Vuoden 1979 kevät oli presidentti Urho Kekkoselle raskas.

”Eivät taida enää minun voimani kestää”, hän huokaisi ystävälleen, toimittaja Maarit Tyrkölle toukokuun lopulla.

Mutta jälleen kerran iäkäs presidentti kokosi voimansa ja otti maanantaina 28. toukokuuta Tamminiemessä vastaan arvovieraan, jonka tuloa oli odottanut ja pelännyt puoli vuotta.

Kiinan kansantasavalta oli edellisenä syksynä tiedustellut, voisiko varapääministeri Geng Biao käydä Pohjoismaiden-vierailullaan myös Suomessa. Kekkonen oli hyväksynyt ulkoministeriön esityksen kutsua Geng Helsinkiin. Kekkonen oli tutustunut Gengiin jo ollessaan pääministerinä 1950-luvun alussa. Geng oli tullut Pohjoismaiden yhteiseksi lähettilääksi heti diplomaattisuhteiden solmimisen jälkeen.

Moskovassa ei katsottu hyvällä korkean kiinalaisen poliitikon kutsumista Suomeen, sillä Neuvostoliiton ja Kiinan suhteet olivat umpijäässä. Moskova painosti Suomea perumaan kutsun. Kekkonen piti kuitenkin päänsä.

”Presidentti oli yhtä nuoren ja hyväkuntoisen näköinen kuin parikymmentä vuotta sitten, kun viimeksi tapasimme”, kertoi leveästi hymyilevä Geng Biao Tamminiemen käynnin jälkeen portilla päivystäneille toimittajille.

Lausunto oli kiinalainen kohteliaisuus 70-vuotiaalta ministeriltä 78-vuotiaalle presidentille. Mutta kyllä suomalaisetkin osasivat. Ulkoministeri Paavo Väyrynen luonnehti lounaspuheessaan Suomen ja Kiinan suhteita erinomaisiksi ja kehui hyviä välejä loistavaksi saavutukseksi, josta voi olla ylpeä ristiriitojen rasittamassa maailmassa. 

Väyrynen liioitteli vielä enemmän kuin kiinalainen kollegansa. Suomen ja Kiinan suhteet olivat kutistuneet hyvin vähäisiksi sen jälkeen, kun Kiinan ja Neuvostoliiton välit olivat menneet poikki 1960-luvun alussa.

Suurvaltojen suhteiden heikkeneminen oli alkanut Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvulla, kun Kiinan johtaja Mao Zedong piti Neuvostoliitossa alkanutta uudistuspolitiikkaa ”revisionistisena” poikkeamana kommunistisesta opista. Välirikko tuli koko maailman tietoon vuonna 1960, kun Neuvostoliitto kutsui 1 400 Kiinassa työskennellyttä asiantuntijaa kotiin ja katkaisi tieteellisen ja teknillisen yhteistyön. Maiden johtajat sättivät toisiaan, ja yhteydenpito loppui kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Suomi kuului niihin harvoihin länsimaihin, jotka eivät katkaisseet tai jäädyttäneet suhteita Kiinaan. Suomella ei kuitenkaan ollut varaa veljeillä Neuvostoliiton vihollisen kanssa yhtään sen enempää kuin muodollinen diplomaattinen kohteliaisuus vaati. Ei kannattanut käydä edes kauppaa. Suomen ulkomaankaupasta Kiinan osuus oli vain muutamia prosentin kymmenyksiä, kun jättiläismäisen neuvostokaupan osuus oli viidennes.

Geng Biaon vierailu sujui hyvin. Hän tapasi uuden pääministerin Mauno Koiviston sekä kävi Hämeenlinnassa ja Tampereella tutustumassa Rautaruukin ja Lokomon tehtaisiin. Eikä hän ollut huomaavinaan suomalaisten kommunistien järjestämiä lakkoja ja mielenosoituksia, joissa vaadittiin häntä poistumaan maasta ja heti.

Gengillä oli kahdenkymmenen hengen valtuuskunta, jonka nuorin jäsen oli hänen sihteerinsä, vasta 26-vuotias Xi Jinping – Kiinan tuleva presidentti.

Sanoissaan Geng oli tarkka. Politiikkaa ei puhuttu, vaan keskityttiin isäntien toiveesta talouteen. Geng ei haukkunut julkisesti kertaakaan Neuvostoliittoa vaan piti kauniita kiitospuheita lounailla ja illallisilla. Kiina on käynnistänyt uuden pitkän marssin, hän lupasi tulevaisuudesta.

Yhdessä asiassa Geng Biao ei antanut periksi suomalaisille. Vastoin isäntien harrasta pyyntöä korkea vieras esitti Suomen tasavallan presidentille kutsun vierailla Kiinan kansantasavallassa.

Kiinan kutsu aiheutti suurta päänvaivaa valtiojohdolle ja ulkoministeriölle. ”Liikkeelle lähdettiin verkkaisesti ja itänaapuria yhä visusti varoen”, kirjoittaa suurlähettiläs Arto Mansala diplomaattimuistelmissa.

1980-luvun alussa Suomi jäi vierailuvaihdossa jälkeen Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Hidas vauhti harmitti varsinkin suomalaisia yritysjohtajia, jotka etsivät reittiä Kiinan markkinoille. Oikotietä ei kuitenkaan ollut. Jotta yritykset saisivat mahdollisuuksia kaupantekoon, ministerien piti ensin käydä osoittamassa ystävyyttä Kiinan valtiojohtajien kanssa.

Ensimmäinen korkean tason ovenavaaja oli ulkoministeri Paavo Väyrynen, joka teki ikimuistoisen vierailun Kiinaan tammikuussa 1984. Aikakirjoihin jäi hellyttävä kuva turkishattuisesta Väyrysestä istumassa hevospatsaan selässä.

Vierailun alla Neuvostoliitto oli taas muistuttanut, ettei se pitänyt Suomen Kiinan-suhteiden lämpiämisestä. Isännät tiesivät, mistä kenkä puristi.

”Kiina ymmärtää ja tuntee myötätuntoa Suomen Neuvostoliiton-erikoissuhteita kohtaan”, ulkoministeri Wu Xueqian sanoi Väyryselle.

Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin Geng Biaon Suomen presidentille esittämä vierailukutsu saattoi toteutua. Sitä auttoi Neuvostoliiton ja Kiinan suhteiden kohentuminen. Suomi sai enemmän liikkumatilaa.

Presidentti Mauno Koivisto vieraili lokakuussa 1988 Pekingissä. Koivisto seurueineen teki matkan suoralla lennolla. Finnair oli ensimmäisenä länsimaisena lentoyhtiönä avannut välilaskuttoman yhteyden Helsingistä Pekingiin. Yhteydestä tuli valtava menestys.

Koivisto tapasi presidentin ja pääministerin lisäksi Deng Xiaopingin, jonka tiedettiin olevan maan todellinen johtaja. Tapaamisen järjestyminen oli suuri huomaavaisuus Koivistoa kohtaan. Deng oli Mao Zedongin aikana syrjäytetty monta kertaa. Maon kuoleman jälkeen hän oli noussut Kiinan johtoon ja uudistanut maata avaamalla suhteita länteen.

Deng oli 84-vuotias ja otti enää harvoin ulkomaisia vieraita vastaan. Tapaamisen alussa Deng totesi olevansa jo vanha mutta sanoi 64-vuotiaasta vieraastaan, että tämä oli mies ”parhaassa iässä”.

Koivisto ja Deng puhuivat pitkään Neuvostoliitosta. Suhteemme ovat helpommat kuin koskaan aikaisemmin, Koivisto vakuutti. Deng myönsi myös Kiinan ja Neuvostoliiton välien parantuneen Mihail Gorbatšovin aikana mutta muistutti useaan kertaan, miten tärkeää oli vastustaa Neuvostoliiton ylivaltapyrkimyksiä.

Puoli vuotta myöhemmin Suomen ja Kiinan suhteet joutuivat vaikeaan testiin. Pekingin keskustassa Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukiolla kiinalaiset, varsinkin opiskelijat, protestoivat kommunistista hallintoa vastaan ja vaativat kansalaisvapauksia. Protestoinnin aikana Gorbatšov kävi Kiinassa, ja vierailu lisäsi mielenosoitusten voimaa.

Toukokuun lopulla 1989 Kiinan johto ryhtyi käyttämään väkivaltaa. Julistettiin poikkeustila, ja muutaman päivän päästä protestointi nujerrettiin panssareilla. Satoja mielenosoittajia kuoli.

Suomen hallitus antoi varovaisen kannanoton, jossa toivottiin paluuta normaaliaikoihin.

Presidentti Mauno Koivisto lähetti salaisen kirjeen pääministeri Li Pengille. Koivisto muistutti keskusteluista Kiinan johdon kanssa ja tapaamisten myönteisestä ilmapiiristä. Tätä taustaa vasten Kiinan tapahtumia on ollut tuskallista seurata, Koivisto valitti ja jatkoi: ”Myös me Kiinan ystävät olemme saaneet ottaa iskuja vastaan.”

Iskuilla Koivisto tarkoitti vaatimuksia jyrkemmistä tuomiosta ja vierailuboikoteista Kiinaa kohtaan. Suomi ei lähtenyt boikotteihin vaan lähetti syksyllä 1989 ensimmäisenä länsimaana Tiananmenin tapahtumien jälkeen ministerin vierailulle Pekingiin.

Ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen avasi suomalaisten metsäalan yritysten näyttelyn, ja hänet kutsuttiin tapaamaan pääministeri Li Pengiä.

Etukäteen oli sovittu, että puhuttaisiin vain taloudesta, mutta keskustelu liukui loppua kohti politiikan puolelle, kun Salolainen kysyi sotatilan jatkosta. Tunnelma neuvottelupöydässä tiheni.

Visiitti päättyi Li Pengin kuivaan toteamukseen, että ehkäpä lopetamme keskustelun nyt tähän.

”Poistuessamme pääministerin luota tulkkina toiminut Anneli Arponen totesi ykskantaan: Kyllä kai huomasit, että meidät heitettiin ulos”, tapaamisessa mukana ollut suurlähettiläs Arto Mansala kertoo.

Kiinassa Suomen kannanottoa Tiananmenin tapahtumiin pidettiin kuitenkin ”objektiivisena, pidättyväisenä ja kohteliaana” ja sitä arvostettiin. Arvostellakin sai, jos esitti kritiikin kahden kesken, kuten Koivisto ja Salolainen olivat tehneet.

Joulupukki oli hermostunut, hyvin hermostunut, sillä hän odotti poikkeuksellisen korkeaa vierasta. Kiinan varapresidentti Xi Jinping oli maaliskuussa 2010 tulossa tervehtimään joulupukkia tämän pajakylään pohjoiselle napapiirille. Mukana Xillä oli 150 hengen valtuuskunta.

Jännityksestä huolimatta pukki kykeni esittämään korkealle vieraalle pakollisen kysymyksen: Oletkos ollut kiltti poika? Vastaus jäi vain joulupukin ja vieraan väliseksi salaisuudeksi.

Jos 57-vuotias varapresidentti oli rehellinen, hänen oli pakko myöntää, ettei hän aina ollut pysynyt kilttinä poikana.

Xi Jinpingin edellisestä Suomen-vierailusta oli kulunut 31 vuotta, ja sinä aikana hän oli raivannut kovin ottein tiensä nuoresta avustajasta Kiinan huipulle. Seuraavaksi häntä veikattiin koko maan johtajaksi, kommunistisen puolueen pääsihteeriksi ja presidentiksi. Sellaista uraa ei kiltti poika olisi voinut tehdä.

Xi Jinpingin aloittaessa uransa 1970-luvulla Kiina oli ollut sulkeutunut kehitysmaa, joka oli vaivoin kyennyt ruokkimaan suuren väestönsä. Vuoteen 2010 mennessä Kiinasta oli tullut moderni, teollistunut, maailmankauppaa käyvä jättiläisvaltio, jonka suosiosta muut maat kilpailivat.

Yksi Kiinan noususta hyötyneistä maista oli Suomi, joka oli suhteiden kehittämisessä noudattanut samaa taktiikkaa kuin aikanaan Neuvostoliiton-suhteiden hoidossa.

Paasikiven-Kekkosen-linjasta oli kehitetty Kiinan suhteissa uudistettu versio, Kekkosen-Koiviston linja, jota myös presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen vikuroimatta jatkoivat. Suuren kumppanin vikoja ei ruodittu julkisesti, vaan pidettiin suu supussa. Oltiin kohteliaita ja aina valmiita etsimään sopivia yhteistyökohteita, varsinkin talouden alalla.

Viime vuosituhannen lopulla ja tämän vuosituhannen alussa Suomen ja Kiinan kauppa kasvoi nopeasti. Suomalaiset yritykset investoivat Kiinaan toistakymmentä miljardia euroa. Monet suurfirmat, esimerkiksi Nokia ja Kone, olivat menestyjiä, ja Kiinasta tuli yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista.

Kuten Neuvostoliitossa aikanaan, myös Kiinassa politiikka vaikutti talousyhteistyön takana. Presidenttejä ja ministereitä tarvittiin jatkuvasti vakuuttamaan valtiollista ystävyyttä ja yhteistyötä, jotta suomalaiset yritykset saisivat poliittisten suhteiden avulla pientä ja joskus suurtakin kilpailuetua.

Kun Suomen ulkoministeriö vuonna 2010 teki kokonaisarvion Kiinan-suhteista, parhaat asiantuntijat eivät säästelleet sanoja:

”Maiden väliset suhteet ovat erittäin hyvät. Poliittiset suhteet ovat ongelmattomat ja keskustelua käydään suoraan ja avoimesti.”

Myös henkilösuhteet olivat tärkeitä. Varapresidentti Xi Jinping sai vierailunsa päätteeksi koskettavan lahjan. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö luovutti vieraalle valokuva-albumin Xin poliitikko-isän Xi Zhongxun käynnistä samassa eduskuntatalossa kolme vuosikymmentä aikaisemmin.

Perheeseen liittyvä historiallinen lahja oli kiinalainen kohteliaisuus parhaasta päästä. Ele noteerattiin, ja se lupasi hyvää jatkoa maiden suhteiden kehitykselle, joka oli seuraavina vuosina siirtymässä uusien valtionpäämiesten Sauli Niinistön ja Xi Jinpingin vastuulle.

Presidentti Sauli Niinistö olikin ensimmäinen eurooppalainen valtionpäämies, jonka Xi Jinping otti vastaan presidentiksi nousunsa jälkeen. He tapasivat Kiinassa Hainanin saarella huhtikuussa 2013.

Suomalainen media yritti parhaansa mukaan kehua onnistunutta vierailua mutta jäi auttamatta toiseksi, kun Kansan Päivälehti ylisti Kiinan ja Suomen suhteiden kehittyvän nopeasti kuin ”bambuversot sateen jälkeen”.

Kiinan merkitys Suomen kaupalle korostui entisestään vuoden 2014 lopulla. Venäjän valloitettua Ukrainalta Krimin Euroopan unioni pani valloittajan kauppaboikottiin, johon Venäjä vastasi samalla mitalla.

Boikottien takia Suomen vienti supistui Venäjälle, mutta menetystä korvattiin lisäämällä vientiä Kiinaan.

Ei siis ollut mikään ihme, että vuonna 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan yksi odotetuimmista vieraista oli Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri, presidentti ja sotilaskeskuskomission puheenjohtaja Xi Jinping, joka oli ottanut valtuuskuntaansa peräti kolme ministeriä.

Onnitellessaan Suomea Xi sanoi maiden suhteiden kelpaavan esimerkiksi tavasta, jolla pieni ja suuri maa pystyvät hoitamaan yhteisiä asioita.

Presidentit allekirjoittivat laajan kumppanuussopimuksen. Suurimman mediahuomion vei kuitenkin eläimellinen uutinen. Ystävyyden osoituksena Suomi saisi ottaa hoitaakseen kaksi pandaa, Lumin ja Pyryn. Pandoja vuokrattiin harvoin, ja luvan myöntämisestä päätti aina valtiojohto.

Myös suomalaiset kulkivat juhlavuonna ystävyyden tietä pitkin. Peräti kuusi ministeriä, joukossa pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini, kävi Pekingissä. Sinne kiirehti myös eduskunnan valtuuskunta.

Vierailuvaihto jatkui tiiviinä vuoteen 2019, jolloin presidentti Niinistö kävi Xi Jinpingin vieraana. Vierailun aikana jatkettiin kumppanuussopimusta vuoteen 2023 asti.

Vuosikymmenen lopulla kaikki näytti hyvältä, mutta pitkän ystävyyden tielle oli tulossa esteitä.

Vuoden 2020 alussa alkoi koronapandemia, joka katkaisi vuosiksi normaalin yhteydenpidon maiden ja kansojen välillä.

Nyt pandemia alkaa olla ohi, mutta yhteydenpito Kiinan ja Suomen kesken ei ole palannut entiselleen. Kauniisti sanottuna maailma on erottanut pienen ja suuren ystävän toisistaan.

Muutos näkyy valtiojohtajien vierailutilastossa. Sauli Niinistö ja Xi Jinping eivät ole neljään vuoteen tavanneet, ja puhelimessakin he ovat puhuneet viimeksi kolme vuotta sitten. Suomessa ei ole kohta viiteen vuoteen käynyt kiinalaisia ministerivieraita, ja viime hallituskaudella vain ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili Pekingissä.

Syy välien viilenemiseen on poliittinen. Kiina osoitti sympatiaa hyökkääjää kohtaan Venäjän ja Ukrainan sodan alkaessa.

Se loitonsi Suomea Kiinasta.

Suomen liittyminen Natoon puolestaan loitonsi Kiinaa Suomesta, jonka pysyminen sotilaallisesti liittoutumattomana oli kiinalaisten arvioissa ollut meriitti.

Suomi ja Kiina ovat joutuneet eri puolille maailmanlaajuisessa valtapelissä. Suomi haluaa olla Yhdysvaltain johtamassa demokratioiden liitossa, jota Kiina ja Venäjä pitävät yhteisenä vastapuolena.

Poliittisten suhteiden heikentyminen ei ole – ainakaan toistaiseksi – vaikuttanut taloussuhteisiin. Kiina on Suomen viidenneksi tärkein vientimaa ja neljänneksi tärkein tuontimaa.

Kaupan voimakas kasvu ei kuitenkaan ole pelkästään myönteinen asia. Asiantuntijoiden tekemä selvitys Suomen riippuvuudesta Kiinasta on paljastava, varsinkin yksi kappale, joka kuuluu näin:

”Niin Suomessa kuin muualla Euroopassa yhteiskunnan ja teollisuuden vihreän siirtymän nopeus on toistaiseksi sidottu Kiinasta saatavien kriittisten raaka-aineiden saatavuuteen.”

Jos Suomi joutuisi riitoihin Kiinan kanssa, kunnianhimoiset ilmastotavoiteet voisi unohtaa. Toistaiseksi julkisia riitoja ei ole ollut, ja valtiojohto yrittää välttää niitä viimeiseen asti. Varsinkin Norjan esimerkki pelottaa.

Norjan Nobel-komitea myönsi syksyllä 2010 toisinajattelija Liu Xiaobolle Nobelin rauhanpalkinnon. Kiina protestoi voimakkaasti ja aloitti painostamisen: keskeytti kauppaneuvottelut, pani norjalaisia tuotteita, muun muassa lohen, tuontiboikottiin sekä jäädytti diplomaattiset suhteet.

Vihanpito kesti kuusi vuotta ja päättyi vasta, kun Norjan ja Kiinan hallitukset antoivat yhteisen julkilausuman, jossa Norja vakuutti kunnioittavansa Kiinan yhteiskuntajärjestystä. Anteeksipyynnön jälkeen Kiina antoi armon: Norjan lohi pääsi takaisin kiinalaisten herkkupöytiin.

Suomalaiset Kiina-tuntijat ovat panneet merkille, että Xi Jinpingin valtakaudella taloudelliset painostuskeinot ovat lisääntyneet. Niiden kohteiksi ovat joutuneet myös Kiinassa toimivat tai sinne kauppaa käyvät ulkomaiset yritykset.

Maailmantilanteen kiristyessä myös ajattelutapa on muuttunut. Takavuosina kiinalaisten länsimaihin suuntaamia hankkeita hehkutettiin valtavina mahdollisuuksina. Nykysilmin katsottuna hankkeet näyttävät uhkilta.

Suomella on käynyt lähes moukan tuuri. Kiinalaisrahoitteiset teollisuusprojektit muun muassa Kemiin, Kemijärvelle, Kuopioon, Savonlinnaan ja Kouvolaan ovat joko pysähdyksissä tai vaivihkaa haudattu. Yhtä huonosti on käynyt Peter Vesterbackan visiolle Espoon ja Tallinnan välisen rautatietunnelin rakentamisesta, johon lupailtiin miljardeja euroja kiinalaista pääomaa.

Jos hankkeet olisi toteutettu, Kiinalla olisi vankka jalansija Suomen maaperällä, kuten sillä on monissa Euroopan maissa.

Lähteitä: HS:n arkisto, UM:n arkisto. Jyrki Kallio: Suomen ja Kiinan suhteet 70 vuotta. Mauno Koivisto: Historian tekijät. Arto Mansala: Asemapaikkana Peking. Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen, Niko Vartiainen: Kiina Xi Jinpingin aikakaudella. Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja.

Kirjoitus on julkaistu alun perin HS Teema -lehden numerossa 3/2023, jossa aiheena oli Kiina. Lisätietoja Teema-lehdestä osoitteessa HS.fi/teema.