Muutama vuosi takaperin sosiaalisessa mediassa syttyi kiivas keskustelu opiskelijoiden hyvinvoinnista. 

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL oli julkaissut vuoden 2019 heinäkuussa kannanoton, jossa se kysyi, miksi opiskelijoille ei kuulunut samanlaista oikeutta kesälomaan kuin muille.

Koulunsa aikapäivät sitten käyneitä aikuisia kannanotto närkästytti. Twitterissä eräs keskustelija luonnehti opiskelijoita ”laiskanpulskeiksi syöttöporsaiksi”.

Oli opiskelijoiden vuoro pöyristyä, ja tuolloin 25-vuotias kansanedustaja Iiris Suomela (vihr) päätti pukea ikätovereidensa tuohtumuksen sanoiksi.

Suomela kirjoitti Twitterissä, että hänen sukupolvensa on ensimmäinen vanhempiaan köyhempi sukupolvi, ja sen vastuulla ovat niin ilmastonmuutokseen sopeutuminen kuin vanhenevan väen eläkkeet ja hoiva.

Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat kertoi kahden asiantuntijan suulla, ettei väite vanhempiaan köyhemmästä sukupolvesta pitänyt paikkaansa.

Oliko Suomela siis temmannut väitteensä täysin tuulesta? Tuskinpa. Todennäköisesti hän oli poiminut sen mediasta, jossa myyttiä heikosti ansaitsevista kolmekymppisistä oli viljelty useita vuosia.

Suomen Pankin ylläpitämällä Euro ja talous -sivustolla ilmestyi vuonna 2016 artikkeli, joka sai osakseen paljon mediahuomiota. Ekonomistit Helvi Kinnunen ja Petri Mäki-Fränti käsittelivät siinä vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisen taantuman vaikutusta nuoriin sukupolviin.

”Pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa”, he kirjoittivat.

”Käytettävissä olevilla tuloilla mitattuna taloudelliset resurssit eivät ole alle 35-vuotiailla kotitalouksilla juurikaan nousseet tasosta, joka heidän vanhemmillaan oli saman ikäisenä.”

Artikkeli lähti leviämään mediassa nousten valtakunnalliseksi uutiseksi. Samaan aikaan kuitenkin taloustieteilijät taittoivat kovasti peistä sen sisällöstä.

Helsingin yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo arvosteli artikkelissa vertailtuja vuosia 1990 ja 2013. Ensimmäinen oli suhdannehuipun aikaa, kun taas jälkimmäinen ajoittui pahimpaan taantumaan.

Uusitalon mielestä ekonomistien olisi kannattanut vertailla suhdannetilanteeltaan samanlaisia vuosia. Lisäksi hän nosti esiin opiskelijoiden merkityksen. Jos opiskelijat olisi jätetty aineistosta pois, alle 35-vuotiaiden tulokehitys ei olisi näyttänyt ollenkaan niin heikolta kuin se artikkelissa näytti.

Tampereen yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Tuomala kiinnitti huomiota samoihin seikkoihin kuin Uusitalo. Alle 35-vuotiaat olivat hänen mukaansa tuloiltaan hyvin epäyhtenäinen ryhmä, sillä siihen kuului niin parikymppisiä opiskelijoita kuin kolmekymppisiä palkansaajia.

Tuomala myös huomautti, että köyhyyttä esiintyi tosiasiassa eniten suurissa ikäluokissa. Sekä 1990-luvun lama että finanssikriisin jälkeinen taantuma oli jättänyt heidän joukkoonsa useita pitkäaikaistyöttömiä ja työelämästä syrjäytyneitä.

Myytti ensimmäisestä vanhempiaan köyhemmästä sukupolvesta alkoi elää omaa elämäänsä taloustieteilijöiden kritiikistä huolimatta. 

Nuorten aikuisten tulokehitystä on murehdittu julkisuudessa tähän päivään saakka. Aihetta on käsitelty Suomen suurimmissa medioissa varsin taajaan.

”Kolmekymppiset eivät enää tule vanhempiaan rikkaammiksi”, otsikoi esimerkiksi Yle viime vuoden lopulla.

Vaikka Uusitalon ja Tuomalan vastineet on voinut löytää verkosta googlaamalla, useimmissa jutuissa lähteenä on käytetty yksinomaan Kinnusen ja Mäki-Fräntin artikkelia. Viimeksi siihen on viitannut Taloussanomat tämän vuoden syyskuussa.

”Katso kuulutko joukkoon, joka häviää tulokehityksessä jopa eläkeläisille”, kommenttina julkaistun jutun otsikossa lukee. 

Tämä HS Vision juttu murtaa myytin nuorista aikuisista, joiden tulokehitys olisi heikompaa kuin aiemmilla sukupolvilla. Tuore tutkimustieto nimittäin osoittaa, että he ansaitsevat mainettaan paremmin.

Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola on tutkijakollegoidensa kanssa selvittänyt suomalaisten tulokehitystä syntymäkohorteittain. Syntymäkohortti tarkoittaa joukkoa, joka on syntynyt tiettynä aikana, esimerkiksi vuoden tai vuosikymmenen sisällä.

”Meidänkin ajatus oli, että suuret ikäluokat ovat tämän yhteiskunnan voittajia, kun aloimme tehdä tutkimusta”, Erola kertoo.

”Tutkimus ei kuitenkaan tuottanut eteemme sellaista tulosta. Emme saaneet sellaista tulosta ulos aineistosta, että tulokehitys olisi muuttunut heikommaksi nuorempien sukupolvien myötä. Päinvastoin, tulokehitys on kulkenut parempaan suuntaan, ja mitä nuorempiin päästään, sitä paremmin heillä menee tuloilla mitattuna.”

Tilastokeskuksen tietokannasta on saatavilla tietoja henkilön käytettävissä olevista tuloista ikäryhmittäin vuodesta 1995 alkaen. Niiden perusteella alle 35-vuotiaiden reaalitulot ovat kehittyneet enimmäkseen nousujohteisesti. Vertailussa käytetty mediaani tarkoittaa suuruusjärjestyksessä keskimmäistä lukua.

Suunta oli 2010-luvun alussa kylläkin hetken aikaa laskeva, mutta vuoden 2014 jälkeen tulot näyttävät palanneen takaisin kasvu-uralle.

Nuorissa ikäryhmissä myös palkkatulojen osuus bruttotuloista on kasvanut vuosien saatossa suuremmaksi, kun taas tulonsiirtojen osuus on pienentynyt. Nuoret aikuiset käyvät siis joko enemmän töissä opiskelujen ohessa tai siirtyvät työelämään entistä nopeammin. 

Yhä useampi 1990-luvulla syntyneistä on jo siinä iässä, että heitä voi kutsua nuoriksi aikuisiksi. Vuosikymmenen alkupuolella syntyneistä moni on käynyt koulunsa loppuun ja jatkanut työelämään.

Erolan ja kumppaneiden tutkimus ei kuitenkaan ulotu tarkastelemaan 1990-luvulla syntyneiden tulokehitystä, sillä 1980-luvulla syntyneet ovat viimeinen tutkimuksessa mukana oleva kohortti.

Tutkimus tekee yhtä kaikki 1980-luvulla syntyneistä kiinnostavan havainnon. Heidän tulokehityksensä on ollut edelleen nousujohteista muttei merkittävästi 1970-luvun sukupolvea parempaa. Erot 1970-luvulla ja 1980-luvulla syntyneiden tuloissa ovat kapeammat kuin erot 1960-luvulla ja 1970-luvulla syntyneiden tuloissa.

Erolan mukaan havainto viittaa siihen, että sukupolvesta toiseen jatkunut nousujohteinen tulokehitys on ehkä kulkenut loppuunsa ja pysähtynyt. 

On siis mahdollista, että 1990-luvun sukupolven tulot eivät kehity enää 1980-luvun sukupolvea paremmiksi. Tämä ei silti tarkoita, että heidän tulonsa olisivat jäämässä automaattisesti 1980-luvun sukupolvea huonommiksi.

”Sellaiselle oletukselle tutkimus ei anna sijaa, että nuorilla aikuisilla tulokehitys olisi jotenkin erityisen huonoa ja että he olisivat jäämässä vanhempiaan köyhemmiksi.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Outi Sirniö on tarkastellut sukupolvien välistä tuloliikkuvuutta Suomessa.

Käytännössä hän on selvittänyt, kuinka suuri prosenttiosuus tietystä syntymäkohortista on 30-vuotiaina saavuttanut vanhempiensa kotitaloutta paremman tulotason. Hänen tutkimuksensa antaa nuorten aikuisten tilanteesta hieman erilaisen kuvan kuin edellä käsitelty tutkimus.

”Tutkimuksen mukaan vuonna 1963 syntyneistä suomalaisista 71 prosenttia oli 30-vuotiaina saavuttanut vanhempiaan korkeamman tulotason. Kun vertasin samaa lukua vuosien yli, se putosi. Vuonna 1990 syntyneistä 54 prosenttia saavutti vanhempiaan suuremmat tulot 30-vuotiaina”,  Sirniö kertoo. 

”Tuloillaan ylöspäin liikkuneiden osuus on siis vähentynyt 30 syntymävuoden aikana.”

Tutkimustulos vaatii taustoittamista, sillä sellaisenaan kerrottuna se on melko karkea.

Vuonna 1963 syntyneiden suomalaisten vanhemmat tulivat työelämään hetkellä, jolloin Suomi oli muuttumassa palkkatyöyhteiskunnaksi. Palkat olivat vasta lähdössä kasvuun, ja vuosina 1966–1990 käytettävissä olevien tulojen vuosikasvu oli sitä suurempaa, mitä pienempiä ne olivat.

Vuonna 1963 syntyneet täyttivät 30 vuonna 1993, jolloin Suomessa elettiin lama-ajan synkimpiä hetkeä. Nokia-buumi kuitenkin kolkutti jo ovella, ja talous lähti nopeaan nousuun sen mukana. Vuosina 1998–2008 palkansaajien keskimääräiset ansiot kasvoivat Suomessa kolmanneksella.

Vuonna 1990 syntyneet täyttivät 30 vuonna 2020. Takana oli kymmenen vuotta heikon talouskasvun aikaa. Edessä häämötti jatkoa koronaviruspandemian ajalle, irtisanomisia ja lomautuksia. Nyt tilanne on parempi, talous hipoo suhdannehuippua ja työllisyysaste on korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun, mutta tulevaisuudennäkymät ovat sameat. Ennusteiden mukaan Suomi voi ajautua ensi vuonna taantumaan energiakriisin ja kuluttajahintojen nousun saattelemana.

”Sukupolvien välillä on tapahtunut iso rakenteellinen muutos. Maatalousyhteiskunnasta on siirrytty teollisuusyhteiskuntaan ja siitä nyky-yhteiskuntaan. Toinen merkittävä tekijä on talouskasvu. Se on ollut voimakasta vanhempien sukupolvien nuoruudessa mutta hidastunut nuorempien sukupolvien aikana”, Sirniö sanoo.

Sirniö ei vetäisi tutkimuksestaan johtopäätöstä, että nykyisten kolmekymppisten tulot olisivat jäämässä jälkeen heidän vanhemmistaan, vaikka tuloliikkuvuus on vähentynyt. Hän nimittäin tarkasteli tutkimuksessaan myös 35- ja 40-vuotiaiden tulokehitystä.

”Vuonna 1985 syntyneistä suomalaisista 61 prosenttia oli 35-vuotiaana ohittanut vanhempiensa kotitalouden tulotason.”

Sirniön mukaan tästä voi päätellä, että nuorten tulokehitys pääsee vauhtiin aiempaa myöhemmällä iällä. 

”Nuorten tulokehitys ei välttämättä ole heidän vanhempiaan heikompaa, mutta se käynnistyy myöhemmin kuin heidän vanhemmillaan. Nuoret ikäluokathan myös perustavat perheen aiempia ikäluokkia myöhemmin.”

Ovi työelämään aukeni Jukka Säynäjoelle kuin itsestään. Diplomi-insinööriksi valmistunut Säynäjoki oli tuskin ehtinyt edes aloittaa työnhakua, kun hänelle jo tarjottiin ensimmäistä oman alan työpaikkaa. Lämpötekniikan osaajille riitti kysyntää 1980-luvun Suomessa.

Säynäjoen työura alkoi alle 25-vuotiaana. Nyt uraa on takana 35 vuotta, joista viimeiset 22 vuotta on kulunut samalla työnantajalla.

”Olen koko ikäni saanut tehdä sataprosenttisesti koulutustani vastaavaa työtä. Se on ollut myös työtä, jota olen alusta saakka tahtonut tehdä. Siksi olenkin viihtynyt siinä niin hyvin”, hän sanoo.

Jukka Säynäjoen 25-vuotias poika Sakari Säynäjoki valmistui viime vuoden lopulla valtiotieteiden maisteriksi. Viime maaliskuusta lähtien hän on työskennellyt väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistolla.

Sakari Säynäjoen on vaikea kuvitella omasta työurastaan yhtä yhtenäistä kuin hänen isällään.

”Rahoitan väitöstutkimukseni apurahalla, joka myönnetään vuodeksi kerrallaan. Minun täytyy siis hakea apurahaa joka vuosi uudelleen. Seuraavat kolme vuotta on tätä, kunnes väitöskirja on valmis. Voin esittää vain arvauksia siitä, mihin suuntaan urani sen jälkeen jatkuu, kun olen väitellyt.”

Insinöörin ammatti tuntui Jukka Säynäjoesta aikoinaan luontevalta valinnalta. Työ tekniikan parissa on aina ollut hänen ”juttunsa”.

”Jos oma työ ei olisi vastannut kuvitelmiani, olisin vaihtanut työtä niin pitkään, kunnes olisin löytänyt mielekästä tekemistä.”

Sakari Säynäjoki epäilee, että harvalla nykyajan nuorella on enää varaa samanlaiseen asenteeseen kuin hänen isällään. Syy on korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöissä ja aiempaa velkavetoisemmassa opiskelussa. Hänen mukaansa ne ovat hankaloittaneet alanvaihtoa siinä määrin, että nuoren on parempi valita ammattinsa kerralla oikein tai vain yritettävä elää valintansa kanssa.

Omaan ammatinvalintaansa Sakari Säynäjoki on tyytyväinen. Hän ei kuitenkaan luota siihen, että korkeakoulututkinto ja asiantuntijatyö takaisivat hänelle niin leveää leipää kuin ne hänen isälleen yli 30 vuotta sitten takasivat.

”En usko saavuttavani vanhempieni elintasoa. Toisaalta en koe mielekkääksi edes tavoitella samaa elintasoa kuin heillä, koska maapallon ekologiset rajat todennäköisesti tekevät sen saavuttamisen mahdottomaksi muutenkin.”

Jukka Säynäjoki kertoo jakavansa huolen maapallon tilasta mutta suhtautuvansa silti poikansa tulevaisuuteen tätä itseään luottavaisemmin.

”Edessä on vakavia ja vaikeita asioita. Ne herättävät etenkin nuorissa ahdistusta, mutta luotan, että ihminen keksii niihin ratkaisut.”

Yhdysvalloissa niin kutsutun Y-sukupolven, 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella syntyneiden millenniaalien, tuloköyhyys on todellisuutta. Sen taustalla vaikuttaa palkkataso, joka alkoi jäädä tuottavuuden kasvusta jälkeen jo 1970-luvulla.

Yhdysvaltalaisten keskimääräiset tuntipalkat matoivat pitkään vuoden 1979 tasolla. Samalla korkeakouluopiskelu kallistui niin, ettei keskiluokkaisella perheellä välttämättä ollut enää varaa maksaa lapsensa koulutusta ilman, että he käyttivät taloaan opintolainan vakuutena.

Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Ilari Ilmakunnas arvelee, että yhdysvaltalaista keskustelua nuorten aikuisten heikosta tulokehityksestä on kopioitu länsimaihin Suomea myöten.

”Nuorista aikuisista on alettu puhua yleisesti vanhempiaan köyhempänä ikäpolvena. Siitä on tullut diskurssi, vaikka tutkimustietoa aiheen ympäriltä on ollut tähän asti melko vähän.”

Ilmakunnas käsitteli vuonna 2019 hyväksytyssä väitöskirjassaan nuorten aikuisten taloudellisia vaikeuksia Suomessa. Hänen mielestään nuorten tulokehityksen kautta ei voi kertoa koko tarinaa siitä, kuinka hyvin heillä vanhempiinsa verrattuna menee taloudellisesti.

”Lainansaanti voi olla nuorille nykyisin vaikeaa. Esimerkiksi asuntolainojen ehdot ovat kiristyneet lainakaton myötä. Samalla kaupungistuminen on nostanut asuntojen hintoja suurimmissa kasvukeskuksissa tulokehitystä nopeammin, mikä on heikentänyt nuorten mahdollisuuksia päästä kiinni omistamiseen.”

Kolmekymppisten työllisyysaste sen sijaan on korkeimmillaan yli vuosikymmeneen – se lähentelee 80:tä prosenttia. Ennen koronaviruspandemiaa 25–34-vuotiaiden ikäryhmästä noin 65 prosenttia puolestaan oli jatkuvassa, kokoaikaisessa palkkatyösuhteessa.

Tilanne voi kuitenkin laskusuhdanteessa heikentyä nopeasti, Ilmakunnas huomauttaa.

”Laskusuhdanteissa nuorten asema on vanhempia ikäluokkia huonompi. Heillä on enemmän määräaikaisia työsuhteita, ja he työskentelevät suhdanneherkemmillä aloilla kuin vanhemmat. Lisäksi vähäinen työkokemus voi vaikeuttaa nuorten työllistymistä laskusuhdanteessa.”

Suurten ikäluokkien jälkeisistä sukupolvista 1960-luvulla syntyneet ovat viimeisiä, jotka varttuivat jokseenkin vakaan talouskehityksen aikana.

Talouskriisit alkoivat yleistyä länsimaissa 1980-luvun lopulta lähtien. Pankkikriisi 1990-luvulla ja vuoden 2008 finanssikriisi ovat muokanneet sukupolven, jonka suhde talouteen saattaa olla edellisiä sukupolvia pessimistisempi.

Näin päästään lopulta sukupolvikokemuksen merkitykseen.

THL:n Outi Sirniön mukaan nykypäivän nuoret aikuiset voivat kokea, ettei taloudellisesti turvatun aseman saavuttaminen onnistu heiltä enää samalla tavalla kuin se onnistui heidän vanhemmiltaan. Nuorten voi myös olla vaikeampaa nauttia hyvän palkan mahdollistamista asioista, jos mieltä painaa pelko työpaikan menettämisestä seuraavassa taantumassa.

”Turvattomuuden kokemuksen lisääntyminen saattaa osaltaan selittää ajatusta sukupolvesta, jonka on aiempaa vaikeampi ohittaa vanhempiensa elintaso.”

Varmaa on lähinnä se, ettei mikään ole järin varmaa.

Tällainen tunne 25-vuotiaalla Iida Kalliohaalla on omasta tulevaisuudestaan. Hän valmistui viime keväänä Helsingin yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus ja työllistää itseään tällä hetkellä vapaana kustannustoimittajana.

”Epävarmuus tuntuu lisääntyneen työelämässä, ja oman työuran suuntaa on hankala hahmottaa kovinkaan pitkälle.”

Elina Kalliohaka pystyy samaistumaan tyttärensä tunteeseen. Hän valmistui vuonna 1994 lastentarhanopettajaksi keskelle pahinta lamaa.

”Silloin tarjolla oli pelkkiä määräaikaisuuksia. Työsopimukset katkaistiin ensimmäisinä vuosina aina lasten lomien ajaksi. Syys-, joulu-, hiihto- ja kesäloman aikana saattoi siis joutua työttömäksi.”

Epävarmuutta töistä piti niin ikään sietää pitkään. Kalliohaka sai vakituisen toimen vuonna 2001, seitsemän vuotta valmistumisensa jälkeen.

Hän oli silloin 30-vuotias. Nyt hän on täyttänyt 51 ja työskentelee Tampereen kaupungin sivistyspalveluissa koordinaattorina. Ura on kulkenut eteenpäin ja vienyt kokonaan uusiin tehtäviin.

”Vaikka uran alussa oli omat vaikeutensa, luotin siihen, että ajat muuttuvat paremmiksi. Uskalsin perustaa perheen pätkätöistä huolimatta, ja uskoin siihen, että saavutan ennen pitkää omia vanhempiani paremman elintason.”

Iida Kalliohaan on vaikea kohdistaa tulevaisuuteen yhtä optimistisia odotuksia kuin hänen äidillään oli samanikäisenä. Vanhempien elintason saavuttaminen vaikuttaa hänestä mahdottomalta, ylittämisestä puhumattakaan.

”Asumisen ja elämisen kustannukset nousevat nyt aivan eri tahtia kuin palkka. Myös ympäristön rajallisen kantokyvyn vuoksi vanhempien elintason tavoitteleminen tuntuu mahdottomalta.”

Ristiriita nuorten aikuisten lähtökohtien ja odotusten välillä hämmentää Elina Kalliohakaa.

”Siinä missä omien lasten lähtökohdat tähän maailmaan ovat olleet paremmat kuin itsellä, heidän suhteensa maailmaan vaikuttaa silti paljon pessimistisemmältä kuin mitä se itsellä nuorempana oli.” 

Tähän juttuun haastatellut asiantuntijat ovat kukin vuorollaan korostaneet, ettei nuorten tulokehityksestä kannata niinkään olla huolissaan. Huolissaan kannattaa enemmänkin olla nuorista itsestään, sillä heidän huolensa vaikuttavat olevan koko lailla muualla kuin tilinauhalla vilisevissä luvuissa.

Esimerkiksi mielenterveyden häiriöiden takia sairauspäivärahaa saaneiden nuorten aikuisten määrä on kasvanut Suomessa hälyttävästi vuoden 2016 jälkeen. Kasvu on tapahtunut rinnan työllisyysasteen nousun kanssa.

Syyskuussa Kela myös kertoi, että ahdistuneisuushäiriöiden perusteella maksettujen sairauspäivärahapäivien määrä on 16–34-vuotiailla naisilla lähes viisinkertaistunut vuodesta 2005.

Tällainen ei enteile hyvää sukupolvelle, jonka vastuulle on jäämässä niin vaikeita asioita kuin ilmastokriisistä selviytyminen tai väestön ikääntymisen tuomat haasteet.