin. Murruin vessassa tosi voimakkaaseen itkuun.”

Tomásista tuntui, että hän oli antanut kaikkensa, eikä sekään riittänyt. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi. 

”Tajusin, että se tunne oli siihen asti ajanut minua eteenpäin.”

”Havaitsin, että on olemassa muutakin polttoainetta kuin ne negatiiviset tunteet. Niissä on voimaa, mutta pitkällä aikavälillä ne syövät enemmän kuin antavat lyhyellä aikavälillä.”

Siitä alkoi muutos.

Tomás istuu jyrkänteen reunalla rauhallisen näköisenä. Tällaisissa maisemissa hän on kotonaan.

Diogo Tomás syntyi täältä 800 kilometrin päässä Tampereella heinäkuussa 1997. Kymmenen vuotta aiemmin Candido Tomás oli saapunut Portugalin Lissabonista Suomeen tekemään väitöskirjaa. Oulun yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikalla hän tapasi toisen erikoistuvan lääkärin, kouvolalaisen Eija Aholan.

Eräänä iltana Candido pudotti Eijan postilaatikkoon rakkauskirjeen. Kävi ilmi, että ihastus oli molemminpuolista.

”Olen saanut elää aika rakastavassa perheessä. Minulla on aina ollut turvallinen ja rakastettu olo.”

Samalla vanhemmat olivat vaativia. Koulu piti hoitaa säntillisesti ja piti tavoitella omaa parastaan, Tomás kertoo.

”Se toi tietynlaista kunnianhimoa.”

Lapsena hän ihaili isoveljeään Faustoa, josta tuli veljesten vanhempien tapaan lääkäri. Diogo Tomásille oli pienestä pitäen selvää, että lääkäri ei ole hänen ammattinsa. Nykyään hänellä on peliuran ohessa paikka Tampereen yliopistoon kauppatieteen maisteriohjelmassa.

Tomásin kilpailijaluonne jalostui Tampereen Annalan pihapeleissä. Siellä hänestä kasvoi se aggressiivinen pelaaja, joka hiillosti vastustajia eikä antanut koskaan periksi.

Kun Tomás alkoi saada kunnolla vastuuta Ilveksen liigajoukkueessa viime vuosikymmenen lopulla, hän asui kolmen kaverinsa kanssa kimppakämpässä Tammelassa.

”Se oli kuin kommuuni, jonne oli aina muutkin kaverit tervetulleita. Siellä sitten pojat saattoivat juoda kaljaa muutamia päiviä. Itse keskityin jalkapalloon, mutta välillä halusin olla mukana kaveriporukan menossa ja elää sitä nuoren miehen elämää.”

Tomásilla oli palo nähdä ja kokea.

”Oliko se sitten hölmöilyä? Ei se siinä kohtaa ollut ammattiurheilijan elämää.” 

Tomás ei silti kadu nuorempana tekemiään valintoja. Hän kertoo pyrkineensä aina kuuntelemaan sisäistä ääntään.

”Jos olin käynyt juhlimassa, en antanut seuraavalla viikolla itselleni prosenttiakaan anteeksi. Tein kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Peleissä panin itseni kokonaan likoon, koska olin antanut itselleni mahdollisuuden myös elää ja nauttia. En halunnut antautua täysin juhlimiselle, mutta en ollut myöskään valmis antamaan itseäni täysin jalkapallolle.”

Ajoittain Tomás eli urheilun ehdoilla pitkiäkin jaksoja, mutta silloin hänen mielensä harasi vastaan.

”En pystynyt suoriutumaan peleissä niin hyvin. Uskon, että polkuni oli ainut oikea. Se kasvatti sellaisen sisäisen taistelijan.”

Lopulta Tomás tarvitsi myös jonkun, joka uskoi häneen ja antoi lisää itseluottamusta. Se oli italialainen Marco Baruffato, joka oli Ilveksen väliaikaisena päävalmentajana kauden 2015 lopussa.

Kauden viimeisessä pelissä hän päästi Tomásin avauskokoonpanoon.

”Se loi sellaisen lumipalloefektin. Kun Jallu [Jarkko Wiss] tuli päävalmentajaksi, pääsin pysyvästi liigajoukkueen mukaan.”

Kun jalkapallokausi on ohi, Tomásilla on ollut tapana lähteä yksin seikkailemaan jonnekin kauas.

”Pelkkä arki luo helposti mukavuusalueen, joka pitää minut samassa muotissa. Haluan koko ajan löytää uusia juttuja mukavuusalueeni ulkopuolella. Ne ovat haasteita, jotka pakottavat minut kaivautumaan syvemmälle itseeni ja hakemaan henkistä kasvua.”

”Minusta tuntuu, että tämä maailma on aika lailla peili meidän sisäisistä maailmoistamme.”

Viime aikoina Tomás on yrittänyt päästä tilaan, jossa hänellä ei olisi päässään ajatuksia ja hän olisi suoraan yhteydessä maailmaan ja elämään.

Siinä pyrkimyksessä hän on saanut inspiraatiota saksalaiselta Eckhart Tollelta, jota monet pitävät eräänlaisena modernina mystikkona tai jopa guruna. Hänen self-help-kirjansa ammentavat kristillisyydestä ja buddhalaisuudesta.

Tomás luki Tollen teoksen Läsnäolon voima – tie henkiseen heräämiseen ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.

”Mitä enemmän antaudun olemiselle ja läsnäololle, sitä enemmän elän linjassa todellisten arvojeni ja minuuteni kanssa.”

”Minusta tuntuu, että jalkapalloon on tullut syvyyttä siinä mielessä, miten katson lajia. Sitä kautta annan enemmän jalkapallolle. Pystyn syventymään pelin sisällä enemmän hetkiin ja treenikentällä enemmän treeniin.”

Tomásia on puhutellut myös taolaisuuden käsite wuwei. Kiinalaisessa filosofiassa wuwein on tulkittu tarkoittavan välittömyyttä ja aitoutta, jossa tekoja ei ole suunnattu toisten katseille.

”Wuwei on ollut aika paljon läsnä siinä, miten olen viime aikoina pyrkinyt toimimaan ja olemaan. Olen tunnistanut hetkiä, jolloin pääsen irti yrittämisestä ja pyrkimisestä.  Tunnistan sen harhan ja palaan olemiseen.”

Tomás on myös päässyt lopullisesti irti siitä, että hänen isoin voimavaransa kentällä on aggressiivisuus. Tomás uskoo, että hänen vihamielisyytensä kumpusi pohjimmiltaan voimakkaasta häviämisen ja epäonnistumisen pelosta.

”Voin pelata enemmän kiitollisuudella ja rakkaudella.”

Nykyään Tomás osaa kohdistaa pelissä syntyvän aggressiivisuuden hyödyllisiin asioihin.

”Tärkeintä on, että se ei kohdistu asioihin, joihin en voi vaikuttaa, kuten tuomareihin, joukkuekavereihin tai yleisöön. Mieluummin hyödynnän aggressiivisuuden kaksinkamppailutilanteisiin. Kun olen saanut käytettyä energiani, palaan hetkeksi hengitykseeni ja ikään kuin nollaan itseni.”

Tammikuussa Tomás pääsi toista kertaa Suomen maajoukkueen mukaan, talvileirille Portugaliin.

Hän oli ilman seuraa. Kaksivuotinen sopimus KuPS:n kanssa oli päättynyt loppuvuodesta 2022. Tomás vietti Portugalissa pitkiä jaksoja maajoukkueleirin jälkeen, koska halusi oleilla isänsä kotimaassa.

Tammikuu kului nopeasti, samoin pitkä pätkä helmikuuta, eikä sopimustarjouksia kuulunut.

Tomás päätti osallistua joogaretriitille. Joogaopettajan ja Tomásin mielestä oli hyvä ajatus, että Tomás luopuisi puhelimestaan, kun hän vetäytyisi hiljaisuuteen.

”Tunti ennen kun minun piti luovuttaa kännykkäni, agenttini soitti ja sanoi, että nyt olisi Puolassa kiinnostunut seura.”

Tomás arvelee, ettei hänen agenttinsa ollut kovin tyytyväinen, kun hän ilmoitti, että heidän pitää vain odottaa, hän on ilman puhelinta seuraavat neljä päivää ja vetäytyy retriittiin.

Joogaretriitin jälkeen puolalaisseura ei ollut enää kiinnostunut. Suullisen sopimustarjouksen tehnyt seura olikin löytänyt muita vaihtoehtoja. 

Tomás alkoi treenata ”kuin hullu”. Se toi mielenrauhaa.

”Treenit olivat välillä sellaista itsensä rääkkäämistä. Olin neljä tuntia jossain kentällä juoksemassa. Sitten kävin syömässä ja vedin lisää juoksuja rannalla. Ihan älyttömiä päiviä.”

Lopulta agentti sanoi suoraan, että uutta joukkuetta ei ole löytynyt. 

”Se kaikki iski tosi voimakkaasti. Minulle tuli kyyneleet. Silloin murtui jokin illuusio siitä, että kaikki asiat järjestyvät. Ja sitten minä murruin siinä samalla.”

Lopulta Tomás palasi Suomeen ja Tampereelle helmikuun lopussa. Mutta hän ei ollut edelleenkään valmis tekemään sopimusta minkään suomalaisen seuran kanssa. 

Tomásista tuntui, että ”elämä potki polviin ja nilkoille”.

Samaan aikaan hän oli varma, että on valmis pelaamaan.

”Antauduin ja vapauduin sille, että asiat ovat poissa käsistäni. En voi vaikuttaa kaikkeen. Havaitsin, että se tuo minulle rauhaa, että treenaan kovaa ja teen sitä, mistä tykkään. Ne asiat tapahtuvat, mitkä ovat tapahtuakseen.”

Tomás meni itsekseen harjoittelemaan Pirkkahallin. Hän huomasi, että kakkosdivisioonaseura Tampere Unitedilla oli siellä samaan aikaan harjoitukset. Tomás kysyi, pääsisikö mukaan.

”Treenasin yhdet treenit heidän kanssaan, ja vittu että nautin jalkapallosta. Vähän niin kuin palasin pikkupojaksi, joka nauttii pelaamisesta. Ne yhdet treenit toivat takaisin sen fiiliksen, että jalkapallo on nättiä.”

Nyt Tomásin suurin motivaatio jalkapallossa on nähdä, mikä on hänen lopullinen potentiaalinsa ja miten hän pystyy täyttämään potentiaalinsa jokaisena hetkenä.

Olen oppinut hyväksymään egoni, joka haluaa kehittyä, voittaa ja olla paras, hän kertoo.

”Samalla minulle tuo rauhaa se, että loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystä, saavutanko Mestarien liigan vai pelaanko jalkapalloa vitosdivarissa. Luon merkityksen, kun annan tälle kaikkeni, mutta toisaalta mitä väliä sillä on. Pitää muistaa, että jalkapallo on vain peli.”

”Ei se ole oikeasti merkityksellistä. Me kaikki kuolemme, eikä kukaan muista ketään meistä viidenkymmenen vuoden päästä.”

Keväällä Tomás solmi kauden mittaisen sopimuksen Odds BK:n kanssa. Ensimmäisenä hän joutui vastaamaan kysymykseen, missä kunnossa olet, kun olet ollut monta kuukautta ilman seuraa.

”Katsoin toimittajaa silmiin. Sanoin, että olen valmis. Tiedän, mitä olen tehnyt. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan.”

Seuraavana päivänä Odds BK:lla oli harjoituspeli. Tomás heittäytyi peliin sydämensä kyllyydestä.

”Olin kuin leijona, joka oli näännytetty. Se oli ollut jossain aavikolla, eikä ollut saanut ruokaa. Se oli silti tapellut siellä ja miettinyt, että jostain se ruoka tulee. Ja sitten, kun se sai ruokaa, se oli todellakin valmis syömään.”

Tomás lähtee laskeutumaan jyrkänteeltä kotiin. Illalla on luvassa vielä kehonhuoltoa autotallissa.