Ampumaradan puisen katoksen alla seisoo sekalainen 12 hengen joukko. On parikymppisiä ja keski-ikäisiä, miehiä ja naisia. Suurimmalla osalla on yllään tuulipuku, lenkkipolulle sopiva.

Kädessään heistä jokaisella on rynnäkkökivääri.

Alkamaisillaan on vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluva kivääriammunnan peruskurssi Houraatin ampumaradalla, 35 minuutin ajomatkan päässä Kokkolan keskustasta, aivan Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen kupeessa.

Kunkin kurssilaisen pitelemä RK 62 -mallin rynnäkkökivääri on ehta sotakone. Puolustusvoimat käyttää sitä reserviarmeijansa perusaseena uudemman RK 95 -taittoperä­rynnäkkökiväärin rinnalla. Sotatilanteessa se olisi siis juuri se ase, joka suomalaisilla sotilailla olisi rintamalla käytössään.

”Aseella ei tule edes lataamattomana osoittaa ikinä mitään, mitä ei halua tuhota”, ammunnanjohtaja Arto Hautala kuvailee ampumaradan katoksessa niin sanottua lasersääntöä.

Marraskuisen lauantai-aamun keli on kolea ja viimainen, ja kylmän tuulen puhaltaessa kurssilaiset alkavat purkaa aseita puhdistamista varten. Osa etenee ohjeiden mukaan nopeasti, kun taas osa kipuilee termistön kanssa.

”Mikä näistä on tähtäimensiirtoavain?” joku kysyy.

Vapaaehtoinen maanpuolustus on koulutusta, jossa maanpuolustustaitoja pääsevät harjoittelemaan myös muut kuin asevelvollisuuden suorittaneet reserviläiset.

Koulutuksen järjestää Maanpuolustuskoulutusyhdistys, eli MPK, joka on julkisoikeudellinen yhdistys. Se saa suurimman osan rahoituksestaan valtiolta, eri säätiöiltä ja loput osallistumismaksuista. Suurin osa sen työntekijöistä on vapaaehtoisia, jotka MPK on itse kouluttanut.

Kursseilla opetetaan muun muassa ammuntaa, selviytymistaitoja, kyberturvallisuutta ja sotilasryhmän liikkumista maastossa – periaatteessa siis samoja taitoja, joita reserviläiset harjoittelevat Puolustusvoimien harjoituksissa.

Taitoja pääsee harjoittelemaan kuka tahansa täysi-ikäinen Suomen kansalainen, ja tutustumistoimintaan voi osallistua jo 16-vuotiaana vanhemman luvalla.

Tänä vuonna kurssien osallistujamäärät ovat olleet ennätyskorkealla. Syyskuussa arvioitiin, että yli 50 000 osallistujan rajapyykki menee loppuvuoden aikana rikki, kertoo MPK:n koulutusjohtaja Timo Mustaniemi. Se olisi koulutustapahtumien kaikkien aikojen  huippu.

Vielä 30 vuotta sitten tämänkaltainen sotilaallinen koulutus ei ollut laillista.

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus kielsi sotilaallisen koulutuksen antamisen muussa kuin virallisen asepalveluksen yhteydessä. Vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä oli tätä ennen jo olemassa, mutta rauhansopimuksen jälkeen niiden toiminta rajoittui aseettomiin harjoituksiin.

1990-luvulla tarvetta vapaaehtoiselle maanpuolustukselle alettiin kuitenkin arvioida uudemman kerran.

Vuonna 1990 Suomen hallitus tulkitsi, että Pariisin rauhansopimus oli vanhentunut kaiken muun kuin ydinasekiellon osalta. Vuonna 1993 vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt perustivat MPK:n, joskin ensimmäinen vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva laki astui voimaan vasta 15 vuotta myöhemmin vuonna 2008.

Tämän jälkeen vapaaehtoinen maanpuolustus ilmiönä on vain kasvanut, ja Puolustusvoimat on alkanut tukea toimintaa enenevässä määrin.

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaa lakia tarkistettiin viimeksi kesällä 2022. MPK haki lupaa käyttää Puolustusvoimien käsiaseiden ampumatarvikkeita kursseillaan, eli lupaa harjoitella aseilla ammuntaa, ja tähän myönnyttiin. Tämä oli seurausta Ukrainan sodasta.

Muutos mahdollisti muun muassa Houraatin ampumaradalla järjestettävän kivääriammunnan peruskurssin kaltaiset ammuntaharjoitukset.

Kurssilaiset lähtevät aseineen kävelemään ampumapaikalle.

Yksi kurssilaisista on Maria Murtomäki, joka työskentelee ammatillisen oppilaitoksen apulaisrehtorina Vaasassa. Kurssin tusinasta osallistujasta viisi on naisia, joista kullakin on nyt ensimmäistä kertaa rynnäkkökivääri kädessä.

MPK on viime vuosina suunnannut kurssejaan nimenomaan naisille, ja tarjonnasta löytyy muun muassa Ammunnan peruskurssi kiväärillä naisille ja Sotilaan perustaidot naisille.

Markkinointi on tepsinyt. Vuoden 2020 jälkeen noin neljännes kaikista osallistujista on ollut naisia, Timo Mustaniemi kertoo. Vuoden sisällä naisosallistujien määrä on kasvanut 143 prosenttia.

Maria Murtomäen mukaan Ukrainan sota on vaikuttanut hänen tuloonsa ainakin sillä tapaa, että hän kuuli vapaaehtoisen maanpuolustuksen kursseista ensi kertaa vasta viime maaliskuun jälkeen.

Muuten hän kertoo olleensa aina kiinnostunut maanpuolustukseen liittyvistä asioista. Nuorena hän olisi ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan, jos se olisi silloin ollut naisille mahdollista.

”Se on hyvä, että tällaiset perustaidot ovat olemassa. Jos tulisi tilanne eteen, ja ase lykättäisiin käteen, niin ei olisi sitten ihan outo hetki. Pidän siitä, että asioita ennakoidaan, vaikka mitään ei tapahtuisikaan”, hän sanoo.

Samat syyt toistuvat myös muiden naisosallistujien kohdalla. Yksi toisensa perään kertoo halunneensa nuoruudessaan armeijaan.

Kokkolalainen Johanna Haaraoja kertoo käyneensä miehensä Pasi Haaraojan kanssa tänä vuonna jopa viidellä eri kurssilla, jos meneillään oleva kiväärikurssi lasketaan mukaan.

Hän työskentelee Kokkolan kaupungin kaupunkiympäristössä hallintosihteerinä.

”Töissä ovat vitsailleet olevansa nyt turvassa, kun minä osaan ampua. Nyt on siis vähän paineita.”

Kiväärillä ammunnan peruskurssi koostuu kolmenlaisesta ammunnasta. Ensin ammutaan makuulta, sitten polvelta ja lopulta seisten. Eri ammuntapaikoilta on maalitauluun kolme eri etäisyyttä, eli 50, 100 ja 150 metriä. Aivan kuten armeijassakin.

Kurssi aloitetaan helpoimmasta, eli 50 metrin ammunnasta makuulla.

Kurssilaiset kuivaharjoittelevat ampuma-asentoa, lippaan vaihtoa ja hengitysrytmiä. Aikaa ei kuitenkaan tuhlata, ja pian on niin sanotun kovapanosvaiheen aika: jokaiselle kurssilaiselle jaetaan kolme patruunaa, ja heidän käsketään täyttää lippaansa.

Sitten kuuluvatkin käskyt ”lataa ja varmista” ja lopulta ”saa ampua”.

Kiväärien jysähdykset yllättävät kuulosuojaintenkin läpi. Ammunta loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin, ja kurssilaiset siirtyvät katsastamaan tuloksia.

Maria Murtomäki on onnistunut pamauttamaan yhden luodeistaan aivan napakymppiin. Toinen osumista puolestaan on iskenyt maalitaulun laidalle, kun taas viimeistä ei tunnu näkyvän missään.

Ammunta on Murtomäelle hänen elämänsä ensimmäinen rynnäkkökiväärin kaltaisella aseella. Hän kertoo ampuneensa joskus kerran hirvikiväärillä ja ilmapistoolillakin, mutta näistä on vuosia aikaa.

Jännittikö?

”Ei. Asiat asioina”, Murtomäki vastaa kylmän viileästi.

Seuraavien ampumakertojen aikana suoritukset vain paranevat. Aseenkäsittely alkaa hitaasti mutta varmasti linkittyä lihasmuistiin, eivätkä kurssilaiset riko alussa esitettyä lasersääntöäkään enää niin paljon.

Kouluttamassa heitä ovat ammunnanjohtaja Arto Hautala sekä toimitsija Atte Sinimäki.

Hautala kertoo aloittaneensa MPK:ssa 16 vuotta sitten osallistumalla samankaltaiselle kurssille kuin tämänpäiväinen. Pian hän sitoutui MPK:n toimintaan käyden muun muassa kouluttaja- ja ammunnanjohtajakursseja.

Sinimäen kohdalla tilanne taas on päinvastainen. Hän on aloittanut MPK:n hommissa kesällä 2022 ja teki sitoumuksen MPK:n toimintaan edellisenä päivänä.

Sinimäki kertoo liittyneensä mukaan ihan vain yleisen mielenkiinnon vuoksi. Hän on menossa armeijaan ensi vuoden tammikuussa, ja MPK:n toiminta on sille hyvää esimakua.

On tauon ja perinteisen hernerokan aika.

Ruokapöydässä 19-vuotias kälviäläinen Kalle Pesola kyselee paikalla olevalta Puolustusvoimien valvojalta, yliluutnantti Veli-Matti Veijalaiselta, varmistetaanko kurssien osallistujien tietoja etukäteen. Veijalainen nyökkää.

”Jokaisen kurssilaisen taustat varmistetaan Puolustusvoimien tiedostoista joihin saamme tietoa myös poliisilta”, Veijalainen kertoo.

Tämä tehdään turvallisuustoimenpiteenä.

Onko MPK:n kursseilla sattunut tapaturmia?

Koulutusjohtaja Timo Mustaniemen mukaan erilaisia onnettomuuksia on tapahtunut vuosien mittaan vain muutamia, eikä niissäkään ole ollut kyse hengenvaarasta.

Kun kurssilaiset palaavat takaisin ammuntapaikoille, yliluutnantti Veijalainen avaa vielä, mihin tarpeeseen vapaaehtoinen maanpuolustus vastaa.

Armeijan käyneille kurssit käyvät kertausharjoituksesta. Niistä kerääntyy myös rinnasteisia kertausharjoituspäiviä, jotka voivat johtaa sotilasarvon ylennykseen.

Omaan sodan-ajan sijoitukseen kurssit eivät kuitenkaan vaikuta suoraan. Ne luetaan Veijalaisen mukaan eduksi siten, että oma sodanajan sijoitus saatetaan tarkistaa, mutta sijoitukset tehdään lopulta aina Puolustusvoimien tarpeen mukaan.

Sitten ovat ne, jotka eivät ole käyneet armeijaa.

Sotatilanteessa rintamalle sijoitetaan ainoastaan henkilöitä, jotka ovat suorittaneet lainmukaisen asevelvollisuuden, Veijalainen kertoo. Kurssin ensikertalaisille naisosallistujille tällaisia tehtäviä ei siis määrättäisi, kävi kursseilla kuinka paljon hyvänsä.

Miten hyötyä tästä sitten on?

Veijalaisen mukaan toiminta on kaikesta huolimatta Puolustusvoimien etujen mukaista. Kursseilla voi oppia muitakin kuin sotatilanteessa tarvittavia taitoja, kuten toimintaa tulipalossa tai muussa onnettomuustilanteessa. Kurssit lisäävät myös ymmärrystä siitä, millaisia taitoja sotatilanteessa tarvitaan.

Moni armeijan käymättömistä naisosallistujista tuntuukin tulleen kurssille ”vain varmuuden vuoksi”, vaikka asetta ei tulisikaan ikinä käyttäneeksi. Tämä ei heidän mukaansa myöskään tunnu vähentävän kurssin arvoa heille.

Asevelvollisuuden tasa-arvoisuudesta on käyty huomattavasti keskustelua viime vuosina.

Naiset saivat oikeuden vapaaehtoiseen asevelvollisuuden suorittamiseen vuonna 1995, jonka jälkeen vapaaehtoisten naissotilaiden määrät ovat kasvaneet tasaisesti. Nyt puolustusministeriössä pohditaan erilaisia vaihtoehtoja sille, voitaisiinko kutsunnat järjestää jatkossa koko ikäluokalle sukupuoleen katsomatta.

Maria Murtomäen ja Johanna Haaraojan mielestä vapaaehtoisuuden painottaminen maanpuolustuksessa on hyvä asia. Haaraojan mielestä henkilö, joka ei halua armeijaan, ei ole kovin kummoinen sotilas.

Toisaalta asevelvollisuus on ehto sille, että reserviarmeija pysyy niin kattavana kuin se nyt on, Haaraoja lisää.

Kaksikkoa komppaa kokkolalainen sisätautien erikoislääkäri ja osastonylilääkäri Nina Kleimola. Hän harjoittelee paikallaan polvelta ammuntaa, joka on vuorossa seuraavaksi. 

Kleimolan mukaan naisten vapaaehtoinen asepalvelus on alimarkkinoitu. Hän kertoo ehdottavansa tätä omalle tyttärelleen harkittavaksi, sillä hän olisi itsekin sitä harkinnut aikanaan, jos se olisi olut mahdollista.

”Kyllä se on niin, että jos asevelvollisuutta ei olisi, niin kyllä tänne joku tulisi.”

Iltapäivällä ammunnat jatkuvat vielä seisaalta. Viima on laantunut, ja tuulipukujen kahina tuulessa hiljenee.

Koulutusjohtaja Timo Mustaniemi toivoo kurssien osallistujamäärien pysyvän korkeina muulloinkin kuin vain erilaisten kriisitilanteiden aikana.

”Pitäisi aina olla kiinnostunut, eikä vain yhtäkkiä kriisin ja hädän hetkellä.”