Muutin perheeni kanssa Iranista Suomeen kolme vuotta sitten. Olin saanut opiskelupaikan Tampereen yliopistosta. Niinpä joulukuussa 2020 jätin asiantuntijatyöni ja keskiluokkaisen asuinalueemme Iranin pääkaupungissa Teheranissa ja saavuimme perheeni kanssa maahan, joka oli meille entuudestaan tuntematon.

Tytär meni valmistavaan esiopetukseen ja poika päiväkotiin.

Ensimmäisinä kuukausina Suomessa meitä hämmensi ennen kaikkea sää ja pitkät listat varusteista, joita tarvittiin, jotta lapset voisivat olla ulkona pakkasella ja sateella.

Mitä paremmin tutustuin päiväkodin työntekijöihin ja muihin vanhempiin, sitä enemmän aloin varusteiden ja sään sijaan hämmästellä ihan muuta. Olin ennakkoon kuullut, että Suomi on yksi maailman parhaista maista lapsille, mutta vasta Suomeen muutettuani tajusin, miksi. Hyvinvointi ei perustu vain yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamiin palveluihin, joista usein puhutaan, vaan myös vanhempien ja muiden aikuisten tapaan kohdata lapset.

Nämä kuusi asiaa suomalaisten suhtautumisessa lapsiin ovat tehneet minuun vaikutuksen – ja ovat lopullisesti muuttaneet myös omaa vanhemmuuttani.

Lapsille puhutaan kunnioittavasti

Tutustumisjaksolla päiväkodissa huomasin, että opettajat selittivät päivän rutiineista ja toimintatavoista yksityiskohtaisesti ja kärsivällisesti – eivät vain minulle vaan myös tuolloin 4-vuotiaalle pojalleni. Jos hän kyseenalaisti jotain, opettajat eivät sivuuttaneet häntä, vaan kuuntelivat ja keskustelivat.

Aluksi se tuntui hassulta. Ymmärtääköhän lapsi oikeasti, mietin. Pian kävi selväksi, että nämä keskustelut olivat hyvin tärkeitä hänen itsetunnolleen ja hyväksytyksi tulemisen kokemukselle.

Samalla tavalla lapset on kohdattu myös esimerkiksi lääkärissä: Hoitohenkilökunta on selittänyt lapsille ennen hoitoa ja sen aikana, mitä he tekevät.

Näiden kohtaamisten seuraaminen on muuttanut myös omaa tapaani olla lasten kanssa. Nykyisin yritän kysyä enemmän heidän mielipiteitään ja selittää omaa toimintaani – myös silloin, kun tiedän olevani oikeassa.

Lapsia kasvatetaan itsenäisiksi

Iranissa päiväkotiavustajat auttoivat lasten pukemisessa. Kun päiväkoti Suomessa alkoi, autoin usein nelivuotiastani pukemisessa, kun hain hänet kotiin. Kannoin hänen reppuaan ja joskus kotona jopa syötin häntä.

Sitten näin hänen tekevän kaiken tämän päiväkodissa ihan itse.

Madalsin palvelutasoani – ja kyllä. Nyt hän on hyvin itsenäinen myös kotona.

Lapsille opetetaan elämän taitoja

Iranissa on viime vuosina yleistynyt kasvatustyyli, jolla pyritään siihen, että lapsista tulee korkeasti koulutettuja. Vanhemmat vievät lapsia koulun jälkeen opiskelemaan musiikkia ja kieliä tai pelaamaan shakkia.

Myös päiväkodit tarjoavat erilaisia lisäkursseja, joiden valttina on esimerkiksi opettaa lapsia lukemaan tai laskemaan melko monimutkaisiakin tehtäviä.

Hämmästyin, kun huomasin, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa korostetaan lukemisen ja laskemisen sijaan niin sanottuja elämäntaitoja. Lapsille opetetaan, kuinka tunnistaa omat tunteensa ja puhua niistä tai kuinka olla hyvä ystävä.

Kun poikani oli tarkoitus siirtyä päiväkodista esikouluun, menin tapaamaan hänen opettajaansa. Odotin opettajan puhuvan siitä, oliko lapsi oppinut riittävästi suomea tai tunteeko hän numeroita ja kirjaimia. Mutta hän korostikin aivan muuta: Opettaja sanoi kannustavasti, että lapsi kyllä pärjää uudessa ryhmässä hyvin, koska hän on itsenäinen ja osaa kertoa toiveistaan.

Päiväkoteihin luotetaan

Iranissa monet päiväkodit tarjoavat vanhemmille mahdollisuuden seurata lapsiaan videokuvan välityksellä päiväkotipäivän aikana. Kameravalvonnan on tarkoitus osoittaa vanhemmille, että kyseiseen päiväkotiin voi luottaa ja siksi siitä kannattaa maksaa hieman enemmän.

Suomessa olin onnellinen, kun tajusin, etteivät vanhemmat kaipaa mahdollisuutta valvoa lapsiaan päiväkodissa. Päiväkotiin luotetaan, eikä lapsesta tarvitse kantaa huolta päivän aikana.

Lasten kanssa vietetään aikaa

Teheranissa työskentelin täysipäiväisesti. Jos halusin tehdä jotakin kivaa lasten kanssa, se piti yleensä tehdä viikonloppuna. Erityisesti talvella, kun työpäivän jälkeen oli pimeää ja kylmää, olimme kotona illat.

Suomessa yllätyin, kun näin, miten vanhemmat vievät lapsia puistoon, uimahalliin tai luistelemaan jopa talvella arki-iltaisin. Näyttää siltä, että monet vanhemmat puuhaavat lastensa kanssa suurimman osan siitä ajasta, kun eivät ole töissä. 

Lapset saavat olla luonnossa

Suomalaiset lapset todella ulkoilevat. Toki myös Teheranissa oli tärkeää viedä lapset ulos leikkimään, mutta ei millä tahansa säällä. Opettajat eivät olleet tottuneet viemään lapsia ulos sateella, tuulella, liian aurinkoisella tai liian lumisella säällä.

Tämä johtuu siitä, ettei erilaisiin keleihin ole kunnollisia varusteita. Lisäksi päiväkodeilla on usein vain pienet pihat.

Kun ensimmäisen kerran vierailin poikani päiväkodissa Suomessa, en voinut kuvitella, että se sijaitsi erittäin suuressa rakennuksissa keskellä metsää. Täällä lapset opetetaan leikkimään ulkona kaikissa sääolosuhteissa, ja se on ihanaa.

Myös se on tehnyt suuren vaikutuksen, että ainakin meidän päiväkodissa lapset saavat tutkia mutaista metsää ja leikkiä sulaneella lumella, vaikka se onkin sotkuista puuhaa. Olen huomannut, että joillekin maahanmuuttajavanhemmille tämä on vaikea paikka, jos he eivät ole tottuneet, että lapsi kastelee ja sotkee itsensä mudassa.

Näiden kolmen Suomessa vietetyn vuoden perusteella olen oppinut, kuinka tärkeää on, että lapset elävät lapsuuttaan ja viettävät aikaa luonnossa. Näen, kuinka hyvin lapseni täällä voivat.

Itse olen oppinut näkemään lapseni aiempaa paremmin itsenäisinä persoonina. Annan heidän päättää asioistaan enemmän ja kokea elämää, vaikka jokin heidän tapansa tehdä asioita tekisi vanhemmuudestani joskus vaikeampaa.

Suomi on heidän elämäänsä.