Poks. Ateriapakkauksen muovikalvoon ilmestyy kolme reikää haarukankärjestä. Toistan iskun, suljen puhkotun rasian mikroaaltouuniin ja käännän virran täysille.

Toimin juuri kuten pakkauksen kuumennusohjeissa neuvotaan. Ja silti päinvastoin kuin useat tutkijat kehottavat:

”Vältä muoviin pakattujen aterioiden lämmitystä mikroaaltouunissa.”

Miksi? Koska yhden mikroaaltouunissa muovikuoressa lämmitetyn aterian syöminen tuo kehooni suunnilleen yhtä paljon mikromuovihiukkasia kuin Maailman terveysjärjestö WHO arvioi ihmisten keskimäärin saavan niitä päivässä.

Miten mikromuovi elintoimintoihini vaikuttaa, se onkin kokonaan toinen asia. Siihen tutkijat eivät osaa vielä antaa selvää vastausta, Science News pohtii.

Mikromuovit ovat alle puolen millimetrin kokoisia muovipaloja.

Niitä syntyy ympäristössämme koko ajan. Maaperään ja vesistöihin päätyvä muovijäte ei liukene tai häviä vaan hajoaa ja murenee hitaasti valon, ilman ja veden vaikutuksesta.

Vähitellen mikromuoveista tulee vielä pienempiä nanomuovihiukkasia, joita silmä ei erota.

Mikromuovia on kaikkialla. Niitä on merissä arktisimpia alueita myöten, raikkaassa tuulessa, juomavedessä, sisäilmassa, hedelmissä ja pihvilihassa.

Kemikaali- ja kauneudenhoitotuotteet, kuten hammastahnat, huulipunat, luomivärit tai suihkugeelit, sisältävät mikromuovirakeita.

Hiukkasia vapautuu kaupan muovipakkauksista, kuluneista autonrenkaista, lannoitteista ja katupölystä.

Mikro- ja nanomuovien esiintymistä ja vaikutuksia etenkin valtamerissä on tutkittu jo noin kolme vuosikymmentä.

Sinä aikana on käynyt selväksi, että ne aiheuttavat vakavia ongelmia vesilinnuille, kaloille ja muille mereneläville.

Miten laajoja ja vakavia terveysvaikutuksia mikromuoveilla mahdollisesti on ihmiseen ravintoketjun yläpäässä? Sitä  on tutkittu toden teolla vasta vajaan vuosikymmenen ajan.

Tutkijoiden yhteisin johtopäätös onkin, että koska mikro- ja nanomuovien oikea paikka ei ole elimistössämme, tietoa pitää hankkia runsaasti lisää.

Se tiedetään jo, että mikro- ja nanomuoveja todella päätyy ihmisen elimistöön ilmasta, ruoasta ja juomavedestä.

Amsterdamin Vrije-yliopisto selvitti, että 80 prosentilla sen tutkimukseen osallistuneista ihmisistä oli mikromuovia verenkierrossaan ja elimistössään. Tutkimus ilmestyi Environmental International-tiedejulkaisussa ja siitä kertoi muun muassa The Guardian -sanomalehti.

Tutkimus havaitsi, että puolet löytyneistä mikromuovista oli juomapulloissa käytettävää polypropeenia. Kolmasosa oli ruokapakkauksissa käytettävää polystyreeniä. Neljäsosassa näytteitä oli polyeteeniä, josta tehdään kaupan muovikassit.

Brittiläisen Hullin yliopiston tutkimus on löytänyt hiukkasia syvältä keuhkoista.

Italialaisen Marchen yliopiston johtamassa tutkimuksessa puolestaan selvisi, että mikromuoveja oli naisten rintamaidossa. Niitä havaittiin 75 prosentilla terveiden, viikkoa aiemmin synnyttäneiden maidossa.

Pitää kuitenkin muistaa, että rintaruokinnan hyödyt ovat huomattavasti suuremmat kuin mahdolliset haitat, korosti tutkijaryhmää johtanut tohtori Valentina Notarstefano haastattelussa.

Kiistatonta on myös se, että nielemme ja hengitämme muovia sitä enemmän, mitä suuremmaksi sen tuotanto, kulutus ja muovijätteen määrä ympärillämme paisuvat.

Kun muovin massatuotanto alkoi 1950-luvun alussa, sitä valmistettiin noin kaksi miljoonaa tonnia vuodessa.

Nyt luku on yli kaksisataa kertaa suurempi. Kulutus ja muovijätteen määrä voivat lähes kolminkertaistua vuoteen 2060 mennessä, arvioi teollisuusmaiden järjestö OECD.

Onko meillä syytä olla huolissamme mikromuovimäärästä, jota elimistöömme arjessa kertyy?

”Nykyisellä altistustasolla en olisi huolissani. Eikä tämä ole yksin minun mielipiteeni, vaan myös Maailman terveysjärjestön WHO:n ja kansainvälisten tiedejärjestöjen”, sanoo  erikoistutkija Merja Korkalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä.

Hän arvioi ympäristömyrkkyjen ja kemikaalien terveysvaikutuksia ja riskejä.

”Tietoa toki tarvitaan lisää, mutta tällä hetkellä mitään todellista näyttöä laajamittaisista riskeistä ei ole”, Korkalainen jatkaa.

”WHO totesi juomavesiraportissaan vuonna 2019, että jos terveysriskit olisivat vakavia, olisimme ne jo kyllä havainneet. Mutta jos ja kun tuotetun muovin määrä koko ajan kasvaa, vieläpä eksponentiaalisesti, niin toki altistuminenkin mikromuoveille on jatkuvasti suurempaa.”

Korkalainen korostaa, että epidemiologista tutkimusnäyttöä mikromuovien haitallisista terveysvaikutuksista ei ole.

”Ainoa poikkeus on työperäinen altistus tekstiiliteollisuudessa, jossa esimerkiksi nailonhiukkasia on kulkeutunut hengityselimiin. Tätä on havaittu tehtaissa, joissa ei ole huolehdittu kunnolla ilmanvaihdosta.”

Kanadalaisen Victorian yliopiston tutkimus on laskenut, että ihmiset nielevät joka vuosi noin 50 000 mikromuovihiukkasta. 

Yhtä paljon niitä päätyy elimistöön hengitysilman kautta.  Pienimpiä nanomuovihiukkasia voi kulkeutua kehoon myös rikkoutuneen ihon kautta.

”Ei voi sanoa, kumpi on merkittävämpi lähde, ilma vai ravinto. Se tiedetään, että ravinnosta simpukat sisältävät eniten mikromuoveja, ja myös äyriäisissä niitä on runsaasti.”

”Juomavesi on keskeinen lähde, ei silti niinkään Suomessa. Suola, sokeri ja noutopakkausruoka nousevat myös esiin. Hengityksen kautta altistumisessa on merkittäviä eroja, asuuko suurkaupungissa vai syrjäseudulla. Huoneilmassa taas on keinokuiduista irtoavia mikromuoveja”, Korkalainen luettelee.

Kymmenien ja kymmenien tuhansien mikromuovihiukkasen nieleminen vuodessa kuulostaa paljolta. Suhteessa kaikkiin muihin nielemiimme ja hengittämiimme hiukkasiin määrä on kuitenkin mitätön, Korkalainen toteaa.

Mikromuovien osuus on neljä tuhannesosaa kaikista päivän aikana nielemistämme hiukkasista, arvioi hollantilaisen Wageningenin yliopiston tutkijaryhmä vuonna 2001.

Ihmiset ovat aina altistuneet erilaisille hiukkasille. Keho on kehittänyt luontaiset tapansa poistaa ne tai torjua niiden haitat.

Suuri osa hengitetyistä hiukkasista poistuu keuhkoista yskimällä liman mukana, suun kautta kulkeutuvista valtaosa poistuu ulosteen mukana. Kehon immuunisolut eristävät suuren osan lopuista.

”Mikromuoveille käy samalla tavalla. Ne jäävät suureksi osaksi kiinni hengitysteihin, ja suolistosta poistuvat melkein kaikki sinne päässeet. Vain pienikokoisimmat näyttävät pääsevän pitemmälle. On arvioitu, että alle prosentti ravinnon mukana tulevista mikromuoveista imeytyy elimistöön.”

Muovinvalmistuksessa käytettävien kemikaalien määrä on kasvanut rajusti. 

Vuosikymmen sitten niitä tunnistettiin vajaa 3000, mutta sveitsiläisen ETH-tutkimuslaitoksen selvitys jäljitti niitä toissa vuonna yli 10 000. Niistä noin 2 400 muodosti mahdollisen terveysriskin, tutkijat varoittivat.

”Mikromuoveista elimistöön vuotava kemikaalimäärä on kuitenkin arvioitu erittäin pieneksi, kun sitä verrataan kaikkiin muihin kemikaaleihin, joita saamme päivittäin ravinnon mukana”, Korkalainen sanoo.

Laboratoriokokeissa hiirillä ja rotilla on löydetty viitteitä siitä, että mikromuovit saattavat vaikuttaa usealla tavalla kehossa. 

Ne voivat vaikuttaa esimerkiksi verisolujen hapenottokykyyn, aiheuttaa tulehdusten lisääntymistä ruoansulatuselimistössä, häiriöitä aineenvaihdunnassa sekä solumuutoksia, kertoo The Guardian.

Tähänastiset tutkimukset eivät silti välttämättä johda oikean suuntaisiin arvioihin, Korkalainen muistuttaa. 

Solututkimuksissa ja eläinkokeissa rotat ja hiiret on altistettu niin suurille mikromuovipitoisuuksille, että ne ylittävät monin verroin määrän, jonka ihmiset oikeasti saavat elimistöönsä.

”Vuonna 2017 julkaistussa paljon siteeratussa tutkimuksessa osoitettiin mikromuovin kulkeutuvan koe-eläinten elimiin. Siinä hiirille syötettiin kuitenkin miljoonia polystyreenipartikkeleita joka päivä neljän viikon ajan. Määrä vastaa sitä, että ihminen saisi elimistöönsä yli kymmen miljardia polystyreenihiukkasta joka päivä.”

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi juomavesiraportissaan, että ihminen saa päivittäin 300–600 mikromuovihiukkasta kehoonsa.

Kokeissa on myös käytetty pääasiassa neitseellisiä muoveja eli materiaalia, joka ei koskaan ole ollut arkikäytössä.

”Hiljattain ilmestyneessä katsausartikkelissa oli vedetty yhteen tiedot 220 mikromuovien vaikutuksia tutkineesta tieteellisestä artikkelista. Niistä 93 prosentissa käytettiin kaupallisia neitseellisiä mikro-muoveja, joista suurin osa oli polystyreenipallosia. Mutta emme me altistu puhtaille pyöreille palleroille.”

Viime aikoina on kuitenkin jo ilmestynyt tutkimuksia sellaisilla mikromuoveilla, joita on käsitelty vastaamaan ympäristössä olevia mikromuoveja ikäännyttämällä niitä ulkoilmassa tai kuluttamalla mekaanisesti.

Tutkimukset tulisi Korkalaisen mukaan jatkossa kohdentaa siten että ne vastaisivat paremmin todellisuutta pitoisuuksien ja muovityyppien suhteen.

Ensisijaisimpia tutkimuskohteita ovat ne, jotka selvittävät, millaiset määrät mikromuoveja todella ovat haitallisia ihmiselle.

”Olisi erittäin tärkeää saada kynnysarvoja siitä, missä mikromuovipitoisuuksissa haitallisia vaikutuksia voi alkaa ilmetä.”

Mikromuovien analysoinnista puuttuvat toistaiseksi kansainväliset, yhteisesti hyväksytyt kriteerit ja mittayksiköt, joilla päätellään, onko ihmiskehon mikromuovimäärä vaarallinen, haitallinen tai ei kumpaakaan.

”Riskinarviointia varten tarvitaan standardoituja menetelmiä ja referenssimateriaaleja. Kansainvälinen tiedeyhteisö kyllä tiedostaa tämän tarpeen, ja toivoisin että tähän saadaan lähitulevaisuudessa ratkaisuja.”

Korkalainen nostaa tulevista mahdollisista tutkimuskohteista kärkeen pienimpien mikro- ja nanomuovien vaikutukset sekä pienimmät ihmiset.

”Pienikokoisimmat nanomuovit pääsevät helpoimmin läpi kehon biologisista esteistä. Pienet lapset yleensäkin ovat herkkä ryhmä kasvun ja kehityksen takia, ja saattavat altistua aikuisia enemmän painokiloa kohti.”

Vauvojen on todettu altistuvan suurille mikromuovimäärille tuttipullomaidosta, kun jauhemuotoinen äidinmaidonkorvike valmistetaan pullossa kuumentamalla ja ravistelemalla sitten voimakkaasti.

”Suomessa tämä ei ole ongelma, koska neuvoloiden ohje on, että jauhemainen äidinmaidonkorvike valmistetaan keitettyyn ja sen jälkeen jäähdytettyyn veteen. Valmiiksi nestemäiselle korvikkeelle riittää puolestaan lämmitys vain kädenlämpöiseksi.”

Aktiivinen mikromuovien välttely ei silti ole nykyisen tutkimustiedon perusteella tarpeellista, Korkalainen korostaa.

”Hiukkasmäärää voi toki halutessaan pienentää esimerkiksi siten, ettei osta pullovettä, käyttää metallisia ja lasisia ruoansäilytysastioita, poistaa lämmitettävät ateriat muovista ja välttää keinokuituvaatteita.”

Kiinalaisen Nanjingin yliopiston tutkimus löysi eniten mikromuovia usein noutoruokaa syövien ja pullovettä juovien ihmisten ulosteista.

Söin silti mikroateriani hyvällä halulla. Mutta seuraavan kerran kumoan sen lautaselle ennen kuumennusta. Ihan vain varmuuden vuoksi.