hs.fi - 2000010034274 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-12-05T16:57:45.309Z
👁️ 207 katselukertaa
🔓 Julkinen


Espoon Westendissä asuvien verotettavat tulot näkyvät paitsi suurissa merenrantataloissa ja kalliissa katumaastureissa myös kauppojen hyllyillä laadukkaissa ja terveellisissä vaihtoehdoissa.

Westend on verottajan maanantaina julkistamien tilastojen mukaan Suomen rikkain alue, eli sen asukkailla on maan suurimmat mediaanitulot.

Westendiläisten yhteenlaskettujen veronalaisten tulojen mediaani oli runsaat 51 000 euroa viime vuonna. Tuloissa ovat mukana ansio- ja pääomatulot.

Mediaanitulo tarkoittaa keskimmäisen tulonsaajan tuloa, kun kaikki tulonsaajat asetetaan tulojen mukaan suuruusjärjestykseen.

HS selvitti alueen ruokakaupoista, miten asukkaiden tulot näkyvät kauppojen valikoimissa ja asukkaiden ostovalinnoissa.

Westendissä on Alepa, ja lähistöllä Haukilahdessa palvelee Sorsakiven K-market. Lisäksi Tapiolassa on iso S-market, joka oli aiemmin Stockmannilta S-ryhmälle siirtynyt Food Market Herkku. Herkku lopetti viime kesänä.

K-marketin kauppias ei halunnut kommentoida asiaa HS:lle mainehaitan vuoksi vaan sulki puhelimen.

Alepoista ja S-marketeista vastaava toimialajohtaja Kimmo Nikula HOK-Elannosta sen sijaan kaivoi myyntitilastoja tietokoneeltaan pyynnöstä.

Selvisi, että Westendin, Tapiolan ja Haukilahden alueella asuvat ostavat eri tuoteryhmien laadukkaampia tuotteita suhteellisesti enemmän kuin muualla. Samoin terveellisille tuotteille ja luomulle on kysyntää.

”Puutarhamarjat, paloitellut hedelmät ja ylipäänsä kauden hedelmät ja vihannekset korostuvat”, Nikula luettelee esimerkkejä.

Laadukkuus näkyy esimerkiksi kahveissa. Westendiläiset juovat tummapaahtoista kahvia siinä missä monella muulla asuinalueella keitetään vaaleapaahtoista Juhla Mokkaa ja Kulta Katriinaa.

Erikoiskahvit ja valmiit kahvijuomat ovat niin ikään suosittuja, Nikula sanoo.

Valmisruoista ostoskärryyn valikoituu usein esimerkiksi S-ryhmän oman, Stockmannilta alun perin kauppojen yhteydessä perityn Herkkukeittiön lämmitettäviä aterioita ja keittoja.

Myös vegaaniset ja kasvispohjaiset ateriat erottuvat Westendin suunnalla Nikulan mukaan selvästi.

Asuu seudulla silti runsaasti lihansyöjiäkin ja juuston ystäviä.

”Naudanlihaa ja erikoisjuustoja myydään siellä suhteellisesti enemmän kuin muualla.”

Jahas, katsotaanpa. Maanantaina kello 16:n jälkeen Westendin Alepassa ei ole ruuhkaa. Pikku hiljaa asiakkaita alkaa ilmaantua, ilmeisesti moni kipaisee liikkeessä matkalla töistä kotiin. Tammikuussa 2023 avattu, erillistalossa sijaitseva ja uusittu kauppaliike on S-ryhmän Alepa-ketjun kivijalkamyymälöitä isompi. 

Tuotteiden kirjo on pienimpiä Alepoja laajempi, mutta ei hyvätuloisten Westendissä yhtään kummempi kuin normi-Alepoissa. Deluxe-tuotteita on vain muutamia hyllykköjen päädyissä, kala- ja lihatiskiä ei ole.

Westendiläinen Merja Metsälä on tullut Alepaan kuulemma, koska se on nopea ja mukava. Hanhenmaksaa ei lue ainakaan tällä kertaa kauppalapussa, eikä sitä täältä saisikaan. Herkut Metsälä hakee K-Market Sorsakivestä naapurista Espoon Haukilahdesta.

Oletko rikas, Merja Metsälä?

”Valitettavasti en. Ihan samoja tavallisia tuotteita. Normiruokaa”, Metsälä naurahtaa vastauksen ja kohottaa vähän ostoskoriaan katsastettavaksi. Kotona odottaa salilla käyvä 15-vuotias poika nälkäisenä.

Haastatelluille on kerrottu Westendin sijoittumisesta ykköseksi verottajan tulovertailussa. Kiusaako Westendin maine rikkaiden kaupunginosana? Metsälä on muuttanut Espooseen seitsemän vuotta sitten Tampereen Pispalasta

”Kyllä se ehkä vähän häiritsee. Se, mitä muut ihmiset ajattelevat... Että mitä ne oikein siellä Westendissä luulee olevansa?”

Westendiläinen Marjatta Paatela on asunut lapsesta saakka merenrannan kaupunginosassa. Siksikään häntä ei vaivaa Westendin maine, se on hänelle aivan tavallinen koti.

Paatelalla vaikuttaa olevan yleistä ehkä auvoisempi ihmiskäsitys: ”Mä olen tavallinen. Eivätkö kaikki ihmiset ole onnellisia, elämään tyytyväisiä, ja tavallisia”, hän vastaa retorisesti.

Myös Paatela hakee herkut Metsälän tapaan Haukilahdesta tai sitten Tapiolasta. Pian westendiläisten lähi-Alepakin alkaa vilistä asiakkaita. 

Kaj Toivola seisoo pakattujen liha- ja kalatuotteiden vitriinillä. Hän avaa lasioven, mutta sulkee sen hetimmiten.

”Kalaa yritin”, Toivola toteaa epäonnisesta kalareissustaan. Hänkään ei tunnusta olevansa rikas, vaan ihan tavallinen audiovisuaalinen (AV) asiantuntija. Kysymykseen siitä, miten asukkaiden hyvätuloisuus näkyy Westendin katukuvassa Toivolalla on lyhyt vastaus: ”Ei missään.”

Ajoittain kuulemma sattuu ”hassuja tilanteita”, kun häneltä kysytään, missä hän asuu. Silloin Toivola väistää, jottei tulisi kielteisten ennakkoluulojen leimaamaksi.

”Helpompi sanoa vain, että Espoossa.”

HOK-Elannon Alepoista ja S-marketeista vastaavan toimialajohtaja Kimmo Nikulan tilastot eivät näyttäisi pikaisen katselmuksen mukaan Westendin Alepassa mitenkään päällekäyvästi näkyvän.

Ehkä sitä tummapaahtoista sitten menee enemmän. Ja ehkä hedelmälaareissa sitten oli valmiiksi pilkottujakin, kun tilastot kerran niin kertovat. Eivät ne kyllä lyhyesti katsomalla silmiin tarttuneet. 

Maanantai-illan vuorovastaava Maria Reini on työskennellyt paitsi Westendin myös esimerkiksi Niittykummun Alepassa. Vaikka Westendissä kiistämättä hänen mukaansa on hulppeitakin taloja ja lukaaleja, seassa on ihan tavallisiakin.

Samaa hän sanoo Alepan asiakkaista: ”Ihan tavallisia ihmisiä täälläkin käy. Ne tulee kauppaan, ostaa, ja kiittää.”