Milenan tytär Laura kertoi äidilleen tavanneensa töissä kiinnostavan miehen.

Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja pari alkoi seurustella. Laura viimeisteli töiden ohessa opintojaan. 

Milena oli epäileväinen. Laura oli vielä nuori, ja miehellä oli lapsia aiemmasta suhteestaan. Laura oli aiemmin kertonut Milenalle, ettei välttämättä halua omia lapsia, ja suhteen vakiintuessa Milenaa mietitytti, miten Laura mukautuisi uusperhearkeen.

Milena oli jo ehtinyt surra, ettei koskaan saisi olla mummi, mutta nyt hän tajusi, että pian hänen elämässään olisi kaksi bonuslapsenlasta.

Uusperheisiin liittyvät pohdinnat ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana isovanhempien keskuudessa, sanoo Väestöliiton Sukupolvien sopu -palvelun vastuuasiantuntija, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa. Hän on toimittanut Kerro mulle! -oppaan, joka käsittelee perheitä ja sukupolvia hämmentäviä teemoja.

Isovanhemmat ovat seuranneet lastensa ikäpolven eroamisia, joita seuraa uusia suhteita ja liittoja. Ne tuovat joskus tullessaan myös uuden kumppanin jälkikasvun.

Tästä huolimatta isovanhempiin liittyvä julkinen keskustelu koskee Oulasmaan mukaan useimmiten vain biologisia isovanhempia.

”Bonusisovanhemmat ovat yhteiskunnassa aliarvostettu hoitoresurssi. He tekevät paljon näkymätöntä työtä ja ovat usein perheissä tosi merkityksellisessä asemassa.”

Väestöliittoon tulee tasaisesti yhteydenottoja isovanhemmilta, jotka pohtivat omaa rooliaan aikuisen lapsensa uusperheessä. Toiset kokevat, että heiltä vaaditaan liikaa, toiset taas murehtivat, onko heillä paikkaa lainkaan.

Oman lapsen uudella puolisolla voi myös olla outoja toiveita tai vaatimuksia isovanhemmille, ja suhde bonuslapsenlapsen biologisiin isovanhempiin voi sekin olla hankala. Toiset isovanhemmat eivät ehkä halua kilpailevia mummoja ja vaareja lapsenlapsensa elämään – ja loukkaantuvat, jos näistä tuleekin biologisia isovanhempia tärkeämpiä.

Oulasmaan mukaan lähtötilanteeseen vaikuttaakin paljon se, millaiset välit uusperheen jäsenillä on keskenään. Avainasemassa ovat uusperheen perustajat, joiden täytyy osata kohdella kaikkia osapuolia oikeudenmukaisesti. Heidän vastuullaan on myös ottaa isovanhempien roolit puheeksi. Se on usein helpommin sanottu kuin tehty.

”Puhuminen näissä tilanteissa on yleensä kaikkein vaikein mutta kannattavin temppu.”

Milena oli juuri saanut työstettyä tunteitaan siitä, että hänestä tulee bonusmummo, kun hän sai kuulla raskausuutisen: hänen tyttärensä kertoi odottavansa vauvaa.

Ensimmäisen biologisen lapsenlapsen syntymä on Milenalle yhä yksi elämän kohokohdista.

”Vihdoin minusta tuli oikea mummi. Sain keskittyä oman oikean lapsenlapsen vauva-aikaan ja tyttäreni antoi osallistua lapsenhoitoon paljon.”

Sittemmin Laura ja hänen puolisonsa ovat saaneet toisenkin lapsen. Nyt Milenalla on neljä lastenlasta: kaksi biologista ja kaksi bonuslastenlasta. Milena tapaa heitä vähintään kerran viikossa eikä erottele, ketä hoitaa – tosin bonuslapsenlapset ovat harvoin kylässä kaksin. Yökylässä käy kerrallaan kaksi lasta.

Lauran nykyään viisivuotiaalla esikoisella on kuitenkin erityinen paikka Milenan sydämessä. Milena pitää tärkeänä esimerkiksi sitä, että saa valita Lauran esikoiselle juuri sen halutuimman joululahjan. Hän myös toivoo, että juuri esikoinen olisi hoitoon tulevien lastenlasten joukossa.

Milena arvelee kiintymyksen johtuvan siitä, että lapsi muistuttaa Lauraa pienenä ja että hän sai osallistua lapsen hoitoon niin paljon vauva-aikana.

”En ikinä näyttäisi muille lapsille, että ajattelen näin. He ovat minulle yhtä rakkaita”, hän lisää.

Välillä hän kuitenkin huomaa ajattelevansa, miten erilaisia bonuslapsenlapset ovat Lauran lapsiin verrattuna. Bonuslapsenlapset ovat välillä esimerkiksi villimpiä kuin biologiset, ja Milenan komentaessa vanhin saattaa sanoa, ettei tykkää mummista. Milena sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että lasten arkeen on uusperhetilanteessa mahtunut paljon säätöä.

”He hakevat omaa paikkaansa.”

Minna Oulasmaa muistuttaa, että kaikkien uusperheeseen liittyvien aikuisten täytyisi pitää mielessä lasten etu.

On paljon isovanhempia, jotka Oulasmaan mukaan kertovat rakastavansa kaikkia lapsia samalla tavalla. On kuitenkin myös sallittua, että isovanhemmalla on erilaisia tunteita biologisia ja bonuslapsenlapsia kohtaan ja että biologisia lapsenlapsia pitää oikeampina kuin bonuslapsenlapsia.

Bonuslapsenlapsia ei myöskään tarvitse rakastaa, Oulasmaa sanoo – tasaveroinen hyvä hoiva ja huolenpito riittävät. Lapsenlapsia ei saa kohdella epäkunnioittavasti, ja reiluus ehkäisee biologisten ja bonuslapsenlasten välistä kilpailua isovanhempien huomiosta.

”On aikuisen vastuulla työstää tunteitaan, jos lapsen kokee epämieluisaksi tai hän herättää vaikeita tuntemuksia”, Oulasmaa sanoo.

Kaikkein kipeimmistä tunteista ei aina tarvitse puhua lapsen lähimmille aikuisille vaan voi myös kääntyä ammattiavun puoleen.

”Arvostan aina ihmisiä, jotka uskaltavat myöntää, että heillä on tällaisia tuntemuksia. Ne ovat tosi inhimillisiä”, Oulasmaa sanoo.

Bonusisovanhemmaksi tullessa omaa identiteettiä täytyy muokata suhteessa elämän muihin rooleihin, sanoo uusperheisiin erikoistunut terapeutti Taru Meritie. Se voi olla haastavaa muun muassa silloin, jos arvot ovat ristiriidassa: jotkut isovanhemmat esimerkiksi paheksuvat lapsensa avioeroa, ja pahimmillaan se saa heidät toimimaan tavalla, joka rikkoo uusperheitä.

”Bonusisovanhemman pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, että oma lapsi on aikuinen ja tekee itse valintansa”, Meritie sanoo.

Isovanhemman tehtävä ei ole ratkoa lapsensa perheensisäisiä ongelmia tai kannatella kaikkien tunteita ja jaksamista, vaan olla taustalla tukena ja kannustajana lapselle ja hänen perheelleen.

Milena on vuosien varrella oppinut, että tyttären uusperheessä ei saa olla liian tungetteleva. Neuvoja ei kannata tuputtaa pyytämättä.

Nykyään Milenalle on tärkeää, että hän saa olla isovanhempi itselleen luontevalla tavalla. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että kaikki lapset noudattavat hänen luonaan samoja sääntöjä.

”Arvostan tytärtäni ja hänen puolisoaan, koska he antavat minun olla sellainen mummi kuin haluan.”

Milena pyrkii viettämään kunkin lapsenlapsen kanssa aikaa myös erikseen. Vanhimmalle hän on opettanut käsitöitä ja kuljettanut tätä harrastukseen säännöllisesti.

Taru Meritien mukaan kahdenkeskinen aika voi auttaa siihen, että lapsen alkaa nähdä yksilönä eikä vain esimerkiksi perheen jatkeena. Jokaisesta ihmisestä voi hänen mielestään löytyä sellaista, joka sitoo toiseen.

Se voi kuitenkin vaatia työtä ja tahtoa, etenkin jos bonusisovanhemman rooli tuntuu aluksi luonnottomalta. Silloin Meritie pyytää bonusisovanhempia kuvittelemaan satavuotispäivänsä. Juhliin saapuu bonuslapsenlapsi, joka pitää syntymäpäiväsankarille puheen. Mitä isovanhempi haluaisi puheessa sanottavan?

”Kannattaa toimia nyt niin, että puheen asiat toteutuvat.”

Milena ei esiinny jutussa omalla nimellään lapsenlastensa yksityisyyden vuoksi.