hs.fi - 2000004738440 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-12-28T09:00:15.748Z
👁️ 176 katselukertaa
🔓 Julkinen


"Yhtä paljon kuin täällä on asiakkaita, on myös särkyneitä", sanoo Tommi Manninen, 42. Hän istuu Vantaan vankilassa päihteettömän osaston oleskelutilassa. Manninen on viettänyt eri vankiloissa 16-vuotiaasta lähtien yhteensä parikymmentä vuotta.




Ensin vei alkoholi, sitten amfetamiini. Rötöksiä alkoi kertyä tilille. Pisin pätkä siviilissä on kaksi vuotta ja kuivilla kolme. Molemmat päättyivät keväällä sen jälkeen, kun Manninen oli tutustunut uuteen MDPV-huumeeseen. Nyt hän on tutkintavankeudessa, syytteinä pahoinpitely ja varkaus.




Suomen vankiloissa on paljon Mannisen kaltaisia miehiä ja naisia.




Rikosseuraamuslaitoksen torstaina julkistaman tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta vangista on riippuvaisia alkoholista ja kaksi viidestä amfetamiinista.




Riippuvuuksiin liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet selvästi verrattuna edelliseen vankien terveystutkimukseen, joka tehtiin vuonna 1985.




Tuoreessa tutkimuksessa on mukana 600 vankia ja 100 yhdyskuntapalvelua suorittavaa. Aineisto kerättiin vuosina 2005-2007.




Tutkimuksen mukaan vain puolet vangeista on täysin työkykyisiä. Naiset ovat sairaampia kuin miehet. Päihdeongelmien lisäksi mielenterveysongelmia on paljon. Yleisimpiä ovat persoonallisuushäiriöt.




Fyysiset sairaudetkin ovat lisääntyneet 20 vuodessa, erityisesti maksatulehdukset kuten hepatiitti C.




Monelle vankila on ensimmäinen paikka, jossa sairaudet diagnosoidaan. Kiven sisässä terveydenhuolto on säännöllistä. Vapautumisen jälkeen tilanne on toinen.




Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) arvioi torstaina, että vankien hoito ja kuntoutus olisi helpompi turvata, jos vankien terveydenhuolto olisi osa yleistä terveydenhuoltoa.




Tommi Mannisella on saamastaan hoidosta vain hyvää sanottavaa. Jos hän pääsee oikeudenkäynnin jälkeen vapaaksi, suunta on todennäköisesti päihdekuntoutukseen.




"Siviilissä hoidon saaminen on paljon omasta aktiivisuudesta kiinni. Ei mitään valmista pakettia ole tarjolla."