Ensivisiitti ravintola Outoon jännittää. Ennakkotietojen perusteella luvassa ei ole kaikkein tutuinta meininkiä. Netistä löytyy ravintoloitsija Juho Saralehdon esittelyteksti, jossa hän ilmoittaa rehvakkaasti, että ”tämä on outoa ja ainutlaatuista Helsingin ravintolamaailmassa.”

Paljon sanottu, mutta lupauksen uskottavuutta lisää se, että esittelyteksti on myös hyvin henkilökohtainen. Siinä viitataan Saralehdon menestysseikkailuihin Michelin-tähtiravintoloiden maailmassa, mutta kerrotaan myös lopputulos: loppuunpalaminen ja romahdus. Seiska-lehden haastatteluissa Saralehto kertoi, että Michelin-ura päättyi lopulta laittomiin päihteisiin.

Verkkosivujen esittelytekstissä Saralehto kirjoittaa, että hänelle Outo on ”uudelleen kävelemään oppimista”. Sekin on paljon sanottu, mutta myös aika liikuttavaa.

Pengerkadun marraskuisesta synkkyydestä Outoa ei ole ihan helppo hoksata. Julkisivu muistuttaa pikemminkin strippibaaria. Kun ovi löytyy ja siitä astuu sisään, mieleen ei vieläkään tule ravintola, vaan taidegallerian takahuone.

Taiteilija Mikko Paakkasen suuret taulut hallitsevat Oudon sisäavaruutta.

Räppi soi, ja kaikesta näkee, että taustalta ei löydy avokätista sijoittajaa, vaan tila on remonteerattu omin kätösin. Lopputulos ei ole puleerattu, mutta onnistunut. Kuinka monen ravintolan vessan lisävarusteisiin kuuluvat hammastikkujen lisäksi kondomipaketti ja sätkäpaperit?

Tarjolla on vain yksi yllätysmenu, joka kahdella testikäynnillä koostuu yhdeksästä annoksesta. Se maksaa 69 euroa, perin maltillinen hinta. Juomalista on täynnä jännittäviä natuviinejä, erilaisia sakeja ja paikan oma aprikoosiolut.

Ilta käynnistyy snackseilla. Erinomainen kimchikeitto patistelee makuhermot hereille. Skottilainen muna viiriäisversiona on Aasian suuntaan kumartelevan makupaletin keskellä mukava yllätys.

Sitten alkaa ilotulitus.

Pöytään kannetaan udon-nuudeliannos, joka pitää sisällään juuri sopivan tulista, sienistä tehtyä xo-kastiketta, rouskuvia maapähkinöitä, korianteria, limettiä, kevätsipulia ja raastettua munankeltuaista. Se on kulhollinen iloa ja onnea. Kokonaisuus hellii jokaikistä makuhermoston mikrovillusta. Makeaa, hapanta, suolaista, karvasta ja ennen kaikkea suloista umamia.

Kaino toive ravintolalle: älkää poistako tätä annosta listaltanne ikinä.

Seuraavaksi pöytään tulee punajuurta tartarpihvin tyyliin. Punajuuri on paahdettu, kuivattu ja ties mitä, loppurakenteeltaan hyvin lihaisaa. Annoksen muut elementit ovat katkarapu ja kookoskastike. Yhdistelmä on yllättävä, mutta onnistunut.

Väliruokasarjan kolmas ruoka on täysosuma: paahdettua hokkaidonkurpitsaa keltaisessa curryssa. Sen kumppaniksi saamme toastin, jonka välissä on cheddardjuustoa ja korealaista gochujang-chilitahnaa. Tämäkin annos nostaa kannat kattoon.

Ehdin hetken jo hekumoida ajatuksella, että Outo-ravintolasta tulee toinen koskaan arvioimani ravintola, joka ansaitsee täydet viisi tähteä.

Pääruoka pudottaa takaisin maanpinnalle. Vaikka piri piri -mausteella onkin saatu ranskalaisen kananpojan paloihin maistuva pinta, annos on kuitenkin edellisiin luomuksiin verrattuna tavanomainen. Sitä paitsi kananpojan rintapalat on toisella testikäynnillä paistettu ylikypsiksi.

Jälkiruokana on banoffee, josta ei ole tunnelman nostajaksi. Mantelikakun, banaanin, suklaan ja kerman yhdistelmä tuo mieleen lähinnä nurmolaisten kesähäiden makumaailman. Paras osuus on juomasuositus: mandariinisake ravistelee raikkaudellaan käsityksiäni sakesta ja jälkiruokien juomayhdistelmistä ylipäätään.

Kokonaisuus on kuitenkin heittämällä neljän tähden väärti. Paikan palvelu on kokonaistunnelmaan sopivasti rentoa ja mutkattoman miellyttävää. Eikä Saralehto tekstissään lupaillut liikoja: toista tällaista ravintolaa ei Suomesta löydy. Mutta kuka on vienyt kaikki kondomit vessasta, miksi jäljellä on vain tyhjä paketti? Ja mitä ihmettä paketin sisään kirjoitettu tekstilainaus tarkoittaa?

Outoa, mutta ihanaa.

HS:n tähdet määräytyvät ruuan, palvelun ja miljöön kokonaisuudesta. Ravintolassa käydään anonyymisti kaksi kertaa ja lasku maksetaan itse.